25.8.07

Iltalehti 25.8.2007

Täällä ahdistelija vaanii

Poliisin keinot ovat vähissä, kun silminnäkijöitä ei ole.


Ahdistelija seurailee ja tarkkailee lapsia muun muassa kauppojen pihoilla.

Vantaan Martinlaaksossa talvesta asti liikkunut ahdistelija herättää kauhistusta alueen asukkaissa.

27-vuotias ulkomaalaissyntyinen mies seurailee ja tiirailee lapsia, eikä kukaan mahda asialle mitään.

- Monet vanhemmat ja lapset ovat todella peloissaan, Mirja Ström ja Eija Räsänen kertovat.

Miehen epäillään käyneen käsiksi 14-vuotiaaseen tyttöön viime marraskuussa. Hänet tuomittiin torstaina 30 päivän ehdolliseen vankeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies määrättiin myös maksamaan 500 euroa korvauksia henkisestä kärsimyksestä.

Nyt poliisi tutkii syyllistyikö mies 5-vuotiaan tytön seksuaaliseen hyväksikäyttöön kolmisen viikkoa sitten. Mies itse kiistää teon eikä pieni tyttö ole osannut kertoa asiasta mitään.

- Tyttö katosi kotipihaltaan yllättäen ja tuli siihen takaisin parin tunnin päästä. Takaisin tultuaan hänellä oli mekko väärin päin päällä ja karkkeja taskussa, rikosylikomisario Timo Nyyssönen Vantaan poliisista kertoo.

Tytössä ei ollut väkivallan jälkiä.

Poliisinkin keinot ovat jo vähissä. He pystyvät ainoastaan seuraamaan tilannetta.

- Olemme pattitilanteessa. Meillä ei ole riittävästi näyttöä miestä vastaan, jotta asia saataisiin syyttäjälle eikä meillä ole silminnäkijöitä tiedossa. Tämä on hankala tilanne. Miehen pitäisi ensin tehdä vakava rikos, jotta hänet saataisiin tuomittua, Nyyssönen valittelee.

Neuvoton tilanne

Vanhemmat ovat myös täysin toivottomia. Lapset haluavat mennä ulos ja liikkua normaalisti, mutta huoltajia se huolettaa.

- Kaikki vanhemmat ovat raivoissaan ja peloissaan. Ei voi muuta kuin odottaa, että tapahtuu jotain kauheampaa. Olen todella järkyttynyt miehen saamasta tuomiosta. Eihän tuo ole edes tuomio! Katja Sairanen huudahtaa.

Sairasen 9-vuotias tytär joutui miehen uhriksi alkuviikosta. Mies seurasi tyttöä kaupassa ja hätääntynyt tyttö juoksi paniikissa kotiin.

- Tyttö tuli sisään naama valkoisena. Enää en uskalla laskea häntä yksin kauppaan, vaikka se on ihan vieressä.

Ahdistelija liikuskelee Martinlaakson ostoskeskuksen, ruokakauppojen ja aseman luona.

Lähde

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Mies+l%C3%B6i+kahta+naista+ter%C3%A4aseella+Helsingin+Punavuoressa/1135229762653

"Mies löi kahta naista teräaseella Helsingin Punavuoressa perjantaina puoli kahdentoista tienoilla. Toinen naisista sai hengenvaarallisia vammoja. Poliisi sai puukottajan silminnäkijöiden avulla kiinni."

"utkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan puukotuksesta epäilty on vuonna 1979 syntynyt ulkomaalainen mies."

Anonyymi kirjoitti...

"Monet vanhemmat ja lapset ovat todella peloissaan"
0petelkoot isit ja äidit äänestämään oikein. Hulluus loppuu vain lopettamalla, ei kauhistelemalla.
www.Lnk.in/J
Jos loputtomat yksittäistapaukset kuitenkin miellyttävät niin pitäydytään tarjahalosessa, heidihautalassa ja astridthorsissa.
Väriä kaduille. Jou! Rajat auki. Pois paha armeija ja fascistinen polliisi.

Anonyymi kirjoitti...

En yleensä kannata oman käden oikeutta, mutta koska tässä tapauksessa viranomaiset ovat täysin munattomia ja martinlaaksolaiset taas yleisesti tietävät kenestä on kyse, voisi perinteinen suomalainen sakinhivutus olla paikallaan. Pedofiiliraiskarimutakuono hakattaisiin vähintään sairaalakuntoon, ja poliisin kysellessä kukaan ei olisi nähnyt mitään.

Väkivallan tekijköihin tehoaa ainoastaan väkivalta. Surullista, mutta totta.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi uhrien isät eivät tee mitään ??

Anonyymi kirjoitti...

Miestä puukotettiin selkään Taiteiden yössä

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/1135229808588

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708266507135_uu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1428515

Anonyymi kirjoitti...

http://www3.keskisuomalainen.net/servlet/page?_pageid=67&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&file=sahkeuutiset/5334822.html