3.8.07

Iltalehti 3.8.2007

Vantaalla paljastui 14-vuotiaan tytön hyväksikäyttö

Vantaan poliisi kertoo selvittäneensä 14-vuotiaan tytön seksuaalisen hyväksikäytön. Poliisi epäilee tapauksessa kahta ulkomaalaistaustaista miestä. Heistä toisen poliisi uskoo syyllistyneen itse tekoihin.

Tapaus paljastui heinäkuun lopulla, kun tytön vanhemmat ilmoittivat poliisille epäilyistään. Lievästi normaalista kehityksestä jäljessä oleva tyttö oli ollut yksin kotona vanhempiensa ollessa töissä.

Poliisin mukaan tyttö oli poistunut kotoaan illalla ja tavannut parikymppisen nuoren ulkomaalaistaustaisen miehen, jota poliisi pitää tapauksen pääepäiltynä. Yön ja seuraavan aamupäivän aikana he olivat tavanneet joukon miehen kavereita eri asunnoissa Itä-Vantaalla. Näissä asunnoissa tytön epäillään joutuneen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

Poliisin pääepäilty on tytön tapaama parikymppinen mies.

Tyttö oli palannut kotiin seuraavana päivänä, ja hänen vanhempansa ottivat heti yhteyttä poliisiin.

Tutkinnanjohtaja komisario Hannu Kautto kertoo, että tapauksessa ei kuitenkaan ole ilmennyt mitään, mikä viittaisi pakottamiseen.

- Siinä on käytetty ilmeisesti tytön ymmärtämättömyyttä hyväksi, Kautto sanoo.

Tapaus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan lähiaikoina.

Lähde

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/1135229278869