11.3.08

Helsingin Sanomat 11.3.2008

Vähemmistövaltuutettu paheksuu poliisin ulkomaalaisratsioita

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää on huolissaan, että poliisi leimaa ihmisryhmiä, kun se selvittää oleskeluoikeuksia pistotarkastuksilla, joihin valitaan ulkomaalaisilta näyttäviä tai kuulostavia.

Helsingin Sanomat kertoi tiistaina, että Helsingissä ja Vantaalla poliisi seuloo maassa luvatta olevia näkö- ja kuulohavaintojen perusteella muun muassa kauppakeskuksista, rautatieasemilta ja satamista.

Suurpään mielestä tällainen toiminta "tulee ainakin hyvin lähelle etnisen profiloinnin käsitettä", koska pistotarkastuksen kohteeksi joutuminen riippuu lähinnä ulkonäöstä.

Euroopan neuvoston rasisminvastaisen komission kannan mukaan etninen profilointi pitäisi olla poliisitoiminnassa kiellettyä tai ainakin se pitäisi määrittää tapauskohtaisesti erittäin tarkasti.

"On ongelmallista, jos ihonvärin tai muun ulkomuodon perusteella pitää varautua siihen, että joutuu kadulla tarkastettavaksi. Se on leimaavaa", Suurpää kuvailee.

Pistotarkastuksiin joutuneet eivät ole olleet vähemmistövaltuutettuun aiemmin yhteydessä, mutta eilen tiistaina yhteydenottoja tuli useita.

"Juttu herätti tunteita. Suomessa ollaan vielä tottumattomia tällaiseen toimintaan. Ihmiset ovat kysyneet, onko tällainen ihan laillista ja asetetaanko heidät nyt eriarvoiseen asemaan ihonvärinsä takia."

"Kuten poliisi ilmoitti, nyt tehdään vähän uudenlaista tarkastustoimintaa. Siinä mielessä on myös uudenlaisen harkinnan paikka, miten se tapahtuu niin, ettei ihmisiä leimata?"

Vähemmistövaltuutettu uskoo, että tavanomaisen poliisitoiminnan yhteydessä tehtävät oleskeluoikeuksien tarkastukset ovat riittävät luvattoman maassa olon estämiseksi.
Lisäksi tarkastusten pitäisi perustua siihen, että on aihetta epäillä henkilön olevan ilman oleskeluoikeutta.

"Ulkomaalaisvalvontaa pitää tehdä, se on lakiin perustuvaa toimintaa. Mutta tähänastisetkin keinot ovat tehokkaasti johtaneet siihen, ettei täällä ainakaan kovin pitkiä aikoja pysty oleskelemaan ilman oleskeluoikeutta."

Lähde

Ei kommentteja: