28.7.08

Yle Uutiset 28.7.2008

Lapsikaappausten määrä kaksinkertaistunut

Lapsikaappausten määrä kaksinkertaistui Suomessa viime vuonna. Syynä ovat Keskisuomalaisen mukaan muun muassa kahden kulttuurin väliset avioliitot.


Kaappausten määrä kasvoi sekä Suomesta ulkomaille että ulkomailta Suomeen kaapattujen osalta, toiminnanjohtaja Tarja Räisänen Kaapatut Lapset ry:stä kertoo.

Kaappaustapauksia oli yhteensä 25, ja ne koskettivat yhteensä 52:ta lasta. Kaappaustapauksia Suomesta ulkomaille oli 15, kymmenessä tapauksessa lapset kaapattiin toisesta maasta Suomeen. Tiedot perustuvat oikeusministeriön ja ulkoasiainministeriön ylläpitämiin tilastoihin.

Suomesta lapsia kaapataan eniten Ruotsiin. Toisesta maasta lapsia kaapataan Suomeen pääosin Euroopasta. Kaappauksiin syyllistyvät sekä äidit että isät.

Räisäsen mukaan taustalla on usein kahden kulttuurin välinen avioliitto, joka on päättynyt riitaisaan eroon. Kuitenkin myös suomalaiset kaappaavat lapsia toisiltaan.

Lisääntyviin lapsikaappauksiin ja niiden uhkiin ovat Räisäsen mukaan syynä lisääntynyt kansainvälisyys, kahden kulttuurin avioliitot ja maailmanlaajuiset
koulutus- ja työmarkkinat.

Lähde

Ei kommentteja: