13.1.09

Helsingin Sanomat 13.1.2009 (2.)

Huijarit rahastavat myymällä olemattomia koiranpentuja netissä

Koirakuumeen parannuksessa tulee välttää rotukoirien ostamista Afrikasta internetin välityksellä.

Näin neuvoo poliisi, sillä myyntipalstoilla on liikkunut huijareita, jotka ottavat ostajalta rahat, mutta eivät toimita koiraa tai mitään muutakaan.

Poliisin mukaan internetissä on ainakin kesästä 2008 lähtien kaupiteltu rotukoiria ilmeisesti Kamerunista.


Ilmoituksia on ollut ainakin Keltaisessa pörssissä ja Verkkopirkossa. Viestejä on vaihdettu englanniksi, ja maksu eläimestä on pyydetty lähettämään rahansiirtopalvelu Western Union kautta.

Poliisin tietoon tällaisia tapauksia on eri puolella Suomea toistakymmentä, mutta se arvelee niitä olevan enemmän. Poliisi pitää olemattoman koiran kauppaa tyypillisenä nigerialaishuijaksena.

Yhtä petostapauksista tutkinut rikoskomisario Jari Liimatta Lieksan poliisista sanoo, että täyttä varmuutta ei ole edes siitä, että huijari on Kamerunissa. Keski- ja länsiafrikkalaiseen maahan viittaisi myynti-ilmoituksessa mainittu puhelinnumero.

Tekijää tai tekijöitä ei ole saatu selvitettyä.


Eräs Afrikan koirakauppiaan huijaamaksi tullut kertoo Suomi24-keskustelupalstalla tehneensä kauppoja Kamerunissa sijainneesta koiranpennusta ja ehtineensä lähettää myyjälle muutamia satoja euroja.

"Harmittaa totisesti, sillä todella odotin pennun tulevan Suomeen", hän kirjoittaa.

"Mutta koiraa ei ollutkaan."

Lähde

Ei kommentteja: