31.8.07
Helsingin Sanomat 31.8.2007
Nuori mies sai puukosta Helsingin Mikonkadulla ravintola Eatzin edustalla myöhään torstai-iltana. 22-vuotias mies oli illalla asiakkaana On The Rocks -ravintolassa Mikonkadulla.
Samassa ravintolassa oli asiakkaana kaksi ilmeisesti somalialaistaustaista nuorta miestä, jotka oli samana iltana poistettu toisesta läheisestä ravintolasta aggressiivisen käytöksen takia, poliisi kertoo.
22-vuotias tuli ravintolasta ulos hieman kello 23 jälkeen ja joutui tuntemattomasta syystä tappeluun mieskaksikon kanssa. Toinen miehistä löi 22-vuotiasta muutamia kertoja teräaseella ylävartalon alueelle. Puukotuksen jälkeen kaksikko poistui paikalta Kaisaniemen suuntaan.
Uhri on edelleen sairaalahoidossa. Poliisin tietojen mukaan hänellä ei ole hengenvaaraa.
Poliisi kaipaa tietoja ja vihjeitä syylliseksi epäillyistä jnuorukaisista. Puukottajan yllä oli musta tai tumma nahkatakki, jonka selässä oli numero 08. Miehellä oli päässään beige lippalakki ja vaaleat housut. Mies oli ruumiinrakenteeltaan hoikka.
Toisella tappeluun osallistuneella oli yllään takki, jossa on Oilers -logo. Tappelun nähneen henkilön mukaan toisella tummaihoisella miehellä on harva parta ja huonot hampaat.
Juttua tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Poliisi pyytää kaksikon tunnistavia tai asiasta muuten tietäviä ottamaan yhteyttä virka-aikana numeroon (09) 189 5355 ja virka-ajan ulkopuolella numeroon (09) 189 4002.
Lähde
30.8.07
YLE uutiset 30.8.2007
Keskusrikospoliisi epäilee, että Kouvolan Kiina-keskusta käytetään hyväksi järjestettäessä kiinalaisille viisumeita Eurooppaan. Toisaalta kiinalaisen pääomistajan mukaan itse kauppakeskus on vaikeuksissa viisumipulan takia ja vain osa Kouvolaan tulevista kauppiaista on hänen mukaansa saanut viisumin.
KRP:n laittoman maahantulon torjuntayksikkö on seurannut Schengen-viisumeiden myöntämistä Kiina-keskukseen tulijoille. KRP:n mukaan osa viisumin saaneista ei ole lainkaan tullut Kouvolaan vaanjäänyt laittomasti muualle Eurooppaan Schengen-alueelle saapumisensa jälkeen. KRP:n mukaan epäiltyjä tapauksia on joitakin kymmeniä.
Kouvolaan perustettuun Kiinalaisen kaupan keskukseen halukkaita tulijoita on KRP:n mielestä yllättävän paljon verrattuna siihen, minkä verran keskuksella on toimintaa. Viisumeita on myönnetty 700, vaikka Kouvolan keskuksessa toimii vasta muutama yritys.
KRP ei ole vielä aloittanut virallista tutkintaa asiasta, sillä tapaukset ovat tuoreita.
Kauppakeskuksen pääomistaja: Kauppakeskus kärsii viisumipulasta
Kauppakeskusken pääomistajan mukaan Kouvolaan valmistuva pohjoismaiden suurin kiinalainen kauppakeskus on joutunut vaikeuksiin viisumipulan takia. China Centerin avaamista joudutaan lykkäämään, koska vain osa Kouvolaan tulevista kauppiaista on saanut viisumin, kertoo China Centerin pääomistaja Jiatzu Wang.
Samaan aikaan KRP:n mukaan viisumeita on kuitenkin myönnetty 700:lle Kouvolaan tulevalle kiinalaiselle.China Centerin käytävät kumisevat toistaiseksi tyhjyyttään. Entisen Kouvolan meijerin tiloihin kunnostetaan kauppakeskusta, johon on tulossa 150 myymälää ja valmistuttuaan se tarjoaa töitä lähes 400 kiinalaiselle.
Ensi viikoksi suunniteltuja avajaisia on jouduttu lykkäämään, koska vain murto-osa kauppiaista on saanut viisumin ja saapunut, kertoo pääomistaja Jiatzu Wang.
Lähde
29.8.07
Iltalehti 29.8.2007
Suunnitelmat naimisiinmenosta saivat ikävän lopun Espoossa kesäkuun lopulla. Sulhasen päälle ajoi auto sellaisella vauhdilla, että kännykkä rikkoontui ja juhlapuku turmeltui. Häät peruuntuivat siinä rytäkässä. Lähellä myös oli, ettei henki lähtenyt.
Syyttäjä Markku Ahonen on nostanut sulhasen ystävää vastaan syytteen muun muassa laittomasta uhkauksesta ja tapon yrityksestä. Ahosen mukaan ystävämies ajoi sulhasen päälle tahallaan suuressa mustasukkaisuuspuuskassa.
Tilanne sai alkunsa Tapiolan maistraatin pihalla, jonne sulhanen oli pysäköimässä autoaan. Ahosen mukaan uhrin ystävä tuli auton ulkopuolelle uhkailemaan ja täräytti nyrkillä sivulasista läpi.
Tämän jälkeen tekijä poistui, mutta sulhanen paineli perässä ja yritti estää poistumisen seisomalla toverinsa auton edessä. Ahonen sanoo, että uhri soitti paikalle poliiseja, kun ystävä lähtikin kiihdyttämään ja osui sulhaseen. Uhri kertoo kaatuneensa osuman voimasta ja raahautui kymmenen metriä. Ahonen päätti syyttää ystävämiestä tapon yrityksestä, koska hän katsoo tämän uhkailleen sulhasta jo aiemmin.
Yliajaja haaveili morsiamesta
Sulhanen kertoi esitutkinnassa, että hänen ystävänään pitämänsä mies haaveili niin kiihkeästi morsiamesta, että uhkasi tappaa sulhasen sen vuoksi. Uhrin mukaan hänen toverinsa oli soitellut puheluita, joissa hän oli sanonut hengen lähtevän. Lisäksi sulhanen kertoi, että hänen ystävänsä oli ilmoittanut puhelimessa ottavansa omakseen morsiamen, joka on kotimaassaan tunnettu tähti ja laulaja. Syytetty kiistää soittaneensa uhkailuja tai ajaneensa sulhasen päälle.
Ahonen vaatii syytetylle vähintään neljä vuotta ehdotonta vankeutta.
Jupakan käsittelyn piti alkaa Espoon käräjäoikeudessa keskiviikkona, mutta syytetty ei ilmaantunut paikalle. Käsittelyä yritetään uudestaan marraskuussa.
Lähde
YLE uutiset 29.8.2007
Opiskeluun myönnettyjen oleskelupien väärinkäytökset ja todistusten väärennökset oleskeluluvan saamiseksi ovat lisääntyneet selvästi tänä vuonna.
Poliisin tietoon on tullut lähes sata tapausta, joissa ulkomaalainen on saanut oleskeluluvan opiskelun perusteella, mutta onkin tullut tänne töihin.
- Suomessa on havaittu viime aikoina sellaista buumia, että tullaan opiskeluperusteisella oleskeluluvalla ja sitten aika nopeasti siirrytään työntekoon. Tapauksia on havaittu Helsingin alueella muutamia kymmeniä ja koko maassa arviolta alle sata, sanoo Helsingin ulkomaalaispoliisin maahanmuuttoyksikön päällikkö Kaj Wahlman.
Wahlmanin mukaan töihin opiskelun varjolla tulijat ovat kotoisin lähinnä joistakin Afrikan maista ja Lähi-idän tienoilta.
Tällä viikolla julkisuuteen nousi tapaus, jossa ghanalaisia nuoria syytetään opiskelutodistusten väärentämisestä laitonta maahantuloa varten. Myös papereiden väärentäminen oleskeluluvan saamiseksi näyttää Wahlmanin mukaan lisääntyneen.
- Se ei ole ollut viime vuosina kovin yleistä. Yleisempää on ollut se, että varallisuutta on kierrätetty tileiltä toiselle oleskeluluvan saamiseksi. Näyttää kuitenkin siltä, että papereiden väärentämisessäkin on jälleen käynnissä uusi buumi.
Oppilaitokset, joiden kirjoille yritetään vilpillisin keinoin, ovat poliisin mukaan usein pienemmillä paikkakunnilla toimivia melko uusia opinahjoja, jotka myös kilpailevat opiskelijoista.
- Kyse voi olla uudemmista oppilaitoksista, joilla ei ole vielä rutiineja, kuinka asiat hoidetaan ja kuinka tarkka pitäisi olla, Kaj Wahlman sanoo.
Oppilaitokset alkaneet varautua väärinkäytöksiin
Oppilaitokset ovat alkaneet varautua väärinkäytöksiin entistä tarkemmin. Tänä vuonna on aloitettu kansainvälinen yhteishaku, jonka seurauksena on kehitetty myös yhteisiä seulontakeinoja, kertoo kansainvälisten asioiden päällikkö Timo Ahonen Lahden ammattikorkeakoulusta. Kuinka paljon tulee ilmi tapauksia, joissa opiskelija ei saavu ollenkaan tai ei opiskele mitään?
- Aika harvakseltaan tulee sellaisia tapauksia, joissa tulijan motiivi on epäselvä, ehkä yksi tai kaksi vuodessa. Tämä johtuu siitäkin, että seula on jo hakuvaiheessa tiukempi kuin vielä muutama vuosi sitten, Ahonen sanoo.
Lähde
Turun Sanomat 29.8.2007
Turun hovioikeus on tuominnut 34-vuotiaalle ulkomaalaissyntyiselle helsinkiläismiehelle kunnianloukkauksesta 10 päiväsakkoa eli 60 euroa maksettavaa. Ylinopeussakot saanut mies nimitteli sakotustilanteessa poliiseja rasisteiksi ja nämä vaativat huutajalle rangaistusta. Raaseporin käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteen näytön puuttuessa.
Afrikkalaissyntyinen mies ajoi elokuussa 2004 Tammisaaressa poliisin ratsiaan ja poliisit kirjoittivat miehelle sakot. Maksumääräyksen kouraansa saanut autoilija raivostui ja alkoi huutaa poliiseja rasisteiksi. Hän vaati saada nähdä ylinopeuslukemat tutkasta, mutta poliisi kieltäytyi näyttämästä.
Poliisien mukaan tutkan lukemia ei määräysten mukaan tarvitse näyttää sakotettavalle.
Poliisit kokivat huutelun erittäin loukkaavana. Sakotetun miehen veli kuitenkin todisti oikeudessa, ettei tämä kutsunut poliiseja rasisteiksi, joten käräjäoikeus ei tuominnut miestä.
Hovioikeus katsoi asiassa tulleen näytetyksi, että mies oli loukkaantunut ylinopeussakkojen vuoksi, koska koki pysäyttämisen epäoikeudenmukaisena. Hän myönsi asian hovioikeudessa, joten myös syyte tuli näytetyksi.
Lähde
28.8.07
YLE Uudenmaan uutiset 28.8.2007
Poliisi pitää Helsingissä parin päivän sisällä sattuneita puukotuksia yksittäisinä tapauksina.
Ensimmäinen puukotus sattui perjantaina, kun ulkomaalaistaustainen mies kävi kahden naisen kimppuun raitivaunupysäkillä Punavuoressa.
Mies on toimitettu pakkohoitoon.
Lauantaina ilmeisesti kaksi ulkomaalaistaustaista miestä puolestaan puukotti nuorta miestä selkään Elielin aukiolla. Heitä ei ole toistaiseksi saatu kiinni.
Kummassakaan tapauksessa tekijät eivät tunteneet uhreja.
Poliisin mukaan tapaukset ovat huolestuttavia, mutta niillä ei ole yhteyttä toisiinsa.
Lähde
Helsingin Sanomat 28.8.2007
Ghanalaisten nuorten epäillään väärentäneen suomalaisten oppilaitosten todistuksia ja muita papereita laitonta maahantuloa varten. Kihlakunnansyyttäjä Mikko Sipilä uskoo, että kymmenen 20–30-vuotiasta miestä ja naista on saanut oleskeluluvan opiskelua varten väärennösten avulla.
Sipilä on nostanut heistä kuutta vastaan syytteitä muun muassa törkeästä väärennyksestä ja törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Neljän muun nykyisestä olinpaikasta ei ole tietoa.
"On vahva epäily, että he ovat teillä tietymättömillä täällä Suomessa", Sipilä kertoo.
Viranomaiset pääsivät epäiltyjen rikosten jäljille viime marraskuussa. Tuolloin tulli löysi väärennetyn ghanalaisen ajokortin, joka oli lähetetty eräälle epäillyistä Suomeen. Viranomaiset tekivät kotietsinnän hänen asuntoonsa. Sieltä löytyi muitakin väärennettyjä asiakirjoja.
Keskusrikospoliisin esitutkinnan mukaan kaksi ghanalaista miestä tuli opiskelemaan pääkaupunkiseudulle vuonna 2005. Heidän epäillään alkaneen väärentää muun muassa oppilaitosten papereita. Kolmannen ghanalaisen päätekijän epäillään aloittaneen vastaavat puuhat samoihin aikoihin Lahdessa.
"Väärennettyjä asiakirjoja on lähetetty Ghanaan, josta on sitten tullut tänne lisää väkeä", Sipilä kertoo.
Ghanalaisten epäillään väärentäneen helsinkiläisen Helia-ammattikorkeakoulun, espoolaisen Omnia-ammattiopiston, Lahden ammattikorkeakoulun, Vaasan ammattiopiston, vaasalaisen Svenska yrkesinstitutetin ja Lapin yliopiston papereita.
"Niiden joukossa on muun muassa papereita, joissa ilmoitetaan opiskelupaikan saamisesta tai kutsutaan pääsykokeisiin", Sipilä sanoo.
Ghanalaisnuorten epäillään lähettäneen Ulkomaalaisvirastolle ja Suomen Nigerian-edustustolle myös muun muassa väärennettyjä todistuksia varallisuudestaan sekä aiemmista opinnoistaan ja töistään Ghanassa.
"Väärennettyjen papereiden määrää on vaikea arvioida, mutta ainakin 18 ihmistä on niiden avulla hakenut oleskelulupaa Suomesta."
Sipilän mukaan päätekijöinä pidetty kolmikko on saanut väärennöksistä rahapalkkioita muilta ghanalaisilta.
"Tässä on liikkunut kymmeniätuhansia euroja", syyttäjä sanoo.
TIETOKULMA
Useita syytteitä
- Kaksi ghanalaista saa syytteet törkeästä väärennyksestä ja törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. He ovat asuneet pääkaupunkiseudulla.
- Lahdessa toiminut ghanalainen joutuu vastaamaan syytteeseen törkeästä väärennyksestä ja varkaudesta. Hänen epäillään varastaneen lomakkeita ja muita papereita Lahden ammattikorkeakoulusta.
- Kolme muuta ghanalaista saa syytteen väärennyksestä.
Lähde
27.8.07
Helsingin Sanomat 27.8.2007
Kahta naista viime perjantaina Helsingin Punavuoressa veitsellä lyönyt mies on sairaalassa pakkohoidossa lukkojen takana. Sekavaa miestä ei ole voitu kuulustella.
"Epäilty joutuu poliisin huostaan, kun lääkärit katsovat mahdolliseksi päästää hänet sairaalasta", kertoi rikosylikomisario Juha Rautaheimo maanantaina.
28-vuotias mies löi keskellä päivää kahta raitiovaunua odottanutta naista hedelmäveitsellä Viiskulmassa. Kaikki kolme olivat toisilleen tuntemattomia.
Kaulaan pahan osuman saanut noin 30-vuotias nainen on yhä sairaalassa, mutta hän on toipumassa leikkauksesta. Toinen nainen loukkaantui lievemmin.
Poliisi tutkii nyt epäillyn henkilöyttä, kansallisuutta ja taustaa. Vielä ei edes tiedetä, onko miehen ilmoittama nimi hänen oikea nimensä. Mies puhuu saksaa, mutta ei äidinkielenään. Hänen ulkonäkönsä viittaa eteläisempiin maihin.
"Selvitämme nyt, kuka hän on, mistä hän tänne tullut ja kauanko hän Suomessa ollut. Osoitetta ei ole löytynyt", Rautaheimo kertoi.
Poliisiasemalla mies löi nyrkillä poliisia naamaan, mistä tulee oma juttunsa käräjille. Naisten puukotuksella oli runsaasti silminnäkijöitä, joita poliisi on kuullut. Tiedot ovat yhdensuuntaisia ja tapahtumien kulku on selvillä.
Samanlaisen satunnaisen väkivallan uhriksi sunnuntain vastaisena yönä joutuneen nuoren miehen puukottaja on yhä karkuteillä. 19-vuotias kiirehti yöbussiin Helsingissä Elielinaukiolla ja ohitti kaksi tummaihoista miestä, joista toinen iski häntä teräaseella selkään. Nuori mies selvisi iskusta vähäisin vammoin.
Uhrin kertoman mukaan hänellä ei ollut suukopua miesten kanssa. Nämä huomauttivat ohitushetkellä murteellisella suomella jotain ohikävelystä. Rikoskomisario Jari Kosken mukaan poliisi tarkasti maanantaina valvontakameran tietoja. Muutama yleisöltä tullut vihje ei johtanut tulokseen.
Viime vuosien aikana pääkaupunkiseudulla on sattunut aiempaa enemmän sattumanvaraista väkivaltaa.
Kirvessurmaaja tappoi metrossa opiskelijan 2004, mies puukotti 2002 iäkkään sauvakävelijän hengiltä Pasilassa ja mies puukotti hollantilaisturistin kuoliaaksi Porvoossa tänä kesänä. Metro- ja sauvakävelijäsurmissa tekijä kärsi mielenterveysongelmista, ja Porvoon puukottaja oli humalassa.
Lähde
26.8.07
Iltalehti 26.8.2007
19-vuotiasta miestä iskettiin lauantaina puukolla selkään Asema-aukion ja Elielinaukion välisellä jalankulkuväylällä.
Lauantaina kello 2.40 nuori mies kiirehti Elielinaukiolta lähtevään yölinjan bussiin. Hän käveli kahden tummaihoisen miehen ohi, jolloin toinen miehistä iski häntä puukolla selkään.
Rikoksesta epäilty poistui seurassaan olleen miehen kanssa Postitalon edustalle ja jatkoi sieltä ehkä Mannerheimintien suuntaan. Epäilty on noin 20-vuotias, 175-senttinen ja hoikka rastahiuksinen mies. Murtaen suomea puhuvalla miehellä oli vaaleansininen, mahdollisesti pitkähihainen paita.
Uhri on noin 180-senttinen hoikka mies, jolla oli vaalea kauluspaita ja ruskeat samettihousut. Paidassa oli ruskeita ja punaisia pilkkuja. Tennarit olivat sinipunaiset ja olkalaukku vihreä.
Helsingin poliisi pyytää tapaukseen liittyviä havaintoja. Ne voi kertoa virka-aikana numeroon 09-189 5308 ja muulloin numeroon 09-189 4002.
Lähde
25.8.07
Iltalehti 25.8.2007
Poliisin keinot ovat vähissä, kun silminnäkijöitä ei ole.
Vantaan Martinlaaksossa talvesta asti liikkunut ahdistelija herättää kauhistusta alueen asukkaissa.
27-vuotias ulkomaalaissyntyinen mies seurailee ja tiirailee lapsia, eikä kukaan mahda asialle mitään.
- Monet vanhemmat ja lapset ovat todella peloissaan, Mirja Ström ja Eija Räsänen kertovat.
Miehen epäillään käyneen käsiksi 14-vuotiaaseen tyttöön viime marraskuussa. Hänet tuomittiin torstaina 30 päivän ehdolliseen vankeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies määrättiin myös maksamaan 500 euroa korvauksia henkisestä kärsimyksestä.
Nyt poliisi tutkii syyllistyikö mies 5-vuotiaan tytön seksuaaliseen hyväksikäyttöön kolmisen viikkoa sitten. Mies itse kiistää teon eikä pieni tyttö ole osannut kertoa asiasta mitään.
- Tyttö katosi kotipihaltaan yllättäen ja tuli siihen takaisin parin tunnin päästä. Takaisin tultuaan hänellä oli mekko väärin päin päällä ja karkkeja taskussa, rikosylikomisario Timo Nyyssönen Vantaan poliisista kertoo.
Tytössä ei ollut väkivallan jälkiä.
Poliisinkin keinot ovat jo vähissä. He pystyvät ainoastaan seuraamaan tilannetta.
- Olemme pattitilanteessa. Meillä ei ole riittävästi näyttöä miestä vastaan, jotta asia saataisiin syyttäjälle eikä meillä ole silminnäkijöitä tiedossa. Tämä on hankala tilanne. Miehen pitäisi ensin tehdä vakava rikos, jotta hänet saataisiin tuomittua, Nyyssönen valittelee.
Neuvoton tilanne
Vanhemmat ovat myös täysin toivottomia. Lapset haluavat mennä ulos ja liikkua normaalisti, mutta huoltajia se huolettaa.
- Kaikki vanhemmat ovat raivoissaan ja peloissaan. Ei voi muuta kuin odottaa, että tapahtuu jotain kauheampaa. Olen todella järkyttynyt miehen saamasta tuomiosta. Eihän tuo ole edes tuomio! Katja Sairanen huudahtaa.
Sairasen 9-vuotias tytär joutui miehen uhriksi alkuviikosta. Mies seurasi tyttöä kaupassa ja hätääntynyt tyttö juoksi paniikissa kotiin.
- Tyttö tuli sisään naama valkoisena. Enää en uskalla laskea häntä yksin kauppaan, vaikka se on ihan vieressä.
Ahdistelija liikuskelee Martinlaakson ostoskeskuksen, ruokakauppojen ja aseman luona.
24.8.07
Ilta-Sanomat 24.8.2007
Mies puukotti kahta naista hedelmäveitsellä raitiovaunupysäkillä keskellä päivää tänään Helsingin Viiskulmassa puoli kahdentoista aikaan. Toista naista mies puukotti kaulaan ja toista ylävartaloon. Naiset ovat iältään noin 30-vuotiaita.
Ulkomaalainen mies saatiin tekopaikalta kiinni.
Naisten vammat eivät ole alustavan tiedon mukaan hengenvaarallisia. Tämänhetkisen tiedon mukaan naiset valikoituivat aivan sattumalta miehen uhriksi. Kumpikaan nainen ei tuntenut toisiaan eikä mies tuntenut puukottamiaan naisia.
Mies puukotti naisia ilmeisesti nopeasti peräjälkeen raitiovaunupysäkin tuntumassa.
Mies on poliisin suojissa. Helsingin väkivaltarikosyksikkö tutkii tapausta kahtena törkeänä pahoinpitelynä.
Paikalle osuneen miehen mukaan ambulanssimiehet hoitivat kaulaan puukotettua naista suhteellisen kauan ennen kuin vievät hänet ambulanssilla pois.
- Naisen kaula oli teipattu ja siinä oli kaksi tippapulloa. Näin kuinka poliisit taluttivat parrakkaan miehen autoon, silminnäkijä kertoi.
Lähde
Vrt. Helsingin Sanomien uutinen.
20.8.07
Länsiväylä 19.8.2007
Varattomat ulkomaalaiset työnhakijat kuormittavat Vantaan kriisikeskusta. Helsinki-Vantaan lentokentälle putkahtaa vuosittain kymmeniä ihmisiä, jotka toivovat saavansa Suomesta töitä. Kun suunnitelmat menevät myttyyn, vastuu siirtyy Vantaan kriisikeskukselle. Sen tehtäväksi jää huolehtia ihmispolot kotimatkalle.
Ongelma kasvaa päivä päivältä. Tapausten ennustetaan lisääntyvän samaa tahtia kuin työvoiman tarpeen Suomessa.
Suurin osa tyhjätaskuista tulee Itä-Euroopasta. Joillekin on luvattu töitä Suomesta, mutta niitä ei jostain syystä ole järjestynyt. Joiltakin taas voi puuttua oleskelulupa.
Kaikki turhista työnhakumatkoista koituvat kustannukset jäävät vantaalaisten veronmaksajien kontolle. Joskus useita päiviäkin rahattomina riutuneet ihmiset tarvitsevat apua normaaleissa arkiaskareissa sekä ruokaa, vaatteita ja lentolipun kotiin. Yöpaikka järjestyy – Hotelli Vantaasta.
Ulkomaalaisavun suurin epäkohta on se, että vantaalaiset joutuvat maksumiehiksi, vaikka ahdinkoon joutunut henkilö löytyisi mistä päin Suomea tahansa. Tämä vain sen takia, että hän on tullut maahan Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta.
Helsinki ei tue kriisikeskuksen toimintaa millään tavalla, vaikka lentokentällä matkustajat tuttuun tapaan toivotetaan tervetulleiksi Helsinkiin. Näin vantaalaisille sälytetään taakka, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi jakautua tasaisemmin.
On selvää, että kovia kokeneita ihmisiä täytyy auttaa. Kulujen ei kuitenkaan pitäisi kasautua yhden kaupungin niskaan. Epäkohta pitää korjata ennen kuin taakka kasvaa liian isoksi.
Yksi vaihtoehto olisi jakaa töitä Helsingin sosiaalitoimen ja myös poliisin kanssa. Maasta poistamisen koordinointi on Suomessa keskitetty Helsingin poliisille. Helsingin poliisi hallinnoi määrärahaa, josta katetaan käännytysten kustannukset. Tällä hetkellä ulkomaalaispoliisi ei kuitenkaan saa edes tietoa Vantaan kriisikeskuksen auttamista henkilöistä.
Kun ongelma kasvaa, siitä kiinnostuvat varmasti nykyistä enemmän myös sisäasiainministeriö ja työministeriö.
Lähde
18.8.07
Ilta-Sanomat 18.8.2007
28-vuotias mies sai hengenvaaralliset vammat, kun kaksi ulkomaalaisperäistä miestä iski häntä veitsellä selkään torstai-iltana Vantaan Hakunilassa. Uhri kiidätettiin Meilahden sairaalaan, jossa hänet leikattiin.
- Hän selviää, kertoi komisario Kimmo Hyvärinen Vantaan rikospoliisista.
Puukottajiksi epäillyt on tavoitettu. Kuulustelujen jälkeen ainakin toinen pidätettäneen. Kolmikko tunsi toisensa ennestään. Riidan syytä ei virallisesti vielä tiedetä.
IS:n tietojen mukaan "väärä" mies sai puukosta. Niinpä seudulla muhii takavuosien kaltainen rotuviha, joka voi puhjeta avoimeksi tappeluksi. Eräät jengit keräävät jo voimia kostoa varten.
Lähde
Helsingin Sanomat 15.8.2007
Poliisi on ottanut kiinni kaksi liettualaismiestä epäiltynä laajasta automurtosarjasta. Varkaat ovat murtautuneet lähes kahteensataan ajoneuvoon Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomen alueilla.
Autoista oli varastettu lähinnä autoradiosoittimia ja navigaattoreita mutta myös muuta irtainta omaisuutta. Liettualaismiesten autosta löytyi kätkö, johon oli piilotettu 21 varastettua soitinta ja muutama navigaattori.
Anastetusta omaisuudesta on toistaiseksi saatu takaisin vain murto-osa.
Lähde
15.8.07
Kaupunkilehti Vartti 15.8.2007
Perjantai 10.8. klo 17.30
Puotinharjun S-marketissa vieraili perjantaina ovela huijari. Ulkomaalaisen näköinen mies halusi vaihtaa 500 euron arvoisen nipun viiden euron seteleitä isommiksi seteleiksi, mihin myyjä suostuikin. Ovelaksi tämän rahanvaihdon teki se, että nipussa olikin oikeasti viisieurosia vain 300 euron arvosta. Huijari, joka siis tienasi 200 euroa, oli 160-170 senttiä pitkä, ja hänellä oli mustat lyhyet hiukset ja hawaiji-paita. Poliisi kehottaa varovaisuuteen rahanvaihdoissa.
Lähde
14.8.07
Tullin lehdistötiedote 14.8.2007
Rikollisorganisaation epäillään maahantuoneen ja levittäneen suuria määriä erittäin vaaralliseksi luokiteltua huumausaineita metamfetamiinia Turun seudulla. Organisaatioon kuuluu sekä suomalaisia että Suomessa asuvia ulkomaalaisia henkilöitä. Tulli otti kiinni 6.8. kolme henkilöä epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Turun käräjäoikeus on vanginnut kyseiset henkilöt. Kiinnioton yhteydessä takavarikoitiin iso määrä metamfetamiinia. Takavarikoitu määrä riittäisi tuhansiin tai jopa kymmeniin tuhansiin käyttöannoksiin.
Metamfetamiini on voimakkaampaa kuin tavallinen amfetamiini, ja sitä käytetään kuten tavallista amfetamiinia.
Lisätietoja: tutkinnanjohtaja Tom Bäckström, Läntinen tullipiiri, Turun tulli p. 020 39 1111
Lähde
13.8.07
Iltalehti 13.8.2007
Jyväskylän käräjäoikeus alkoi maanantaina käsitellä laajaa rahahuijausten sarjaa.
Syytettyjä on seitsemän. Huijauksia on tehty ympäri maata.
Syytteiden mukaan epäillyt ovat tyypillisessä tapauksessa menneet vaihtamaan suurta seteliä, mutta vaihtorahat saatuaan halunneetkin perua vaihdon. Rahoja palauttaessaan he ovat harhauttaneet myyjää tai pankkivirkailijaa ja piilottaneet osan rahoista. Tekijät ovat onnistuneet huijaamaan jopa tuhat euroa kerralla.
Syytetyt romanialaisia
Syytekohtia on kaikkiaan 67. Rikosnimikkeenä useimmissa tapauksissa on petos, mutta joukossa on myös joitakin varkauksia. Tekoja on tapahtunut eri puolilla Suomea.
Syyttäjä vaatii kullekin romanialaisista syytetyistä vähintään kymmenen kuukauden vankeutta.
Oikeudenkäynnille on varattu aikaa perjantaihin asti.
Lähde
12.8.07
Kaleva 12.8.2007
Miestä puukotettiin Kauhajoella sunnuntaiaamuna. Puukotus sattui rivitaloasunnossa Aronkylässä. Asunnossa olleen miesseurueen kesken tuli riitaa, ja yhtä miehistä puukotettiin. Uhri toimitettiin Seinäjoen keskussairaalaan, jossa hänet leikattiin.
Poliisin mukaan seurueen jäsenet olivat Suomessa asuvia ulkomaalaisia miehiä. Heidät otettiin kiinni tapauksen selvittämiseksi. Puukotusta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä.
Lähde
10.8.07
Iltalehti 10.8.2007
Samalla miehellä uskotaan olevan kontollaan myös muita lapsiin kohdistuneita rikoksia.
Miestä epäillään 5-vuotiaan pikkutytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä Vantaalla. Poliisi epäilee, että 27-vuotias afrikkalaissyntyinen mies houkutteli tytön mukaansa ja piti tätä asunnossaan joitain tunteja.
Tapaus sattui Martinlaaksossa sunnuntaina. Tyttö katosi, kun hän oli käymässä kaupassa vanhempansa kanssa. Vanhemmat ilmoittivat epäilyistään poliisille keskiviikkona tytön kerrottua asiasta. Poliisi otti miehen kiinni perjantaina.
Miehen uskotaan syyllistyneen lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin jo viime vuonna. Tapauksista nousi syytteitä, mutta miestä ei saatu oikeuden eteen, sillä hänen onnistui pakoilla haastemiestä kuukausitolkulla. Etsintäkuulutuksesta huolimatta häntä ei tavoitettu ennen perjantaita.
Miestä epäillään alaikäisten uhriensa koskettelusta. Muut epäillyt uhrit ovat olleet vanhempia kuin 5-vuotiaita.
Poliisi pyytää yleisövihjeitä
Tutkinnanjohtaja komisario Hannu Kautto pitää mahdollisena, että yhä uusia uhreja voi paljastua erityisesti Martinlaakson alueelta. Siksi hän pyytää vanhempia suhtautumaan vakavasti lastensa kertomuksiin ja ottamaan yhteyttä poliisiin mahdollisista epäilyistään.
Kautto kertoo, että kiinni otettu mies on pysyvällä oleskeluluvalla Suomessa, mutta hän ei ilmeisesti käy töissä.
- Kansalaisten mukaan hän pyöriskelee Martinlaaksossa, notkuu ja norkoilee.
- Hän tuntuu olevan melko reviiriuskollinen, mutta en tietenkään poissulje sitä, että hän voisi liikkua laajemmallakin alueella.
Vantaan poliisi pyytää myös yleisön apua mahdollisten hyväksikäyttöjen selvittämiseen. Poliisin tavoittaa numerosta 09-873 0259.
Lähde
8.8.07
Helsingin Sanomat 8.8.2007
Suomen laajin piraattituotteiden kauppaaminen on edennyt käräjille saakka. Kiinasta kotoisin olevaa pariskuntaa syytetään tuoteväärennösten maahantuonnista sekä niiden järjestelmällisestä ja laajasta jälleenmyynnistä.
Pari pyöritti Helsingin Itäkeskuksessa vuosina 2004–2005 liikettä, jossa oli tarjolla Kiinassa valmistettuja vaatteita, tekstiilejä, laukkuja ja leluja.
Pariskunnan epäillään loukanneen neljänkymmenen tunnetun tuotteen tavaramerkkejä. Yhtiöt, kuten Coca-Cola, Warner Bros. ja Diesel, vaativat syytetyiltä 170 000 euron korvauksia teollisoikeusrikoksesta.
Valtio vaatii syytetyiltä 250 000 euroa menetettyjä tullimaksuja ja kartettuja veroja.
Helsingin käräjäoikeus alkoi keskiviikkona käsitellä laajaa talousrikosvyyhteä, johon myös tuoteväärennökset liittyvät. Piraatteihin oikeus pureutuu kahden viikon kuluttua.
Lähde
7.8.07
Iltalehti 7.8.2007
Espoolaisesta kerrostaloasunnosta löytyi kolme kuollutta pikkulasta.
Teosta epäillään lasten 40-vuotiasta äitiä, jonka kuulustelut on aloitettu.
Ruumiit löydettiin eilen puolilta päivin. Surmatyö tapahtui poliisin mukaan aiemmin maanantaina. Surmansa saivat kaksi 8-vuotiasta tyttöä sekä poika, joka olisi täyttänyt elokuun lopussa kaksi vuotta.
Äiti asui yksin nuorimman lapsensa kanssa. Tytöt asuivat isänsä luona.
Poliisi on toistaiseksi vaitonainen tapauksen yksityiskohdista. Poliisi kertoo saaneensa tiedon tapauksesta "kolmannen henkilön" kautta.
Poliisi ei paljasta henkirikosten tekotapaa. Naapureiden mukaan äiti olisi aasialaistaustainen.
Lähde
6.8.07
Iltalehti 6.8.2007 (2.)
Espoossa viikonloppuna tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa haavoittui neljä nuorta miestä.
Espoon poliisista kerrotaan, että kahden sijasta luodeista haavoittuikin viikonloppuna neljä nuorta miestä. Neljäs uhreista ilmoittautui poliisille vasta maanantaina.
Soukan ostoskeskuksessa ammuskeltiin kohti väkijoukkoa varhain sunnuntaiaamuna. Poliisi on pidättänyt yhden miehen epäiltynä. Lisäksi poliisi tavoitteli maanantaina useita muitakin paikalla olleita. Poliisi tutkii tapahtumia murhan yrityksenä.
Rikoskomisario Jukka Kaski kertoi STT:lle maanantaina, että kaikkien epäiltyjen henkilöllisyydet ovat poliisin tiedossa. Hän ei kuitenkaan halunnut kertoa esimerkiksi heidän lukumääräänsä. Hän ei myöskään paljasta, oliko aseita enemmän kuin yksi.
Rasistisia piirteitä
Poliisi on luonnehtinut, että tapauksessa on havaittavissa rasistisia piirteitä. Kasken mukaan kaikki uhrit ovat syntyperäisiä suomalaisia. Ammuskelun kohteeksi joutuneessa 10-20 nuoren aikuisen ryhmässä oli kuitenkin yksi ulkomaalaistaustainen ihminen.
- Kokonaisuus alkaa vasta rakentua eri palasista, ja tässä on ilmennyt, että on ollut ulkomaalaisvastaisuutta ja toiset taas paheksuu sitä ulkomaalaisvastaisuutta, Kaski luonnehtii.
Uhreista yksi haavoittui vakavasti, ja hän on yhä sairaalahoidossa. Poliisin mukaan mies ei kuitenkaan ole hengenvaarassa. Muut kolme haavoittuivat jalkoihin. Uhrit ovat iältään 18-22-vuotiaita.
Espoon poliisista kerrotaan, että Soukassa oli pari vuotta sitten nuorten välisiä levottomuuksia. Viranomaiset saivat tilanteen kuitenkin hallintaan.
Lähde
Helsingin Sanomat 6.8.2007
Kerjäläiset ovat hämmentäneet tänä kesänä ihmisiä Helsingin keskustassa. Monien mielestä heitä on jalkakäytävien varsilla aiempia kesiä enemmän. Kerjäläisillä on usein myös pieniä lapsia mukanaan.
"Tämä on ollut jo usean vuoden ilmiö, joka rajoittuu kesäkuukausiin. Suurin osa kerjäläisistä taitaa tulla Keski-Euroopasta", arvelee komisario Jari Mäkiniemi keskustan poliisipiiristä.
"Lasten pitäminen mukana on usein eräänlainen markkinointikikka, keino saada sympatiaa."
Poliisi ei voi tehdä kerjäläisille mitään, sillä 2003 voimaan tulleen järjestyslain mukaan kerjääminen ei yksinään ole kiellettyä.
"Luvattoman rahankeruun tunnusmerkit eivät täyty, jos vain istuu rauhassa kuppi vieressään ja odottaa. Se vaatisi niin sanotusti tehokasta markkinointia. Jos kerjäläinen esimerkiksi tarraa aggressiivisesti kädestä kiinni, asia on eri", Mäkiniemi selventää.
"Poliisi voi puuttua kerjäämiseen vain, jos se on häiritsevää", hän tiivistää.
Helsingin keskustan kerjäläiset eivät ole Mäkiniemen mukaan käyttäytyneet aggressiivisesti.
Kerjäläisten lapset elävät ilmiselvästi kurjissa oloissa. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston päivystys ei ole kuitenkaan ainakaan tänä kesänä saanut heitä koskevia ilmoituksia, eikä esimerkiksi huostaanottoja ole tehty.
"Meille voi tehdä lastensuojeluilmoituksen ihan normaalikäytännön mukaisesti. Selvitämme ilmoitetut tilanteet aina tapauskohtaisesti", kertoo sosiaaliviraston päivystysyksikön vs. johtava sosiaalityöntekijä Osmo Jurvonen.
Viranomaisten puuttumista lasten ahdinkoon vaikeuttaa sekin, että valtaosa kerjäläisistä on ulkomaalaisia.
"Normaali lastensuojelu koskee pitkälti vain helsinkiläisiä. Jo muiden kuntien asukkaiden kohdalla puuttuminen on vaikeampaa, joten ulkomaalaisten kohdalla tilanne on monimutkainen", Jurvonen kertoo.
Lähde
Iltalehti 6.8.2007
Keskusrikospoliisi kertoo pidättäneensä viisi ulkomaalaista henkilöä maksukorttien kopiointijutussa.
Pidätykset on tehty Helsingissä ja Varsinais-Suomessa.
Poliisi on myös saanut haltuunsa bensiiniautomaateilla käytetyn laitteiston ja huomattavan määrän valmiiksi kopioituja maksukortteja. Maksukortteja on kopioitu kesän aikana eräillä Itä-, Keski- ja Etelä-Suomen kylmäasemien bensiiniautomaateilla.
Keskusrikospoliisi tiedotti korttikopioinneista viime viikon alussa. Juttua tutkii keskusrikospoliisin itäinen osasto.
- Tämänhetkisen tiedon mukaan rahaa on nostettu noin sadan henkilön tililtä. Summista ei kannata tässä vaiheessa sanoa mitään, sillä tilanne elää kaiken aikaa, kertoi rikosylikomisario Harri Palkamo maanantaina aamupäivällä.
Palkamon mukaan pidätettyjen mahdollista vangitsemista käsitellään tänään käräjäoikeuksissa Helsingissä ja Turussa.
Lähde
5.8.07
Helsingin Sanomat 5.8.2007
Ilmeisesti Suomen laajin kiinalaisväärennösten kauppa Itäkeskuksessa on johtanut 1,3 miljoonan euron korvausvaatimuksiin. Nelisenkymmentä merkinhaltijaa Adidaksesta Warner Brosiin vaatii summaa korvaukseksi tavaramerkin loukkaamisesta.
Ensi keskiviikkona alkavassa rikosoikeudenkäynnissä käsitellään myös valtion vaatimus, jonka mukaan tulli- ja arvonlisäveroja on jäänyt maksamatta noin 250 000 euroa.
Helsingin Itäkeskuksen halpakaupassa oli myynnissä suuria määriä tunnettujen muotitalojen ja urheiluvälinemerkkien kopioituja vaatteita, tekstiilejä, laukkuja, askarteluvälineitä ja leluja. Tulli takavarikoi piraattituotteita pari vuotta sitten autolasteittain.
Kaksi syytteen saanutta ovat Suomen kansalaisia, jotka ovat hankkineet tuotteet entisestä kotimaastaan Kiinasta.
Tuotteet on valmistettu ilmeisesti Yiwun alueella, joka on Kiinan tunnetuimpia piraattiteollisuusalueita. Tavara tuotiin Suomeen meritse normaalina laivarahtina, ja piraattituotteita ehdittiin kaupata puolentoista vuoden ajan.
Syyttäjä vaatii kauppiaille rangaistuksia teollisoikeusrikoksista ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Syytetyt ovat poliisikuulustelussa selittäneet, että he eivät tienneet tuotteiden olevan väärennöksiä.
Oikeudenkäynti on poikkeuksellinen kahdestakin syystä: valtaosa Suomen tullin haaviin joutuvista piraattieristä on läpikulkumatkalla Suomen kautta kolmansiin maihin yleensä Venäjälle.
Rikosoikeudenkäyntejä on piraattituotteista ollut vähän, sillä yleensä merkinhaltijat hakevat korvauksia neuvottelemalla tai siviilikanteilla.
Lähde
3.8.07
Iltalehti 3.8.2007
Vantaan poliisi kertoo selvittäneensä 14-vuotiaan tytön seksuaalisen hyväksikäytön. Poliisi epäilee tapauksessa kahta ulkomaalaistaustaista miestä. Heistä toisen poliisi uskoo syyllistyneen itse tekoihin.
Tapaus paljastui heinäkuun lopulla, kun tytön vanhemmat ilmoittivat poliisille epäilyistään. Lievästi normaalista kehityksestä jäljessä oleva tyttö oli ollut yksin kotona vanhempiensa ollessa töissä.
Poliisin mukaan tyttö oli poistunut kotoaan illalla ja tavannut parikymppisen nuoren ulkomaalaistaustaisen miehen, jota poliisi pitää tapauksen pääepäiltynä. Yön ja seuraavan aamupäivän aikana he olivat tavanneet joukon miehen kavereita eri asunnoissa Itä-Vantaalla. Näissä asunnoissa tytön epäillään joutuneen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.
Poliisin pääepäilty on tytön tapaama parikymppinen mies.
Tyttö oli palannut kotiin seuraavana päivänä, ja hänen vanhempansa ottivat heti yhteyttä poliisiin.
Tutkinnanjohtaja komisario Hannu Kautto kertoo, että tapauksessa ei kuitenkaan ole ilmennyt mitään, mikä viittaisi pakottamiseen.
- Siinä on käytetty ilmeisesti tytön ymmärtämättömyyttä hyväksi, Kautto sanoo.
Tapaus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan lähiaikoina.
Lähde
2.8.07
Helsingin Sanomat 2.8.2007
Keskusrikospoliisin tutkijat lähtevät jälleen Ruandaan selvittämään Suomessa asuvan papin yhteyksiä kansanmurhaan.
Tutkinnanjohtaja Thomas Elfgrenin mukaan edessä on kymmenien todistajien kuulusteleminen eteläisen Butaren alueella.
Elfgren ja kaksi tutkijaa lähtevät matkaan viikonloppuna, ja heidän on määrä olla Ruandassa kuukausi.
Porvoossa asuvan baptistipapin epäillään osallistuneen Ruandan kansanmurhan suunnitteluun, johtamiseen ja toteutukseen kolmetoista vuotta sitten.
Lähde
Helsingin Sanomat 2.8.2007
Kultasepänliike Kultanäppi ryöstettiin Helsingissä
Kaksi osittain naamioitunutta miestä ryösti aseella uhaten kultasepänliike Kultanäpin Helsingissä torstaina. Miehet tunkeutuivat aamupäivällä yhdentoista aikaan Koskelantiellä sijaitsevaan liikkeeseen.
Toinen miehistä uhkasi ampuma-aseella liikkeessä yksin ollutta myyjää toisen kerätessä ryöstösaalista. Tapahtuman yhteydessä liikkeen myyjä loukkaantui lievästi.
Ryöstön aikana paikalla ei ollut asiakkaita, mutta tapahtumat tallentuivat turvakameralle.
Liikkeen myyjän mukaan ryöstäjät puhuivat suomea selkeästi virolaisittain murtaen. Miehet ovat iältään 20–30-vuotiaita.
Kultasepänliikkeen johtaja kertoo ryöstösaaliin olevan huomattava. Miehet saivat saalikseen muun muassa erilaisia koruja.
Miehet pakenivat paikalta harmaalla Nissan Cherry merkkisellä henkilöautolla Koskelantietä Mäkelänkadulle ja sitä pitkin edelleen Tuusulantien suuntaan. Poliisi kaipaa mahdollisia havaintoja sekä tekijöistä että pakoautosta. Havainnot pyydetään ilmoittamaan virka-aikana numeroon 09 189 5464 ja virka-ajan ulko-puolella numeroon 09 189 4002.
Ilta-Sanomat 2.8.2007
Kotkan käräjäoikeus tuomitsi torstaina vuodeksi ehdottomaan vankeuteen 46-vuotiaan malesialaisnaisen, joka yritti tuoda Suomeen viisi kiinalaista väärennettyjen asiakirjojen turvin kesäkuussa.
Tuomio tuli törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Teon teki törkeäksi se, että kyseessä oli järjestäytynyt kansainvälinen rikollinen toiminta.
Moskovan ja Pietarin kautta tullut ryhmä jäi kiinni Vaalimaalla. Kolmelle kiinalaisnaiselle ja kahdelle miehelle oli annettu väärennetyt Ranskan Schengen-viisumit. He olivat lupautuneet maksamaan järjestelystä yhteensä 90 000 euroa.
Kiinalaiset tuomittiin käräjäoikeudessa väärennyksestä. Jokainen sai 30 päivää ehdollista vankeutta.
Malesialainen nainen ja yksi kiinalaismies odottivat oikeudenkäyntiä vangittuna. Muut kiinalaiset lähetettiin Kiinaan puolitoista viikkoa sitten.
Sama nainen tuomittiin vuonna 2002 Vantaan käräjäoikeudessa 80 päivän ehdolliseen vankeuteen laittoman maahantulon järjestämisestä.
Lähde
1.8.07
Ilta-Sanomat 1.8.2007
Poliisi on saanut päijäthämäläisissä ostoskeskuksissa tehdyistä lompakkovarkauksista kiinni kaksi ulkomaalaista miestä. Toinen miehistä on noin 49-vuotias ja toinen 26-vuotias.
Miesten epäillään syyllistyneen reilun viikon sisällä tehtyihin lompakkovarkauksiin Lahdessa, Padasjoella, Kuhmoisissa, Orimattilassa, Mäntsälässä, Hartolassa ja Kouvolassa. Varkauksia on tullut poliisin tietoon 15.
Rötöksen uhreiksi ovat joutuneet etenkin iäkkäät naiset.
Lähde
Kokkolan kihlakunnan poliisilaitos 1.8.2007
Ulkomaalaisten veri kuohahti Kokkolan keskustassa maanantaina iltapäivällä sekä toisen kerran yöllä.
Lähde
Kaupunkilehti Vartti 1.8.2007
kauppakeskus Sello
Torstai 19.7. klo 13.00
Noin 30-vuotias mies kävi käsiksi 17-vuotiaaseen naiseen kauppakeskus Sellon ulkopuolella torstaina keskellä päivää. Mies painoi nuoren naisen seinää vasten, puhui hänelle uhkaavasti seksisävytteisiä asioita ja yritti suudella. Tapahtumista lamaantuneena nainen lähti miehen johdattelemana kävelemään poispäin kauppakeskuksesta, kunnes mies jostain syystä poistui naisen seurasta Huvilinnantie 4 kohdalla. Ulkomaalaistaustaisella, vatsakkaalla miehellä oli parransänki ja hän on kaljuuntuva. Tapahtumista jotain tietäviä pyydetään soittamaan havaintonsa poliisin päivystävään numeroon 525 4380 ja virka-ajan ulkopuolella numeroon 525 4280.
Lähde