23.1.09

Vartti 23.1.2009

Mökkivarkaat veivät makkaratkin pakasteesta

Herttoniemen siirtolapuutarha-alueelle on kokoontunut neljän mökkiläisen porukka vaihtamaan kuulumisia viime kuukausien tapahtumista. Puheenaiheena on marraskuussa alkanut mökkien ryöstely, jonka jälkeen omistajat terästäytyivät vartioimaan aluetta omatoimisesti.

– Varkaat kävivät täällä jopa jouluaattona. Joulun jälkeen olemme olleet vartiossa joka yö. Myös poliisi on jalkautunut tänne, sanoo Jyrki Oksanen.

Myös Kivinokan siirtolapuutarha-alueen mökkeihin on talven aikana murtauduttu. Viime viikolla kävi ilmi, että Marjaniemessä 16 mökissä oli käyty luvatta.

Ryöstelyaalto saattaa olla tällä erää ohi, sillä Itäkeskuksen komisarion Ilkka Juolan mukaan ulkomaalainen tekijä on poliisin hallussa.

– Uskomme, että marraskuun lopussa Suomeen tullut mies on toiminut yksin. Tapauksen tutkinta jatkuu.

Itäkeskuksen poliisille on tehty muutaman kuukauden aikana 80 rikosilmoitusta mökkimurroista. Nyt vangitun epäillään olevan kaikkien murtojen takana.

Jyrki Oksasen mökkiin murtauduttiin kerran marraskuussa. Joitain mökkejä on käyty penkomassa jopa kaksi tai kolmekin kertaa. Oksasen mökistä varkaille kelpasivat videot, kaksi vanhaa radiota, kelloradio sekä tyynyliina, ilmeisesti tavaroiden kuljettamisen helpottamiseksi. Tilalle oli tuotu öljylamppu.

– Muista mökeistä oli viety televisioita, oluita, makkaroita pakastimesta ja jokunen mikrokin. Eräs naapuri sanoi, että patterit oli laitettu päälle, joten mökeissä on jopa yövytty, Oksanen sanoo.

Tullessaan varas rikkoi ovia, ikkunoita ja lukkoja. Murtojälkiä näkyy mökeissä edelleen.

Tutkintavankeudessa oleva nuorukainen oli varastoinut anastamiaan tavaroita muutamiin siirtolapuutarhan mökkeihin. Osa tavaroista on edelleen kateissa.

Pakilan, Ruskeasuon ja Kumpulan siirtolapuutarha-alueilla murtoaaltoa ei sen sijaan ole ollut.

Lähde

Ei kommentteja: