30.7.06
Turun Sanomat 30.7.2006
Auransillan ympäristössä sattuneet pahoinpitelyt tuottivat poliisille poikkeuksellisen paljon töitä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Alueella nujakoitiin moneen otteeseen isolla joukolla, minkä seurauksena poliisi otti kiinni 11 henkilöä.
Tilanne alkoi kiristyä kello 23 jälkeen Paavo Nurmen patsaan ympäristössä, jossa somalitaustaiset nuoret miehet kävivät useaan otteeseen ohikulkevien kimppuun. Hyökkäysten kohteeksi näyttivät joutuvan erityisesti kaljupäiset nuoret miehet.
Paikalla oli tilanteen ollessa kireimmillään lähes kymmenen poliisipartiota ja kolmisenkymmentä järjestysmiestä. Sekasortoisessa tilanteessa väkijoukosta lensi vielä lasisia olutpulloja muutamaa poliisia ja järjestysmiestä kohti, mutta ne eivät aiheuttaneet kenellekään vammoja.
Mantun grillin ympäristössä on nähty viime öinä useita pahoinpitelyitä, joissa on ollut osallisena ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä. Esimerkiksi torstain ja perjantain välisenä yönä joukkio pahoinpiteli olutravintola Apteekin edustalla nuorta miestä lyöden häntä kasvoihin ja jatkaen pahoinpitelyä potkien uhrin kaaduttua maahan. Joukkio käyttäytyi uhkaavasti myös tilanteeseen sanallisesti puuttuneita sivullisia kohtaan.
Varsinainen DBTL-alue ollut rauhalinen
Lukuiset DBTL-alueen ulkopuolella, mutta sen välittömässä läheisyydessä sattuneet järjestyshäiriöt saivat tapahtuman järjestäjätahon keskittämään järjestysmiehiä ongelmakohtiin lauantaina.
Myös yleisövirtaa ohjailevia aitaratkaisuja muutettiin järjestyshäiriöiden välttämiseksi.
Varsinainen DBTL-alue on pysynyt koko tapahtuma ajan rauhallisena, vaikka poliisi korjasikin viime yönä talteen juopuneita myös sieltä. Kaikkiaan säilöön poimittiin 22 henkilöä.
Lähde
25.7.06
Helsingin Sanomat 25.7.2006
Helsingin Kauppatorilla liikkuu poliisin mukaan nyt ahkera taskuvarasliiga. Rikoskomisario Petri Juvonen kertoo, että viime viikon lopulla torin asiakkailta vietiin 20–25 lompakkoa.
"Kyllähän näitä tässä pyörii. Viime viikolla ainakin yhdeltä vanhemmalta mieheltä lähti lompakko", tietää vaimonsa vihanneskojulla päivystävä Jouni Matero, joka on itsekin virkavapaalla oleva poliisi.
Helsingin poliisi on nyt saanut Kauppatorin varkaista kiinni kaksi.
"Molemmat ovat noin 20-vuotiaita romanialaisia. Toinen on mies, toinen nainen. Vielä kaksi 20–25-vuotiasta naista on saamatta kiinni", Juvonen kertoo.
Ensimmäisen varkaan poliisi nappasi perjantaina itse teosta Kauppatorilta ja toisen tuntomerkkien perusteella lauantaina Rastilan leirintäalueelta.
"Juu, siellähän ne asuvat isossa leirissä", osaa kertoa 21 vuotta torilla koruja myynyt Hannu Leskinen.
Myös poliisi epäilee Helsingin keskustassa viime aikoina tavattujen itäeurooppalaisten kerjäläisten ja Kauppatorin taskuvarkaiden asuvan samassa paikassa, muttei ole varma, kuinka läheiset siteet ryhmällä toisiinsa on.
"Minun käsitykseni on se, että taskuvarkaat ja kerjäläiset ilmestyivät katukuvaan samaan aikaan", Juvonen sanoo.
Kauppatorilla varkaisiin on niin totuttu, että monet tunnistetaan jo kasvoista.
"Kun he tulevat tänne, sana kulkee nopeasti", Leskinen kertoo.
"Kassoja kyttäävät. Viime viikollakin tuossa norkoili kaksi äijää, kun purimme kojua", Matero kertoo vihanneskojultaan.
Kahvia myyvästä naapuriteltassa tiedetään, että joku oli vastikään menettänyt koko päivän kassansa varkaille.
"Minunkin tyttäreltäni vietiin reppu, kun kojua kasattiin", Matero sanoo.
Lähde
24.7.06
Verkkouutiset 23.7.
Kolme sai pesäpallomailasta Turussa
Mies pahoinpiteli pesäpallomailalla kolmea keski-ikäistä miestä Turussa Halisten kauppakeskuksen pysäköintialueella sunnuntaina iltapäivällä.
Kaksi miehistä sai ruhjevammoja käsiinsä ja kolmas vertavuotavan haavan ohimoonsa. Teon motiivista ei ole tietoa.
Poliisi toivoo vihjeitä rikoksen selvittämiseksi numeroon (02) 281 5150. Uhrit kertoivat tekijän olevan tummaihoinen noin 30-40-vuotias mies, jolla oli yllään valkoiset shortsit ja paita. Tekijä oli paennut Paavinkatu 5:n kerrostaloihin.
21.7.06
Länsiväylä 21.7.2006
16-vuotias pahoinpideltiin ja ryöstettiin
Kimmo Frisk (16) pahoinpideltiin ja ryöstettiin kotonaan Kilon Kypäräkujalla sunnuntai-iltana. Nuorten, Friskin arvion mukaan noin parikymppisten, miesten mukaan lähti tietokone, kännykkä ja pojan lompakko. Frisk oli tapahtumahetkellä yksin kotona ja sai lieviä vammoja.
Kolmen miehen porukassa oli yksi ulkomaalaistaustainen henkilö ja kaksi suomalaista. Frisk perääntyi ja yritti sitten tönäistä yhtä tunkeutujista päästäkseen pakenemaan, muttei onnistunut.
– Joku heistä sanoi, että anna kännykkä tai ammun, Frisk kertoo.
Poika ehti näpytellä kännykkään 112, viskasi puhelimen pöydän alle ja jätti linjan soittamaan toivoen, että joku hälytyskeskuksessa kuulisi puhelun. Tunkeutujat löysivät puhelimen kuitenkin ensin.
Miehet repivät lankapuhelimen seinästä ja kaatoivat Friskin olohuoneen lattialle, jossa yksi miehistä piteli häntä aloillaan jalka selän päällä. Muut etsivät kodista varastamisen arvoista tavaraa.
Miehet lähtivät pois noin kymmenen minuutin kuluttua.
– Ne sanoi, että odota siinä viisitoista minuuttia, sitten voit jatkaa elämää. Ne uhkaili, että jos tästä tulee poliisijuttu niin tullaan isommalla porukalla.
Frisk soitti poliisit naapurista miesten lähdettyä. Myös pojan mökille Keski-Suomeen lomaa viettämään lähteneet vanhemmat palasivat kiireesti kotiin.
Yksin kotona
Frisk sai kahakan yhteydessä kengästä huuleen, polveen haavan ja naarmuja ympäri vartaloa. Miehet pakenivat paikalta polkupyörillä ja tapahtuneelle on kolme silminnäkijää.
Poliisi saapui paikalle vasta kolmen vartin odottelun jälkeen, koska odotti samalla tiellä väärän talon edessä. Aluehälytyskeskuksessa oli todennäköisesti sotkettu pojan ikä ja talon numero. Poliisin mukaan lähti tapahtumapaikalta esimerkiksi irtirevitty lankapuhelin, josta etsitään sormenjälkiä.
Mutta mistä miehet tiesivät, että Frisk oli yksin kotona?
– Vanha tyttöystävä on uhannut kostavansa. Se kävi eilen täällä ja näki, että olen yksin kotona. Internetin messengerissä joku nimimerkki Tuukka uhkaili eilen, että tulevat hakkaamaan, Frisk kertoo.
Poliisin väkivaltaosasto tutkii tapausta ryöstönä.
18.7.06
TV4.se 29.6.2006
En 42-årig kvinna är sedan midsommardagen häktad misstänkt för att ha låtit en eller flera av sina döttrar könsstympas, skriver Göteborgs-Posten.
Förutom att hon på sannolika skäl misstänkts för könsstympningen som utfördes i hemlandet Somalia sommaren 2000 misstänks hon också för misshandel och sexuellt ofredande.
GP uppger att det var kvinnan äldsta dotter i 18-årsåldern som anmälde mamman. Enligt åklagare Håkan Larsson var det socialtjänsten som i maj gjorde polisanmälan.
- En flicka är definitivt könsstympad. Vi har uppgifter om att de båda andra döttrarna också skulle vara det men det har inte blivit undersökta än, säger Larsson till tidningen.
En 41-årig man dömdes i måndags vid Göteborgs tingsrätt till fyra års fängelse för att han låtit könsstympa sin dotter. Det var första gången i Sverige ett fall av könsstympning gått till åtal och dom.
Lähde
17.7.06
Turun Sanomat 15.7.2006
Turussa tapahtui torstain ja perjantain välisenä yönä kolme vakavaa väkivallantekoa. Kaikki välikohtaukset sattuivat Aurakadun ravintoloissa.
Turkulaisen ravintolan vapaalla oleva järjestyksenvalvoja kohtasi ravintolassa hieman ennen kolmea miehen, jolle oli aiemmin antanut porttikiellon toiseen turkulaisravintolaan. Ulkomaalaissyntyinen mies oli suivaantunut saamastaan kiellosta ja halusi lähteä ulos ravintolasta selvittelemään välejään järjestyksenvalvojan kanssa.
Kadulle päästyään ulkomaalaismies veti yllättäen esiin puukon ja huitoi sillä runsaasti verta vuotavia reikiä järjestyksenvalvojan päähän. Tämän jälkeen tekijä pakeni paikalta harmaalla henkilöautolla.
Järjestyksenvalvoja kuljetettiin sairaalaan, mutta hänen vammansa eivät ole hengenvaarallisia.
Poliisi uskoo vahvasti kyseessä olevan kosto porttikiellosta. Poliisin mukaan tämä on erittäin huolestuttavaa, sillä järjestyksenvalvojien pitää pystyä hoitamaan työtään ilman pelkoa kostotoimenpiteistä.
Tuopilla ja pullolla päähän
Kahdessa muussa väkivallanteossa käytettiin aseina tuoppia ja olutpulloa. Ravintolassa riidelleen mieskaksikon yhteenotto kärjistyi kahden aikaan toisen rikkoessa olutlasin kiistakumppaninsa päähän.
Uhri sai useita haavoja kasvoihinsa, muttei ollut hengenvaarassa. Poliisi sai tekijän kiinni verekseltään.
Hieman kolmen jälkeen sattui toinen samankaltainen hyökkäys. Ravintolassa viereisessä pöydässä istunut asiakas pyysi tilaa päästäkseen pois kahden riitelevän ulkomaalaismiehen ohitse. Toinen miehistä piti pyyntöä ilmeisesti kohtuuttomana ja löi sanaakaan sanomatta ulkopuolista olutpullolla kasvoihin.
Pullo ei rikkoontunut, mutta aiheutti uhrille vammoja suun seudulle. Poliisi sai tekijän kiinni. Kaikkia tapauksia tutkitaan törkeinä pahoinpitelyinä.
Lähde
Dagens Nyheter 25.3.2006
Malmö. Vågen av personrån som drabbat Malmö det senaste året är till en del "ett krig mot svenskarna". Det säger elva unga rånare med invandrarbakgrund som motiv till att de bara ger sig på svenska ungdomar.
De unga rånarna har intervjuats av Petra Åkesson till hennes C-uppsats i sociologi.
- Jag hade läst Brås rapport om unga rånare i Stockholm och Malmö och ville veta varför de rånar andra unga. Det är ju oftast inte mycket pengar det handlar om, säger hon.
Petra Åkesson fick hjälp av kuratorer vid tre skolor och en organisation som arbetar med unga brottslingar för att få kontakt med de unga rånarna. Hon intervjuade dem både enskilt och i grupp.
- Det var tur att jag använde bandspelare för de svar jag fick var så anmärkningsvärda att jag fick lyssna flera gånger för att riktigt inse vad de sagt. "När vi är ute på stan och rånar så krigar vi, vi krigar mot svenskarna", var ett återkommande argument.
- Pojkarna från en av skolorna berättade leende att "det kommer en härlig känsla genom kroppen när vi rånar, man känner sig nöjd och glad, det känns som man har lyckats".
De intervjuade pojkarna är mellan 15 och 17 år och en av dem förklarar för Petra Åkesson vad makt innebär för honom.
"För mig är det att svenskarna ska lägga sig ner på marken och pussa mina fötter."
- De unga rånarna känner en kick av att utföra avvikande och riskfyllda handlingar och de pratar mycket om hur lätt det är att råna svenskarna. Och kicken blir ännu större när de är medvetna om att rånen är så enkla att utföra. "Det är så lätt att råna svenskar, det är så lätt ", sade en av pojkarna.
De unga rånarna planerar inte sin brottslighet.
"Nej, när vi ser några svenskar som verkar rika eller har bra mobiler så rånar vi dom."
Under intervjuerna talar ungdomarna om svenskarna som mesiga, rädda och dumma.
"Svenskarna gör ingenting, det bara ger oss sakerna, de är så mesiga."
- Ungdomarna varken planerar eller organiserar de brottsliga handlingarna och har därför inte något affärsmässigt förhållningssätt, säger Petra Åkesson. Det som i stället är utmärkande för deras handlingar är att de ser sina rån som en livsstil.
Varför detta hat mot svenskar?
- "Dom hatar ju oss", svarar pojkarna med en sorts självklarhet, säger Petra Åkesson. En av dem gav ett litet, litet exempel.
"När en svensk handlar i Pressbyrån får han pengar tillbaka i handen, damen bakom disken ser honom i ögonen och ler. När vi handlar lägger hon pengarna långt ifrån sig på disken och tittar åt sidan."
Var det svårt att få de unga rånarna att prata om sin brottslighet?
- Nej, inte när vi väl träffades. Det var snarare så att de skröt om vem som rånat mest. Sedan har jag nog haft en stor fördel av mitt utseende. Jag är adopterad från Sri Lanka så de betraktade mig nog inte som en av "dom", svenskarna.
Malin Åkerström är professor i sociologi med inriktning på kriminalvetenskap och hon har varit handledare för Petra Åkesson.
- Petras uppsats är unik. Så vitt jag vet har ingen i Sverige tidigare tagit reda på varför ungdomar rånar andra unga, säger hon.
Varför finns det så mycket hat mot svenskar bland dessa ungdomar?
- Hat är ett för starkt ord. Men när det gått så långt att unga människor känner sig så frustrerade att de väljer att slå tillbaka mot samhället genom kriminalitet, då finns det också stor risk att de kan utnyttjas av både politiska och religiösa fundamentalistiska krafter till ännu värre handlingar.
Malin Åkerström ser bara en lösning.
- Arbete till alla. Bidrag och alla dessa kurser ökar bara förbittringen. För mycket välvilja blir till sist ett förtryck.
- Om det krävs en avreglering av arbetsmarknaden för att skapa fler jobb, så måste vi göra det.
Ole Rothenborg
Lähde
10.7.06
Ilta-Sanomat 6.7.2006
Pienessä hämäläisessä terveyskeskuksessa törmättiin etnisiin ristiriitoihin, kun muslimitaustainen lääkäri teki tutkimuspyynnön työsyrjinnästä muun muassa siksi, että työpaikkaruokalan listalla oli ainoana ruokalajina sianlihaa.
Hämeen työsuojelupiiri ei löytänyt tapauksesta syrjintää, ja Heinolan kihlakunnan syyttää Erkki Karvinen teki asiassa pari viikko sitten syyttämättäjättämispäätöksen.
Lääkäri oli kuukauden ajan terveyskeskuksessa määräaikaisena. Omasta mielestään häntä kohdeltiin huonosti ja epäasiallisesti.
Lääkärin piti tulla ensimmäisenä päivänä tiettynä kellonaikana perehdyttämiskoulutukseen, mutta hän ei tullutkaan tapaamiseen, minkä vuoksi kollegalääkärin sijasta perehdyttämisen hoiti sairaanhoitaja. Tulokas koki loikkaavana sen, että hänet ottikin vastaan lääkärin sijasta sairaanhoitaja ja hän teki sairaanhoitajasta tutkimuspyynnön poliisille.
Poliisitutkinnan mukaan seuraavana päivänä sijaislääkäri käyttäytyi erittäin hyökkäävästi ja kränäsi terveyskeskuksen henkilökunnan kanssa ja väitti sairaanhoitajan suhtautuneen rasistisesti. Mies oli pari viikkoa töissä ja lopun ajan sairauslomalla. Myöskään työpaikan ruokalista ei ollut lääkärin mieleen, koska listalla ei ollut sianlihatonta ruokaa.
Syyttäjä ei löytänyt jutusta työsyrjintää eikä työturvallisuusrikosta, eikä juttu mennyt käräjille saakka.
Kihlakunnansyyttäjä Karvisen mukaan useat henkilöt voivat eri syistä joutua olemaan syömättä työpaikoillaan tai syömään omia eväitään eikä yhden ruokalajin tarjoaminen ole etnisestä alkuperästä johtuvaa työsyrjintää.
Lähde: IS 6.7.2006 [Uutinen puuttuu verkkoversiosta.]
3.7.06
Turun Sanomat 3.7.2006
Turun keskiaikaiset markkinat sujuivat lauantaina poliisin mukaan yllättävänkin rauhallisesti. Vartioidulla alueella järjestyshäiriöt olivat harvassa. Jonkin verran rähinöintiä oli tullut poliisin tietoon ja alueen liepeillä oli käyty kevyttä nyrkiniskujen vaihtoakin.
Itäisellä Rantakadulla Aboa Vetus & Ars Novan tuntumassa sijaitsevasta korunmyyntikojusta anastettiin noin kello 19 kassalippaana toiminut laukku.
Kaksi varasta saivat saaliikseen rahaa ja ainakin kojunpitäjän kännykän. Toinen pitkäkyntisistä oli kiinnittänyt myyjien huomion sillä välin kun toinen sieppasi laukun telttakankaan alta.
Tekijöiksi epäillään kahta tummaihoista miestä, joista toinen on 185-190 cm pitkä ja toinen hieman lyhyempi. Miehiä ei ole tavoitettu, mutta poliisista korostetaan, että asialla saattoivat olla myös muut kuin mainitut.
Lähde
1.7.06
Helsingin Sanomat 1.7.2006
Useita henkilöitä on vangittu pääkaupunkiseudulla kevään aikana tehdyssä laajahkossa asuntomurtosarjassa. Poliisi epäilee murtosarjan tekijöiksi ulkomaalaistaustaisia henkilöitä.
Helsingin rikospoliisin mukaan kohteina ovat olleet etenkin kerrostaloasunnot, lähinnä pääkaupunkiseudulla. Asunnoista on anastettu muun muassa arvokkaita koruja ja käteistä rahaa.
Muutama tekoihin liittyvä henkilö on poliisin mukaan edelleen tavoittamatta, samoin murtosaaliit liki kokonaisuudessaan.
Poliisi ei tutkinnallisista syistä kerro tapahtumista enempää.
Lähde
27.6.06
Brusselsjournal.com 26.6.2005
The Belgian state is no longer able to guarantee the security of its citizens. On Saturday afternoon Guido Demoor, a 54-year old Flemish train conductor on his way to work, was kicked to death by six “youths” on a crowded bus near Antwerp’s Central Station. The incident recalls the rush-hour murder ten weeks ago of Joe Van Holsbeeck, 17 years of age, in a crowded Brussels Central Station on 12 April.
Guido Demoor, a father of two, intervened when six “youths” got on bus 23 in Antwerp and began to intimidate passengers. There were some forty people on the bus. Demoor asked the “youths” to calm down, whereupon they turned on him, savagely beating and kicking the man. At the next stop thirty passengers fled the bus. The thugs kept beating Demoor. They then pulled the emergency brake and jumped from the bus leaving their victim to die.
Three Moroccans, two of whom are minors, were arrested today. The website of the Dutch paper De Stentor reports tonight that a fourth suspect, believed to be the ringleader, fled into a shop as the police were poised to arrest him. He managed to escape from the shop when dozens of “youths” came to his rescue. Witnesses had described the culprits as immigrant youths of between 18 and 21 years of age. During the weekend the police had called for witnesses as only four people had come forward. The police offered the witnesses absolute confidentiality and promised not to reveal their identities. “Obviously people fear reprisals,” Gazet van Antwerpen wrote today.
Belgians do not have a constitutional or legal right to bear arms, not even purely defensive arms such as peppersprays. With the police and the government failing to protect law-abiding citizens the latter are, however, totally unprotected. Saturday’s murder has shocked bus drivers and train conductors, but they stress that they are not in the least surprised. Violence on public transport has become a fact of life.
“You see what happens if you intervene,” one of Guido Demoor’s colleagues at Belgian Rail is quoted in the newspaper De Morgen today. “If Guido had not opened his mouth he would still be alive. [...] He was a good man. I would not have dared to do what Guido did. I was beaten up once and since then I have become very careful.”
Another colleague told the newspaper Het Nieuwsblad: “After the Van Holsbeeck murder some whined that no-one had intervened. Guido did intervene and paid with his life.” After the assassination of Joe Van Holsbeeck Belgium’s Cardinal Danneels had said that Joe was a victim of “the indifference in Belgian society” because no-one had come to his rescue when two youths stabbed him to death for not handing over his MP3 player.
Today the Cardinal issued a statement saying: “Guido Demoor acted very bravely. The fact that he paid with his life does not mean that he acted wrongly.” In contemporary Belgium it is heroic for an unarmed adult to tell immigrant youths to calm down.
An Antwerp bus driver told De Morgen: “These youths can be very aggressive. If you say one wrong word they throw themselves on you. I do not dare to say anything. I keep my mouth shut.” Public transport passengers declared: “They call you names in a language you do not understand, shouting and abusing you. What can you do? Who can you call for help? I do not know.”
A train conductor told Het Nieuwsblad: “This incident happened on a bus, but it could also have happened on a train. To be honest, I have been working in Brussels’ Midi Station [where the international trains from Paris and London arrive] for 27 years and I am happy to be still alive. I have been eye to eye with aggressive pickpockets on many occasions. These men have no qualms about hurting people. I am not sure that I would intervene if I witness an incident. I do not want to risk my life.”
The unrest among railroad employees after the Demoor murder is huge. Some want to go on strike to pressure the government to give them protection. The Independent Union of Train Personnel (OVS), however, has asked its members not to strike. “Laying down our work would only harm the passengers and make them the victims of incidents for which they are not to blame,” OVS spokesman Hugo De Rycke said. He stressed, however, that the authorities have to do something. De Rycke explained that bus 23 on which Demoor was murdered is known to be dangerous. “Because [bus 23] is so dangerous Belgian Rail at one point provided taxis to take employees to work [in Antwerp’s Central Station]. However, the taxi service was abolished because it proved too expensive,” he said.
Problems occur not only in major Belgian cities, such as Antwerp and Brussels, but also in provincial towns, such as Sint-Niklaas. Last week bus drivers in Sint-Niklaas refused to drive out in protest against the aggressive behaviour of immigrant youths on the buses. In today’s De Morgen drivers, who have all asked to remain anonymous for fear of reprisals, relate experiences of “buses being demolished while en route” and of “youths harassing girls, who beg the driver to protect them.” One of the drivers said: “If they refuse to buy a ticket I leave it. I do not want to be beaten up for one and a half euros.”
Another driver said: “Last week an old man was beaten up on my bus. The youths were angry because he did not put away his luggage fast enough. They hit him on the eye and threw the luggage on his lap. [...] A bus drive lasts forty minutes. Sometimes they pester and provoke you for a full forty minutes. I remain calm, but some of my colleagues are not able to do so and get into trouble. If I ever get into trouble, I will do as one colleague did recently. He left his vehicle at the bus station and got off, never to return to this job.” Guido Demoor never even got off the bus.
Lähde
Helsingin Sanomat 27.6.2006
Kööpenhamina. Yhdeksän Tanskassa asuvaa pakistanilaista todettiin tiistaina syyllisiksi 18-vuotiaan naisen kunniamurhaan. Murhan syynä oli, että nainen oli mennyt naimisiin vastoin perheensä tahtoa.
Naisen veli ampui hänet kuoliaaksi syyskuussa 2005 rautatieasemalla Kööpenhaminan länsipuolella. Naisen aviomies haavoittui välikohtauksessa vakavasti.
Syytettyjen joukossa oli veljen lisäksi myös naisen isä, jonka todettiin antaneen murhakäskyn. Oikeuden on määrä kertoa tuomittujen rangaistukset keskiviikkona.
Kaikki yhdeksän kiistivät syyllisyytensä. Veli sanoi oikeudessa, ettei hänellä ollut aikomusta tappaa sisartaan.
Kyseessä oli yhdeksäs kunniamurhaksi luokiteltu surmatyö Tanskassa kymmenen vuoden sisällä.
Lähde
26.6.06
Iltalehti 26.6.2006 (2.)
Ruotsissa on langetettu ensimmäinen tuomio naisen ympärileikkaamisesta.
Göteborgin käräjäoikeus tuomitsi maanantaina 41-vuotiaan miehen neljäksi vuodeksi vankilaan tyttärensä ympärileikkauksen takia.
Tytär kuljetettiin runsas vuosi sitten Somaliaan ympärileikattavaksi. Hän oli tuolloin 12-vuotias.
Kiisti syytteet
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Ruotsissa nostettiin syyte tällaisesta rikoksesta, vaikka laki on ollut voimassa jo vuodesta 1982. Syyttäjä Margareta Henrikson olikin tyytyväinen ratkaisuun.
- On hyvä että hänet tuomittiin syytteen mukaan, jotta tämä asia otetaan tosissaan, Henrikson kommentoi.
Isä kiisti syytteet ja sanoi muiden henkilöiden olevan vastuussa tapahtuneesta. Tuomittu on Ruotsin kansalainen ja asunut maassa 1980-luvulta lähtien.
Lähde: IL 26.6.2006 [IL ei pidä pysyviä linkkejä verkkoversionsa juttuihin.]
Iltalehti 26.6.2006
Suutarilan maaliskuisen surman käsittely jäi Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina poikkeuksellisen lyhyeksi, kun vaimonsa puukotuksesta syytetty mies passitettiin miltei istunnon alkajaisiksi mielentilatutkimukseen.
Oikeus ei katsonut tarpeelliseksi kuulla syytettyä lainkaan, eikä ulkomaalaissyntyinen mies itsekään ollut halukas lausumaan mitään tapahtumista Töyrynummentien parkkipaikalla maaliskuussa.
32-vuotias syytetty on poliisikuulusteluissa kertonut surmanneensa vaimonsa siksi, että tämä oli ollut osallisena salaliitossa, jonka tarkoituksena oli päättää miehen päivät. Mies oli myös kuvitellut vaimonsa kahtena eri henkilönä.
Käräjäoikeudessa maanantaina esiintynyt todistaja kertoi kuulleensa maaliskuun alkupuolella kovaa, katkonaista kirkumista pihalta kotinsa läheltä. Katsottuaan ulos ikkunasta hän näki miehen lyövän naista useita kertoja veitsellä. Uhri lyyhistyi iskujen voimasta maahan.
Lapsi mukana
Nainen oli tapahtumahetkellä liikkeellä pariskunnan alle 2-vuotiaan pojan kanssa, joka oli rattaissa. Ruumiinavauspöytäkirjan mukaan nainen oli myös raskaana.
Surmatyön jälkeen mies pakeni paikalta, mutta poliisi nappasi hänet myöhemmin kiinni.
Syyttäjä vaati miehelle oikeudessa rangaistusta murhasta. Syytetty myönsi syyllistyneensä murhaa lievempään tappoon.
Somaliasta kotoisin oleva mies oli saapunut vierailulle Suomeen Britanniasta vain päivää ennen kohtalokasta surmatyötä. Pariskunta oli ollut naimisissa reilut kaksi vuotta.
Lähde: IL 26.6.2006 [IL ei pidä pysyviä linkkejä verkkoversionsa juttuihin.]
24.6.06
Helsingin Sanomat 23.6.2006
TURKU. Turun keskustan taksikyydit ovat yhä useammin laittomien autoilijoiden ajamia. Poliisin arvion mukaan Turussa tarjoaa kyytejä noin 50 pimeää taksia.
Turun poliisi on tehnyt säännöllisiä ratsioita pimeiden taksien kimppuun, mutta niiden määrä ei ole vähentynyt. Alkuvuoden aikana kolmessa ratsiassa on jaettu vajaat 20 sakkoa.
Nyt taistelussa pimeitä taksikyytejä vastaan on otettu käyttöön uusi keino, kun Turun käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla laittoman taksin kuljettajan menettämään autonsa valtiolle. Tapaus on tiettävästi ensimmäinen koko maassa. Tuomion saanut mies oli jäänyt yhteensä neljä kertaa kiinni luvattomista taksikyydeistä.
Mies oli viime tammikuussa kuljettamassa kahta miestä keskustan ravintolasta Ylioppilaskylään, kun poliisi pysäytti hänet jo toisen kerran samana iltana. Turun käräjäoikeus tuomitsi miehelle 30 päiväsakkoa, joiden lisäksi hän menetti autonsa. Mies aikonee valittaa tuomiosta.
Käräjäoikeuden päätöksessä auton menettämistä pidettiin tarpeellisena uusien rikosten ehkäisemiseksi. Valtiolle tuomittu auto oli vuoden 1989 Opel Kadett, eikä oikeus pitänyt sen menettämistä rahallisestikaan kohtuuttomana.
Taksiliiton mielestä pimeästä taksitoiminnasta on tähän asti saanut liian lieviä rangaistuksia. Toimitusjohtaja Lauri Säynäjoki muistuttaa, että esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa rangaistukset ovat olleet paljon kovempia kuin Suomessa. Yleensä pimeästä taksitoiminnasta saa sakkoja.
Valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto pitää auton tuomitsemista valtiolle erinomaisena pelinavauksena. Koiviston mukaan auton menettämisessä on kyse nimenomaan rikosten ennalta ehkäisemisestä, ei rangaistuksesta.
"Kyllä aikaisemminkin on voinut vaatia tämän kaltaisesta toiminnasta autoa valtiolle, mutta ei ole vain vaadittu", Koivisto sanoo.
Hän pitää syynä ajattelutapaa, jonka mukaan auto ei voi olla rikosväline. Lisäksi pimeä taksitoiminta on lisääntynyt vasta viime vuosina.
Pimeitä takseja on erityisen paljon juuri Turussa. Esimerkiksi Helsingissä, Espoossa tai Tampereella poliisi ei pidä pimeitä takseja kovin suurena ongelmana.
Liikenneturvaosaston esimies ylikonstaapeli Simo Savioja Turun poliisista kertoo, että luvattomiin kyyteihin houkutellaan lähinnä torin ympäristöstä iltaisin ja viikonloppuisin. Osa autoilijoista jakaa jopa puhelinnumeroita, joista voi tilata kyydin.
"Volyymi on lisääntynyt ja toiminta on alkanut olla järjestäytyneempää. Mukana on reviiriajattelua", Savioja kuvailee.
Pimeän taksitoiminnan keskittyminen Turkuun johtuu Saviojan mukaan etenkin siitä, että Turussa on paljon syntyperältään ulkomaalaista väestöä. Vain pieni osa Turun laittomista taksikuskeista on syntyperäisiä suomalaisia.
Luvattomiin taksikyyteihin on silloin tällöin liittynyt myös muuta rikollisuutta kuten asiakkaiden ryöstöjä ja pahoinpitelyjä.
Pimeiden taksien hinnat eivät Saviojan mukaan enää ole juurikaan halvempia kuin oikeissa takseissa. Luvattomien taksien valvominen on vaikeaa, sillä poliisi joutuu todistamaan, etteivät asiakas ja kuljettaja tunne toisiaan, ja että kyydistä peritään maksu.
Lähde
20.6.06
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja: Ulkomaalaisten rikollisuus 2005
- Ulkomaan kansalaisten osuus poliisin tietoon tulleista rikoksista oli 5,5 %
vuonna 2005 (noin 35 400 henkilöä).
- Ulkomaalaisepäillyistä runsaalla puolella (noin 19 300 henkilöä; 3,0 %
epäillyistä) oli kotipaikka Suomessa.
- Tämän lisäksi 2,7 % epäillyistä oli muita kuin syntyperäisiä Suomen kan-salaisia.
- Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat olleet vuosittain 1,3–1,5 kertaa
useammin epäiltyinä rikoksista kuin suomalaiset.
- Väestöosuuteensa suhteutettuna ulkomaalaisten rikollisuus on lisääntynyt
16 % vuodesta 1996.
- Lähes puolet epäillyistä oli Venäjän, Viron ja Ruotsin kansalaisia vuonna
2005. Näistä lähes puolet oli venäläisiä. Näiden maiden kansalaiset eivät
kuitenkaan syyllisty rikoksiin merkittävästi useammin kuin suomalaiset,
kun rikosluvut suhteutetaan kunkin väestöryhmän kokoon.
- Ulkomaalaisten rikoksista lähes puolet oli liikennerikoksia kuten suomalaisillakin.
- Suhteellisesti useammin ulkomaalaiset ovat olleet vuosittain epäiltyinä
raiskauksista, muista seksuaalirikoksista ja ryöstöistä.
- Ulkomaalaisvankien määrä on kaksi-kolminkertaistunut viimeisen kymmenen
vuoden aikana.
- Ulkomaalaisvangeista noin neljännes on virolaisia ja noin viidennes venäläisiä. Yli puolet ulkomaalaisvangeista kärsii huumausainerikoksesta langetettua rangaistusta vankilassa.
- Ulkomaalaiset joutuvat väkivaltarikosten uhriksi useammin kuin suomalaiset.
- Suurista ulkomaalaisryhmistä erityisesti somalialaiset ovat joutuneet
usein rasistisen väkivallan kohteeksi. Venäläisten ja virolaisten kohtaama
väkivalta muistuttaa rakenteeltaan enemmän suomalaisten keskinäistä väkivaltaa.
Koko raportti on ladattavissa täältä.
19.6.06
Dagens Nyheter 19.6.2006
En 30-årig man blev på söndagskvällen knivskuren i Eskilstuna. En 21-årig man är gripen misstänkt för grov misshandel.
Knivskärningen ägde rum inne i det islamiska kulturcentret i Eskilstuna strax innan klockan 22 på söndagskvällen. De båda männen ska först ha hamnat i en ordväxling som sedan ledde till att 21-åringen drog kniv och skar den 30-åriga mannen i armvecket.30 åringen fick föras till sjukhus med allvarliga, men inte livshotande, skador.21-åringen är gripen och kommer enligt vakthavande befäl på Södermanlandspolisen även häktas. Brottet rubriceras som grov misshandel.Det var under söndagskvällen oklart vad de båda männen bråkat om.
Lähde
18.6.06
Times Online 17.6.2006
Children were made to watch an attack on a woman who was forbidden to marry outside her caste
Samaira Nazir was murdered by her brother and his cousin. Her father, allegedly involved in the attack, is in hiding A BUSINESSMAN is facing a life sentence for stabbing his sister to death in front of his two young daughters in a so-called honour killing. Azhar Nazir, 30, and his cousin, 17, used four knives to cut Samaira Nazir’s throat and repeatedly stab her after she fell in love with an asylum-seeker from what they saw as an unsuitable caste.
Miss Nazir, 25, had rejected suitors lined up to meet her in Pakistan and had been summoned to the family home in Southall, Middlesex. The father, also called Azhar, Nazir and the youth launched the attack and at one point dragged her by her hair back into the property.
Miss Nazir, a businesswoman described as “strong-willed”, was heard to shout at her mother, Irshad Begum: “You are not my mother any more.” She was then held down as a scarf was tied around her neck and her throat was cut in three places. Nazir’s daughters, aged 2 and 4, were screaming and were splattered with blood. Police fear that they were ordered to watch as a warning to them. Neighbours called the police after hearing the screaming.
Nazir was found guilty yesterday of murdering his sister; a day after his cousin, who cannot be named for legal reasons, was convicted for his part in the murder. They were remanded in custody and will be sentenced at the Old Bailey in London next month.
The court was told that the 17-year-old believed that Miss Nazir had become a victim of black magic at the hands of Mr Mohammad, an Afghan asylum-seeker. Nazir denied murder but told police that his sister “had to be stopped”.
The father was also charged with the murder but fled to Pakistan, where he has gone into hiding. Charges against the mother were later dropped.
The court was told that Nazir and his father ran Rana Brothers, a successful grocery store on Southall Broadway. The son also owned a recruitment company, S & F Staffing, which supplied workers for the Hilton hotel chain and had made Miss Nazir a director.
She was articulate and well-educated and had studied travel and tourism at Thames University. She was described as the brightest in the family.
She clashed with her family when she told them that she wanted to marry Mr Mohammad, who become known to the family after he came to the country illegally.
After the couple fell in love,Mr Mohammad tried to ingratiate himself with the family by arranging to bring the 17-year-old cousin to Britain from Pakistan. Mr Mohammad and Miss Nazir kept their affair secret for years.
He told jurors: “We were as boyfriend and girlfriend for about five or six years. But we couldn’t tell her family because Samaira said her father was a very strict man who would not allow any female in his family to marry outside of his caste or tribe. We had discussed marriage. Samaira wanted to tell her family herself. Her father was very upset and said I was only after their money.”
When the couple announced their engagement, Mr Mohammad, who ran a stall selling phone cards, said the father went at him with a knife and threatened to kill him.
In April last year Miss Nazir was summoned to the home to be killed to protect the family’s honour. As she screamed for help one neighbour banged on the front door, but the father emerged claiming that his daughter was having a fit.
When police arrived they found a trail of blood from the front of the house to the back door and then to the hallway where Miss Nazir’s body was slumped in a pool of blood.
The amount of blood on the children suggested that they were only feet from the attack. A neighbour spotted Miss Nazir’s bloodstained arm emerge momentarily from the front door before she was dragged back inside and the door slammed shut.
She received 18 stab wounds and three cuts to her throat.
Lähde
15.6.06
Helsingin Sanomat 15.6.2006
Kahden pikkutytön sieppaamisesta epäilty mies on asetettu syytteeseen Belgiassa. 38-vuotias mies asetettiin syytteeseen keskiviikkona, kun hän oli itse ilmoittautunut poliisille tiistaina. Belgialaislehtien mukaan hänet on aiemmin tuomittu 14-vuotiaan sukulaistyttönsä raiskauksesta. Mies on kiistänyt kaapanneensa lapset.
Poliisilla ei ole tietoa, missä seitsenvuotias Stacy Lemmens ja hänen kymmenvuotias siskopuolensa Nathalie Mahy ovat. Heidät nähtiin viimeksi myöhään perjantai-iltana Liegen kaupungissa. He katosivat paikallisten katujuhlien jälkimainingeissa.
Belgialaiset ovat tapauksesta järkyttyneitä, sillä pahamaineisen pedofiilin Marc Dutroux'n tapaus on maassa vielä tuoreessa muistissa. Tapaus on saanut koko Belgian pelkäämään uutta kansallista pedofiiliskandaalia.
Poliisi oli keskiviikkona käynnistämässä Liegessä uutta suuretsintää tyttöjen löytämiseksi. Koko maahan on myös levitetty tyttöjen valokuvista tehtyjä julisteita.
Belgialaiset ovat reagoineet kaappaukseen voimakkaasti. Dutroux'n tapaus jätti jälkeensä pahan kansallisen trauman, joka on noussut viime päivinä uudelleen pintaan. Elinkautiseen vuonna 2004 tuomittu Dutroux raiskasi ja tappoi Belgiassa useita lapsia. Tapaus murensi pahoin kansalaisten luottamusta maan oikeusjärjestelmään ja poliisiin.
Liegessä monet vanhemmat ovat olleet tapauksen jälkeen niin huolissaan, etteivät he uskalla päästää lapsiaan hetkeksikään silmistään.
[Syytteeseen asetetun nimi mainitaan BBC:n jutussa.]
Lähde
Sydsvenskan 15.6.2006
En 26-årig man som åtalats för att ha våldtagit och mördat en ung Norrköpingskvinna dömdes i dag till livstids fängelse, skriver Norrköpings Tidningar.
Det var efter en utekväll i centrala Norrköping den 7 januari förra året som den 19-åriga kvinnan spårlöst försvann. Hennes kropp hittades ett dygn senare i en skogsdunge i Smedby i utkanten av staden. Hon hade våldtagits och mördats.
Enligt åtalet har den anklagade strypt henne till döds och dessutom stuckit henne i halsen med ett vasseggat föremål. Därutöver har han slagit en sten mot hennes huvud och flera gånger dunkat huvudet mot något hårt föremål.
Den nu åtalade mannen flydde efter mordet till Turkiet men greps i Tyskland efter en internationell efterlysning. I fjol dömdes mannen till två och ett halvt års fängelse för våldtäkt på en annan ung kvinna i Norrköping.
Lähde