21.8.08

Helsingin Sanomat 21.8.2008

Poliisi epäilee romanialaisnaisen joutuneen ihmiskaupan uhriksi

Poliisi on käynnistänyt tänä kesänä jo kaksi ihmiskauppatutkintaa. Helsingin poliisi epäilee, että romanialaisnainen on joutunut parituksen yhteydessä törkeän ihmiskaupan uhriksi heinäkuun aikana.

Rikosylikomisario Kari Tolvasen mukaan epäilty paritustoiminta on ulottunut pääkaupunkiseudun ulkopuolellekin eri puolille Suomea.

"Paritusta on yritetty laajasti Suomessa. Selvitämme, missä määrin se on toteutunut", Tolvanen kertoo.


Rikosylikomisarion mukaan uhri on nuorehko mutta täysi-ikäinen. Poliisi epäilee törkeästä ihmiskaupasta muutamia ihmisiä, jotka ovat uhrin tapaan romanialaisia.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona yhden 34-vuotiaan miehen törkeästä ihmiskaupasta todennäköisin syin epäiltynä. Rikoksen epäillään tapahtuneen 14.–22. heinäkuuta.

Poliisi ei ole tavoittanut muita epäiltyjä.

Tolvanen vaikenee tutkinnallisista syistä siitä, miksi poliisi tutkii rikosta törkeänä ihmiskauppana eikä esimerkiksi törkeänä parituksena.


"Epäilty teko näyttää täyttävän parikin kohtaa rikoslain määrittelemistä törkeän ihmiskaupan ehdoista. Yksityiskohtia en voi tässä vaiheessa kertoa", Tolvanen toteaa.

Rikoslain mukaan parittaja voidaan tuomita törkeästä ihmiskaupasta muun muassa silloin, kun hän on pahoinpidellyt tai uhkaillut uhria tai aiheuttanut hänelle erityisen huomattavaa kärsimystä.

Poliisi yrittää selvittää, montako naista on ollut ryhmän paritettavana. Tolvasen mukaan näyttää siltä, ettei toiminta ole ollut kovin laajaa.


Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikkö tutkii parhaillaan toistakin epäiltyä ihmiskaupparikosta, joka ei Kari Tolvasen mukaan liity romanialaisnaisen tapaukseen millään tavalla.

Toisessa jutussa poliisi epäilee kahta virolaista nuorukaista ihmiskaupasta mutta vaikenee tyystin tutkinnan sisällöstä.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi kaksikon toissa viikon torstaina. Toinen heistä vangittiin poissa olevana, koska poliisi ei ole tavoittanut häntä.

Tässä tapauksessa epäilty ihmiskauppa liittyy tiettävästi internetin välityksellä tapahtuneeseen prostituutioon. Poliisi epäilee, että rikos tapahtui heinäelokuussa Helsingissä.

Lähde

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/rahanvaihtohuijari-liikkeell%C3%A4-pohjois-savossa(204287).ece

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1576349

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/stadi/uutinen.asp?id=1577027

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1577075

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Rahansieppaajat+iskiv%C3%A4t+myym%C3%A4l%C3%B6ihin+Kainuussa/1135239022141

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1579033

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1580101