27.8.06

Turun Sanomat 27.8.2006

Yölläliikkujat toivovat kaduille lisää aikuisten puolueettomasti valvovia silmiä
Katupartioiden sinivalkoinen henki arveluttaa turkulaisia

Turkulaisen kaupunginvaltuutetun Olavi Mäenpään työhuoneessa Turun Aurakatu 2:ssa ryystetään viimeisiä hörppyjä kahvia perjantai-iltana. Mäenpään lehti-ilmoituksen avulla keräämien, jokamiehen oikeuksilla yleistä katuturvallisuutta vartioivien katupartiojoukkojen kierros kaupungin keskustassa on alkamassa.

Hieman yli kello 22 valtuuston pihamaalla seisoo sinivalkoisissa liiveissään ja Suomen lippu rinnuksissaan Mäenpään lisäksi kolme muuta partiointiin vapaaehtoisena ilmoittautunutta, Kari Siltanen, Pekka Saukko ja Kaija Laine.

- Melko hiljaista viime viikonloppuun verrattuna, Laine toteaa.

Kaduilla kulkee pieniä ryhmiä ravintoloihin kiirehtiviä ihmisiä ja siellä täällä norkoilee nuorisojoukkoja. Muutaman korttelinvälin jälkeen värillisten nuorten ryhmä nostaa kätensä pystyyn ja tekee kunniaa. Kadulla monet partioryhmän ohittavat suomalaiset vilkuilevat kadunturvaajien asusteita.

- Ai joo, hei noi on noita Mäenpään porukoita. Terve, terve, nuorten miesten joukko huikkaa.

Yöllä ei uskalla liikkua yksin

Jokirannassa noin kymmenen 15-vuotiasta urheilijatyttöä kertoo kotiintuloaikansa olevan viimeistään kello 24. Aikuisten valvovia silmiä tarvittaisiin kaikkien juttuun haastateltujen nuorten mielestä lisää, sillä pimeillä kaduilla tapahtuu ikäviä asioita.

- Nyrkkiä tulee helposti päähän muilta tytöiltä, Roosa Koivisto sanoo.

- Känniset vanhat miehet yrittävät tulla lääppimään. Myös ulkomaalaisten miesten ryhmistä huudellaan kaikenlaista perään. Ei täällä yksin voi liikkua.

Kierreltyään tunnin kaupungilla katupartio on puuttunut muutamaan nurkkiin virtsaamiseen ja huomautellut useaan kertaan pullojen rikkomisesta. Laine innostuu ohjeistamaan satunnaisia vastaantulijoita myös kadunylityksissä ja muissa pikkuasioissa.

Jokirannassa kadunturvaajat puuttuvat vaarallisen näköiseen tilanteeseen, jossa nuori kaveri lähestyy toisen kurkkua rikottu pullonkaula kädessään.

- Rauhoitimme tilanteen. Jo tämän tapauksen takia meidän kannatti olla tänään partiossa, Mäenpää toteaa tyytyväisenä.

Kadunturvaajien asustus mietityttää

Keski-ikäinen pariskunta Terhi Ilola ja Jarkko Eskola ihmettelevät, mihin katupartiota tarvitaan.

- Sinivalkoisissa liikkuva ryhmä on pelottava ajatus. Suomen lipusta saattaa muodostua väärä käsitys ryhmän tarkoitusperistä, Ilola arvioi.

- Itse olen liikkunut näillä kaduilla pelkäämättä yli 20 vuotta. Ja eikö järjestyksenvalvonta ole enemmänkin poliisin asia?

Jokirantaa ajeleva poliisipartio kertoo, ettei heillä riitä aikaa jalkautua.

Kadunturvaryhmä kokee työnsä tärkeänä.

- Itse lähdin mukaan toimintaan nimenomaan siksi, koska tahdon auttaa nuoria. Äsken tuli pikkutyttö kiittämään siitä, että olemme täällä, Saukko sanoo.

Partiolaiset vakuuttavat puuttuvansa kaikkeen kahinointiin riippumatta siitä, ovatko napit vastakkain ulkomaalaiset vai suomalaiset keskenään tai toistensa kanssa. Kauppatorilla joukkio kiertää kuitenkin kaukaa ulkomaalaisten keskinäisen kahakan.

Parikymppinen ulkomaalaistaustainen mies epäileekin vahvasti Mäenpään motiiveja.

- Kyseessä on pelkkä poliittinen temppu. Kun ryhmä kulkee Suomen liput rinnassa, en usko, että yksikään ulkomaalainen uskaltaa turvautua heidän apuunsa, mies täräyttää.

- He julistautuvat suomensuomalaisiksi. Asenne on selvästi ulkomaalaisvastainen.

Samaa mieltä ovat Auransillan kaiteella istuskeleva alaikäisten suomalaisten ja ulkomaalaisten kaverijoukko.

- Riisukaa nyt jo ne liivit. Tuo on selkeästi provosoivaa ja rasistista, Salla Kuusinen, Mufene Al-Khalidi ja Maija Kärkkäinen toteavat yhteen ääneen.

Katupartiolaiset puolustavat pukeutumistaan sillä, että värit ovat Suomen lain suoman turvan symboli.

- Maassa maan tavalla. Kun minulla tuli ongelmia naapurin ulkomaalaisen kanssa, laitoin parvekkeelleni Suomen lipun muistuttamaan asiasta, partioryhmän Siltanen toteaa.

Monia nuoria mietityttää, onko jollakin ryhmittymällä oikeutta ottaa kaikkien suomalaisten lippu omaan käyttöönsä.

- Sekin tulee mieleen, että onko Mäenpään partio oikeasti täällä rauhoittamassa katuja vai provosoimassa lisää riitaa, kun "me vastaan te" -asetelma on näin näkyvä, 15-vuotias Karoliina Haapakoski pohtii.

Turku ei ole rasistinen kaupunki

21-vuotias, somalitaustainen Ali Huxes on vahvasti sitä mieltä, että vapaaehtoisten muodostamat katupartiot ovat hyväksi kaupungin yöturvallisuudelle.

- Mukana pitäisi olla myös ulkomaalaisia, Huxes sanoo.

Huxesin mukaan Turku ei ole rasistinen kaupunki ja viime aikaisissa kahinoinneissa on ollut kyse vain yksittäisten jengien yhteenotoista. Tummaihoinen törmää silti joka päivä tiettyihin asenteisiin.

- Bussissa vanhat naiset puristavat tiukasti kiinni käsilaukuistaan ohi kulkiessa ja kaupungilla poliisi voi ottaa kiinni ihan vain sitä varten, että on musta, Huxes sanoo.

Mielipiteitä on monia.

- Kadunturvaajat ovat ideana hyvä, mutta näin toteutettuna arveluttavaa touhua. Ei yöllinen Turku kaipaa kaduilleen mitään natsi- tai SA-joukkoja, 30-vuotias Jani Valmu toteaa.

Lähde

25.8.06

Iltalehti 25.8.2006

Nuorisojoukkoa epäillään huumeiden välityksestä

Poliisi epäilee nuorten myyneen hasista ja ulkomailta tuotua tupakkaa Porin seudulla. Epäiltyjen joukossa on myös alaikäisiä.

Porin poliisi epäilee yhteensä 25:tä Porissa ja Ulvilassa asuvaa nuorta huumausaineen käyttörikoksista. Poliisin mukaan osa epäillyistä on myös myynyt hasista ja ulkomailta tuotua tupakkaa toisille nuorille. Heidän epäillään syyllistyneen huumausainerikoksiin ja törkeisiin huumausainerikoksiin. Joukkoon kuuluu myös alaikäisiä.

Rikollinen kaupanteko alkoi vuosi sitten syksyllä ulkomailta tuodulla tupakalla. Loppuvuodesta myyntiin tuli hasista, jota haettiin Poriin Kouvolan seudulta.

Osa nuorista pakotettiin myyntiin

Kuluvan vuoden alussa huumeiden välitys lisääntyi, kuten myös huumeiden käytön rahoittamiseksi tehdyt omaisuusrikokset. Toukokuussa Porin käräjäoikeus vangitsi kaksi ulkomaalaissyntyistä parikymppistä miestä, joita epäillään törkeistä huumausainerikoksista.

- Päätekijät ilmoittivat nuorille, mitä he haluavat vastineeksi huumeesta ja osoittivat heille omaisuusrikoksen kohteen. Osa nuorista puoliksi pakotettiin myymään hasista edelleen. Jos joku kieltäytyi, hänelle ilmoitettiin että myyt sen joka tapauksessa, takaisin emme sitä ota, tutkintaa johtanut rikoskomisario Juha Joutsenlahti Porin poliisista kuvailee.

Esitutkinta saatu päätökseen

Joutsenlahden mukaan hasiksesta pyydettiin kaksi kertaa normaalia katukauppahintaa suurempia summia.

Rikosvyyhdin esitutkinta on saatu päätökseen ja tapaus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaa varten. Suurin osa epäillyistä on 15-18-vuotiaita. Kuusi heistä on alle 15-vuotiaita ja kahdeksan täysi-ikäisiä. Yksi joukkoon kuulunut kuoli kesällä todennäköisesti huumausaineeksi luokiteltavan lääkkeen yliannostukseen.

Lähde

Ilta-Sanomat 25.8.2006

Lahden ahdistelijat iskivät taas

Pari viikkoa sitten miehen yliajamaksi Lahdessa joutunut 14-vuotias lahtelaistyttö joutui viime lauantaina jälleen ahdistelun kohteeksi kotinurkillaan.

Nyt asialla oli viisi aikuista miestä. Autolla tytön päälle ajanut 37-vuotias somalimies ei ollut joukossa, sillä hän on edelleen vangittuna epäiltynä tytön tapon yrityksestä.

Tyttö ei viikkoon uskaltanut liikkua kotinsa seinien ulkopuolella. Pelko esti häntä menemästä ulos. Hän poti samalla yliajossa saamiaan vammoja.

Viime lauantaina tyttö meni Mukkulan ostoskeskukseen. Heti keskuksen nurkalla viisi arviolta noin 30-vuotiasta miestä piiritti tyttöä, nimitteli häntä huoraksi ja esti tytön vapaan kulun.

Poliisit tulivat paikalle. Tytön isä teki tapahtumista rikosilmoituksen. Poliisi on kuulustellut tytön estelyyn osallistuneita miehiä.

Jutun tutkinnanjohtaja, komisario Taisto Kuhlman kertoo, että toistaiseksi viikon takainen tapahtuma on kirjattu samaan tapahtumaketjuun yliajon kanssa.

- Miehiä on kuultu asiasta. He ovat olleet vähäsanaisia. Pahoinpitelyä ei tapahtunut. He sulkivat tytöltä tien ja nimittelivät häntä, kertoo Kuhlman.

Lähde

21.8.06

Iltalehti 21.8.

Kenialaismies kiistää raiskaussyytökset

Sarjaraiskauksesta epäilty 22-vuotias kenialaismies kiistää edelleen syyllistyneensä laittomuuksiin. Rikoskomisario Markku Stenberg Helsingin poliisista sanoo, että nuorukainen on ollut kuulusteluissa yhteistyökykyinen ja -haluinen. Hän myöntää olleensa naisten kanssa seksuaalisessa kanssakäymisessä mutta kieltää, että tapahtumiin liittyisi mitään rikollista.
- Siinä on selkeä näkemysero, mitä hän sanoo ja mitä laki asiasta sanoo, Stenberg valottaa. Poliisi epäilee kenialaismiestä tällä hetkellä viidestä raiskauksesta tai sen yrityksestä.

Vihjeryöppy tunromerkkien julkaisun jälkeen

Miehen tuntomerkit julkaistiin toissa viikolla useissa tiedotusvälineissä, minkä jälkeen poliisille alkoi sadella yhteydenottoja.

Stenbergin mukaan ilmoituksia on nyt tarkisteltu ja lopputulema näyttäisi olevan viisi epäiltyä seksuaalirikosta. Vielä viime viikolla hän arvioi, että juttuja olisi kuusi.
Rikosnimikkeet varmistuvat lopullisesti, kun pöytäkirjat valmistuvat.

Uhrit alle kolmekymppisiä

Helsingin käräjäoikeus vangitsi kenialaismiehen puolitoista viikkoa sitten todennäköisin syin epäiltynä alle kolmekymppisen naisen raiskauksesta. Raiskauksen uskotaan tapahtuneen uhrin asunnossa Helsingin Pikku Huopalahdessa elokuun alussa. Mies jäi nopeasti kiinni.
Lisäksi poliisin tietoon on tullut neljä muuta epäiltyä raiskausta tai sen yritystä. Kaikki uhrit ovat alle kolmekymppisiä. Stenbergin mukaan miehellä on ollut tapana lyöttäytyä hänelle entuudestaan tuntemattomien naisten seuraan, minkä jälkeen matka on jatkunut yleensä kuta kuinkin sulassa sovussa uhrien asunnolle.

Hänen käytöksensä on muuttunut tilanteen edetessä seksuaalisesti uhkaavaksi.
Epäilty on liikkunut ainakin Helsingin ydinkeskustassa sekä Herttoniemessä, jossa hänellä on lähiomaisia.

Jutun yhteydessä Näkökulma:

Miehestä karkotuspäätös

Samainen mies on tuomittu aiemmin Helsingin käräjäoikeudessa vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen Kaisaniemen puistossa viime vuoden heinäkuussa tapahtuneesta raiskauksesta.

Hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen viime kuun alkupuolella.

Ulkomaalaisvirasto on tehty päätöksen miehen karkottamisesta, mutta tämä on valittanut ratkaisusta.Syyttäjälle juttu mennee syyskuun aikana.

Lähde

20.8.06

Turun Sanomat 20.8.2006

Jälleen joukkotappelu Turun keskustassa

Turun keskustan katuväkivalta ei ota laantuakseen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä noin kello 23.40 Aurakatu 1:n kohdalla sattuneessa pahoinpitelyssä oli mukana joukko suomalais- ja ulkomaalaissyntyisiä nuoria. Poliisin mukaan nujakassa ei tällä kertaa kukaan saanut vakavia vammoja.

Tapahtumat olivat saaneet ilmeisesti alkunsa suunsoitosta. Paikalle saapui useita poliisipartioita, jotka ottivat kiinni kuusi nuorta. Kiinniotetut odottelivat kuulusteluja poliisilaitoksella aamuun saakka.

Lähde

19.8.06

Ilta-Sanomat 19.8.2006

Ravintoloitsija tuomittiin asiakkaan kähmimisestä

Kerran aikaisemmin asiakkaansa kähmimisestä tuomittu lahtelainen etnoravintoloitsija sai jälleen tuomion. Nyt 56-vuotias ravintoloitsija kaappasi ravintolansa henkilökunnan käytössä olevaan lepohuoneeseen 20-vuotiaan naisasiakkaansa.

Ravintoloitsija pakotti naisen huoneeseen, kaatoi hänet sohvalle, nuoli naisen ja kaulaa ja kasvoja ja kouri häntä. Kourinnan kohteeksi joutunut nainen kuului pitserian vakituiseen asiakaskuntaan.

Lahden käräjäoikeus tuomitsi pikaruokaravintoloitsijan seksuaaliseen tekoon pakottamisesta kolmeksi kuukaudeksi vankilaan. Tuomio on ehdollinen.

Mies kiisti teon. Mies yritti lisäksi kiristää naiselta rahaa.

Syksyllä 2004 samainen ravintoloitsija klähmi 18-vuotiasta tyttöä ravintolansa alakerrassa. Mies kyttäsi vessaan mennyttä tyttöä portaitten alapäässä. Kun tyttö tuli vessasta, tarttui ravintoloitsija häntä kasvoista ja yritti suudella.

Juttu meni käräjille. Lahden käräjäoikeus tuomitsi miehen lähes 2000 euron sakkoon.

Lähde

15.8.06

Ilta-Sanomat 16.8.2006

Tapon yrityksestä epäilty kyttäsi pitkään tyttöä

Lahtelaisen 14-vuotiaan koulutytön tapon yrityksestä epäilty 37-vuotias somalimies piti hänelle määrättyä vuoden lähestymiskieltoa tarpeettomana.

2005 määrätyn lähestymiskiellon syynä oli tuolloin vasta 12-vuotiaan koulutytön seuraaminen. Ahdistelu käynnistyi uudelleen, kun kielto päättyi.

Viime lauantaina mies käänsi autonsa pyörätielle ja ajoi suoraan tytön päälle. Tyttö loukkaantui vakavasti. Hän on kotihoidossa, mutta ei pysty käymään koulua.

Perheellinen mies alkoi vainota tyttöä, kun kesällä 2004 Mukkulan uimarannalla sattunut välikohtaus eteni käräjäoikeuteen.

Mies oli uhkaillut puukolla lahtelaisperhettä uimarannalla ja kertonut hukuttavansa perheen pienimmät lapset. Mies joutui syytteeseen laittomasta uhkailusta, kunnianloukkauksesta ja pahoinpitelystä. Tyttö oli todistajana.

Pari päivää ennen käräjiä mies ilmestyi Launeen Citymarketiin, jossa tyttö oli jouluapulaisena. Mies seisoskeli tytön lähellä ja tuijotti. Työvuoron päätyttyä ahdistelija kyttäsi kaupan ulkopuolella ja seurasi bussiin.

Käräjiä seuranneella viikolla mies lähti seuraamaan tyttöä Mukkulan ostoskeskuksessa. Pari viikkoa myöhemmin hän varjosti tyttöä vielä Kivistönmäen Lidlissä, ja yritti estää hänen poispääsynsä lähigrillistä. Kun tyttö lähti pyöräilemään kotiinsa, juoksi ahdistelija yli kilometrin tytön perässä.

Lähde

Etelä-Suomen Sanomat 15.8.2006

Poliisi kaipaa lisätietoja Kiveriön yliajosta

Lauantaina Kiveriössä sattunutta tahallista yliajoa tutkitaan nyt tapon yrityksenä ja poliisi toivoo, että mahdolliset silminnäkijät ilmoittaisivat havainnoistaan.

Tahalliset yliajot ovat Lahdessa poliisin mukaan erittäin harvinaisia.
- Silloin tällöin yliajoja tulee, mutta yleensä ne ovat liittyneet johonkin akuuttiin riitaan, sanoo komisario Taisto Kuhlman.

Autolla murjominen tapahtuu yleensä pikaistuksissa, mutta tässä tapauksessa taustalla oli ilmeisesti pidempään jatkunut yksipuolinen vihanpito.

37-vuotias somalialaistaustainen mies ajoi henkilöautolla kevyenliikenteen väylällä pyöräilleen 14-vuotiaan tytön päälle. Tyttö loukkaantui mm. päähän ja hänet vietiin sairaalaan.

Tiettävästi yliajoa oli edeltänyt pari vuotta kestänyt häirintä. Perhe oli hankkinut miehelle lähestymiskieltoa, mutta kielto oli jo päättynyt.
Poliisi toivoo tapahtuneesta lisätietoja ja silminnäkijähavaintoja lähistön asukkailta tai ohikulkijoilta. Tiedot voi ilmoittaa numeroon p. 858 3120.

15.08.2006 16:01

Lähde

14.8.06

Ilta-Sanomat 14.8.2006

Alaikäinen yritettiin raiskata Helsingissä

Alaikäinen tyttö yritettiin raiskata Helsingin Tapulikaupungissa viime yönä. Poliisi on ottanut kiinni teosta epäillyn Suomessa asuvan ulkomaalaisen miehen.

Poliisi tutkii tapausta. (STT)

Lähde

9.8.06

Iltalehti 9.8.2006

Helsingin poliisi etsii raiskauksen uhreja

Helsingin käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona 22-vuotiaan miehen epäiltynä raiskauksesta. Poliisi epäilee miehen syyllistyneen lisäksi ainakin kolmeen muuhun raiskaukseen tai raiskauksen yritykseen.

Uhreja on poliisin mukaan mahdollisesti vielä enemmän

Poliisi pyytääkin nyt mahdollisia muita uhreja ottamaan yhteyttä. Miehen tiedetään liikkuneen kesällä ainakin Herttoniemessä ja Helsingin ydinkeskustassa.

Tuomittu raiskauksesta aiemmin

Nyt vangittu kenialaismies on noin 177 senttiä pitkä ja tanakkavartaloinen. Hänellä on lyhyet, mustat ja kiharat hiukset. Mies ontuu huomiota herättävästi. Epäilty on tuomittu aiemmin vankeuteen raiskauksesta.

Asiasta voi kertoa poliisille virka-aikana numeroon 09-189 5303 ja muina aikoina 09-189 4002.

Lähde

8.8.06

BBC News 8.6.2006

Council tax 'rises for migrants'

Sharp council tax rises may be needed in the next few years to fund housing and education for immigrant families, says the Local Government Association.

The LGA, which represents local authorities in England and Wales, says rises of 6% on top of inflation-related increases may be needed in some places.
It says councils do not get enough cash to fund the services because official figures under estimate migrant levels.

But ministers say funding is fair and based on the best figures available.
The claims follow Home Secretary John Reid's call for a migration advisory committee to recommend an "optimum" level of immigration.
He is expected to flesh out his ideas in a speech about migration on Wednesday.

'Invisible population'

In a letter to Mr Reid, LGA chairman Sandy Bruce-Lockhart has asked if he has requested more accurate immigration figures to be compiled and, if so, when they will become available.

Figures on migration to the UK are provided to the Home Office by the Office for National Statistics.

But the decision on how much money to allocate each local authority to pay for services to immigrant families based on these figures is taken by the Department for Communities and Local Government (DCLG).

In his letter Lord Bruce-Lockhart says: "Working migrants have become an invisible population whose children need school places, who need to be housed appropriately and in some cases need social services. Official statistics have failed to reflect this.
"Unless accurate, up-to-date figures on migration are produced so that the proper funding to councils can be reflected, this could pose severe problems in the future as services get cut, or council tax has to rise disproportionately for growing migrant population."

'Unacceptable'

Lord Bruce-Lockhart cited the example of Slough, Berkshire, where officials figures put the number of immigrants far lower than the number the local authority believes has settled in the area.

Council chiefs in Slough say a 6% council tax surcharge could be needed over the next five years.

Official estimates put the number settling in Slough in 2004 at just 300.
But there were 9,000 new National Insurance registrations in the town that year - only 150 of which were for British nationals, although it is unclear how many of those newly registered people are still in the area.

Lord Bruce-Lockhart said it was "unacceptable" that more accurate figures were not available.

Providing accurate figures was the joint responsibility of the Home Office and the DCLG, he said.

Fairness efforts

The Home Office said it did not comment on private correspondence.
But the Statistics Commission watchdog warned early last year that figures on international migration needed to "improve markedly", a view shared by many academics and pressure groups.

Habib Rahman of the Joint Council for the Welfare of Immigrants said the LGA was right to demand transparency.

"A good place to start in establishing this transparency would be a regularisation scheme which would tell us in which communities and which sectors the UK's half a million irregular population [illegal immigrants] is living and working," he said.
"It needs to be recognised that migrants, including irregular migrants are actually making many local services possible through working directly for locally councils or indirectly via sub-contracted services."

In his letter, Lord Bruce-Lockhart also asked Mr Reid to indicate what the government's policy would be towards Romania and Bulgaria, which are due to join the EU next year.

He said Britain was one of only three existing EU countries to allow unlimited immigration from the last wave of countries to join the union, including Poland and the Czech Republic.

Lähde

6.8.06

Turun Sanomat 6.8.2006 (4.)

Maahanmuuttajien kotouttaminen kaipaa tehostamista

Maahanmuuttajien kotouttamiseen pitäisi kiinnittää Suomessa nykyistä enemmän huomiota. Tätä mieltä on maahanmuuttajien lisääntynyttä rikollisuutta tutkinut Stakesin tutkimuspäällikkö Juhani Iivari.

Turussa viime aikoina sattuneet maahanmuuttajanuorten ja valtaväestön yhteenotot ovat merkki siitä, että kotouttamista on tehostettava pikaisesti.

- Jos nyt ei tehdä mitään, ongelma tulee kasvamaan hän varoittaa.

Kotouttaminen on Iivarin mukaan erityisen tärkeää toisen polven maahanmuuttajien kohdalla. Nuorina Suomeen tulleet tai Suomessa syntyneet maahanmuuttajavanhempien lapset elävät kahden kulttuuriperimän ristitulessa, mikä aiheuttaa irrallisuuden tunnetta.

- He ovat tottuneet suomalaiseen yhteiskuntaan ja samalla maahanmuuttajavanhempien auktoriteetti lapsiinsa on vähentynyt. Maahanmuuttajanuoret reagoivat muutokseen muun muassa rikollisuudella. Kehitys on ollut samanlainen kaikkialla Euroopassa.

- Osalla maahanmuuttajista on ongelmia kielen, työllistymisen ja suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen ymmärtämisen kanssa. Myös perheen pienituloisuus korreloi melko suoraan rikostuomioiden kanssa.

Valtaväestössä maahanmuuttajien tekemät rikokset herättävät katkeruuden tunteita, mikä purkautuu muukalaisvastaisuutena.

Iivari ei usko, että rangaistusten koventaminen riittäisi maahanmuuttajien ja valtaväestön välisten ongelmien ratkaisemiseen.

- Ennemminkin tarvittaisiin sosiaalista ja kulttuurista yhteistyötä muun muassa nuorten vanhempien välillä.

Vastuuta myös kotoutettavalla

Iivari myöntää, että myös maahanmuuttajien on itse otettava vastuuta sopeutumisestaan.

- Jokaisella on viime kädessä vastuu omasta elämästään. Suurin osa maahanmuuttajista sopeutuu suomalaiseen yhteiskuntaan hyvin.

Turun ulkomaalaistoimistossa ei ole huomattu, että maahanmuuttajien ja valtaväestön suhteet olisivat menneet solmuun.

- Yhteiselo sujuu pääosin hyvin. Tiettyjä kahnauksia aina on, mutta ei isoja isoja konflikteja, toteaa vs. johtava sosiaalityöntekijä Riikka Suomi.

Myös Turussa on havaittu toisen polven maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyvät ongelmat.

- Nuoret tottuvat suomalaiseen yhteiskuntaan usein vanhempiaan nopeammin. Tällöin vanhemmat voivat menettää neuvovan asemansa nuoriin nähden, mistä seuraa ongelmia.

- Myös maahanmuuttajilla itsellään on kotoutumisessa suuri rooli. Jos omaa asennetta ei löydy tai ajatuksissa on vain paluu kotimaahan, on kotouttaminen vaikeaa.

Väkivalta muuttunut silmittömäksi

Keskustelu maahanmuuttajien ja valtaväestön kahnauksista ryöpsähti valloilleen Down By The Laituri-festivaalin aikana sattuneiden yhteenottojen seurauksena.

- Tutkinnassa on tapauksia, joissa on ollut osallisena useita eri kansallisuuksia. Saattaa olla, että osa jää selvittämättä, myöntää apulaispoliisipäällikkö Kari Puolitaival.

Etniseen taustaan liittyvät pahoinpitelyt eivät poliisin mukaan ole Turussa lisääntyneet.

- Ainahan kaupungin keskustassa sattuu yhteenottoja ja kostopuheet lähtevät kiertämään. Mitään laajaa välien kiristymistä ei kuitenkaan ole näkyvissä.

Sen sijaan katuväkivallan raaistuminen on yleisesti pantu merkille.

- Vallalla on meininki, että kun uhri on saatu maahan, alkaa potkiminen. Väkivallasta on tullut silmitöntä, luonnehtii lääkintäesimies Vesa Truhponen Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.

Lähde

Turun Sanomat 6.8.2006 (3.)

Raisiolaiskaverukset hakattiin sairaalakuntoon

Raisiolaisten Tero Rumpusen ja Petri Hihnalan silmissä pimeni arkiyönä vajaat kaksi viikkoa sitten. Kolmekymppiset kaverukset olivat palaamassa ravintolasta Turun keskustassa, kun heidän kimppuunsa käytiin takaapäin kävelykadulla. Miehet iskettiin katuun ja heitä pahoinpideltiin muun muassa päähän.

Ulkomaalaistaustaisilta vaikuttaneet tekijät ehtivät poistua paikalta ennen poliisin tuloa. Tilannetta ei edeltänyt minkäänlainen sanaharkka eikä miehiltä anastettu mitään.

Hihnala selvisi tapauksesta Rumpusta lievemmin vammoin. Taksiyrittäjänä toimiva Rumpunen toimitettiin hengenvaarallisia kallonmurtumia saaneena sairaalaan. Käyntiin lähteneestä toipumisesta huolimatta vielä ei tiedetä, voiko hän omasta halustaan huolimatta enää palata työelämään.

- Tapahtunut mikä tapahtunut, Rumpunen huokaa.

Kaveruksia ihmetyttää katuväkivallan raaistuminen.

- Kiukkuiseksi pistää, että tullaan lyömään ilman syytä isolla porukalla, Hihnala myöntää.

Teron äiti Seija Rumpunen järkyttyi tapauksesta niin, että otti yhteyttä sisäministeriöön asti kysyäkseen, mitä yleisen turvallisuuden tunteen lisäämiseksi voitaisiin tehdä. Hän koki, ettei hänen huoltaan otettu vakavasti.

- Tavallinen kansalainen ei saa tällaisessa tilanteessa mitään tukea. Turkulaiset poliitikotkaan eivät ole tarttuneet asiaan. On huolestuttavaa, jos ihmiset alkavat ottaa oikeuden omiin käsiinsä.
Myös Turun poliisi saa sapiskaa suhtautumisestaan rikoksen kohteeksi joutuneiden uhrien läheisiin.

- Poliisien reaktio oli uskomaton. Sieltä tuli vain ohje, ettei keskustaan kannata mennä illalla. Eihän se voi olla oikein, etteivät ihmiset enää uskalla liikkua, hämmästelee Seijan ystävätär Brita Kannosto.

Hän myöntää, ettei poliisien resurssien lisääminen yksin riitä parantamaan turvallisuuden tunnetta.

- Pitäisi selvittää syyt, jotka johtavat väkivaltaan.

Lähde

Turun Sanomat 6.8.2006 (2.)

Tunnelmat kiristyneet Turussa ainakin kahden kuukauden ajan

Lauantaina puolenyön jälkeen Turun kaduilla ja jokirannassa liikkuu runsaasti Uuden musiikin festivaalin houkuttelemia ihmisiä. Tunnelma on nousuhumalaisen riehakas, mutta hilpeä. Monia tuntuu kuitenkin arveluttavan viime aikoina kiihtynyt väkivalta suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä.

- Kavereiden kanssa on puhuttu, että tällaista ei ollut silloin kun itse heilui jokirannassa nuorempana. Oli silloinkin tappeluita, mutta yleensä kukaan ei käynyt syyttä tuntemattomien ihmisten kimppuun, turkulainen Johanna Raussi myöntää.

Raussi on ystäviensä, tamperelaisen Kimin ja turkulaisen Kaija-Leena Hyrkäksen kanssa pysähtynyt Auransillalle kuuntelemaan jokilaivoilta pauhaavaa musiikkia. Kolmikko kiistää välttelevänsä öisellä kaupungilla liikkumista väkivallan pelossa.

- Tarpeen tullen juoksen lujaa karkuun, tamperelainen vieras kommentoi.

Yhteenottoja joka viikonloppu

Auransillan kupeessa nurmikkoalueella näyttäisi olevan jotain kähinää, mutta kyse taitaa kuitenkin olla leikkimielisestä tönimisestä. Mohamed Ahmed ja hänen monikansallinen kaveriporukkansa ovat tietoisia viime aikojen tapahtumista.

- Olemme kuulleet tappeluista, mutta emme tiedä, mistä niissä on ollut kysymys. Itse olen vastikään palannut puolentoista kuukauden matkalta Lontoosta. Ei täällä tunnelma ainakaan sillä välin ole mihinkään muuttunut, sama meininki jatkuu, Ahmed sanoo.

Nousiaisista kotoisin oleva Jerry Lehtonen on asiasta hieman eri mieltä. Hän oli paikalla viikko sitten perjantaina kun Auransillalla otti isompi porukka yhteen.

- Tilanne on kiristynyt kahden kuukauden ajan ja tuntuu koko ajan vain menevän pahemmaksi. Ymmärtäähän sen, että festareiden aikana on tappeluita, mutta nykyään niitä on joka viikonloppu. Pahin paikka on juuri tämä Auransillan itärannan puoleinen sivusta. Tänäänkin täällä on ollut jo kaksi tappelua, Lehtonen kertoo ja esittelee kädessään olevaa arpea.

- Sain jokin aika sitten puukosta tuolla toisella puolella jokea.

Lehtonen, jonka kaveripiiriin kuuluu paljon maahanmuuttajia, ei lähtisi syyllistämään yhtä osapuolta väkivallan lisääntymisestä.

- Maahanmuuttajista löytyy sellaisia tyyppejä, jotka haastavat riitaa suomalaisten kanssa. Mutta on myös paljon rasistisia suomalaisia, jotka etsivät ja hakkaavat maahanmuuttajia kaupungilla.

Poliisi suhtautuu vakavasti

Kukaan kaupungilla liikkuvista ei tunnu pelkäävän vakavasti oman terveytensä puolesta. Ongelma kuitenkin tiedostetaan.

- Voisi auttaa, jos kaikkia maahanmuuttajia ei sijoitettaisi samoihin kouluihin ja lähiöihin. Ollessani Norssissa opettajakoulutuksen opetusharjoittelussa, luokassa oli vain kolme paljasjalkaista suomalaista, Hyrkäs veikkaa.

- Ongelmia syntyy kun tietynlaisten ihmisten muodostamissa porukoissa syntyy sellainen ryhmähenki, että aletaan etsiä toisista ryhmistä vihollisia, tamperelainen Kim miettii.

Puolenyön aikaan kaupungilla ei näkynyt tappeluita, mutta kylmä todellisuus iskee taas seuraavan aamun poliisitiedotteessa.

- Turun poliisi on huolestunut orastavasta katuväkivallasta eri etnisten ryhmien välillä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä poliisi kiinnitti huomiota ilmiöön kadulla partioidessaan. Suurin osa nujakoista saatiin hallittua, mutta yhteen ikävään tapaukseen poliisi törmäsi, kun miestä lyötiin pullolla päähän Turussa Aurajoen rannassa kello 2.35 aikaan.

Poliisista tähdennetään, että yleisen turvallisuuden ja järjestyksen vaarantava jengiytyminen pyritään estämään heti alkuunsa, sillä siitä ei seuraa mitään muuta kuin harmia kaikille osapuolille. Liiallinen vastakkainasettelu suomalaisten ja ulkomaalaisten välillä saa helposti myös rasistisia piirteitä, eikä sellaista voida sallia missään muodossa.

Lähde

Turun Sanomat 6.8.2006

Mies pahoinpideltiin Turun keskustassa

Suomalaismies pahoinpideltiin sairaalakuntoon Turun keskustassa lauantaiyönä klo 23.30 aikaan. Kahdelle ulkomaalaistaustaiselle miehelle ja suomalaiselle oli tullut riitaa pankkiautoautomaattijonossa Aurakadun ja Eerikinkadun risteyksessä. Miehet väittelivät ensin keskenään, minkä jälkeen miehet tönivät toisiaan. Toinen ulkomaalaisista oli lyönyt miestä nyrkillä kasvoihin, minkä jälkeen uhri oli kaatunut kadulle selälleen ja loukannut päänsä vakavasti. Ulkomaalaiset lähtivät juoksemaan karkuun Aurakatu pitkin kohti Yliopistonkatua. Katuun kaatunut mies oli saanut vakavan päävamman. Koska tapahtuma-aikaan keskustassa liikkui paljon ihmisiä, poliisi toivoo mahdollisia havaintoja kahdesta ulkomaalaismiehestä tapauksen selvittämiseksi. Vihjeet voi soittaa Turun poliisin numeroon 02-281 5150.

Lähde