Koira varastettiin keskellä päivää
Poliisilla oli kiireinen viikonloppu Oulussa.
Lauantaina päivällä kello 12-16 välisenä aikana varastettiin mustavalkoinen koira Kastellissa. Koira oli pihalla lukitussa häkissä. Tekijät ja koira ovat yhä hukassa.
Kolme tummaihoista miestä kaatoi 25-vuotiaan oululaismiehen maahan Isokatu 85 kohdalla lauantaiyönä. Miehet veivät uhrilta lompakon ja matkapuhelimen. Poliisin mukaan ryöstäjiä ei ole vielä tavoitettu.
...
Lähde
31.3.08
28.3.08
Iltalehti 28.3.2008
Kerjäläiset häiriköivät ohikulkijoita Oulussa
Agressiivisesti käyttäytyneet ruusunmyyjät huutelivat ohikulkijoiden perään Oulun keskustassa.
Ilmeisesti Romaniasta kotoisin olevat henkilöt kerjäsivät myymällä ruusuja euron kappalehintaan Oulun kävelykatu Rotuaarilla ja Uuden Seurahuoneen liepeillä perjantaina iltapäivällä.
Ruusuja kaupittelivat mies ja tyttö sekä naishenkilö.
Kaikki kolme käyttäytyivät aggressiivisesti ohikulkijoita kohtaan. Sivullisia seurattiin ja heidän peräänsä huudeltiin.
Valokuvaajalle näytettiin takapuolta
Myös Iltalehden valokuvaajaa kohtaan käyttäydyttiin hyökkäävästi. Kuvaustilannetta yritettiin väistää, ja lopulta kun kuvaaja ei antanut rahaa, hänelle näytettiin paljasta takapuolta.
Ruusuja kaupitellut nainen seurasi kuvaajaa tämän autolle saakka.
Ärhäkkäistä ruusunkaupustelijoista tehtiin perjantaina ainakin yksi ilmoitus hätäkeskukseen. Poliisin mukaan partio hälytettiin paikalle selvittämään tilannetta.
Muutamia ilmoituksia poliisille
Poliisille on tehty muutama ilmoitus Oulussa kerjäävistä ihmisistä. Oulun poliisin kenttätoimiston päällikkö Kari Seppäsen mukaan on erikoista, että heitä on näkynyt Oulussa myös talvipakkasilla.
Ruusukaupustelijoiden lisäksi ilmoituksia on tullut kahdesta harmonikalla musisoivasta mieshenkilöstä, jotka ovat kerjänneet Oulun keskustassa Rotuaarilla, Seppänen kertoo.
Pahimman häiriön miehet saivat aikaan soittamalla keskustan liikkeen oven edessä häiriten siten liikkeen toimintaa.
Miehet on nähty hanureineen myös Oulunsalossa. Seppäsen tietojen mukaan miehet kiertelevät siellä täällä asustaen ainakin osan aikaa autossa.
Kerjääminen ei ole Suomessa laitonta. Romanian kerjäläiset ovat viime aikoina herättäneet runsasta keskustelua etenkin pääkaupunkiseudulla.

27.3.08
Helsingin Sanomat 27.3.2008
Oikeus määräsi espoolaisen siivoamaan bloginsa rasistisista teksteistä
Kolmikymppinen espoolaismies on kirjoittanut afrikkalaisista tummaihoisista ihmisistä niin herjaavaan sävyyn blogissaan, että Espoon käräjäoikeus tuomitsi hänet torstaina kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoihin.
Lisäksi oikeus määräsi miehen poistamaan afrikkalaisia solvaavan tekstin nettisivuiltaan.
Oikeuden mielestä mies panettelee kirjoituksessaan afrikkalaisia muun muassa väittämällä, että järjestäytyneen yhteiskunnan vastaisuus on heille syntyperäinen piirre.
Mies kirjoittaa nettisivuillaan, että tummaihoiset afrikkalaiset ovat syntyjään huonompia ihmisiä kuin valkoihoiset eurooppalaiset. Lisäksi hän vertaa oikeuden mielestä halventavalla tavalla afrikkalaisia eläimeen.
Käräjäoikeus päätteli, että mies on kirjoittanut väitteet blogiinsa vain panettelu- ja solvaamistarkoituksessa. Hän joutuu maksamaan 60 päiväsakkoa eli yhteensä 360 euroa.

26.3.08
Helsingin Sanomat 26.3.2008
Syömälakkolaiset vakuuttavat olevansa tosissaan
Ahmed Bissaud (vas.) ja Elovadi Mosheb ovat syömälakossa Metsälän vastaanottokeskuksessa.
Syömälakko ei näy vielä kolmen päivän jälkeen osanottajien kasvoilla. Metsälän vastaanottokeskuksen säilöönottoyksikössä maanantain vastaisena yönä aloitetun syömättömyyden tarkoitus on kuitenkin selvä.
"Olen valmis jatkamaan lakkoa niin kauan kunnes viranomaiset myöntävät minulle oleskeluluvan Suomeen. Takarajaa ei ole", kolme viikkoa vastaanottokeskuksessa ollut Ahid Hachimi sanoo.
Ruuatta olemisen ohella lakkolaiset kertovat juovansa erittäin vähän. "Lihaksia kolottaa ja päätä särkee, olo on väsynyt", Elouadi Moshab kuvailee.
Metsälän vastaanottokeskuksessa on tällä hetkellä yksitoista syömälakkolaista. Yksi lakkolaisista luokiteltiin keskiviikkona turvapaikanhakijaksi, eikä hän enää ole vastaanottokeskuksessa.
Muiden tilannetta kuvaa parhaiten epätietoinen neuvottomuus. Useimmat syömälakkolaiset ovat hakeneet viranomaisilta pysyvää oleskelulupaa, mutta hakemus on syystä tai toisesta evätty.
Säilöönottoyksikön sisätiloissa saa kulkea rajoitetusti, mutta pihamaa on eristetty natolangalla.
"En ymmärrä, miksi minut pantiin tänne, tämä on kuin vankila. Minulla oli työpaikka ja asunto, työskentelin viisi kuukautta telakalla Helsingissä ja maksoin veroni", Algeriasta kymmenisen vuotta sitten lähtenyt Youssef Belkaid kertoo.
Ilman passia maahan tullut Belkaid kertoo hakeutuneensa itse poliisin puheille saadakseen laillisen luvan maassa oleskeluun. "Työnantajani haluaa pitää minut täällä, ja vein poliisille myös työsopimukseni", laivojen eristystöitä telakalla tehnyt Belkaid kertoo.
Viranomaisten päätös oli Belkaidin mukaan kielteinen. Edessä saattaa olla käännyttäminen maasta.
Ahmed Bissaud on oleskellut Suomessa ilman passia nelisen vuotta. Suomessa avioituneella Bissaudilla ja hänen vaimollaan on alle kolmikuukautinen vauva. "Minä haluan vain elää tavallista elämää lapseni ja vaimoni kanssa. Siihen minulla on täällä oikeus."

19.3.08
Iltalehti 19.3.2008
Rajavartiolaitos: Kymmeniä nigerialaisia luvatta Suomessa
Rajavartiolaitos kertoo paljastaneensa ryhmän, jota epäillään laittoman maahantulon järjestämisestä.
Suomessa oleskeluluvalla olevien nigerialaismiesten ja heidän Nigeriassa toimivien kumppaneidensa epäillään järjestäneen ja yrittäneen järjestää vuosina 2005-2008 useita kymmeniä nigerialaisia laittomasti Suomeen ja muualle Pohjoismaihin. Tämä tehtiin väärinkäyttämällä viisumi- ja oleskelulupahakemuksia.
Jutussa on vangittu kolme nigerialaismiestä Vantaan käräjäoikeudessa.
- Heidät vangittiin todennäköisin syin epäiltyinä törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä ja törkeästä väärennyksestä, sanoo tutkinnanjohtaja, yliluutnantti Marko Jokela Helsingin rajatarkastusosaston rikostutkintayksiköstä.
Ryhmän epäillään aloittaneen maahantulon järjestämisen viisumiprosessin hyväksikäytöllä. Tämän hankaloiduttua ryhmän epäillään siirtyneen käyttämään laittoman maahantulon järjestämiseksi myös oppilaitosten oppilashakua ja hyväksytyille opiskelijoille myönnettyjä opiskelija-oleskelulupia.
Kutsuja Suomesta
Ryhmän epäillään järjestäneen, Suomen kansalaisia kutsujina käyttäen, nigerialaisille viisumikutsuja. Niiden perusteella Suomen edustusto Nigeriassa Abujassa on myöntänyt nigerialaisille viisumeja pääasiassa lyhytaikaista Suomessa vierailua varten.
Ryhmän jäsenet ovat Rajavartiolaitoksen mukaan vastaanottaneet laittomasti maahan järjestetyt nigerialaiset. Sen lisäksi ryhmän jäsenet ovat opastaneet saapuneita hakemaan turvapaikkaa Suomesta uutta henkilöllisyyttä käyttäen.
Oppilaitosten opiskelijahakuun liittyen ryhmän epäillään laatineen valheellisiin ja väärennettyihin todistuksiin perustuen satoja hakemuksia kymmeniin oppilaitoksiin eri puolilla Suomea.
Näin saatuihin opiskelupaikkoihin epäillään myönnetyn useita oleskelulupia. Luvilla on saavuttu Suomeen, mutta usein oppilaitoksiin on jätetty menemättä.
Esitutkinnan etsinnöissä löydettiin runsaasti erilaista laittoman maahantulon järjestämisessä käytetyksi epäiltyä aineistoa: nigerialaisia leima-aihioita, liuottimia, erilaisia todistuksia, tulostimia, skannereita ja kopiokoneita sekä ohjelmistoja hakemusten ja todistusten laadintaan.
Esitutkinnassa on selvitetty ryhmän jättäneen hakemuksia myös käynnissä olevaan kevään oppilaitosten opiskelijahakuun. Syyteharkinnan jutussa tekee Itä-Uudenmaan syyttäjävirasto, ja määräaika syytteennostolle on 24. heinäkuuta.

Helsingin Sanomat/Yle Uutiset 19.3.2008
Rajavartiolaitos tutkii laitonta maahantulorengasta
Rajavartiolaitos kertoo paljastaneensa ryhmän, jota epäillään laittoman maahantulon järjestämisestä.
Suomessa oleskeluluvalla oleskelevien nigerialaismiesten ja heidän Nigeriassa toimivien kumppaneiden epäillään järjestäneen ja yrittäneen järjestää kymmeniä nigerialaisia laittomasti Suomeen ja muualle Pohjoismaihin.
Tutkinnanjohtajan, yliluutnantti Marko Jokelan mukaan jutussa on vangittu kolme nigerialaismiestä.
Lähde
Yle samasta aiheesta:
Rajavartiolaitos paljasti nigerialaisen maahantulorenkaan
Rajavartiolaitos on paljastanut Nigeriasta Suomeen suuntautuneen laittoman maahantulorenkaan.
Helsingin rajatarkastusosaston varapäällikkö Seppo Häkkinen kertoo YLE Uutisille, että noin 40 nigerialaista on tullut laittomasti Suomeen tai jatkanut Suomen kautta matkaansa muihin Pohjoismaihin. Luvaton ilmasilta on toiminut vuodesta 2005. Rikoksesta epäiltynä on vangittu Vantaan käräjäoikeudessa kolme Nigerian kansalaista törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä ja törkeästä väärennyksestä.
Ryhmän epäillään siirtyneen käyttämään laittoman maahantulon järjestämiskeinona myös oppilaitosten opiskelijahakua ja hyväksytyille opiskelijoille myönnettyjä opiskelijaoleskelulupia.

Aamulehti 19.3.2008
Raiskauksen yrittäjä paljastui raiskaajaksikin
Dna-tunniste paljasti 38-vuotiaan somalialaisen miehen syylliseksi viime heinäkuussa Tampereella tehtyyn raiskaukseen. Hän jäi kiinni marraskuussa raiskauksen yrityksestä. Tammikuussa valmistuneiden dna-tutkimusten perusteella mies osoittautui myös kesällisen rikoksen tekijäksi.
Tampereen käräjäoikeus tuomitsi suljetussa käsittelyssä miehelle vankeutta 2 vuotta ja 6 kuukautta. Hän joutuu maksamaan 19- ja 20-vuotiaille uhreilleen kärsimyskorvauksia 5 000 ja 2 000 euroa.
Käräjäoikeudessa oli tiistaina varsinainen raiskausrikoksen päivä, sillä somalialaisen lisäksi oli syytteessä myös 26-vuotias egyptiläinen opiskelija. Hänelle tuomittiin raiskauksen yrityksestä ehdollista vankeutta 1 vuosi ja 2 kuukautta.
Egyptiläisen juttu käsiteltiin poikkeuksellisesti avoimin ovin. Ilman avustajaa oikeuteen tullut 24-vuotias nainen uskaltautui kertomaan viime elokuun tapahtumista yleisön kuullen.
Käräjäoikeus sai harkintansa pohjaksi sanan sanaa vastaan, eli epäillyn tekijän ja uhrin kertomukset. Oikeus piti naisen kertomusta uskottavana.
Osapuolet olivat työtovereita tamperelaisessa kahvilassa. Mies kävi käsiksi naiseen kahvilan sulkemisen jälkeen. Painin jälkeen nainen pääsi pakenemaan ulos. Mies oli selittänyt työnantajalleen, että häneen meni saatana. Oikeudessa hän kiisti tehneensä mitään väärää.

18.3.08
Yle Uutiset 17.3.2008
Helsinkiin odotetaan kesäksi satoja kerjäläisiä
Helsinkiin odotetaan ensi kesäksi jopa useita satoja romanialaisia kerjäläisiä. Romaniassa vierailleen Helsingin valtuuskunnan käsityksen mukaan kerjäläisten virta voimistuu entisestään kehnojen elinolojen vuoksi.
Viime kesänä Helsingissä oli arviolta 100 kerjäläistä, nyt talvikaudella heitä on ollut parikymmentä.
Helsinki hakee apua kerjäläisongelman ratkaisemiseen yhteistyöstä romanialaisviranomaisten kanssa. Erityissuunnittelija Johanna Seppälän mielestä ohikulkijoiden ei pidä antaa rahaa kerjäläisille.
- He ovat varmasti miettineet sen asian kokonaisuudessaan, minkälainen matkasuunnitelma heillä on, miten he tulevat täällä toimeen ja miten palaavat täältä kotiin. Me emme voi ottaa näitä yksilökohtaisia murheita tarkasteltavaksi. Meidän täytyy mieluumminkin miettiä sitä niin, että he ovat aikuisia - he ovat täällä hieman kuin turisteina. Huolissaan täytyy olla ainoastaan, jos heillä on mukanaan pieniä lapsia.

Turun Sanomat 18.3.2008
Maahanmuuttajien kotoutumista tutkitaan Turun kouluissa
Maahanmuuttajalasten ja -nuorten kotoutumista halutaan edistää Turussa. Turun kaupunki ja Turun yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta aloittavat hankkeen, jossa tutkitaan, miten maahanmuuttajat kokevat suomalaisen perusopetuksen.
Samalla haetaan hyviä käytäntöjä, joiden avulla voidaan vähentää kiusaamista, parantaa oppimista ja lisätä oppilaiden välisiä kaverisuhteita. Tutkimuksessa kysytään mielipiteitä maahanmuuttajaoppilailta, heidän vanhemmiltaan sekä koulujen opettajilta.
Kaupunginhallitus myönsi maanantaina hankkeelle 35 000 euron rahoituksen tälle vuodelle. Kaupungin kustannukset tulevat olemaan yhteensä noin 100 000 euroa, sillä hanke kestää noin kolme vuotta.
Opetusministeriökin osallistuu hankkeeseen, sillä maahanmuuttajien kotoutumisen edistämistä painotetaan hallitusohjelmassa.
Koulun roolia pidetään merkittävänä kotoutumisessa ja sen onnistuminen on yksi keskeisimpiä haasteita Suomen kouluissa tulevaisuudessa. Lisäksi lapset ja nuoret ovat yksi tärkeimmistä maahanmuuttajaryhmistä, joihin halutaan vaikuttaa.
Turun hankkeessa esimerkiksi suomen kielen opettamista kehitetään, jotta muualta tulevien olisi mahdollisimman helppo sopeutua paikalliseen elämänmenoon.
Turussa on Suomen kaupungeista kolmanneksi eniten maahanmuuttajia. Varissuon kaupunginosassa maahanmuuttajia on noin 31 prosenttia väestöstä.

17.3.08
Iltalehti 17.3.2008
Junamatkustajilta varastetaan lompakkoja Kouvolassa
Kouvolan rautatieasemalla varastettiin maanantaiaamuna lompakko junaa vaihtaneelta naiselta. Teosta epäillään kahta keski-ikäistä miestä, jotka olivat menneet auttamaan naista laukkujen siirrossa. Viime viikon tiistaina kolme naista menetti lompakkonsa samalla tavalla.
Poliisi epäilee, että tekijät ovat ulkomaalaisia.
Havainnot rikoksista voi ilmoittaa Kouvolan poliisin puhelinnumeroon 02051 64714 tai sähköpostilla osoitteeseen: palaute@kouvola.fi.

Aamulehti 17.3.2008
Vältä liikkumista yksin yöllä Tampereella, varoittaa poliisi
Tampereen rikospoliisi kehottaa ihmisiä olemaan ryöstöjengien vuoksi valppaina. Kännykät ja lompakot kannattaa pitää näkymättömissä ja varkaiden ulottumattomissa. Öisin ei kannata liikkua yksin, ei ainakaan vahvasti humaltuneena.
- Näin voi omalla toiminnallaan välttää joutumasta rikoksen uhriksi ja olla herättämättä huomiota, kuvaa rikoskomisario Jari Luoto.
Poliisin kehotuksen taustalla on Tampereella viime aikoina tapahtuneet ryöstöt. Loppuviikosta on ryöstetty Hämeenkadulla nuorehko mies sekä perjantain että lauantain vastaisena yönä. Toinen tapauksista sattui ravintola Jalopenon lähellä ja toinen ravintola Emman kulmilla. Uhrit ovat olleet yksin liikkeellä ja heidät on myös pahoinpidelty.
Uhrit ovat kuvailleet tekijät noin parikymppisiksi muutaman miehen ryhmäksi. Poliisin mukaan vaikuttaa, ettei liikkeellä ole sama ryhmä. Toisen tekijöinä epäillään olevan ulkomaalaistaustaisia henkilöitä.
Tampereella on ryöstetty viime aikoina lompakoita myös päiväsaikaan. Uhreina ovat olleet lähinnä iäkkäät naiset. Ryöstöt ovat tapahtuneet aseman lähistöllä. Uhreihin ei näissä tapauksessa ole käytetty väkivaltaa. Poliisi epäilee näiden tekijöiden olevan ulkomaalaistaustaisia.
Poliisi toivoo ryöstelijöistä silminnäkijähavaintoja. Vihjeet voi soittaa poliisin numeroon 071 8745 800.

15.3.08
Helsingin Sanomat 15.3.2008
Maahanmuuttajien vaikea saada riittävästi kielenopetusta
Monien alojen työvoimatarpeesta huolimatta maahanmuuttajien työllistymistä haittaa edelleen pula riittävästä suomen kielen opetuksesta. Ilman riittävää kielitaitoa maahanmuuttaja ei voi myöskään osallistua tarjolla olevaan ammattikoulutukseen.
Esimerkiksi Turussa työvoimatoimistossa maahanmuuttajien työnvälitystä hoitavien aika menee asiakkaiden ohjaamiseen oikeille kielikursseille, vaikka heidän pitäisi keskittyä työnvälitykseen.
Työ- ja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Kai Koivumäki sanoo, että kielikoulutuksesta on paikoin pulaa, vaikka määrärahoja siihen on vuosittain lisätty. Osittain tilanne johtuu myös siitä, että maahanmuuttajien määrä on kasvanut. Koivumäen mukaan ongelmia on erityisesti kasvukeskuksissa, joissa maahanmuuttajia on paljon.
Työikäisten maahanmuuttajien suomenkielen opetus on pääasiassa työhallinnon vastuulla. Se hoitaa pääosin 17–65-vuotiaiden maahanmuuttajien kielenopetuksen.
Aikuisten maahanmuuttajien työvoimapoliittiseen kielikoulutukseen on tänä vuonna varattu runsaat 20 miljoonaa euroa. Myös uudella EU-ohjelmakaudella maahanmuuttajien koulutus on yksi tärkeimmistä rahoituskohteista.
Yksi syy maahanmuuttajien korkeaan työttömyysprosenttiin on juuri kielitaidon puute ja jääminen hajanaisen kielikoulutuksen ulkopuolelle, sanoo Turun kaupungin ja työvoimatoimiston kansainvälisten palvelujen yhteisen Suomi-hankkeen projektipäällikkö Katariina Vainio.
"Maahanmuuttajille pitäisi saada ensin riittävä kielitaito ja vasta sitten ohjata heidät meille työnhakuun. Silloin meille jäisi aikaa todella etsiä heille töitä. Nyt osa työnhakijoista on jopa luku- ja kirjoitustaidottomia", Vainio sanoo.

Aamulehti 15.3.2008
Nuorten miesten jengi ryöstelee Tampereen keskustassa
Tampereen keskustassa saattaa olla vaarallista liikkua ainakin yksinään aamuyöllä. Tällä viikolla ainakin kahtena yönä on ryöstetty nuorehko yksin liikkunut mies. Molemmissa tapauksissa uhria on ensin pahoinpidelty ja sitten viety tavarat.
Perjantaiaamuna kello neljän aikaan Ravintola Jalopenon kohdalla kävi parikymppiseltä näyttävä kolmen miehen porukka yksin liikkuneen miehen kimppuun. He pahoinpitelivät uhriaan vartaloon, potkivat häntä ja lopuksi ottivat repun, jossa oli muun muassa lompakko, puhelin ja passi ja lähtivät juokseman rautatieaseman suuntaan.
Uhrin havaintojen mukaan ryöstäjät olivat 170 - 180 -senttiä pitkiä ja näyttivät ulkomaalaisilta.
Lauantaiaamuna kello 5.40 aikaan vastaavanlaisen hyökkäyksen kohteeksi joutui mies Hämeenkadulla sijaitsevan Ravintola Emman kohdalla. Ravintolasta yksin tulleen miehen kimppuun hyökkäsi jälleen parikymppisiltä näyttävä usean miehen porukka. He pahoinpitelivät uhriansa ja veivät kännykän ja lompakon. Ryöstäjät olivat noin 180-senttisiä ja tummatukkaisia.
- Näyttää siltä, että Hämeenkadulla liikkuu jengi, tai useampia, joka ryöstelee työkseen, sanoo rikoskomisario Jari Luoto. Hän muistuttaa useista muista Hämeenkadulla aseman lähellä, myös päivällä, tehdyistä ryöstöistä, joissa iäkkäiltä naisilta on viety lompakoita.
Silminnäkijät voivat ilmoittaa havainnoistaan poliisille puhelin 071 8745 800.

14.3.08
Kotimaa 14.3.2008
Ministeri Thors epäilee: Suomessa kunniamurhia viranomaisten huomaamatta
Viranomaisten mukaan Suomessa ei vielä ole tapahtunut kunniamurhia. Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin mukaan kunniaväkivaltaan perehtyneillä järjestöillä on omat epäilyksensä.
- Olen kuullut sellaistakin, että Suomessa kunniamurhia on saattanut olla ilman, että ne ovat tulleet viranomaisten tietoon. Tärkeää on, että asiasta keskustellaan, jotta tutkintaviranomaiset pystyvät varmuudella hallitsemaan kunniamurhien piirteitä, Astrid Thors sanoo.
Esimerkiksi Ruotsissa helmikuussa tapahtunutta 16-vuotiaan tytön parvekkeelta putoamista on epäilty kunniamurhaksi.
Uskonnosta ja kulttuurista johtuva kunniaväkivalta on Astrid Thorsin mukaan Suomessa muita maita pienempi mutta todellinen ongelma. Kunniaväkivallan kitkemisessä Thors pitää hyvinä toimenpiteitä, joita eri järjestöt kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitto jo harjoittavat: keskusteluyhteyden luominen väkivaltatapausten eri osapuoliin, ennalta ehkäisevä valistus ja auttavat puhelimet.
Opettajat ja nuorisotyönohjaajat ovat auttajina avainasemassa.
- Kyse on aivan perusasioista. Toimivien kontaktien ulkopuolella maahanmuuttajaperheiden riippuvuus omasta yhteisöstä korostuu, jolloin riskinä ovat jopa äärimmäiset teot.
Henkistä kunniaväkivaltaa kristillisissäkin liikkeissä
Astrid Thors muistuttaa, että kunniaväkivalta ei ole minkään yksittäisen uskonnon tai kulttuurin piirre vaan sitä harjoitetaan eritasoisesti hyvin monenlaisissa ryhmissä. Thorsin mukaan tarkkaan ajateltuna kunniaväkivaltaa ilmenee kotoisen kristillisyytemmekin piirissä.
- Jos esimerkiksi vanhoillislestadiolainen nuori ei ole totellut uskonnollisia sääntöjä ja hänen perheensä painostaa häntä sillä perusteella, että hänen käyttäytymisestään on koitunut häpeää suvulle, kyse on henkisestä kunniaväkivallasta.
Thors linjaa, että kaikenlainen yksilön tarkka valvonta ja rankaiseminen, mikä on yleistä erilaisissa fundamentalistisissa ryhmissä, on eräänlaista kunniaväkivaltaa. Kunniaväkivallan erityispiirre on asiantuntijoiden mukaan siinä, että sillä viestitään omia arvoja yhteisön muille jäsenille ja myös ulkopuolisille.
Keskusteltaessa kunniaväkivallasta on Astrid Thorsin mielestä hyvä muistaa, että Suomella on itselläänkin pitkät ja synkät fyysisen väkivallan perinteet.
- Joka viides nainen on kokenut fyysistä väkivaltaa parisuhteessaan. On surullista, jos maahanmuuttajat oppivat huonoille tavoille Suomessa.

13.3.08
Iltalehti 13.3.2008
15-vuotias tyttö raiskattiin seurakuntaillassa
Poliisi etsii ulkomaalaistaustaista teini-ikäistä.
Epäilty rikos tapahtui viime perjantaina Kuopion keskustassa Metro-seurakunnan päihteettömässä kahvi-illassa Asema 9:llä.
15-vuotias tyttö oli keskustellut itseään hiukan vanhemman pojan kanssa kello 20:n ja 22:n välillä, kun poika oli yllättäen työntänyt vastustelleen tytön vessaan ja pakottanut tytön yhdyntään.
Kukaan läsnäolijoista tai henkilökunnasta ei ollut huomannut tapahtunutta.
Uhri poistui itse vessasta ja käveli kotiin. Hän oli kuitenkin vielä saman illan aikana päässyt äitinsä kanssa lääkäriin ja ilmoittamaan tapahtuneesta poliisille.
Uhrin kertoman mukaan tekijä oli hänelle entuudestaan tuntematon. Tekijä on mahdollisesti kertonut olevansa käymässä Kuopiossa. Hän iältään 17-18-vuotias, noin 170 senttimetriä pitkä, vartaloltaan treenattu, ja taustaltaan ulkomaalainen.
Tummahko tekijä on kertonut nimekseen Aleksi tai Alex. Hänen suomensa ei ole hyvää, ja hän on välillä puhunut englantia. Teon aikaan hän oli pukeutunut löysiin hip-hop-farkkuihin ja raidalliseen huppariin.
Poliisi ei toistaiseksi ole saanut yhteydenottoja tai vihjeitä tekijästä.

11.3.08
Turun Sanomat 11.3.2008
Junavaunuista varastettiin lompakoita Turun rautatieasemalla
Turun päärautatieasemalla vietiin maanantaina lompakot kahdelta naiselta. Molemmat varkaudet tapahtuivat juuri lähtemässä olevien junien vaunuissa.
Poliisin mukaan Turun rautatieasemalla on tehty aiemmin tänä vuonna kolme samankaltaista varkautta. Edelliset varkaudet tehtiin helmikuun lopussa.
Maanantain ensimmäinen varkaus tapahtui kello 13.02 Helsinkiin lähtevässä Pendolinossa. Kaksi noin 40-vuotiasta pitkää ja rotevaa ulkomaalaista miestä anasti 1940-luvulla syntyneen naisen lompakon. Miehet todennäköisesti poistuivat junasta juuri ennen sen lähtöä.
Toinen varkaus tapahtui kaksi tuntia myöhemmin Helsinkiin lähtevässä junassa. Kolme ulkomaalaiselta vaikuttavaa noin 30-vuotiasta miestä töni 1930-luvulla syntynyttä naista ja anasti tämän lompakon.
Mahdolliset silminnäkijähavainnot voi ilmoittaa Turun poliisin palvelututkintaan numeroon 07187 46805.
[Ei pysyvää linkkiä.]

Helsingin Sanomat 11.3.2008
Vähemmistövaltuutettu paheksuu poliisin ulkomaalaisratsioita
Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää on huolissaan, että poliisi leimaa ihmisryhmiä, kun se selvittää oleskeluoikeuksia pistotarkastuksilla, joihin valitaan ulkomaalaisilta näyttäviä tai kuulostavia.
Helsingin Sanomat kertoi tiistaina, että Helsingissä ja Vantaalla poliisi seuloo maassa luvatta olevia näkö- ja kuulohavaintojen perusteella muun muassa kauppakeskuksista, rautatieasemilta ja satamista.
Suurpään mielestä tällainen toiminta "tulee ainakin hyvin lähelle etnisen profiloinnin käsitettä", koska pistotarkastuksen kohteeksi joutuminen riippuu lähinnä ulkonäöstä.
Euroopan neuvoston rasisminvastaisen komission kannan mukaan etninen profilointi pitäisi olla poliisitoiminnassa kiellettyä tai ainakin se pitäisi määrittää tapauskohtaisesti erittäin tarkasti.
"On ongelmallista, jos ihonvärin tai muun ulkomuodon perusteella pitää varautua siihen, että joutuu kadulla tarkastettavaksi. Se on leimaavaa", Suurpää kuvailee.
Pistotarkastuksiin joutuneet eivät ole olleet vähemmistövaltuutettuun aiemmin yhteydessä, mutta eilen tiistaina yhteydenottoja tuli useita.
"Juttu herätti tunteita. Suomessa ollaan vielä tottumattomia tällaiseen toimintaan. Ihmiset ovat kysyneet, onko tällainen ihan laillista ja asetetaanko heidät nyt eriarvoiseen asemaan ihonvärinsä takia."
"Kuten poliisi ilmoitti, nyt tehdään vähän uudenlaista tarkastustoimintaa. Siinä mielessä on myös uudenlaisen harkinnan paikka, miten se tapahtuu niin, ettei ihmisiä leimata?"
Vähemmistövaltuutettu uskoo, että tavanomaisen poliisitoiminnan yhteydessä tehtävät oleskeluoikeuksien tarkastukset ovat riittävät luvattoman maassa olon estämiseksi.
Lisäksi tarkastusten pitäisi perustua siihen, että on aihetta epäillä henkilön olevan ilman oleskeluoikeutta.
"Ulkomaalaisvalvontaa pitää tehdä, se on lakiin perustuvaa toimintaa. Mutta tähänastisetkin keinot ovat tehokkaasti johtaneet siihen, ettei täällä ainakaan kovin pitkiä aikoja pysty oleskelemaan ilman oleskeluoikeutta."

10.3.08
Radio Majakka 9.3.2008
Mies pahoinpideltiin bussissa Turun Pansiossa
Turkulainen bussimatkustaja joutui pahoinpitelyn uhriksi Turun Pansiossa liikenteessä olleessa linja-autossa lauantai-illalla. Välikohtaus tapahtui kello 22.10, kun ulkomaalaissyntyinen nuori mies potkaisi 52-vuotiasta miestä kasvoihin. Potkun seurauksena mies kaatui päin auton ikkunaa ja löi päänsä. Mies sai kuhmun takaraivoonsa ja tunsi kipua poskessaan. Potkaisija om noin 20-vuotias, pitkähiuksinen ja korkokenkiin pukeutunut mies. Hän poistui kahden muun tummaihoisen nuoren kanssa autosta ennen poliisin tuloa. Turun poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja pahoinpitelystä numeroon 071 874 6805.

8.3.08
Kaleva 8.3.2008
17-vuotiaat tytöt potkivat naista Oulussa
Oulun kihlakunnan poliisi selvitteli lauantain vastaisena yönä yhteensä neljää pahoinpitelyä.
Kaksi 17-vuotiasta tyttöä pahoinpiteli 21-vuotiaan naisen Oulun keskustassa.
Kärhämä tapahtui ravintolan edustalla kello 00.45.
Tytöt kaatoivat naisen maahan ja potkivat häntä. Uhri ei saanut pahoinpitelystä vakavia vammoja. Oulun poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä. Tyttöjä ei pidätetty.
Kempeleessä hieman ennen kello kahta 45-vuotias kempeleläismies joutui pahoinpidellyksi ravintolassa. 30-vuotias ulkopaikkakuntalainen mies ja 20-vuotias ulkomaalainen mies löivät ja potkivat uhriaan riidan päätteeksi.
Uhri toimitettiin Oysiin hoitoon. Pahoinpitelijät otettiin kiinni ja toimitettiin poliisin huostaan.

5.3.08
Helsingin Uutiset 5.3.2008
MAAHANMUUTTAJAKIN haaveilee omakotitalosta
On kaikkien etu, että uussuomalaiset pääsevät etenemään asumisurallaan
Suomessa ei ole ymmärretty, että pääkaupunkiseudulle muuttaa 15 vuodessa satatuhatta ulkomaalaista, puuskahtaa Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara.
Muutokseen olisi hyvä varautua, sillä se vaikuttaa moniin asioihin kaupunkilaisten arkielämässä.
- Oikeastaan ei ole asiaa, mihin se ei vaikuttaisi. Näkyvimmillään joudumme pohtimaan sellaisia kysymyksiä, kuin että millainen pyhä rakennus jonkin uuden kaupunginosan keskustaan nousee. Se ei ole automaattisesti kirkko.
Myös esimerkiksi asuntojen rakennetta ja kouluopetusta joudutaan miettimään uusiksi.
Maahanmuuttajat tulevat ensimmäiseksi pääkaupunkiin. Tämän todentavat kansainväliset tutkimukset, mutta myös Helsingin seudun muuttotilastot. Helsingin väestönkasvu 2000-luvulla johtuu yksinomaan maahanmuutosta. Samaan aikaan Espoon ja Vantaan väkiluku on pysynyt ennallaan.
Uussuomalaisista osa hakeutuu tai päätyy kaupunginosiin, joissa jo ennestään asuu paljon maahanmuuttajia. Maantieteilijät kutsuvat maahanmuuttajavaltaisia yhteisöjä klustereiksi.
- Tutkimusten mukaan klusteri on alkuvuosina tärkeä maahanmuuttajalle. Sellaisessa asunut pärjää myöhemmin paremmin maassa, Vaattovaara sanoo.
Jos klusteriin jumittuu pidemmäksi aikaa kuin viisi vuotta, ennakoivat tutkimukset muuttajan elinolojen junnaavan entisellään sen sijaan, että ne kehittyisivät.
Vaattovaara viljelee käsitettä asumisura.
- Maahanmuuttajien pitäisi päästä nopeasti omalle asumisuralle. Pitäisi huolehtia siitä, että heillä on samat mahdollisuudet siirtyä uusille asuinalueille kuin kantaväestöllä.
- Jos heillä on tuloja ja he integroituvat, ei asumisessa tule ongelmia. Tällöin ei myöskään tarvita maahanmuuttajien sijoittamisen ohjaamista.
Tutkija Hanna Virtanen on tutkinut somalien asumista Suomessa.
- Hänen tutkimuksessaan paljastui, että Itä-Helsingissä on somalien mielestä jo liikaa maahanmuuttajia!
Maahanmuuttajien asuintavat ja -unelmat eivät Virtasen mukaan poikkea kantaväestöstä, jos heillä vain on taloudellinen mahdollisuus edetä asumisurallaan.
- Maahanmuuttajakin haaveilee omakotitalosta, Vaattovaara tiivistää.
Jos asumisuralla eteneminen tyssää, siitä seuraa ongelmia kanta- ja uudelle väestölle. Ruotsalainen tutkija Roger Andersson erottaa kolme uhkaavaa ilmiötä.
Ensimmäistä hän kutsuu nimellä White Flight, valkoiset pakenevat.
- Ilmiö on havaittu muissa Pohjoismaissa. Kun maahanmuuttajien osuus alueella kasvaa, kantaväestön poismuutto kiihtyy. Koska tutkimukset ovat vielä kesken, emme tiedä, esiintyykö sitä Helsingin seudulla, Vaattovaara toteaa.
Toinen ilmiö on White Avoidance, valkoiset välttävät. Kantaväestö alkaa välttää tiettyjä kaupunginosia. Kolmatta kuvaa termi Blocking, estäminen.
- Taloyhtiöt ja vuokranantajat alkavat estää maahanmuuttajien tuloa alueelle.
Suomessa on pyritty ehkäisemään maahanmuuttajien keskittymistä joihinkin kaupunginosiin sijoittamalla heitä kaupungin vuokra-asuntoihin eri puolille kaupunkia.
Vaattovaara pitää ohjaamista maahanmuuttajien tullessa järkevänä, mutta kuten edellä jo ilmeni, se ei hänestä voi olla pitkäaikainen ratkaisu. Myös erilaisia interventioita, kuten taantuvien kaupunginosien puistojen kohentamista hän pitää kosmetiikkana.
Tutkijan mielestä pitää puuttua syihin eikä kikkailla oireiden hoidolla.
- Onko meillä loppujen lopuksi muuta keinoa huolehtia maahanmuuttajista kuin se, että heidän sosiaalinen asemansa pysyy hyvänä? Vaattovaara kysyy.
- Helsinki on täysin voimaton sadantuhannen maahanmuuttajan kanssa, jos he eivät pääse töihin. Siinä eivät mitkään asunto-tai sosiaalipolitiikan keinot riitä.

Kaleva 5.3.2008
Rajamäki rusikoi Thorsin ulkomaalaispolitiikkaa
Hallituksen tulee vetää ulkomaalaislain muutosesitys pois eduskunnasta ja laittaa asia uuteen, laaja-alaiseen valmisteluun, vaatii edellisen hallituksen sisäministerinä ollut kansanedustaja Kari Rajamäki (sd.)
Hän roimii rajusti maahanmuutto- ja Eurooppa-ministeri Astrid Thorsin (r.) antamaa esitystä ja tiukkaa, eivätkö pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ole tajunneet, mihin ovat sitoutuneet.
"Thorsin hämyisästi valmistelema ja eduskuntaan talvitauolla ujutettu lakiesitys sisältää niin vaarallisia linjauksia, että parasta olisi vetää esitys nopeasti pois", Rajamäki sanoo Kalevalle.
Hänen mielestään hallitukselta oli virhe antaa ulkomaalais- ja maahanmuuttoasiat "RKP:n ja vihreiden haltuun ja aika vapaalle pelikentälle." Thorsin ja oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) liian liberaali linja ulkomaalaispolitiikassa on Suomelle kohtalokas.
Rajamäki vetoaa eduskunnan hallintovaliokuntaan, jossa lain käsittely on juuri aloitettu, ettei esitystä päästetä nykymuotoisena läpi.
"Suomi on tällä lakiesityksellä antamassa vaarallisen ja kalliiksi tulevan signaalin laittomalle maahanmuutolle. Humanitääristen perusteiden väljä mukaanotto ja maasta poistamisen säädökset vievät Suomen Ruotsista ja EU:n yleisestä linjauksesta poikkeavaan suuntaan", Rajamäki arvostelee.
Hän kauhistelee etenkin maasta poistamisen määräajan lyhentämistä vuoteen. "Ruotsissa se on neljä vuotta. Meillä se ollaan lyhentämässä vuoteen, vaikkei laskutavasta ole tietoakaan. Pelkäsin ensin, että Thors on lähdössä Ruotsin tielle. Nyt hän on menossa paljon pitemmälle".

4.3.08
Ilta-Sanomat 4.3.2008
Yrittäjäpariskunta riisti kymmentä kiinalaista
Savonlinnalaisen kiinalaisravintolan omistajapariskuntaa epäillään työntekijöidensa lainvastaisesta kohtelusta ja kiskonnasta.
Epäiltyjä rikoksia on tutkittu vuosilta 1997 - 2006.
Esitutkinnan mukaan on syytä epäillä, että työntekijöille, kymmenelle kiinalaiselle, maksettu palkka on ollut työehtosopimuksen edellyttämää minimipalkkaa alhaisempi, työnantaja ei ole kirjannut tehtyjä työtunteja eikä pitänyt työaikakirjanpitoa eivätkä työntekijät ole saaneet vuosilomalain mukaista täysimääräistä lomaa tai korvausta pitämättömistä lomista. Myös työterveydenhuoltosopimus oli laiminlyöty.
Poliisin mukaan on syytä epäillä, että kohteluun on vaikuttanut asianomistajien kielitaidottomuus ja tietämättömyys suomalaisesta lainsäädännöstä.
Asian tutkinta käynnistyi alkusyksystä 2006. Esitutkinta perustui muun muassa Kaakkois-Suomen työsuojelupiiriin ravintolassa tekemään työsuojelutarkastukseen, jossa havaittiin merkittäviä työsuojelullisia puutteita ja laiminlyöntejä.
Molemmat epäillyt olivat tutkinnan alkuvaiheessa pidätettyinä ja toinen myös muutaman päivän ajan vangittuna. Lakisääteisten työantajan velvollisuuksiensa laiminlyömisellä heidän epäillään saaneen taloudellista hyötyä lähes 650 000 euron arvosta tutkinnassa olleelta kymmenvuotisjaksolta.
Asia on siirtynyt syyteharkintaan.

Talous-Sanomat 4.3.2008
Ulkomaiset ravintolatyöntekijät yhä alipalkattuja
Uudenmaan työsuojelupiirin tarkastuksissa selvisi, että ulkomaalaisten ravintola-alan työntekijöiden palkkaus ja työaikaseuranta ovat edelleen hunningolla.
Uudenmaan työsuojelupiiri tarkasti 200 ravintolaa, joissa 80:ssä työskenteli ulkomaalaisia työntekijöitä. Näistä 52 oli pieniä, etnisiä ravintoloita.
Tarkastuksissa ilmeni, että ulkomaalaisten palkkauksessa ja työtuntiseurannassa oli suuria puutteita. Myös lakisääteinen työterveyshuolto oli monessa paikassa retuperällä.
Yleistä oli, että palkka maksettiin könttäsummana, eikä tehtyjä tunteja tai lisiä oltu eroteltu erikseen.
Uudenmaan työsuojelupiirin tarkastajan Tarmo Järvisen mukaan palkkaongelmat olivat yleisimpiä pienissä, alle kymmenen henkeä työllistävissä ravintoloissa.
Ravintola-alan vähimmäispalkkataso on 9.14–9.50 euroa tunnilta. Järvisen arvion mukaan ulkomaalaisten työntekijöiden palkat jäävät vähimmäispalkkatasosta noin euron.
Kuukausipalkassa ero voi kasvaa satoihin eroihin lisien mukaan.
Tarkastuksilla ilmeni myös, että työnantajat tuntevat ulkomaalaislain velvoitteet huonosti. Työnantajan pitäisi esimerkiksi varmistaa työntekijän työnteko-oikeus ja säilyttää tieto kirjallisena työpaikalla. Vain noin puolella työnantajista oli esittää lain vaatimat tiedot.
Uudenmaan työsuojelupiiri määräsi uhkasakon 30 työnantajalle. Sen lisäksi poliisille lähetettiin esitutkintailmoitus kymmenestä paikasta, joissa epäillään työnantajan syyllistyneen työrikokseen.
Järvisen pitää harmillisena, ettei tilanteessa ole tapahtunut suuria muutoksia kuluneiden vuosien aikana.
– Toivottavasti asian saama julkisuus muuttaa toimintatapoja, hän sanoo.

Helsingin Sanomat 4.3.2008
Liikemies kiistää väärien hiv-todistusten tehtailun
Lappeenranta. Venäläissyntyinen liikemies kiisti tiistaina Lappeenrannan käräjäoikeudessa osallisuutensa hiv-todistusten väärentämiseen viisumiasiakkaille. Vuonna 1960 syntynyttä miestä on syyttäjän mukaan syytä epäillä 78 väärennyksen toimittamisesta Venäjän viranomaisille.
Liikemiehelle esitetään rangaistusta väärennyksen lisäksi myös kirjanpitorikoksesta ja vakuutusliikkeen luvattomasta harjoittamisesta. Syytetty kiisti myös nämä syytteet.
Syyttäjä Markku Ahonen vaatii liikemiehelle teoista kahdeksan kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta, sakkoja sekä määräämistä liiketoimintakieltoon.
Syytteen mukaan liikemiehen omistaman matkailualan yrityksen Visabusiness Oy:n toimistosta on lähtenyt eteenpäin hiv-todistuksia, joilla ei ole mitään tekemistä aitojen todistusten kanssa. Väärennetyissä testitodistuksissa mm. testilaboratorioiden nimet ovat tekaistuja ja todistukset allekirjoittaneiden lääkärien nimet sekä asiakirjaleimat väärennettyjä.
Osa viisumia hakeneista asiakkaista ei tiennyt, että heistä oli toimitettu hiv-todistus viisumianomuksen yhteydessä Venäjän konsulaattiin. Syyttäjän mielestä väärennyksistä on mitä ilmeisimmin saatu taloudellista hyötyä, mutta eniten hallaa se on tuottanut Venäjän viranomaisille, joita on harhautettu väärillä asiakirjoilla.
Visabusiness on myös välittänyt pakollisia liikennevakuutuksia Venäjälle omalla autolla matkustaville. Toiminta ei ollut laillista, sillä yritys ei ollut merkittynä vakuutusedustajarekisteriin. Syyttäjän mukaan laittomia liikennevakuutuksia oli tehtailtu yli 30 000 euron arvosta. Syytetty itse myönsi kaupanneensa vakuutuksia Suomessa vain 40-50 eurolla.
Yrityksen kirjanpito oli laiminlyöty kahdella tilikaudella vuosina 2004-2006. Tilit saatiin järjestykseen vasta viime vuonna, kun asian rikostutkinta oli jo käynnissä, huomautti syyttäjä.
Oikeudenkäyntiä hiv-todistusten väärentämisestä ryhdytään piakkoin käymään myös Imatralla. Sikäläinen matkatoimisto ajautui konkurssiin vuonna 2005. Väärennysten jäljille päästiin, kun Kaakkois-Suomen verovirasto havaitsi epäselvyyksiä yrityksen kirjanpitoon liitetyissä tositteissa.

3.3.08
Turun Sanomat 3.3.2008 (2.)
Laittoman maahantulon järjestelystä sakkotuomio
Turun käräjäoikeus tuomitsi helsinkiläismiehen laittoman maahantulon järjestelystä 25 yhdentoista euron suuruiseen päiväsakkoon. Vuonna 1978 syntynyt Turkista Suomeen muuttanut mies matkusti Tukholmaan avustamaan vaimonsa veljeä Suomeen. Tulli havaitsi, ettei 27-vuotiaalla tulijalla ollut matkustusasiakirjoja ja hänet ohjattiin lisäselvitykseen. Siellä mies anoi turvapaikkaa.

Turun Sanomat 3.3.2008
Mies pahoinpideltiin ja ryöstettiin Turussa
Kolmekymppinen turkulaismies pahoinpideltiin päähän potkimalla Turun Valpuri Innamaankadulla sunnuntain vastaisena yönä puoli yhden aikaan. Kolme poliisin mukaan ulkomaalaistaustaista miestä ryösti mieheltä myös lompakon.
Poliisi kertoo, että silminnäkijän mukaan kaikki kolme tekijää potkivat maassa makaavaa uhria muutaman minuutin ajan, vaikka tämä oli jo menettänyt tajuntansa. Uhri kuljetettiin terveyskeskukseen tarkastettavaksi. Uhri virkosi, mutta hänellä ei ole tapahtuneesta mitään muistikuvaa. Turun poliisi toivoo lisää silminnäkijähavaintoja ryöstöstä numeroon 07 1874 6805. Tekijöistä yhdellä on afrotukka ja hiphop-vaatetus. Toisella oli valkoinen takki ja kolmannella leukaparta. Poliisi tutkii tapausta alustavasti ryöstönä.

1.3.08
Turun Sanomat 1.3.2008
Maahanmuuttajanuorilla verinen välienselvittely
Perjantaina kello yhdentoista aikoihin illalla Turun poliisi joutui selvittämään joukkotappelua Puolalankadulla Turun keskustassa. Poliisin mukaan kymmenen ulkomaalaistaustaista noin parikymppistä nuorta tappeli keskenään. Poliisi otti kaikki tappelijat kiinni ja pyrkii kuulusteluissa selvittämään tapahtumien kulun ja taustat. Tappelijoista yhdeksällä oli sama kansallisuustausta. Yhtä kiinniotetuista oli pistetty ja viillelty teräaseella vartaloon. Hänen vammansa eivät ilmeisesti olleet vakavat, mutta uhri toimitettiin jatkotutkimuksiin terveyskeskukseen. Se, kuka uhria viilsi on vielä epäselvää.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)