13.3.08

Iltalehti 13.3.2008

15-vuotias tyttö raiskattiin seurakuntaillassa

Poliisi etsii ulkomaalaistaustaista teini-ikäistä.

Epäilty rikos tapahtui viime perjantaina Kuopion keskustassa Metro-seurakunnan päihteettömässä kahvi-illassa Asema 9:llä.

15-vuotias tyttö oli keskustellut itseään hiukan vanhemman pojan kanssa kello 20:n ja 22:n välillä, kun poika oli yllättäen työntänyt vastustelleen tytön vessaan ja pakottanut tytön yhdyntään.

Kukaan läsnäolijoista tai henkilökunnasta ei ollut huomannut tapahtunutta.

Uhri poistui itse vessasta ja käveli kotiin. Hän oli kuitenkin vielä saman illan aikana päässyt äitinsä kanssa lääkäriin ja ilmoittamaan tapahtuneesta poliisille.

Uhrin kertoman mukaan tekijä oli hänelle entuudestaan tuntematon. Tekijä on mahdollisesti kertonut olevansa käymässä Kuopiossa. Hän iältään 17-18-vuotias, noin 170 senttimetriä pitkä, vartaloltaan treenattu, ja taustaltaan ulkomaalainen.

Tummahko tekijä on kertonut nimekseen Aleksi tai Alex. Hänen suomensa ei ole hyvää, ja hän on välillä puhunut englantia. Teon aikaan hän oli pukeutunut löysiin hip-hop-farkkuihin ja raidalliseen huppariin.

Poliisi ei toistaiseksi ole saanut yhteydenottoja tai vihjeitä tekijästä.

Lähde

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

En löytänyt bloginpitäjän sähköpostia missään, mutta pistän nyt tähän linkin (ei ilmeisesti liity tähän postaukseen)

http://www.kuopionpoliisi.fi/main.asp?sid=1&fid=670&kpl=422&sivu=32&o=32

Seksuaalirikos

Tuntematon mies vaati Kuopiossa 12-vuotiasta tyttöä kanssaan sukupuoliyhteyteen uhkaamalla tätä väkivallalla kävelytiellä maanantaina noin kello 18.30 aikaan.

Siilinjärveläinen tyttö oli kävellen matkalla Kuopion keskustasta Puijonlaaksoon. Rautatien ylittävällä kevyen liikenteen sillalla käveli tyttöä vastaan juopunut mies, joka vaati häntä seksuaaliseen kanssakäymiseen. Vaatimustaan mies tehosti uhkauksella käyttää väkivaltaa. Mies yritti myös käydä käsiksi tyttöön. Tyttö pääsi kuitenkin pakenemaan paikalta. Mies ei lähtenyt hänen peräänsä, mutta huusi kuitenkin uhkauksia hänen jälkeensä. Teon kohteeksi joutunut tyttö vaikuttaa ikäistään vanhemmalta.

Mies oli 35 - 40 -vuotias, laiha ja tummaihoinen. Mies puhui suomea ulkomaalaisittain murtaen. Hänellä oli yllään tummanvihreä huppari, jonka huppu oli vedetty päähän. Puseron sivut ja alareuna olivat väriltään tummanruskeat. Jalassa miehellä oli tummat väljät housut ja paksupohjaiset skeittikengät. Vaatetukseltaan mies oli epäsiistin oloinen.

Kuopion poliisi kaipaa yleisön apua tapauksen selvittämiseksi. Puhelin (017) 246511.