18.2.09

Turun Sanomat 18.2.2009 (3.)

Viime vuonna tulleet somalialaiset hakevat oleskelulupaa 4 000 perheenjäsenelle

Maahanmuuttoviraston arvion mukaan viime vuonna turvapaikanhakijoina Suomeen tulleet somalialaiset hakevat 3 000 - 4 000 perheenjäsenelleen oleskelulupaa Suomesta perheiden yhdistämisen perusteella.

Suomesta haki turvapaikkaa viime vuonna 1 181 somalialaista, toiseksi eniten 1 255 irakilaisen turvapaikanhakijan jälkeen.

Perheen yhdistämistä voivat heistä hakea ne, jotka saavat itselleen oleskeluluvan. Suojeluperusteella oleskeluluvan saaneiden henkilöiden hakemusten käsittelyaika oli viime vuonna hieman vajaat puoli vuotta. Käsittelyajat tulevat todennäköisesti pitenemään moninkertaistuneen turvapaikanhakijoiden kokonaismäärän vuoksi, joten viimevuotisten hakijoiden perheenyhdistämiset tulevat lisäämään maahanmuuttoa vasta jonkin ajan päästä.

Viime vuonna itselleen oleskeluluvan sai 148 somalialaista henkilöä, irakilaisista 182 henkilöä.

- On selvää, että jos tulee paljon turvapaikanhakijoita, perhesidehakemukset lisääntyvät. Somalialaisille on tyypillistä, että hakemus perheen yhdistämisestä tehdään, ylitarkastaja Leena Turku Maahanmuuttovirastosta kertoo.

- Perheiden yhdistämisessä ei ole kiintiöitä, vaan jokainen, joka on saanut jatkuvan oleskeluluvan, on oikeutettu hakemaan yhdistämistä, hän huomauttaa.

Arviolta yli 90 prosenttia somalialaisista turvapaikanhakijoista tekee perhesidehakemuksen oleskeluluvan saatuaan. Usealla Suomeen tulevalla on jo perhe kotimaassa, tai täällä aikuistuvat nuoret menevät naimisiin kotimaassa olevan henkilön kanssa,

Pääsääntöisesti oleskelulupa Suomeen perhesiteen perusteella myönnetään, jos edellytykset täyttyvät.

- Jos edellytykset täyttyvät entistä useampien kohdalla, on tietysti mahdollista, että määrät kasvavat räjähdysmäisesti, Turku toteaa ykskantaan. Hän ei kuitenkaan innostu arvioimaan perheiden yhdistämisen myötä jättiläismäisestä maahanmuuttovirrasta maalaillun ”kauhukuvan” todennäköisyyttä.

Maahanmuuttoviraston arvion mukaan somalialaiset hakevat perheen yhdistämistä keskimäärin neljälle henkilölle. Somalialaisperheiden tavanomainen koko on turvapaikkaa hakevista kansallisuuksista suurimmasta päästä.


Etiopiaan haastattelumatkoja

Kasvanut somalialaisten turvapaikanhakijoiden määrä on vaatinut erityisjärjestelyjä perhesiteiden selvityksen suhteen. Yleensä Suomen edustustot ulkomailla hoitavat tarvittavan tiedonkeruun, mutta somalialaisten korkean luku- ja kirjoitustaidottomuuden vuoksi suuri osa tarvittavista tiedoista joudutaan hankkimaan kirjallisten selvitysten sijaan suullisilla haastatteluilla.

Suomesta onkin jouduttu tekemään ”ruuhkanpurkumatkoja” eli perheenyhdistämistä odottavien haastattelumatkoja. Turku itse on tehnyt seitsemän perhesiteitä selvittävää haastattelumatkaa Etiopian Addis Abebaan vuoden 2005 jälkeen. Suomessa on kaupungissa suurlähetystö.

Lähde

Ei kommentteja: