8.8.08

Aamulehti 8.8.2008

Kerjäläiset saivat töitä ja pikapotkut
08.08. - 09:47 (Luotu: 16:38)


Matti Valtakivi myy Tammelantorilla mansikoita, mutta hän saattaa yrittää järjestää myös työtä. Kuva: Ossi Ahola/Aamulehti
Torikauppias Matti Valtakivi päätti auttaa Tammelantorilla pyörineitä romanialaisia kerjäläisiä. Hän lähetti heidät mansikanpoimijoiksi Pieksämäelle.

Seitsemän hengen romanialaisjoukko oli pyörinyt torin nurkilla toissa perjantaina. Ryhmän ainut englantia puhunut henkilö alkoi kysellä paikalle osuneelta Valtakiveltä, jos hänellä olisi ollut tarjota joukolle pientä työtä.

- Tiesin, että Savossa on ollut pulaa mansikanpoimijoista. Romanialaisille työ sopi, koska kaikki olivat kuulemma kotimaassaan olleet peltotöissä, Valtakivi kertaa tapahtumia.

Ryhmässä oli sekä miehiä että naisia, joiden ikähaarukka oli 25 - 65 vuotta. He kertoivat osaavansa auttavasti venäjää, mikä olisi eduksi mansikanpoiminnassa, jossa suuri osa työkavereista tulee juuri Venäjältä.

Valtakivi soitti viljelijä Ilpo Levalle tiedon poimijalähetyksestä. Valtakivi heitti autollaan viisi romanialaista Jämsään, josta heidät käytiin hakemassa Pieksämäelle. Loput matkustivat Tampereelta suoraan mansikkapellolle kuorma-autolla.


Haitarinsoitto olisi sujunut
Kerjäläisten työllistämiskokeilu loppui valitettavan lyhyeen, kun selvisi, ettei joukosta ollutkaan poimijoiksi.

- Toiset poimijat tulivat kertomaan aika äkkiä, ettei hommista tule mitään. Muutaman marjan taisivat laittaa suuhunsa, mutta vasuun niitä ei kertynyt. Oli vain sellaista pyörimistä ja istuskelua, kertoo viljelijä Leva Pieksämäeltä.

- Yhdestä romanialaisesta olisi korkeintaan ollut haitarinsoittajaksi pellonreunaan.

Romanialaisjoukolla ei ollut rahaa yösijan maksamiseen eikä ruuan ostoon, joten viljelijä katsoi parhaimmaksi laittaa heidät paluupostina Tampereelle. Osa sai autokyydin takaisin Tammelantorille, parille poimijakokelaalle Leva osti junaliput.

- En ollut itse hakemassa heitä Jämsästä. Jos olisin nähnyt porukan heti, niin olisin kyllä jättänyt sinne.

Mansikkatilan onneksi lisää poimijoita on jo saatu korjaamaan loppusatoa. Romanialaisten kerjäläisten työllistymisestä Tampereen seudulla ei ole uusia havaintoja.

Lähde

Ei kommentteja: