5.1.09

Helsingin Sanomat 5.1.2009

Risikko: Poikien ympärileikkauksista lasku vanhemmille

Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) katsoo, että poikien ympärileikkauksia ei tule rahoittaa julkisin varoin, jos leikkaukset tehdään muista kuin lääketieteellisistä syistä. Risikko sanoo sanomalehti Ilkan haastattelussa, että vanhempien kuuluu kustantaa leikkaukset, jos ne liittyvät uskontoon ja kulttuuriin.

Ministerin mukaan on tärkeää saada kotioloissa tehtävät operaatiot loppumaan.

Ihmisoikeusliitto puolestaan katsoo, että myös ei-lääketieteellisin perustein tehtävät poikien ympärileikkaukset tulee maksaa julkisista varoista. Liitto on huolissaan siitä, että vähävaraisten perheiden pojat eivät muuten välttämättä pääse leikkaukseen turvallisissa oloissa.


Risikko on perustanut työryhmän, joka arvioi asiaan liittyvää lainsäädäntöä ja rahoituskysymystä. Tällä hetkellä vain osa julkisella sektorilla työskentelevistä lääkäreistä suostuu tekemään ympärileikkauksen muuten kuin lääketieteellisin perustein.

Lähde

Ei kommentteja: