9.1.09

Helsingin Sanomat 9.1.2009

Helsinki ei tarjoa romanikiertolaisille palveluja jatkossakaan

Helsinki ei aio ryhtyä kerjäävien, katusoittavien ja kaupustelevien Romanian romanien auttamisoperaatioon.

Helsinki ei tee toistaiseksi mitään.

"Emme halua rohkaista kerjäläisilmiötä. Siksi emme järjestä terveyspalveluita tai asuntoja. Kerjäämisen taustalla olevat ongelmat pitää ratkaista heidän kotimaissaan", Helsingin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä sanoo.

Helsinki lausuu myös, ettei kaupunkilaisten edelleenkään kannata antaa rahaa kerjäläisille.

Kaupunki ja Diakonissalaitos aikovat kuitenkin neuvotella, johtaako torstaina julkaistu Romanit tiellä -projektin raportti joihinkin konkreettisiin toimiin myöhemmin, ja jatkuuko projekti tulevaisuudessa.


Projektia varten Romanian romaneja haastatellut Tuomo Leinonen kertoo tunteneensa olonsa usein "kädettömäksi", kun romanit pyysivät rahaa, työtä ja ruokaa.

"Käsikauppalääkkeitä annoimme ja neuvoimme, jos joku tarvitsi lääkäriä."

Leinosenkin mielestä romanit ovat Euroopan yhteinen ongelma. "Köyhyysongelman poistaminen vaatii poliittista tahtoa."

Romanikerjäläiset lähtevät kotimaastaan, koska olot ovat kurjat, töitä vähän ja palkkataso huono. Tulkinnasta riippuen jopa kolmannes romanialaisista elää köyhyysrajan alapuolella. Maaseudulla, josta valtaosa Suomeen tulleista on lähtöisin, tilanne on vielä synkempi.


Mitä Helsinki sitten edes voisi tehdä? Ei paljoa.

Suomeen saapuvien romanien tietoisuutta maasta voisi lisätä infopisteellä, mutta sekin auttaa vain jo täällä olevia.

Tietoa voisi laittaa internetiin, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta netin käyttöön.

"Lasten koulutuksesta pitää huolehtia, ja aikuistenkin. Heille voi myös opettaa kieliä", Leinonen pohtii.

Diakonissalaitoksen romaniprojektin "auttava puhelin" toimii edelleen. Napakka pakkanen ei ole aiheuttanut puhelutulvaa.

"Yllättävän hyvin he vaikuttavat tulevan toimeen kylmän kanssa", Tuomo Leinonen sanoo.

Siltä tosiaan näytti eilenkin.

Itä-Romanian Bacausta tullut Mandache Cliutsa, 35, istui katukiveyksellä näyteikkunan edessä, vaikka pakkasta oli seitsemän astetta. Hän näytti aika kevyesti pukeutuneelta Suomen talveen.


Valtaosa ohikulkijoista asteli Cliutsan ohi häneen vilkaisematta. Kolmen tunnin kerjääminen oli tuottanut kahdeksan euroa. Hän aikoi jatkaa vielä viisi tuntia. "Asunnosta on velkaa 4 000 euroa, joka on paljon rahaa", hän sanoi.

Lähde

Ei kommentteja: