30.6.08

Kaleva 30.6.2008

Lastenvaunut sytytettiin palamaan Turussa

Kerrostalon rappu jouduttiin evakuoimaan maanantai-iltana Turussa ilkivallasta johtuneen tulipalon takia.

Varissuolla Piinokankadulla sijainneen talon rappukäytävässä olleet lastenvaunut sytytettiin palamaan hieman iltakuuden jälkeen.

Vaunuihin oli myös asetettu aerosolipullo, joka räjähti äänekkäästi. Muovisten vaunujen palosta muodostui runsaasti savua, minkä vuoksi asukkaat eivät päässeet poistumaan asunnoistaan rappuja pitkin.

Talossa asuu pääasiassa maahanmuuttajia, ja monet heistä joutuivat paniikkiin räjähdyksen takia. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle osa asukkaista yritti paeta parvekkeiden kautta. Kolmikerroksisen talon ylimmät kerrokset päädyttiin evakuoimaan nostolava-auton avulla. Päivystävän palomestarin arvion mukaan tyhjennetyssä rapussa oli viitisentoista asuntoa.

Palomestarin mukaan tuli ei ollut vaarassa levitä, sillä rappukäytävä oli laatoitettu. Rappu kärsi kuitenkin pahoja savu- ja nokivaurioita, ja savu ehti myös osaan asunnoista. Iltayhdeksän aikoihin rappu oli saatu tuuletettua ja asukkaat päässeet takaisin koteihinsa.

Poliisi tutkii palon tapausta.

Lähde

Iltalehti 30.6.2008

Nainen raiskattiin Kirstinmäessä

Nuori nainen raahattiin metsään ja raiskattiin Espoon Kirstinmäessä.

Nainen oli kävelemässä kotiin Suvelan suuntaan lauantain vastaisena yönä, kun tuntematon mies veti naisen mukanaan metsään ja raiskasi tämän. Asiasta kertoo Vartti.fi.

Epäilty on noin 20-30- vuotias ja ulkomaalaisen oloinen. Mies oli tummahiuksinen ja pukeutunut vaaleansinisiin farkkuihin ja vaalenharmaaseen neulepaitaan.

Espoon poliisi kaipaa tapauksesta vihjeitä numeroon 09-5254280.

Lähde

28.6.08

Turun Sanomat 28.6.2008

Hyvinkään poliisi pitää virhettään hyvin vakavana
Romaninainen piilotteli asetta putkassa lähes vuorokauden


Poliisin pidättämä romaaninainen onnistui kätkemään käsiaseen vaatteisiinsa lähes vuorokaudeksi. Tapaus sattui kolmisen viikkoa sitten Hyvinkään poliisilaitoksella. Turun Sanomat sai asiasta tiedon omien lähteidensä kautta. Tapaus ei ollut ehtinyt vielä perjantaihin mennessä ylikomisario Pekka Partasen korviin.

- Kyllä tämä kuulostaa aivan ennenkuulumattomalta. En ole ollut tietoinen asiasta, Partanen hämmästelee.

Hyvinkään poliisilaitoksen komissario Pekka Laine oli tapauksesta selvillä.

- No eihän asiaa kiistääkään voi, hän toteaa.

Naisesta tehtiin ilmoitus hänen ammuskeltuaan varoituslaukauksia muutaman kerran ilmaan yleisellä paikalla Jokelassa Keski-Uudenmaan kihlakunnan alueella perjantaina 6. kesäkuuta. Nainen poistui paikalta, mutta hänet saatiin kiinni Hyvinkäällä hieman ennen puolta päivää. Keski-Uudenmaan poliisin antamien tietojen mukaan ase oli naisen hallussa putkassa yön yli.

Laineen mukaan naiselle tehtiin asianmukainen turvatarkastus metallinpaljastimella ennen putkaanlaittoa. Asetta ei löydetty, koska nainen väitti paljastimen antaman merkkiäänen johtuvan hänen vaatteisiin kiinnitetyistä metallisista napeista ja paljeteista.

- Tarkastuksen tehneen poliisin ei tietenkään olisi pitänyt uskoa naista. Virhe on vakava, kun miettii, mitä siitä pahimmillaan olisi voinut seurata. Mielestäni tämä on Hyvinkäällä saattuneista poliisin virheistä vakavin, mitä viimeisen 35 vuoden aikana on sattunut.

Asetta etsittiin ensin ampumapaikalta Jokelasta. Vasta pidätyksen ja kuulustelujen jälkeen Hyvinkään poliisilaitoksella alettiin epäillä, että ase saattaa olla edelleen naisen hallussa. Ase löytyi, kun paikalle saatiin naispoliisi suorittamaan pidätetylle ruumiintarkastus.

- Ase oli vaatteiden sisällä kainalon kohdalla eikä sitä voinut havaita päällepäin, Laine sanoo.


Kyseessä inhimillinen erehdys

Laineen mukaan asiasta on annettu selvitys ja se käsitellään aikanaan poliisin työsuojeluorganisaatiossa. Hän painottaa, että kyse ei ole tahallisuudesta, vaan erehdyksestä.

- Tapauksesta on keskusteltu ja siitä otetaan opiksi. Työturvallisuusasiat ovat päivittäin esillä ja ne ovat kehittyneet paljon viime vuosina. Esimerkiksi turvaliivien käyttö on pakollista. Poliisit saavat myös paljon koulutusta työturvallisuusasioista, Laine sanoo.

Poliisiylijohtoon ei tule sisäasianministeriön poliisijohtaja Jorma Toivasen mukaan tietoa Hyvinkään kaltaisista tapauksista. Työturvallisuusvirheet käsitellään ensisijaisesti laitosten sisällä.

- Vaaratilanteista ei tule meille tietoa, vaan paikallistasolla selvitetään, onko turvallisuusohjeita laiminlyöty, Toivanen kertoo.

Hänen mukaansa normaalissa turvatarkastuksessa on vaikea huomata, jos kiinniotetulla on ase kätkettynä vaatteisiinsa varsinkin, jos kyseessä on nainen.

- Miespoliisi ei voi suorittaa ruumiintarkastusta naiselle. Nykyään tämä ei ole ongelma, koska naispoliiseja on paljon. Ennen paikalle jouduttiin kutsumaan esimerkiksi naispuolinen toimistovirkailija, joka suoritti tarkastuksen käytännössä.

Työturvallisuusrikkeestä voidaan antaa poliisille huomautus tai varoitus. Vakavissa tapauksissa ne etenevät rikostutkintaan.

- Poliisilla on selkeät ohjeet miten henkilö tutkitaan ennen säilöön laittoa. Tällaista ei tietenkään pitäisi tapahtua, mutta inhimillisessä elämässä se on mahdollista.

Hyvinkäällä sattuneesta tapauksesta ei Laineen mukaan aiheudu sanktioita virkatehtäviä tuolloin suorittaneille poliiseille.

Lähde

27.6.08

Tampereen poliisin tiedote 27.6.2008

Tampereen huumepoliisi paljasti kansainvälisen kokaiinin salakuljetus- ja levitysorganisaation

Tampereen kihlakunnan poliisilaitoksen huumerikosyksikkö on paljastanut järjestäytyneen rikollisryhmän, joka on vuoden 2008 aikana salakuljettanut kokaiinia Surinamista Hollantiin ja edelleen Suomeen.

Surinamista Hollantiin salakuljetun kokaiinin määräksi on tutkinnassa selvinnyt 1700 grammaa, josta 700 grammaa on salakuljetettu neljällä eri kerralla toisen hollantilaismiehen toimesta Hollannista Suomeen.

Hollantilaismies otettiin kiinni Tampereella 16.5.2008 ja hänen pukupussistaan takavarikoitiin yli 200 grammaa kokaiinia sisältänyt vaateripustin (liitteenä valokuvia). Suomessa takavarikoidun ja levitetyn kokaiinin kokonaisarvo on esitutkinnassa selvitetyn katukauppa-arvon perusteella noin 100 000 euroa.

Esitutkinnassa on selvitetty salakuljetun kokaiinin päätyneen Tampereelle, jossa se on Tampereella asuvien marokkolais-, irakilais- ja kosovolaismiehen toimesta edelleen levitetty ja myyty. Kokaiinin salakuljettaja ja sen levittämisestä epäillyt henkilöt ovat asian vuoksi vangittuina. Esitutkinnan aikana poliisi on kuulustellut useita kokaiinia ostaneita ja käyttäneitä henkilöitä.

Esitutkinnassa on käynyt selville myös se, että tähän järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuulunut hollantilaismies, jonka tehtävänä on ollut kokaiinin salakuljetuksen järjestäminen Surinamista Hollantiin, on ammuttu Rotterdamissa toukokuussa 2008.

Esitutkinta on valmistumassa ja asia siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan ensi viikolla. Asian oikeuskäsittely alkaa Tampereen käräjäoikeudessa 31.7.2008.

Lähde

26.6.08

Kaleva 26.6.2008

Epäilyttäviä kaupustelijoita liikkui Kuusamossa

Kuusamon poliisi on saanut useita ilmoituksia epämääräisistä ulkomaalaisista kauppiaista, jotka kiertävät paikkakunnalla ovelta ovelle.

Eräässä tapauksessa kaupustelija oli mennyt katselemaan paikkoja lukitsemattomaan autotalliin, ja toisessa tapauksessa oli yritetty anastaa ulko-oven lukossa kiinni ollut avain.

Ilmoituksia kauppiaista on tullut Rukajärveltä, Vuotungista ja Määttälänvaarasta.

Poliisin tavoittamat nuoret miehet liikkuivat polkupyörillä, olivat Puolan kansalaisia ja kaupustelivat repuissaan olleita leluja.

Lähde

Rajavartiolaitoksen tiedote 26.6.2008

Rajavartiolaitos torjui kymmenien merimiesten laittoman maahantulon

Merimiehenä esiintyviä ihmisiä pyrki laittomasti Suomeen. Ulkomainen valevarustamo ilmoitti aluksensa saapuvan suomalaiseen satamaan ja aluksen merimiehille pyydettiin järjestämään viisumit. Todellisuudessa alusta ei ollut olemassa tai se oli toisella puolella maapalloa. Suomessa oli tarkoitus vaihtaa miehistöä Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta. Miehistölle piti saada viisumit Schengen-alueelle pääsemiseksi. Hankkeen paljastuttua viisumeja ei myönnetty, eikä aluksen miehistöä vastaanotettu. Torjuntatoimet tehtiin yhteistyössä suomalaisten huolintayritysten kanssa.

Samalla tekotavalla yritettiin tulla Suomeen kolme kertaa. Nämä laittoman maahantulon yritykset tehtiin vuoden 2007 tammikuun jälkeen. Viimeisin yritys torjuttiin kesäkuun 2008 puolivälissä. Alukset olivat bangladeshiläistä ja syyrialaista alkuperää. Suurimpaan Schengen-alueelle pyrkineeseen ”merimiesryhmään” kuului 24 henkilöä. Merimiehille myönnettyjä liikkumishelpotuksia käytetään Euroopassa laajasti hyväksi laittoman maahantulon keinona.

Kauppa-alusten miehistönvaihto on säädetty Euroopan neuvoston asetuksella 415/2003. Menettelyssä aluksen ulkomaalainen varustamo ilmoittaa miehistönvaihdosta suomalaiselle laivameklarille, joka ottaa yhteyttä aluksen saapumissataman rajatarkastukseen. Sataman viranomainen tarkastaa saapumassa olevan ulkomaalaisaluksen tietojen paikkansa pitävyyden ja ilmoittaa saapuvista merimiehistä Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Lentoasemalla Rajavartiolaitos myöntää saapuville merimiehille kauttakulkuviisumit.

Lähde

25.6.08

Helsingin Sanomat 25.6.2008

Messinkiä kaupiteltu kultana Lahden seudulla

Lahden poliisi varoittaa ostamasta koruja kaupustelijoilta, joita on liikkunut useampaan otteeseen ainakin Hollolan Salpakankaalla. Kultana markkinoidut helyt on todettu messinkisiksi.

Kaksi ilmeisesti ulkomaalaista naista liikkui kaupustelemassa koruja Salpakankaalla viimeksi tiistaina. Heillä oli tarjolla muka kultaisia sormuksia ja ranneketjuja.

Lähde

Turun Sanomat 25.6.2008

Kahden miehen pahoinpitelystä vankeutta ja 13 500 euron lasku

Turun Varissuolla kahta miestä pahoinpidelleet 38- ja 41-vuotiaat miehet on tuomittu Turun käräjäoikeudessa törkeästä pahoinpitelystä ja pahoinpitelystä puolentoista vuoden vankeusrangaistukseen. Heidät tuomittiin lisäksi maksamaan uhreille noin 13 500 euron vahingonkorvaukset.

Vankeusrangaistus on ehdollinen, koska syytetyillä ei ollut aiempaa rikostaustaa. Sen ohessa molemmille tuomittiin 40 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Toinen uhreista sai korvausta 2 000 euroa kivusta ja särystä ja runsaat 8 000 euroa menetetystä työansiosta. Toiselle uhrille määrättiin 800 euroa kivusta ja särystä.

Uhrit olivat huhtikuussa 2007 viettäneet iltaa ravintolassa, jossa he olivat nyt tuomittujen miesten mukaan esittäneet rasistisia nimityksiä.

Baari-illan jälkeen kahden miehen ja yhden naisen seurue tapasi neljä ulkomaalaistaustaista miestä Littoistentiellä. Juttelun jälkeen joukko kätteli sovinnollisesti, mutta samassa neljä miestä aloitti pahoinpitelyn.

Kahta miehistä ei tavoitettu.

40-vuotias mies sai ruhjeita ja mustelmia kasvoihin ja hänellä todettiin hiusmurtumia kasvojen alueella. Pahoinpitelystä aiheutui pitkäaikaista päänsärkyä ja unettomuutta ja miehen epäiltiin saaneen aivovamman.

Lähde

24.6.08

Turun Sanomat 24.6.2008

Varkaat vieneet jo toistasataa rahapussia ympäri Suomen - Turussa ei vastaavaa ole ennen koettu

Taskuvarasliiga vohkii iäkkäiden lompakkoja Turun rautatieasemalla

Taskuvarasliiga varastaa iäkkäiden naisten lompakkoja Turun rautatieasemalla. Varkaudet tehdään usein aiheuttamalla ruuhka varkauden uhrin eteen joko junaan mentäessä tai sieltä poistuttaessa. Taskuvarkaudet ovat yleistyneet kevään ja alkukesän aikana rautatieaseman sisätiloissa ja asemalaitureilla. Tapauksiin ei liity väkivaltaa.

Myös Kouvolan, Tampereen ja Helsingin rautatieasemilla lompakkoja on varastettu samoin keinoin. Varkaustapauksia on näissä neljässä kaupungissa yhteensä toistasataa. Varkauksien uhreilta on hävinnyt keskimäärin noin kaksisataa euroa.

Rikoskomisario Kari Martikainen Helsingin poliisista johtaa taskuvarkauksia koskevaa tutkintaa. Hänen mukaansa kyseessä on todennäköisesti noin viiden hengen suuruinen joukkio miehiä, jotka ovat keskimäärin kolmenkymmenen vanhoja. Olettamus varkaiden iästä perustuu varkauksien kohteiksi joutuneiden havaintoihin.

Kaikki varkaat ovat toistaiseksi pysyneet tuntemattomina.

- Varkaat ovat käyttäytyneet kaikissa kaupungeissa sen verran organisoidusti, että kyseessä on selvä rahanhankinnan keino. He ovat valinneet tarkkaan kohteensa kyttäämällä, kenellä lompakko on helposti varastettavissa, hän toteaa.

Martikainen korostaa, että taskuvarkaita on vaikea saada kiinni asemien vaihtuvan ihmisvirran vuoksi.

- Harvoin rikoksen tehnyt palaa rikospaikalle, mutta rautatieasemalla tapahtuvan jatkuvan liikkumisen takia ei kukaan muista ketään.

Varkaat auttaneet kantamusten kanssa

Turun rautatieaseman lipunmyynnin esimiehen Kari Aallon mukaan vastaavanlaista ei ole Turussa ennen nähty. Turussa varkauksien kohteiksi ovat joutuneet juuri iäkkäät rouvashenkilöt.

- Klassinen esimerkki on, että yksi tai useampi mies on tullut auttamaan vanhempaa kantamuksien kanssa, Aalto sanoo.

Turussa varkaat ovat herpaannuttaneet uhrin keskittymisen, jotta toisen omaisuus saadaan vaivattomasti varkaan haltuun.

Martikaisen mukaan omituiseksi taskuvarkaudet tekee se, että varastelevien mieshenkilöiden kansallisuutta ei ole voitu tunnistaa.

- Miehet eivät puhu rikoksen tekohetkellä, vaan he käyttävät elekieltä saadakseen auttaa naisia kantamusten kanssa.

Parhaillaan rauhallisempi vaihe

Helsingin rautatieasemalla vastaavia taskuvarkauksia on tehty pitkin kevättä ja alkukesää. Helsingissä lipunmyynnistä vastaava esimies Teemu Väänänen ei suostu kommentoimaan yksittäisten varkauksien määrää.

- Viimeisintä tilannetta en pysty arvioimaan. Yksi vaihtoehto on, että taskuvarkaat ovat nyt vaihtamassa paikkakuntaa tai jopa maata, Väänänen pohtii.

Kari Martikaisen mukaan varkauksia on tehty lyhyen ajanjakson aikana paljon, mutta nyt meneillään on hiljaisempi vaihe.

- Kaikki varkaudet on tapahtuneet ryppäissä. On vaikea ennustaa, miten tämä tulee muuttumaan.

Kari Aalto myöntää, että VR:n henkilökunnan tiedossa on vain asemalaiturilla ja asemarakennuksen sisällä tehdyt varkaudet.

- Junassa sekä aseman edustalla tapahtuneista ei niinkään ole tietoa. Todennäköisesti varkaat tietävät senkin hyvin, että lipunmyyntipaikoissa on valvontakamerat, hän sanoo.

Lähde

20.6.08

Helsingin Sanomat 20.6.2008

Turun poliisi alkaa sakottaa kerjäläisiä

Kadulla kerjääville on Turussa luvassa sakkoja, kertoo juhannusaaton Turun Sanomat. Turun poliisilaitos on laatinut sisäisen ohjeistuksen, jonka mukaan kerjääjiä ensin varoitetaan jatkamasta puuhaansa, samalla otetaan henkilötiedot ylös ja kolmas kerta tuo sakot. Tämän lisäksi kerjäämällä saadut rahat takavarikoidaan ja kerjäläinen käännytetään maasta.

Lain mukaan alle kolme kuukautta Suomessa oleskelleen käännyttämisen perusteina voivat olla muun muassa yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvät syyt. Maahanmuuttoviraston mukaan tässä asiassa raja on häilyvä, ja häiriön tulisi olla jo aikamoinen.

Lehden haastattelema ylikomisario Timo Malinen Turun järjestyspoliisista katsoo, että niihin selviin tapauksiin, joihin puututaan, kuuluvat ainakin autoja pysäyttelevät kauppiaat, jotka usein käyttäytyvät aggressiivisesti. Kadulla tapahtuvaan rauhalliseen kerjäämiseen on hankalampi puuttua.

Malisen mukaan kolmen kerran sääntöön päädyttiin, koska syyttäjä on aiemmin päätynyt syyttämättä jättämiseen katukerjäystapauksessa. Uusia ohjeita ei kuitenkaan ole vielä sovellettu käytäntöön.

Sisäasiainministeriössä on valmisteilla koko maata koskeva ohjeistus kerjäläisistä. Työryhmä on pyytänyt lausuntoja asiantuntijoilta ja suurilta kaupungeilta. Ministeriön edustajan mukaan näyttää siltä, että omaan käyttöön kerjääminen ei täytä rahankeruurikoksen tunnusmerkistöä.

Lähde

19.6.08

Helsingin Sanomat 19.6.2008 (2.)

Varkaat veivät sormuksia kultakaupasta Helsingissä

Neljä naista varasti torstaina noin kello 14.30 sormuksia Hämeentie 155:ssä sijaitsevasta kultasepänliike Tarkkasen myymälästä. Poliisin mukaan naiset olivat sonnustautuneet perinteiseen romanipukuun.

Varastettuja sormuksia on 15 kappaletta, joista osa hopeaa, osa kultaa ja joissakin sormuksista on kiviä. Kivet ovat kirkkaita Zirkoneja, jotka muistuttavat timantteja.

Sormuksissa ei ole mitään leimoja, ja ne on valmistettu esittelykäyttöön. Menetetyn omaisuuden arvo liikkeelle on huomattava.

Poliisi pyytää yleisön apua asian selvittämiseksi. Tiedot ja vihjeet pyydetään soittamaan numeroon (09) 189 5479 tai 189 4002.

Lähde

Ilta-Sanomat 19.6.2008

Mies ryöstettiin ravintolaillan jälkeen

Viherlaakson ostoskeskuksessa ravintolailtaa viettänyt mies ryöstettiin jatkoilla Kauniaisissa tiistaiyönä.

Vuonna 1941 syntynyt uhri oli viettämässä iltaa Viherlaakson ostoskeskuksessa sijaitsevassa ravintolassa, kun hänen seuraansa liittyi noin 40-vuotias mies. Ravintolaillan päätyttyä miehet suuntasivat yhdessä jatkoille.

Matkalla jatkoille Kauniaisiin uusi tuttava tarjosi uhrille pullosta juomaa. Hetkeä myöhemmin mies menetti tajuntansa ja kaatui maahan.

Herättyään mies huomasi, että häneltä oli anastettu aiemmin automaatista nostetut rahat sekä matkapuhelin. Myöhemmin uhrin kuolettaessa pankkikorttiaan selvisi, että tililtä oli nostettu parin tuhannen euron edestä rahaa. Mies teki itse rikosilmoituksen poliisilaitoksella puolilta päivin.

Epäilty on noin 40-vuotias tummaihoinen mies. Hän on noin 175 senttimetriä pitkä ja puhuu hyvin suomea.

Mahdolliset havainnot tapahtuneesta voi ilmoittaa Espoon poliisille (09)-525 4210.

Lähde

Helsingin Sanomat 19.6.2008

Työmiehet jättivät vantaalaisen pihakivetyksen kesken ja katosivat

Erkki Huppusen harmiksi koitui pihakivetystä kesäkuun alussa kunnostanut ulkomaalainen miesjoukko. Miehet jättivät työmaan kesken ja häipyivät ennakkoon maksettu rahasumma mukanaan.

"Olkoon tämä opiksi ja ojennukseksi muille. Älkää tehkö niin kuin minä tein", Huppunen kertaa onnettomasti päättynyttä pihankunnostusta.

Asiat kärjistyivät kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

Kivetyksen laajennukset jäivät sovittua pienemmiksi, polut aiottua kapeammiksi, ja työn laadussakin oli sanomista.

Talon isäntä antoi palautetta työntekijöille. "Siinä meinasi tulla ihan kunnon nokkapokka, kun viisi miestä esiintyi aika uhkaavasti", hän kertoo.

Huppunen soitti poliisin paikalle. Yhdessä laadittiin lista epäkohdista ja sovittiin erimielisyydet. Seuraavana päivänä karavaani katosi.

Huppusen piina alkoi toukokuun lopulla. Pihapiiriin kurvasi englantia puhuva miesjoukko avolava-autoillaan. He esittelivät itsensä kivitöiden ammattilaisiksi.

"Kehuivat taloni maasta taivaisiin, mutta sanoivat, että kivetyksessä on painauma."
Siitä alkoi kaupan hieronta.

Ryhmän napamiehet lupasivat talon isännälle entistä ehomman pihan 4 750 eurolla. Maksu sovittiin hoidettavaksi töiden valmistuttua ja kun asiakas työn hyväksyy.

Lopuksi lyötiin kättä päälle. Työsopimusta ei tehty, eikä Huppuselle jäänyt muutakaan kirjallista todistetta kiviryhmän vierailusta.

"Minä kun olen tottunut siihen, että sopimus pitää kun sen päälle kättä lyödään", itsekin talonrakennusalalla 25 vuotta toiminut mies toteaa.

Firman nimikin jäi Huppuselle arvoitukseksi. Käyntikorttejakaan ei miehillä ollut antaa.
"Ja printterikin oli rikki, kun piti kuittia kirjoittaa maksamastani summasta."

Huppunen kertoo maksaneensa miehille etukäteen 2 000 euroa.

"He kertoivat, että muissa työkohteissa maksut viipyivät. Palkat piti silti maksaa ja ostaa minun pihalleni uusia kiviä."

Vantaan Kuusikossa asuu muutama muukin kivimiesten lankaan mennyt perhe.

Lähde

Kaleva 19.6.2008

Asuntovaunukaravaani mellasti Järvenpäässä

Poliisi on sakottanut 40--50 miehen ryhmää varastelusta, tappelemisesta ja autojen kolhimisesta Järvenpäässä, kertoo Helsingin Sanomat.

Miehet kauppaavat laatoitustöitä, joiden tilaamista poliisi ei suosittele.

Seurue asettui viime viikon lopulla taloksi Vanhankylänniemen leirintäalueelle. Seurueella on useita keltaisilla rekisterikilvillä varustettuja asuntoautoja, pakettiautoja ja kuorma-autoja.

"Täällä he asuvat kahdeksassa asuntoautossa, neljä viisi ihmistä per vaunu. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt, kun väkeä on paljon, mutta osa on jo lähtenyt pois", kertoo leirintäalueen yrittäjä Marko Rantala lehdelle.

Vajaan viikon aikana poliisi on kirjoittanut sakot ainakin viidelle seurueen jäsenelle. He ovat varastaneet olutta lähikaupoista, tapelleet keskenään, ajaneet autolla humalassa, törmäilleet pysäköityihin autoihin ja esiintyneet väärillä nimillä.

Laatoitustöitä he ovat saaneet yksityisiltä ihmisiltä myymällä palvelua ovelta ovelle.

"Ihmisten kannattaisi miettiä kannattaako kivitöitä nyt antaa ulkomaalaiselle seurueelle", ohjeistaa ylikomisario Pekka Heikkinen Keski-Uudenmaan poliisista.

Lähde

16.6.08

Helsingin Uutiset 16.6.2008

Jengi hakkasi rautaputkilla

Neljä noin 20-vuotiasta miestä joutui hakatuksi lauantaiyönä Kontulan ostoskeskuksessa. Pahoinpitely tapahtui puoli neljältä Kontulan kirjaston edustalla.

Miesten luokse tuli kaksi samanikäistä miestä, joista toinen pummasi tupakkaa. Savukkeen saatuaan mies poistui kaverinsa kera paikalta. Hetken päästä kaksikko palasi neljän muun miehen kanssa paikalle. Neljällä oli puolen metrin rautaputki kädessä. Tulijat hakkasivat kirjaston edessä taksia odottaneita putkilla.

Pahiten loukkaantui 21-vuotias mies, joka teki sunnuntaina rikosilmoituksen. Hän sai kymmenkunta iskua vartaloonsa ja päähänsä, mutta vammat eivät olleet vakavia. Mies kävi paikkauttamassa kolhut lauantaina Malmin sairaalassa.

Hakkaajat ovat noin 20-vuotiaita. He puhuvat murtaen suomea. Mätkimisen jälkeen miehet poistuivat Ostostien ja Kotikonnuntien suuntaan. Poliisi toivoo vihjeitä tekijöistä numeroon 1894240.

Lähde

Ilta-Sanomat 16.6.2008

Romanikerjäläinen tunkeutui asemarakennukseen

Poliisi herätti lauantaiyönä kesken unien romanialaisen miehen, joka oli murtautunut Pukinmäen vanhaan asemarakennukseen nukkumaan.

Mies oli teljennyt oven sisäpuolelta rautapalkilla, ja sisään jouduttiin menemään ikkunan kautta. Poliisi otti yöpyjän kiinni, mutta miehen kanssa ei kyetty kommunikoimaan.

Tunkeutujalla oli mukanaan romanialainen henkilökortti sekä henkilökohtainen omaisuutensa. Miehen henkilöllisyys ja kansalaisuus varmistuivat myöhemmin tulkin välityksellä suoritetuissa kuulusteluissa. Kyseessä on vuonna 1964 syntynyt romanian kansalainen.

Mies myönsi teon ja kertoi olevansa Suomessa kerjäämässä. Asemalla on aikaisemminkin tavattu romanialaisia yöpymässä, ja mies kertoi jonkun suositelleen hänelle kyseistä yöpaikkaa.

Romanialaismies selvisi tapauksesta sakoilla. VR:n omistama vanha asemarakennus on poistettu käytöstä.

Lähde

Helsingin Sanomat 16.6.2008

Alppipuistossa puukotettiin maanantaina

Helsingin Alppipuistossa nujakoitiin maanantai-iltana hieman kello yhdeksän jälkeen. Poliisin mukaan suomalaisista ja maahanmuuttajataustaisista henkilöistä koostunut ryhmä sai rähinällään aikaan hälytyksen, jota rauhoittelemaan kutsuttiin poliisi.

Nujakassa oli osallisena kaikkiaan kuusi henkilöä. Heistä neljä kuljetettiin sairaalaan ja poliisin mukaan yhdellä henkilöllä oli ylävartalossa puukotushaavoja. Kenenkään vammat eivät olleet poliisin mukaan vakavia.

Poliisin mukaan nahistelu alkoi maahanmuuttajien ryhmässä ja suomalaiset menivät siihen väliin. Tapahtumien yksityiskohdat eivät olleet maanantai-iltana vielä selvillä.
Poliisilla oli maanantaina kiinniotettuna yksi henkilö tapahtumien takia.

Lähde

Ilta-Sanomat 16.6.2008 (2.)

Taistelu kebab-vallasta toi vankeutta

Kaksi ulkomaalaissyntyistä yrittäjää sai ehdolliset vankeusrangaistukset Ulvilassa pari vuotta sitten tapahtuneesta joukkotappelusta. Tappelun aiheutti porilaisten kebab-yrittäjien laajentamisaikeet Ulvilaan.

Syytettyinä oli kaikkiaan kuusi ulkomaalaissyntyistä miestä, heistä ulvilalaisten syytteet hylättiin, kertoo Satakunnan Kansan nettiuutiset.

Kärhämä käytiin toukokuussa 2006. Sanaharkasta äityneessä tappelussa Ulvilan kebab-vallasta käytettiin aseina mm. nyrkkejä ja metalliputkea.

Tuloksena oli tappelijoille mustelmia ja nirhaumia.

32- ja 33-vuotiaat porilaiset kebab-miehet tuomittiin seitsemän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Lisäksi Turkkiin ennen oikeuskäsittelyn alkua muuttanut 32-vuotias mies sai kolmen kuukautta ehdollista, kertoo SK.

Lähde

15.6.08

Verkkouutiset 15.6.2008

Ulkomaalaiset pahoinpitelivät useita Jyväskylässä

Ulkomaalaiset syyllistyivät neljään pahoinpitelyyn lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Jyväskylässä, kertoo paikallinen poliisi.

Ensimmäisessä tapauksessa vuonna 1977 syntynyt paikkakuntalainen mies ja 1982 syntynyt paikkakuntalainen nainen joutuivat kolmen ulkomaalaisen miehen pahoinpitelemäksi Kauppakadulla kello 2.00.

Suomalaisparin luokse oli tullut neljä ulkomaalaista miestä ja kolme miehistä kaatoi miehen ja potki häntä. Miehelle tuli huuleen vertavuotava haava. Lisäksi yksi miehistä repi naista tukasta ja lyöi tätä avokämmenellä kasvoihin. Miehet olivat iältään noin 16-18-vuotiaita.

Tunti ensimmäisen tapauksen jälkeen vuonna 1990 ja 1978 syntyneet paikkakuntalaiset miehet joutuivat kahden ulkomaalaisen miehen pahoinpitelemiksi niin ikään kaupungin keskustassa.

Vanhempaa miestä pahoinpideltiin Asemakadulla Jyväskeskuksen vieressä. Hänet kaadettiin polvilleen maahan ja potkaistiin polvella päähän. Mies sai vammoja oikean silmän alueelle.

Vuonna 1990 syntynyt mies tuli ulos ravintolasta, jolloin kaksi ulkomaalaista miestä hyökkäsi hänen kimppuunsa, kaatoi maahan ja potki uhria. Miehelle tuli poskipäähän vertavuotava haava.

Lähde

13.6.08

Iltalehti 14.6.2008



Vuokrahuijari iskee verkossa

Ammattivalehtelija on petkuttanut uhreiltaan kymmeniä tuhansia euroja.
Kaava on aina sama: internetissä vuokra-asuntoa etsivä saa soiton. Tarjolla on unelmakoti poikkeuksellisen halvalla.

Koska kyseessä on todellinen löytö, pyydetään kiinnostunutta maksamaan tilille hieman ennakkoa - jotta vuokranantaja tietäisi vuokralaisen olevan tosissaan.

Soittaja on miellyttävä, hauska ja herättää luottamusta. Vasta, kun rahat on siirretty eikä mies vastaa enää puhelimeen, uhri ymmärtää tulleensa huijatuksi.

Samaan lankaan on mennyt jo kymmeniä ihmisiä eri puolilla Suomea. Syylliseksi kaikkiin tapauksiin poliisi epäilee ammattihuijari Leif Tino Rikhard Faltinia.

- Talven aikana hän on tehnyt omalla nimellään arviolta 20-30 petosta, minkä lisäksi hän on käyttänyt useita muita nimiä. Tutkinta on vielä kesken, mutta tapausten määrä nousee todennäköisesti yli 50:en, tutkintaa johtava rikoskomisario Juha Järvelin Alavuden poliisista sanoo.

Uhreja Faltin etsii keskustelupalstoilta, asunnonvälityssivustoilta ja erinäisiltä kauppapaikoilta.

Faltinia ei ole nähty kotiseudullaan Alavudella sitten viime kesän.

Poliisi pyytää yleisöä ilmoittamaan kaikki havainnot Faltinista hätäkeskuksen numeroon 112 tai lähimmälle poliisille.

Helsingin Sanomat 13.6.2008

Rekisteröimättömän moskeijan töhriminen ei rikkonut uskonrauhaa

Itä-Suomen hovioikeuden mukaan kajaanilaisen moskeijan töhriminen ei ollut uskonrauhan rikkomista, koska Kainuun islamilaista yhdyskuntaa ei ollut rekisteröity uskonnolliseksi yhdyskunnaksi.

Moskeijan ovea ja ikkunaa töhrittiin naudan verellä kesällä 2006. Kajaanin käräjäoikeus tuomitsi neljä miestä ja yhden naiseen uskonrauhan rikkomisesta ja vahingonteosta sakkoihin.

Jo käräjäoikeudessa töhrijöiden puolustus esitti, että uskonrauhan rikkominen voi koskea vain Suomessa rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia.

Käräjäoikeuden mukaan rekisteröimättömyys ei voi johtaa siihen, että teon ei voitaisi katsoa täyttävän uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistöä.

Hovioikeus puolestaan totesi, että rangaistussäännöksen ulottuvuutta ei voi laajentaa käräjäoikeuden tavoin. Syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi.

Hovioikeuden mukaan varsinaiseen vahingontekoon syyllistyi vain 33-vuotias mies. Kolme muuta nuorempaa miestä tuomittiin yllytyksestä tekoon ja nainen avuannosta. Kaikkien sakot alenivat noin kolmanneksen. Heidän ei myöskään tarvitse korvata islamilaisen yhdyskunnan perustajajäsenten oikeuskuluja.

Lähde

Kouvolan Sanomat 13.6.2008

Kotkan poliisi varoittaa hämäristä kauppiaista

Kotkan poliisin päivystykseen tuli perjantain aikana useita ilmoituksia hämäristä kaupustelijoista, jotka olivat myyntitouhujensa yhteydessä pystyneet anastamaan uhreiltaan muun muassa lompakoita.

Poliisin saamat tuntomerkit epäillyistä tekijöistä ovat varsin hatarat. Huijatuiksi joutuneiden mielestä kaupustelijat olivat ulkomaalaisia. Ainutkaan ilmoittajista ei ollut esimerkiksi kiinnittänyt huomiota siihen, minkälaisella ajoneuvolla huijarit olivat liikkeellä.

Poliisin mukaan kaupustelijat häiritsivät ihmisiä torstaina ja perjantaina muun muassa Kotkansaarella ja Karhulan alueella. Kaupustelijat olivat yrittäneet myydä muun muassa helyjä kultakoruina. Kaupanteon yhteydessä syntyneessä kuhinassa asiakkailta on anastettu erilaista omaisuutta.

Poliisi varoittaa ihmisiä tekemästä kauppaa rihkamakauppiaiden kanssa.

Lähde

Turun Sanomat 13.6.2008

Turun poliisi ratkaisi raiskauksen

Kaksi nuoren naisen Turun Nättinummessa raiskannutta miestä on saatu kiinni. Nuori nainen nousi taksiin Turun keskustassa aamuyöllä 17. toukokuuta. Samaan taksiin nousi kaksi naiselle tuntematonta miestä.

Taksimatkan jälkeen nainen ja miehet jäivät samaan paikkaan Nättinummella. Naisen kävellessä kotiin toinen miehistä otti naisesta kiinni ja raiskasi hänet Rautalankadun varressa olevalla pysäköintialueella. Teon jälkeen miehet pakenivat.

Poliisi on tunnistanut molemmat ulkomaalaiset miehet ja esitutkinta heidän osaltaan aloitettu. Turun käräjäoikeus vangitsi kesäkuun alussa toisen miehistä epäiltynä teosta.

Rikosasia etenee molempien epäiltyjen osalta syyteharkintaan heinäkuun aikana.

Lähde

12.6.08

Oikeusministeriön tiedote 12.6.2008

Yhdenvertaisuuslakia aiotaan täsmentää

Oikeusministeriön tiedote 12.6.2008

Yhdenvertaisuuslain soveltamisalaa aiotaan laajentaa siten, että etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän kielto koskisi osittain myös yksityishenkilöiden välisiä suhteita. Yksityis- ja perhe-elämän piiriin kuuluvat oikeustoimet jäisivät kuitenkin edelleen lain ulkopuolelle.

Hallitus päätti asiaa koskevan lakiesityksen sisällöstä ja esitys annetaan eduskunnalle presidentin esittelyssä tänään 12. kesäkuuta. Muutoksen taustalla on EU:n komission lausunto, jonka mukaan Suomen yhdenvertaisuuslaki ei riittävästi vastaa EU:n ns. syrjintädirektiivin sisältöä ja tavoitteita.

Vuonna 2004 voimaan tulleen yhdenvertaisuuslain mukaan lain soveltamisalaan kuuluu vain ammatin tai elinkeinon harjoittamiseen liittyvä erilaisten hyödykkeiden tarjonta yleisölle. Sen sijaan yksityishenkilöiden tarjoamat hyödykkeet ja niihin liittyvät yksityishenkilöiden väliset suhteet on rajattu lain ulkopuolelle riippumatta siitä, minkä tyyppistä omaisuutta tai palvelua tarjonta koskee.

Esityksen mukaan uusi rajaus koskisi yksityis- ja perhe-elämän piiriin kuuluvia oikeustoimia, jotka liittyvät läheisesti ihmisen henkilökohtaiseen elämänpiiriin, tyypillisesti omassa käytössä olevaan tai olleeseen omaisuuteen. Ominaista yksityiseen elämänpiiriin kuulumiselle olisi, että yleisölle tapahtuvaa tarjontaa olisi satunnaisesti tai harvoin. Jos tarjonta on jatkuvaa tai toistuvaa, voidaan sitä pitää tulon tai muun taloudellisen hyödyn hankkimisena, ei enää yksityiseen piiriin kuuluvana.

Näin henkilö voisi esimerkiksi valita asuntonsa alivuokralaisen syyllistymättä syrjintään. Samoin hän voisi vuokrata tai myydä omassa käytössä olevan asuntonsa tai loma-asuntonsa kenelle tahansa. Sen sijaan esimerkiksi tarjotessaan sijoitusasuntoaan vuokralle voisi myös yksityinen henkilö syyllistyä syrjintään, jos vuokralaisen valinta tapahtuu henkilön etnisen alkuperän perusteella.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Marjo Lahelma
puh. (09) 1606 7672
sähköposti: etunimi.sukunimi@om.fi

Lähde

MTV3.fi 12.6.2008

Siivousfirma ei saa mainostaa suomalaista siivoojaa

Kuluttajavirasto on kieltänyt siivouspalveluyritystä mainostamasta itseään lauseella "työllistämme rehellisiä, suomalaisia siivousalan ammattilaisia". Mainos todettiin hyvän tavan vastaiseksi.

Siivouspalveluja tarjoava yritys markkinoi palveluitaan verkkosivuillaan lauseella ”tähtäämme korkeatasoiseen ja luotettavaan palveluun työllistämällä rehellisiä, suomalaisia siivousalan ammattilaisia”. Vähemmistövaltuutettu katsoi, että ilmoittelussa käytetty lausuma voidaan olettaa syrjiväksi kansalaisuuden tai etnisen alkuperän perusteella ja siirsi markkinoinnin tarkastelun Kuluttajavirastolle.

Kuluttajansuojalain mukaan markkinointi ei saa olla hyvän tavan vastaista. Kuluttajansuojalain markkinointisäännösten uudistuessa lakiin on lisätty myös tarkempia määritelmiä, jotka ennen olivat hallituksen esityksen, vakiintuneen ratkaisukäytännön ja kuluttaja-asiamiehen linjausten varassa. Yksi auki kirjoitetuista määritelmistä hyvän tavan vastaiselle markkinoinnille on etniseen tai kansalliseen alkuperään, kansalaisuuteen tai kieleen kohdistuva syrjintä.

Juuri näillä perusteilla edellä mainittu mainoskin todettiin hyvän tavan vastaiseksi.

Markkinointia voidaan pitää hyvän tavan vastaisena siitä riippumatta, onko yritys tarkoituksellisesti esittänyt tietyt ryhmät väheksyvästi. Myöskään sillä ei markkinoinnin arvioinnin kannalta ole merkitystä, millä perusteilla yritys tosiasiassa rekrytoi työntekijöitään.

Kuluttajavirasto katsoi, että ei ole hyvän tavan mukaista esittää keinona luotettavan ja korkeatasoisen palvelun saavuttamiseksi sitä, että yritys työllistäisi vain suomalaisia. Yritys muutti markkinointiaan ja poisti sanan ”suomalainen” mainoksestaan.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kuluttajavirasto sähköisessä uutiskirjeessään.

Lähde

9.6.08

Kaleva 9.6.2008

Valepoliisi yrittää nyhtää rahaa kolaritarinalla

Pääkaupunkiseudulla näyttää liikkuvan poliisiksi tekeytyvä huijari, joka yrittää saada rahaa tekaistulla tarinalla.

Vantaan poliisista kerrotaan, että venäjää puhunut mies soitti perjantaina alkuillasta iäkkäämmälle naiselle ja esittäytyi Tikkurilan poliisiksi. Mies kertoi, että naisen lapsenlapsi on ajanut kolarin, jossa toinen osapuoli on loukkaantunut. Soittaja vaati venäläistaustaiselta naiselta 10 000 euroa, jotta lapsenlapsi välttäisi vankilan.

Asiaa tutkitaan virkavallan anastuksena. Myös Helsingissä oli perjantaina vastaavanlainen tapaus.

"Meillä ei ole sellaisia ihmisiä täällä töissä, jotka eivät puhu suomea", komisario Risto Purastie Vantaan poliisista sanoo.

Hän kehottaa ihmisiä ottamaan yhteyttä poliisiin, jos heiltä pyydellään rahaa.

"Missään tapauksessa ei pidä mitään rahaa maksaa. Poliisihan ei Suomessa rahaa keneltäkään pyydä eikä soittele ja ilmoittele puhelimitse tämänkaltaisia asioita."

"Jos jollekin lapsenlapselle olisi jotain sattunut ja poliisin pitäisi siitä ilmoittaa, silloin käydään henkilökohtaisesti paikan päällä."

Virossa on otettu kiinni seitsemän liettualaista mainitunlaisesta toiminnasta.

Lähde

Ilta-Sanomat 9.6.2008

Alkoholi pois puistokonsertista!

Joukko poliiseja vaatii Helsingin Kaivopuiston konsertteja alkoholittomiksi.

- Nollatoleranssi on ainoa asia, joka varmistaa sen, etteivät mellakat tulevaisuudessa toistu, komisario Mika Helminen sanoo Ilta-Sanomille.

Sunnuntain mellakka oli huolestuttavaa, poliisipäällikkö Jukka Riikonen sanoo.

Tavallaan tämä on täysin uusi ilmiö, hän jatkaa.

- Euroopan muista pääkaupungeista tutun ilmiön vuoksi joudumme vakavasti harkitsemaan konserttien alkoholittomuutta.

Oli aivan hilkulla, ettei poliisi joutunut käyttämään joukkojenhallinta- eli mellakan vastaista yksikköään, kerrotaan IS:lle.

Rähinät alkoivat sunnuntaina klo 19 Kaivopuiston rock-konsertin jo loputtua. Mellakkapiste oli noin 150 metrin päässä esiintymislavasta etelään. Väkivallan kohteina oli myös kauempana olevat poliisiautot, joita töhrittiin ja rikottiin.

Alunperin kysymyksessä oli yleisötappelu, jonka syntyi IS:n tietojen mukaan kahden ulkomaalaisperäisen ryhmän välillä. Kun poliisi meni selvittämään sitä, heitä vastaan käytiin tyhjillä ja täysillä olutpulloilla.

Yhdeksän nuorta kuljetettiin poliisiasemalla. Viisi heistä vapautettiin ikänsä perustella; he olivat alle 15-vuotiaita. Neljä vietti yönsä putkassa aamuun asti.

Mellakointiin osallistui kaikkiaan 150-200 nuorta.

Poliisipäällikkö Riikonen tähdentää ennalta ehkäisyn tärkeyttä tällaisten konsertin yhteydessä. Yhteistyö järjestäjien kanssa tullee sujua hyvin, hän sanoi

- Alkoholin käytössä pitäisi vallita yhtä ehdoton tilanne kuin nykyisin Olympiastadionilla, jonne ei hyväksytä lainkaan omia juomia, Riikonen sanoo.

Poliisijohto neuvottelee asioista lähipäivinä. Takavuosina Kaivopuiston konsertit saivat paljon kritiikkiä lähinnä roskaamisen, nurmikon tallomisen ja metelein takia. Konsertteja onkin vähennetty.

Seuraava iso konsertti järjestetään ensi torstaina Helsinki-päivän kunniaksi Kaisaniemessä.

Lähde

Turun Sanomat 9.6.2008

Raskaana ollutta naista pahoinpidellyt ehdolliseen

Turun käräjäoikeus tuomitsi perjantaina pahoinpitelystä kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen turkulaismiehen, joka viime maaliskuussa löi ja kuristi raskaana ollutta naista. Tuomio on ehdollinen, koska miehellä ei ollut aiempaa rikostaustaa.

Vuonna 1975 syntynyt mies joutuu maksamaan naiselle tämän vaatiman 20 000 euron sijasta kivusta ja särystä 1000 euroa ja naisen lapselle 500 euroa.

Turun ulkomaalaisyhteisössä sattunutta välikohtausta oli edeltanyt tapahtuma, jossa syytetty oli tukistanut naisen kahdeksanvuotiasta lasta. Tästä teosta hänen todettiin syyllistyneen lievään pahoinpitelyyn.

Viikkoa myöhemmin mies kävi häntä arvostelleen naisen kimppuun ja löi tätä useita kertoja avokämmenellä ja nyrkillä pään alueelle. Naisen kaaduttua mies kuristi tätä voimakkaasti kurkusta ja uhkasi tappamisella. Hän potkaisi naista lonkkaan. Mies lopetti kuristamisen ulkopuolisen tultua paikalle. Nainen sai kaulalle mustelmia, ohimoon kuhmun, naarmuja kasvoihin ja mustelmia käsivarsiin ja jalkoihin.

Miestä syytettiin tapon yrityksestä. Hän sanoi rauhoitelleensa kiihtynyttä naista eikä kuristanut eikä aikonut tappaa. Käräjäoikeuden mukaan lääkäri vahvisti vammat, mutta niiden perusteella asianomistaja ei ollut välittömäsä hengenvaarassa. Koska mies lopetti itse kuristamisen, ei asiassa näytetty hänen yrittäneen tappaa naista.

Lähde: TS:n paperiversio

5.6.08

Turun Sanomat 5.6.2008

Satakunnassa liikkeellä väärennettyjä seteleitä

Ulkomaalaiseksi luonnehdittu mies on maksanut ostoksiaan väärennetyillä seteleillä Harjavallassa ja Huittisissa. Poliisin tietoon tulleet kaupat ovat tapahtuneet kuluvan viikon maanantaina ja tiistaina.Mies oli maksanut ostoksensa 200 euron seteleillä. Setelit paljastuivat väärennöksiksi vasta jälkikäteen. Seteliväärennökset ovat hyvätasoisia ja silmämääräisesti niiden tunnistaminen vääriksi on hankalaa.

Lähde: TS:n paperiversio

3.6.08

Iltalehti 3.6.2008

Miehet hakkasivat odottavan äidin

Kaksi noin 40-vuotiasta miestä hakkasi noin 20-vuotiaan, viimeisillään raskaana olevan naisen sairaalakuntoon.

Väkivaltaisuus tapahtui maanantaina puolenpäivän aikaan Columbus-kauppakeskuksen edessä Vuosaaressa Itä-Helsingissä.

Kymmenet silminnäkijät todistivat tekoa.

Pahoinpitely jatkui silminnäkijän mukaan jopa kymmeniä minuutteja ennen kuin poliisi saapui paikalle ja otti kiinni kaksi ulkomaalaistaustaista miestä pahoinpitelystä epäiltynä.

Uhri, ulkomaalaistaustainen nainen, ehti saada useita iskuja ympäri kehoa. Hänet toimitettiin hoidettavaksi Kätilöopiston sairaalaan, jossa hän on edelleen tarkkailtavana.

- Häntä oli lyöty ja potkittu ylimalkaisesti, ja todennäköisesti myös vatsan seudulle. Mitään peruuttamatonta ei kuitenkaan ole hänen raskautensa suhteen onneksi tapahtunut, ylikonstaapeli Keijo Hyvärinen Itäkeskuksen poliisista kertoo Iltalehdelle.

Lähde

Iltalehti 3.6.2008

Mies ryöstettiin teräaseella uhaten Turussa

Poliisi sai nopeasti kiinni röyhkeään ryöstöön syyllistyneet kolme nuorta miestä.

Kolme ulkomaalaistaustaista nuorta iski yllättäen miehen kimppuun Turun keskustassa Puistokadun ja Mikonkadun risteyksessä neljän aikaan tiistaiyönä.

Uhrin mukaan hänen kimppuunsa kävivät kaikki kolme nuorta yhden pitäessä takaapäin kiinni, toisen painaessa teräaseen kurkulle ja kolmannen vaatiessa mieheltä lompakon ja savukkeet.

Saatuaan omaisuuden haltuunsa miehet päästivät uhrin irti ja säntäsivät kovaan juoksuun. Tapahtumista järkyttynyt mies soitti heti poliisille, joka tavoitti nuoret nopeasti hyvien tuntomerkkien perusteella.

- Etsinnät käynnistettiin välittömästi usean partion voimin. Viiden minuutin kuluttua Läntiseltä Pitkältäkadulta otettiin kiinni hengästynyt kolmen miehen porukka. Uhriksi joutunut mies tunnisti heidät varmuudella henkilöiksi, jotka olivat ryöstäneet hänet muutamaa minuuttia aikaisemmin, rikosylikonstaapeli Harri Savolainen Turun poliisista kertoo.

Vuosina 1993, 1989 ja 1991 syntyneet maahanmuuttajanuoret otettiin kiinni epäiltyinä törkeästä ryöstöstä. Poliisi selvittää nyt mitä kukin heistä teki tilanteessa.

Lähde

2.6.08

Iltalehti 2.6.2008

Kolme naista raiskattiin viikonloppuna

Tampereella tapahtui kesän aloitusviikonloppuna kolme raiskausta, joista yhdessä uhrina on alaikäinen tyttö.

Ensimmäinen raiskaus tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yksityisasunnossa Tampereen keskustassa. Uhrina oli alaikäinen tyttö, joka oli poliisin mukaan ajautunut yön aikana tummaihoisen ja murtaen suomea puhuneen noin 30-40 vuotiaan miehen seuraan.

- Uhrilla ei ole selkeää kuvaa yön tapahtumista, mutta aamulla herättyään yksityisasunnosta Takon tehtaan läheisyydestä hän on havainnut tulleensa raiskatuksi ja paennut asunnosta, komisario Jari Kinnunen Tampereen poliisista kertoo.

Pakenevan tytön käytös on saattanut herättää sivullisten huomiota ja poliisi pyytääkin tytön nähneitä ottamaan yhteyttä mahdollisimman pian.

Kimppuun yleisellä paikalla

Toinen raiskaus tapahtui yleisellä paikalla Tesomalla neljän aikaan sunnuntaina iltapäivällä. Teosta epäilty noin 50-vuotias mies iski naisen kimppuun Tesoman Valtatie 36:n kohdalla sijaitsevalla nurmialueella.

Poliisi etsii raiskauksesta olemukseltaan siistiä ja lyhythiuksista miestä, jolla oli yllään punainen t-paita ja tummat shortsit, sekä mukana tumma pyöräilykypärä.

Teko tapahtui lähellä tietä, joten ohikulkijat ovat saattaneet nähdä tapauksen.

Mies uhkasi teräaseella

Kolmas raiskaus tapahtui kerrostalon porraskäytävässä Ristikadulla sunnuntaina juuri ennen puoltayötä. Uhriksi joutunut nainen oli poistunut läheisestä Alanya-pubista kun hänen huomionsa oli kiinnittynyt mieheen, joka seurasi häntä. Mies pääsi lopulta rappuun ja teräaseella uhaten pakotti uhrin seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Poliisin mukaan raiskaus kuitenkin keskeytyi miehen tultua häirityksi. Raiskauksesta epäilty on noin 180-190 senttimetriä pitkä ja hän oli pukeutunut tummiin farkkuihin ja tummaan t-paitaan. Hänellä oli tummat, siiliksi leikatut hiukset sekä parransänki.

Miehen pako on saattanut herättää yleisön mielenkiinnon ja poliisi pyytää myös tämän raiskauksen osalta mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittautumaan.

Kaikista tapauksista tietoja voi ilmoittaa Tampereen poliisin päivystykseen puhelinnumeroon 071-874 0131. Tietoja voi kertoa myös suoraan raiskausten tutkinnanjohtajille. Ensimmäisen kahden tapauksen tutkintaa johtaa komisario Jari Kinnunen p.050 456 1411 ja kolmannen raiskauksen tutkinnanjohtaja on rikoskomisario Hannu Kallioniemi, p.071-874 5506.

Lähde

1.6.08

Helsingin Uutiset 1.6.2008

Partakoneenteriä himoinnut riehui kaupassa

MALMI Partakoneenterien anastusta yrittänyt mies hermostui kiinniotostaan niin, että hänet jouduttiin raudoittamaan.

Tapaus sattui Malmin Citymarketissa keskiviikkoiltana kuuden jälkeen. Vartijat huomasivat, kuinka mies otti teriä ja meni niiden kanssa sovituskoppiin. Miehen tarkoituksena oli ilmeisesti piilottaa terät vaatteisiinsa.

Kun vartijat menivät selvittämään asiaa, mies hermostui ja yritti kampata toisen vartijoista maahan. Kiinniotettu mies jatkoi riehumista ja rikkoi vartijoiden toimitilasta seiniä ja valaisimia satojen eurojen edestä. Lopulta vartijat saivat raudoitettua miehen.

– Tekijä oli ulkomaalainen, 20-vuotias mies. Jostain syystä ulkomaalaiset himoitsevat partakoneenteriä. Joskus he varastavat teriä kassikaupalla. Terät menevät pieneen tilaan ja ovat suhteellisen arvokkaita. Varastettuja teriä myydään sitten kirpputoreilla ja vastaavissa paikoissa, kuvaa ylikonstaapeli Ari Salonen.

Lähde