2.7.08

Länsiväylä 2.7.2008

Ulkomaalainen perhe tuomittiin varkauksista ja petoksista

Espoon käräjäoikeus on tuominnut kolme ulkomaalaista ehdolliseen vankeuteen varkauksista, maksuvälinepetoksista ja petoksista.

Pääepäiltynä ollut pariskunta sai yhden vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Perheen täysi-ikäinen tytär tuomittiin kätkemisrikoksesta, mutta hänen kohdallaan tutkintavankeusajasta koituneen vapaudenmenetyksen katsottiin riittävän seuraamuksena.

Tuomiot tulivat 12 rikoksen sarjasta, jonka Espoon poliisi selvitti kevään aikana. Varkauksissa ja maksuvälinepetoksissa tuomitut ovat anastaneet vanhuksilta heidän pankkikorttinsa.

Espoon Tapiolassa yksi tuomituista oli ollut pankin tuulikaapissa ja avannut ystävällisesti oven vanhukselle. Vanhuksen rollaattorissa olleesta käsilaukusta oli anastettu pankkikortti ja rahaa. Pankkikortilla oli nostettu automaatista huomattava summa rahaa.

Helsinkiläisessä tavaratalossa vanhusta oli seurattu ja häneltä oli anastettu maksukortti. Tässä tapauksessa rahaa ei kyetty nostamaan pankkiautomaatista, vaikka sitä olikin yritetty.

Petokset tehtiin vaihtamalla rahaa kaupoissa eri puolilla Etelä-Suomea. Rahaa yritettiin saada vaihdettua joko suuresta setelistä pienemmäksi tai ulkomaisesta rahasta euroihin. Tästä aiheutui sekaannus, jonka ansiosta kassamyyjä antoi vahingossa kaupan rahoja.

Kiinni otettaessa tuomittujen hallusta löydettiin rikosylikonstaapeli Jan Sinerkarin mukaan suuria summia käteistä.

–Tästä voi oppia, että jos automaatilla nostaa rahaa, niin pitää olla varovainen ettei ulkopuolinen näe tunnuslukua. Tunnusluvut pidetään muistissa, ei lomakossa. Ylenpalttinen ystävällisyys pitää huomioida, kannattaa pitää silmänsä auki, Sinerkari sanoo.

Lähde

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/94021.shtml

Anonyymi kirjoitti...

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/94016.shtml

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1552792

Anonyymi kirjoitti...

Haiskahtaa vähän yksipuoliselta (ja siten rasistiselta) tämä blogi.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1553213

Anonyymi kirjoitti...

http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2008-07-03,104:2:550744,1:0:0:0:0:0:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1554963

Nuori turkulaisnainenseksuaalirikoksen uhrina Turun keskustassa

Anonyymi kirjoitti...

http://arkisto.turunsanomat.fi/?ts=3,0:0:0:0,0:0:0:0:0,0,1:0:0:0:0:0:Nainen+joutui+seksuaalirikoksen+uhriksi+Turun+keskustassa
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Turun+poliisi+kaipaa+havaintoja+seksirikoksesta/1135237765281?ref=rss

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Turisteiksi+tekeytyneet+taskuvarkaat+kiinni+Helsingiss%C3%A4/1135237772730

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/turku/200807097925217_tu.shtml