16.2.09

Iltalehti 16.2.2009 (2.)

Poliisi nappasi miehen kiinni:
Laukussa tuhansia annoksia heroiinia


Hollannista palannut mies jäi kiinni Tampereella mukanaan muun muassa 3000 tablettia ekstaasia vastaavaa lääkettä.

Poliisi nappasi 35-vuotiaan irakilaismiehen kiinni Tampereella 19. tammikuuta hänen saapuessaan Hollannista. Salakuljettajan matkalaukusta löytyi tällöin noin 42 grammaa erittäin vahvaa heroiinia, noin 600 grammaa hasista sekä noin 3000 kappaletta MCPP-tabletteja.

Poliisin mukaan takavarikoidusta heroiinista olisi saatu 451 grammaa katukauppavahvuista heroiinia ja käyttöannoksia yli 3000 kappaletta. Rikoskomisario Jari Luoto Pirkanmaan poliisista arvioi, että takavarikoitujen huumaus- ja lääkeaineiden arvo olisi ollut Suomen katukaupassa noin 150 000 euroa.

Mieheltä löytyneet MCPP-tabletit ovat luokiteltu Suomessa lääkeaineeksi, mutta toistaiseksi niitä ei ole luokiteltu huumausaineeksi, vaikka vaikutuksiltaan ne vastaavat ekstaasia. Niitä myös myydään katukaupassa ekstaasitabletteina.

Karkotettiin Hollannista

Poliisin tutkimuksissa selvisi, että irakilaismies teki edellisen salakuljetusreissun Hollannista Suomeen 3. tammikuuta. Salakuljettajamies on vangittu. Lisäksi yksi henkilö on ollut poliisitutkinnan aikana kiinniotettuna.

Irakilaismies on Suomessa turvapaikanhakijana. Ennen Suomeen saapumistaan hän on ollut turvapaikanhakijana Hollannissa, josta hänet on karkotettu Irakiin useiden vuosien vankeustuomion suorittamisen jälkeen. Suomeen hän tuli jo saman vuoden kesäkuussa.

Poliisi on nyt saanut tapauksen esitutkinnan valmiiksi ja asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Lähde

Ei kommentteja: