7.1.08

Turun Sanomat 8.1.2008

Tutkija kaipaa selkeää asennemuutosta yleisopetukseen
Turun erityiskoulujen oppilasmäärä kaksinkertainen Helsinkiin verrattuna

Turussa on kaksi kertaa enemmän lapsia erityiskouluissa kuin Helsingissä ja lähes neljäs kertaa enemmän kuin Vantaalla, vaikka asukasmäärä on Turussa paljon pienempi.

Myös erityisopetuksessa olevien maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä poikkeaa niin vertailukunnista kuin maan keskiarvostakin. Maahanmuuttajalapsista ja -nuorista 12 prosenttia on jonkinasteisessa erityisopetuksessa, kun muualla Suomessa heistä saa erityisopetusta vain runsas kuusi prosenttia.

Ensi perjantaina aiheesta Turun yliopistossa tohtoriksi väittelevä kasvatustieteiden maisteri Annele Laaksonen muistuttaa, että Turussa yleisopetus ja erityisopetus ovat toimineet melko erillään, joskin yhteistyötä on tehty koulumuotojen välillä.

"Nykyinen malli ei ole terve"

Laaksonen kaipaa muutosta etenkin asenteisiin, mutta myös resursseihin. Se ei ole hänen mukaansa kiinni rahasta.

- Nykyinen malli ei ole terve. Olisi tärkeää muokata yleisopetuksen oppimisympäristöä siten, että erilaiset oppilaat voisivat opiskella yhdessä.

Laaksosen mukaan valtion ja kunnan harjoittamalla koulutuspolitiikalla sekä opettajien asenteilla on ratkaiseva vaikutus siihen, miten erilaisuus kouluyhteisössä mielletään ja mitä sille tehdään.

- Mikäli erilaisuus nähdään voimavarana eikä ongelmana, viestitään koko yhteisölle muutoksen mahdollisuutta ja tällöin erilaisuus voi olla oppimisen ja opettamisen lähtökohta.

Laaksosen mukaan eväitä olisivat perus- ja täydennyskoulutuksen järjestäminen, riittävä resurssointi ja sen oikea kohdentaminen.

Ne antaisivat hänen mielestään opettajille paremmat mahdollisuudet tukea erilaisia oppilaita myös yleisopetuksessa.

Väitöskirjassaan Laaksonen keskittyy maahanmuuttajien erityisopetukseen.

- Tavoitteena tulisi olla erityistä tukea tarvitsevien maahanmuuttajaoppilaiden tukeminen ensisijaisesti yleisopetuksen kouluissa.

Muutosta tarvitaan myös kieliopetukseen

Laaksosen mukaan resursseja olisi arvioitava uudelleen. Muutosta tarvitaan myös kieliopetukseen. Suomea opetetaan edelleenkin kantaväestön vaatimusten mukaisesti.
Resurssien vääristymisestä kertoo hänen mukaansa jotain myös se, että koulupsykologeja ja -kuraattoreita Turussa on selvästi vähemmän kuin vertailukunnissa.

Laaksonen muistuttaa, että monissa kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, kuinka vähemmistölapset luokitellaan usein oppimisvaikeuksista kärsiviksi.

- Vähemmistölasten heikolla sosioekonomisella taustalla, kulttuurieroilla, erilaisella kielellä, opetuksen tasolla ja suurella luokkakoolla oli suurempi vaikutus erityisopetukseen kuin millään kognitiivisilla tekijöillä eli oppimisvaikeuksilla, Laaksonen kertoo.

Tutkimuksessa haastatellut turkulaiset maahanmuuttajaoppilaat kokivat itse, että suurimmat vaikeudet yleisopetuksessa johtuivat nimenomaan suomen kielen osaamattomuudesta ja keskittymisvaikeuksista.

Opetuksen tasoon oltiin tyytyväisiä

Sen sijaan tarjottuun erityisopetuksen tasoon oltiin tyytyväisiä. Erityiskouluun siirron jälkeen muutokset olivat pääosin positiivisia koulunkäynnin ja kouluviihtymisen suhteen.

Sen sijaan useimmille maahanmuuttajaoppilaille itse erityiskouluun siirtoprosessi tutkimusvaiheineen jäi epäselväksi.

- Sekä tytöt että pojat kokivat asemansa luokassa hyväksi. Molemmat tunsivat, että heihin luotetaan, heitä kunnioitetaan, heillä on kavereita ja he osallistuvat ryhmätöihin. Kielteisenä asiana maahanmuuttajaoppilaat kokivat kiusaamisen runsauden erityiskouluissa. He olivat itse sekä kiusaajina että kiusattuina, Annele Laaksonen kertoo.

Pienenä yllätyksenä hän piti sitä, että toisin kuin kantaväestön kohdalla, sulkupuoli ei ole määräävä tekijä maahanmuuttajalasten erityisopetuksessa.

- Erityisopetuksessa olevista kantaväestön oppilaista kaksi kolmesta on poikia. Maahanmuuttajien kohdalla ero ei ole näin suuri.

Lähde

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Murtosarjasta+ep%C3%A4ilty+kaksikko+vangittiin+Vantaalla/1135233118471

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1473552