4.2.08

Rajavartiolaitoksen tiedote 4.2.2008

Pakistanilaiset esiintyivät teleyrityksen työntekijöinä

Rajavartiolaitos epäilee rikollisorganisaation tuoneen Suomeen laittomasti neljä pakistanilaista viime marraskuussa. Yhtä ryhmään kuuluneista epäillään matkanjohtajaksi. Tekijät esiintyivät suuren pakistanilaisen teleyrityksen työntekijöinä.

Pakistanilaiset rikolliset harhauttivat Espoossa toimivaa IT-alan yritystä esiintymällä suuren pakistanilaisen teleyrityksen työntekijöinä. Rikolliset väärensivät viisumia varten maksusitoumuksen ja kirjeen, jotka allekirjoitettiin pakistanilaisen teleyrityksen koulutusosaston nimissä. Yhteydenpidon johdosta suomalaisyritys kutsui pakistanilaisia koulutukseen. Yhteydenpito kesti kuukausia, sen tarkoitus oli saada muitakin pakistanilaisryhmiä Suomeen. Rajavartiolaitos selvitti, että marraskuussa saapuneiden lisäksi Suomeen piti saapua ainakin kahdeksan vale-yrityksen työntekijää. Heidän matkansa ei kuitenkaan toteutunut.

Norjan Islamabadin poliisiyhdysmieheltä saadun tiedon mukaan samat tekijät pyrkivät järjestämään myös huhtikuussa 2007 ihmisiä Belgiaan. Tällöinkin esiinnyttiin suuren pakistanilaisen teleyrityksen henkilöstönä. Ryhmä sai viisumit, mutta matka ei ilmeisesti toteutunut.

Matkanjohtajaksi epäilty pakistanilaismies on ollut tutkintavankina Vantaan vankilassa marraskuulta 2007. Suomenlahden merivartioston rikostutkintayksikön tekemä esitutkinta on valmis ja syyteharkinnassa.

Lisätietoja:
Tutkinnanjohtaja, kapteeni Sami Paila
Puh. 020 410 6803

Lähde

Ei kommentteja: