Kaikilla kielillä EI
Joka viides poliisin tietoon tulleista raiskauksista on ulkomaalaisen tekemä.
Viime vuonna poliisin tietoon tuli 739 raiskaustapausta, joista epäiltynä oli 475 miestä. Epäillyistä joka viides oli syntyperältään ulkomaalainen. Se on hurja luku, sillä ulkomaalaistaustaisten osuus Suomen väestöstä on alle neljä prosenttiyksikköä.
Eniten ulkomaalaisten raiskausepäilyjä oli pääkaupunkiseudulla, missä on myös suhteellisesti paljon nuoria ulkomaalaismiehiä. Helsingissä ulkomaalaisten tekemien raiskausten osuus oli noin 50 prosenttia.
Espoossa luku on vielä synkempi, lähes 70 prosenttiyksikköä.
Espoon poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja rikoskomisario Jukka Kaskelle tieto tulee täytenä yllätyksenä.
”En yhtään osaa sanoa, mistä noin suuri luku johtuu. Me emme katso epäiltyjen kansalaisuuksia. Poliisin näkökulmasta rikos ei ole kulttuurikysymys. Vaikka omassa kulttuurissa ajateltaisiin mitä, se ei oikeuta ketään toisen ihmisen vahingoittamiseen”, Kaski sanoo.
Suomessa on yksi laki, jonka edessä kaikki ovat yhdenvertaisia. Mutta silti lainvalvojan lausunto kuulostaa erikoiselta. Eri kulttuureissa vallitsee hyvin erilaiset rangaistukset raiskauksesta. Jossain siitä saa kuolemantuomion. Pakistanissa naisia on ruoskittu julkisesti, jos he ovat myöntäneet joutuneensa raiskatuksi. Muslimivaltioissa avioliiton sisällä tapahtuvaa raiskausta ei ole ylipäätään kriminalisoitu lainkaan. Olisi suoranainen ihme, elleivät kulttuurien väliset erot heijastuisi maahanmuuttajien ajattelutapoihin.
Maahanmuuttajat eivät saa erityiskohtelua myöskään Raiskauskriisikeskus Tukinaisen suunnalta. Tukinainen auttaa naisia, jotka ovat joutuneet raiskauksen uhriksi.
”Raiskaajan kansalaisuus ei ole meidän työmme kannalta tärkeää. Problematiikka on samanlaista, olipa tekijä kotimainen tai ulkomainen”, kriisityöstä vastaava Heli Heinjoki sanoo.
Aiemmin Tukinainen keräsi tietoa raiskaajien kansalaisuudesta, mutta ei enää. Heinjoki ei suostu kertomaan, mistä tilastointitavan muutos johtuu. Kriisityöntekijän mielestä suomalaisten naisten ei tarvitse olla sen tietoisempia vieraista kulttuureista kuin tähänkään asti.
”Täällä eletään suomalaisessa kulttuurissa, Suomen lakien mukaan. Nuorille pitäisi antaa kasvatuksessa riittävän hyvä itsetunto, jotta he pystyvät sanomaan napakasti ei. Välineet ovat ihan samat, tapaa kenet tahansa”, Heli Heinjoki arvelee.
Valtaosa jää ilmoittamatta
Miksi poliisi ja kriisityöntekijä eivät ole kiinnostuneempia ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista, vaikka ne ovat poliisin tilastoissa näin yleisiä? Yksi syy on tilastoissa itsessään. Oikeastaan ne eivät kerro paljoakaan todellisuudesta.
Asiantuntijat ovat arvioineet, että Suomessa tapahtuu vuosittain 15 000 raiskausta. Yli 14 000 tapausta jää ilmoittamatta poliisille.
Ylivoimaisesti suurin osa raiskauksista on suomalaisten miesten tekemiä. Melko usein tekijä kuuluu uhrin lähipiiriin, joten kynnys ilmoittaa asiasta viranomaiselle on korkealla. Ulkomaalaiset ovat poliisin tilastoissa näkyvä ryhmä, mutta koko ongelmaan suhteutettuna he ovat pisara meressä.
Yhdessä suhteessa Heli Heinjoki on kuitenkin väärässä: tutkimus osoittaa, että ulkomaalaisten tekemät raiskaukset eroavat suomalaisten tekemistä.
Raiskaukset voidaan jakaa neljään ryhmään tekijän mukaan. Joka kolmannessa tapauksessa raiskaaja on naisen tuttava. Yleisiä ovat myös parisuhteen sisällä tapahtuvat raiskaukset. Puskaraiskauksessa täysin tuntematon mies hyökkää naisen kimppuun.
Tutustumisraiskauksissa nainen ja mies tutustuvat samana päivänä, ja tapahtumat johtavat raiskaukseen. Ulkomaalaiset miehet syyllistyvät usein tutustumisraiskauksiin.
Kaava on usein sama
Sosiologian dosentti, tutkija, kunnallispoliitikko (vihr.) Sari Näre tutki vuosituhannen vaihteessa 10–20-vuotiaiden tyttöjen raiskauksia. Hän käytti tutkimuksensa pohjamateriaalina nimenomaan Raiskauskriisikeskus Tukinaisen aineistoja 90-luvulta. Siihen aikaan tilastoissa vielä mainittiin tietoja tekijöistä.
Näreen tutkimuksesta selvisi, että ulkomaalaisten tekemissä raiskauksissa rikos noudattaa usein samaa kaavaa: nainen tutustuu ulkomaiseen mieheen ravintolassa, taksijonossa tai vaikka kadulla. Nainen lähtee uuden tuttavuuden mukaan ja joutuu raiskatuksi. Tällaisissa tutustumisraiskauksissa ulkomaalaisten miesten osuus oli jopa 40 prosenttia.
”Nuoret naiset joutuvat tutustumisraiskauksen uhriksi useammin kuin vanhemmat, sillä nuoret päätyvät helpommin tällaisiin tilanteisiin. Monesti uhri oli lähtenyt miehen mukaan käytännön sanelemasta syystä. Ei ollut rahaa viimeiseen kyytiin tai ei ollut yösijaa. Seksiä ei haluttu”, Näre sanoo.
Tutkija näkee tapausten taustalla pitkälti kulttuurien välisen yhteentörmäyksen.
”Suomalainen seksuaalikulttuuri perustuu luottamukseen. Meillä nainen helposti luottaa siihen, että mies pystyy kontrolloimaan seksuaalisia toimintojaan. Eivät naiset lähtisi niin helposti vieraan mukaan, ellei taustalla olisi tällaista käsikirjoitusta, että nainen saa viime kädessä päättää”, Näre sanoo.
Poliisin raiskaustilastoista pomppaa esiin muutama kansallisuus: Irak, Iran, Turkki, Somalia, Afganistan, Uzbekistan, Pakistan, Nigeria. Kaikki maita, joissa muslimikulttuuri on osa valtakulttuuria. Kun ulkomaalaisten raiskaustapaukset laskee yhteen, yli puolet epäillyistä on kotoisin muslimikulttuurista.
Muslimikulttuuri on valtava käsite, joka kattaa suuren joukon maita. Niiden väliltä on vaikea löytää yhtä yhteistä nimittäjää. Mutta jos kulttuurilla ylipäätään on merkitystä, on syytä miettiä, miten islam suhtautuu miehen ja naisen rooleihin. Yksi on ainakin varma: muslimimaissa seksuaalikulttuuri on erilainen kuin siideriin ja napapaitoihin tottuneessa Suomessa.
Huntu on yksityisyyden symboli
Muodollisesti islam suhtautuu äärikielteisesti avioliiton ulkopuoliseen seksiin. Monissa maissa on vallalla järjestetty avioliitto, eikä deittailua katsota hyvällä. Tapakulttuurin pelisäännöt eivät ole aivan yhtä jyrkät. Aika ja paikka ratkaisevat, mihin miehen ja naisen välinen tilanne kehittyy.
”Muslimikulttuurissa nainen edustaa yksityistä tilaa, ja huntu on sen yksityisyyden symboli. Jos raja rikotaan, nainen on itse siitä vastuussa. Monen turistinaisen kannalta muslimimaissa on kaikkien raivostuttavinta se, että miehet eivät siellä tunnu kokevan syyllisyyttä, kun he häiritsevät naista kadulla”, Näre sanoo.
Näre eläytyy raiskaustilanteeseen: ”Ehkä naisen motiivi lähteä vieraan miehen matkaan on, että hän haluaa tutustua mieheen paremmin riippumatta tämän kulttuuritaustasta. Nainen jättää pelin auki. Lopputulos riippuu siitä, miten vuorovaikutus etenee. Kun tilanne alkaa tökkiä, nainen vetäytyy. Silloin mies kokee oikeudekseen näiden merkkien perusteella päästä päämääräänsä.”
Mies ja nainen lukevat tilannetta eri tavalla.
”Jos mies toimii oman kulttuurinsa koodeilla, hän voi ajatella, että naisen neuvottelu on vain osa peitetarinaa. Aika ja paikka ovat merkittävämpi tekijä. Mies ei ehkä koe tekevänsä mitään väärää, vaikka pakottaisikin”, Näre arvelee.
”Osa miehistä saattaa myös käyttää hyväkseen kaksoiskoodistoa. Ensin he ovat naiselle mieliksi, mutta neljän seinän sisällä he alkavat toimia oman koodistonsa mukaan. Voi olla, että miehen omassa kulttuurissa on naisen omalla vastuulla, jos hän herättää miehen halut”, Näre sanoo.
Islamin määritelmän mukaan mies ja nainen ovat erilaisia, ja heillä on yhteiskunnassa selkeästi omat roolinsa. Moderni länsimainen kulttuuri taas lähtee ajatuksesta, että mies ja nainen voivat toteuttaa itseään tasavertaisesti elämän eri alueilla.
”Sopimus edellyttää mieheltä viettisääntelyä. Se on rankka vaatimus yhteiskunnassa, jossa keskeinen toimintaperiaate on sukupuolten välinen työnjako. Sellainen jako herkistää varsinkin nuoria miehiä, jotka joutuvat tilanteeseen, jossa on seksuaalisia ärsykkeitä. Heidän oma kulttuurinsa ei anna kauhean paljon mahdollisuuksia harjaantua tällaisissa asioissa”, Näre sanoo.
Tutustumisraiskauksien kohdalla nainen saattaa myös itse hakeutua vierasmaalaisen miehen seuraan. Neuvojen jakaminen voi tuntua uhrin syyllistämiseltä, mutta silläkin uhalla: jos ulkomaiset miehet kiinnostavat, vieraaseen kulttuuriin tutustumisesta ei ole ainakaan haittaa.
Sari Näre olettaa naisten olevan kiinnostuneita vierasmaalaisista miehistä, koska he suhtautuvat naiseen eri tavalla kuin suomalaiset miehet. Tutkija puhuu naiseuden kannattelusta.
”Ehkä suomalaisnaiset hakevat sitä tunnetta, että heidät tunnistetaan naisina. Suomalaisessa kulttuurissa sukupuolten välinen ihailu on osittain näivettynyt – pikemminkin ollaan kilpasilla. Meillä voi olla aika välinpitämätöntä toisen huomioonottaminen sukupuolisena olentona. Osalla suomalaisnaisista saattaa olla nälkää kulttuurille, jossa sukupuolet ovat erilaisia.”
Lähde
30.9.08
Ilta-Sanomat 30.9.2008 (2.)
Sylkevä futispelaaja sai pitkän pelikiellon Turun piiriltä
Palloliiton Turun piirin kurinpitovaliokunta on antanut kesäkuun loppuun saakka 2009 kestävän pelikiellon pelaajalle, joka sylki vastustajan pelaajan, huoltajan ja erotuomarin päälle, kertoo Turun Sanomat.
Välikohtaus tapahtui viitosdivisioonan ottelussa FC Bosna-FC Turku. FC Bosnan pelaaja sylki ensin vastustajaa kasvoille. Sitten saman kohtelun sai erotuomari, joka näytti pelaajalle punaista korttia. Lopuksi sylkisuihkun kohteeksi joutui vielä FC Turun huoltaja.

Ilta-Sanomat 30.9.2008
Törkeä raiskaus Helsingin ydinkeskustassa - nuorta miestä etsitään
Helsingin poliisi etsii nuorehkoa miestä, jonka epäillään raiskanneen naisen ja yrittäneen maata väkisin toisen. Rikokset tapahtuivat kaupungin keskustassa viikonloppuna.
Poliisin mukaan mies kävi ensimmäiseen uhriinsa käsiksi noin puoli kahden aikaan sunnuntaina aamuyöllä Malminkadulla.
Tekijä kuljetti nuoren naisen väkivallalla uhkaamalla Marian sairaalan takana sijaitsevalle umpikujalle. Siellä hän yritti riisua uhriltaan vaatteita. Mies keskeytti kuitenkin jostain syystä tekonsa ja pakeni juosten.
Noin puolitoista tuntia myöhemmin toiseen nuoreen naiseen käytiin kiinni Hietalahdenkadun ja Eerikinkadun risteyksessä. Mies vei uhrin väkivalloin läheisen kerrostalon sisäpihalle, jossa hän raiskasi naisen.
Poliisin kaipaama mies on noin 20-30-vuotias, 180-senttinen ja vartaloltaan normaali.
Tekijällä on vaaleat lyhyet hiukset, ja hän oli tekohetkellä pukeutunut farkkuihin ja kirjavaan huppariin. Mies puhui kummallekin naiselle englantia.

26.9.08
MTV3.fi 26.9.2008
Stenbäck: Maahanmuuttajien kotouttamiskieleksi ruotsi
Entinen opetusministeri ja ulkoministeri Pär Stenbäck ehdottaa, että varsinkin venäläisille maahanmuuttajille ryhdyttäisiin opettamaan ensimmäisenä kotouttamiskielenä suomen asemesta ruotsia.
Suomen lasten ja nuorten säätiön puheenjohtaja Stenbäck sanoo, että ruotsi olisi maahanmuuttajille suomea helpompi kieli oppia ja parantaisi heidän kilpailuasemaansa työmarkkinoilla.
Entistä RKP:n puheenjohtajaa askarruttaa ruotsin kielen aseman ja osaajien heikkeneminen Suomessa. Stenbäckin mukaan kasvava maahanmuuttajaväestö voisi olla tulevaisuudessa uusi ruotsinkielinen vähemmistö Suomessa.

25.9.08
Ilta-Sanomat 25.9.2008
Ruotsalaiskopla puhalsi tavaraa 400 000 euron edestä
Nelimiehinen ruotsalaiskopla aiheutti noin 400 000 euron omaisuusvahingot teleoperaattoreille ja rahoitusyhtiöille muutamassa kuukaudessa pääkaupunkiseudulla ja Lahden alueella.
Kopla hankki tekaistuilla henkilötiedoilla, valheellisilla ansiotulotiedoilla ja maksukyvyttömyytensä salaamalla useita kymmeniä puhelimia ja puhelinliittymiä, kymmeniä tietokoneita, autoja ja asuntovaunuja.
Lahden käräjäoikeudessa tänään torstaina käsitellyssä rikosvyyhdessä kävi ilmi, että miehet saivat vaivattomasti käyttöönsä yhdellä kertaa rahoitusyhtiöiltä kymmenien tuhansien eurojen arvoisia ajopelejä.
Asiakirjat faksattiin liikkeestä rahoitusyhtiöön, josta muutamassa minuutissa paperit tulivat hyväksyttyinä takaisin ja kvartetti saattoi lähteä autoliikkeestä mm. 43 000 euron autolla, jonka vetokoukussa oli lähes saman arvoinen asuntovaunu.
Oikeudessa oli esillä myös tapaus, joka kuivui törkeän petoksen yritykseksi, kun päätekijä halusi päästä 500-sarjan BMW:n rattiin. Autoliike olisi antanut auton, mutta rahoitusyhtiö jätti runsaan 100 000 euron sopimuksen allekirjoittamatta.
Kännyköitä ja puhelinliittymiä operaattoreita irtosi vaivatta. Enimmillään yhdellä kertaa yksi tekijöistä sai 20 puhelinta ja onnistui avaamaan myös saman määrän liittymiä. Muutamassa kuukaudessa operaattorille koitui lähes 50 000 euron menetykset.
Oikeudessa ihmeteltiinkin, miten helposti tavaraa lähtee liikkeistä tekaistuilla nimillä silloinkin, kun asiakkaina on vierasta kieltä puhuvia ihmisiä. Joukkoa syytetään lähes 30 petoksesta, joista osa on törkeitä sekä useista petoksen yrityksistä.
Päätekijä on ollut vangittuna kesäkuun puolesta välistä lähtien. Hänelle syyttäjä vaatii yli kahden vuoden ehdotonta vankeustuomiota. Kolmelle muulle miehelle vaaditaan ehdollisia rangaistuksia. Juttu istuttiin tänään, mutta tuomio on odotettavissa kahden viikon päästä.
Miehet ovat Ruotsin kansalaisia. He ovat lähtöisin Slovakiasta ja Puolasta. Oikeudessa tarvittiin tulkkien apua. Päätekijä myönsi osan petoksista. Apulaiset kertoivat, että heidän tarkoituksenaan oli maksaa kaikki hankinnat, vaikka miehet olivatkin rahattomia ja työttömiä.

24.9.08
Helsingin Sanomat 24.9.2008 (2.)
Koruvarkaat jäivät kiinni taksissa Hakaniemessä
Kultasepänliikkeeseen murtauduttiin Helsingin Ullanlinnassa keskiviikkona aamuyöllä. Korkeavuorenkadulla sijaitsevaan liikkeeseen mentiin sisään ikkuna rikkomalla.
Poliisi sulki Helsingin keskustassa pääväyliä saatuaan tiedon murrosta. Hakaniemessä poliisipartio pysäytti taksin, jonka kyydistä murtautujat löytyivät.
"Voi sanoa, että kiinniotossa kävi tuuri. Liikennettä oli aamulla sen verran vähän, että partio sattui huomaamaan taksin", päivystävä komisario Jussi Huhtela Helsingin poliisista sanoi.
Epäiltyjä on kaksi ja he ovat molemmat ulkomaalaisia. Päivystävän komisarion mukaan ainakin toinen on Viron kansalainen.
Miehiltä otettiin haltuun varastettuja sormuksia ja muita koruja, joita he olivat ehtineet viedä liikkeen ikkunavitriinistä. Saaliin arvosta ei ole vielä tarkkaa tietoa.
Miehiä epäillään törkeästä varkaudesta.

Helsingin Sanomat 24.9.2008
Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi yli 70 prosenttia
Suomesta turvapaikkaa hakevien määrä on kasvussa. Tänä vuonna turvapaikkaa oli elokuun loppuun mennessä hakenut yli 1 600 ulkomaalaista, eli yli 70 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän.
Tätäkin voimakkaammin on kasvanut yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä.
Maahanmuuttoviraston mukaan eniten ovat lisääntyneet somalialaisten, irakilaisten ja nigerialaisten hakemukset.

22.9.08
Yle Uutiset 22.9.2008
Afrikasta tullaan yhä useammin laittomasti Suomeen
Lähinnä läntisestä Afrikasta saapuu yhä enemmän ihmisiä laittomasti Suomeen. Viranomaisten mukaan suuri ongelma on se, että suomalaiset oppilaitokset houkuttelevat afrikkalaisnuoria tänne pääsykokeisiin ja opiskelemaan.
Ammattikorkeakoulut ovat lähettäneet jälleen tänä syksynä tuhansia kutsuja esimerkiksi Nigeriaan, josta innokkaita houkutellaan kauas pohjoiseen opiskelemaan.
Rajavartiolaitos tutkii useita rikosjuttuja, joissa epäillään Nigeriasta Suomeen suuntautuvaa laitonta maahantuloa.
Rajavartiolaitokselta kerrotaan, että matkan järjestäjälle maksetaan suuriakin summia.
- Opiskelu ei monessakaan tapauksessa ole se päämotivaatio, vaan lupa, jolla päästään tänne alueelle. Tämän jälkeen on rajat auki ympäri Eurooppaa, sanoo majuri Ilkka Herranen Rajavartiolaitokselta.
Oleskelulupia on ehditty myöntääkin. Maahanmuuttovirasto myönsi toissa vuonna oleskeluluvan opiskelua varten 200 länsiafrikkalaiselle - pääsosin nigerialaiselle - hakijalle. Viime vuonna lupia myönnettiin 400 ja tänä vuonna hakemuksia on tullut 600. Niiden käsittely on kesken.
Opetusministeriössä myönnetään ulkomaisiin opiskelijoihin liittyvät ongelmat. Ministeriössä parhaillaan pohditaan, voitaisiinko pääsykokeita järjestää esimerkiksi Nigeriassa, jolloin muusta kuin opiskelusta kiinnostuneiden tulo maahan saataisin ehkä paremmin estettyä.

Helsingin Sanomat 22.9.2008
Lääkärit pulassa vieraiden kulttuurien ja uskontojen kanssa
Lääkärille tulee yhä useammin eteen tilanne, jossa potilaan käsitykset hyvästä hoidosta poikkeavat vahvasti hänen omista käsityksistään. Ongelmia voivat aiheuttaa yhtä hyvin vieraisiin kulttuureihin kuin omankin maan uskontoihin liittyvät käsitykset. Vaikeinta lääkärin on hyväksyä tilanteita, joissa lapsen terveys vaarantuu suotta.
Pitkään Suomessa asioimistulkkina toiminut Mohsen Tavassoli katsoo, ettei lääkärin pitäisi liikaa miettiä potilaittensa kulttuuritaustaa. Merkittäviä hoitopäätöksiä tehtäessä, on kuitenkin varmistettava, että tieto on mennyt perille.
"Ei riitä, että potilaalta kysytään, ymmärtääkö hän suomea", sanoo Tavassoli. Hän kertoo tapauksesta, jossa tulkkina toimineen aviomiehen väärinkäsitys johti kielitaidottoman vaimon sterilisaation vastoin tämän tahtoa.
Myös tulkin tuloa paikalle kannattaa odottaa. Peruutusten vuoksi potilas oli päätynyt mahalaukun tähystykseen sovittua aiemmin. Tulkin tullessa paikalle potilas juoksi käytävällä paniikissa ja hoitaja välineet kädessä perässä. Kumpikaan ei ymmärtänyt, mistä oikein oli kyse, sanoo Tavassoli.
Islamilaispariskuntien keskuudessa on tapana, että lääkäri puhuu aviomiehelle ja tämä välittää asian vaimolle. Joskus herää epäilys, että mies ei aina puhukaan kaikkea vaimolle, sanoo dosentti Erja Halmesmäki Naistenklinikalta. Ongelmia voi syntyä myös silloin, kun vaimolle ei hyväksytä mieslääkäriä, eikä naislääkäriä ole tavoitettavissa.
"Jos potilaille annetaan mahdollisuus valita ja vaatia, niin kyllähän ne sitten vaativatkin", sanoo Naistenklinikalla aiemmin työskennellyt kätilö Batulo Essak. Hänen mukaansa esimerkiksi Somaliassa ei ole juurikaan naislääkäreitä. Siellä on tosi pitkät jonot lääkärille aamusta iltaan, eikä siellä välitetä siitä, onko lääkäri mies tai nainen.
Tavassolin mielestä suomalaiset lääkärit tarjoavat potilaille usein liikaakin päätösvaltaa.
"Lääkäri kertoo vaihtoehdoista ja kysyy sitten potilaalta, mitä tämä haluaa. Potilas voi olla aivan ihmeissään, miksi se minulta kysyy, minähän olen potilas. Monissa maissa lääkäri on arvostettu henkilö, joka määrää hoidon", sanoo Tavassoli.
Erityisen vaikeaa lääkärin on hyväksyä lapsen elämän vaarantamista aivan suotta. Verensiirroista kieltäytyminen aiheuttaa ongelmia jatkuvasti Naistenklinikalla. Esimerkiksi sikiön anemia hoidetaan normaalisti antamalla sikiölle verta napanuoran kautta, jolloin raskautta voidaan jatkaa normaalisti. Ellei anemiaa hoideta, muun muassa lapsen aivovaurion riski on suuri.
"Lapselle voidaan antaa verta syntymän jälkeen ilman vanhempien suostumustakin, mutta se merkitsee, että keisarinleikkaus joudutaan tekemään liian aikaisin. Keskosuus lisää vammautumisen riskiä ja verensiirto keskoselle on äärimmäisen vaikeaa", toteaa Halmesmäki.
Halmesmäen mukaan uskonnollisen ryhmän kuri voi toisinaan olla niin vahva, että puoliso ei uskalla tehdä päätöstä edes siitä, annetaanko potilaan kuolla vai ei. Tällaisissa tapauksissa puoliso päätöksenteon hetkellä usein vain katoaa.
Ongelmia aiheuttaa myös ehkäisystä kieltäytyminen. Yhteisön kontrolli voi estää ehkäisyn, vaikka uuden raskauden pelko täyttäisi jo useita hengenvaarallisia synnytyksiä läpikäyneen äidin elämän.
Vieraan kulttuurin ongelmia pohdittiin Lääkäriliiton eettisen valiokunnan seminaarissa.

Vartti 22.9.2008
Alaikäistä tyttöä lähenneltiin bussipysäkillä
Yli 30-vuotias mies lähenteli seksuaalisesti 15-vuotiasta tyttöä bussipysäkillä Espoon Soukassa viikko sitten lauantaina iltakahdeksan aikaan.
Mies suuteli tyttöä väkisin ja työnsi kätensä hänen housuihinsa.
Lähentelijä pakeni juosten paikalta, kun tapahtumapaikan ohi ajoi auto.
Epäilty on vaalea ja noin 180 senttimetriä pitkä. Hän oli pukeutunut vaaleisiin farkkuihin ja farkkutakkiin.
Epäilty on ilmeisesti ulkomaalainen, ja hän ajaa mahdollisesti ulkomaanrekisterissä olevaa Mercedes-Benz -pakettiautoa.
Asiaa tutkitaan lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Tapaukseen liittyvät lisätiedot pyydetään ilmoittamaan Espoon poliisille numeroon (09) 525 4380.

19.9.08
Helsingin Sanomat 19.9.2008 (3.)
Yksi houkuttelevimmista avioliittokohteista on Ruotsi
EU:n lumeavioliittoja kartoittavan projektin mukaan hääjärjestelyt ovat ihmiskauppaan verrattavaa, järjestäytynyttä toimintaa, jossa liikkuvat suuret rahat. On kuitenkin mahdotonta sanoa, kuinka laajaa toiminta on.
Yksittäisiä oikeustapauksia pulpahtelee esiin eri maissa silloin tällöin, mutta esimerkiksi kansainväliset poliisijärjestöt Europol tai Interpol eivät jahtaa avioliittokauppiaita.
"Lumeavioliiton järjestäminen ei ole itsessään rikos, mutta sen voi rinnastaa laittoman maahantulon järjestämiseen. Europol ja Interpol puuttuvat rajat ylittävään kansainväliseen rikollisuuteen, eivätkä ne ehdi selvittää näitä", kertoo rikosylikomisario Jaakko Sonck keskusrikospoliisista.
Lumeavioliittopapereita siirretään viranomaisen pöydältä toiselle: poliisilta maahanmuuttoviranomaisille ja takaisin.
Kattavia tilastoja maailmalta ei ole, mutta yksittäisiä lukuja löytyy. Britannian sisäministeriöstä kerrotaan, että lumeavioliitoiksi tuomittujen tapausten määrä putosi 3 500:sta vuonna 2004 alle 400 tapaukseen viime vuonna. Epävirallisten tilastojen mukaan lumeliittojen määrä olisi Britanniassa jopa 10 000 vuodessa.
Belgiassa lumeliittoja solmittiin vuonna 2005 hieman yli 2 200. Vuonna 2007 määrä oli kohonnut jo 7 700 liittoon.
Kohdemaat vaihtuvat lainsäädännön muutosten mukaan. Tällä hetkellä yksi houkuttelevimmista maista on Ruotsi, kertoi Ruotsin keskusrikospoliisi Svenska Dagbladetille kesäkuun lopussa viitaten EU-projektin tuloksiin.
Poliisin mukaan Ruotsi on houkutteleva maa, sillä avioliitto- ja esteettömyysprosessi ovat nopeita ja yksinkertaisia. Poliisin arvion mukaan järjestetyn avioliiton hinta voi nousta jopa 200 000 kruunuun (21 000 euroon).
Ruotsalaisen avioliittotodistuksen turvin pari on vapaa lähtemään toiseen EU-maahan tai anomaan kansalaisuutta.
"Saimme vihjeen Belgiasta, että suuri määrä intialaisia ja pakistanilaisia miehiä solmi avioliittoja Ruotsissa belgialaisten naisten kanssa ja haki sitten oleskelulupaa Belgiasta", sanoi rikostarkastaja Ulla Ahlbäck Svenska Dagbladetille.
Verkosto nettosi lähes kaksi miljoonaa euroa esteettömyystodistusten ja vihkiäisten järjestämisestä.
EU-kansalaisen ja EU:n ulkopuolelta tulevan puolison avioliittojen määrä on kasvanut Ruotsissa lähes nelinkertaiseksi vuodesta 2001.
Ilmiöön on vaikea puuttua ja ennakkotapauksia tuomioista on vähän.
Ruotsin tuomioistuin päätti kesäkuussa vapauttaa ihmissalakuljetussyytteistä neljä vietnamilaista, joita syytettiin 30 vietnamilaisen kulissiavioliittojärjestelyistä.
Tuomioistuimen mukaan kulissiavioliitto ei täytyä ihmissalakuljetuksen tunnusmerkkejä, sillä ihminen tulee maahan normaalien maahantulomuodollisuuksien läpi.

Helsingin Sanomat 19.9.2008 (2.)
Lumeavioliittojen määrä kasvoi Suomessa selvästi
Lumeavioliitoista on tullut suosittu tapa kiertää maahanmuuttosäädöksiä. Suomessa lumeliittoepäilyt ovat lisääntyneet poliisin havaintojen mukaan alkuvuonna selvästi.
"Tänä vuonna Suomeen on tultu erityisesti Aasiasta: Thaimaasta ja Vietnamista. Suomessa oleva sukulainen on voinut jo valmiiksi etsiä sopivan puolison. Suurin osa Aasiasta tulleista on ollut naisia", kertoo komisario Heli Aaltonen Helsingin ulkomaalaispoliisin maahanmuuttoyksiköstä.
Aaltonen on tutkinut yhdessä kurssitoverinsa Anne Hiltusen kanssa lumeavioliittoja syksyllä valmistuvassa Poliisiammattikorkeakoulun opinnäytetyössä.
Maahanmuuttovirasto myöntää perhesuhteen nojalla ensimmäisen oleskeluluvan silloin, kun hakija on ulkomailla. Poliisi käsittelee oleskeluluvan, jos puoliso on jo Suomessa.
Lumeliitoja ja niistä tehtäviä valituksia ei tilastoida erikseen. Muun muassa toimeentulon tai rikostaustan takia evätyt oleskeluluvat on niputettu samaan tilastoon.
Maahanmuuttoyksikön tulosalueen johtaja Pauliina Helminen Maahanmuuttovirastosta arvelee, että oleskelulupa evätään lumeliiton takia vuosittain noin 100–200 ulkomaalaiselta.
"Päätöksiä lumeliitoista tehdään kuukausittain. Suurimmasta osasta valitetaan", hän sanoo.
Valitus käynnistää uuden tutkimusprosessiin, jolloin osapuolet voivat esittää yhteiselämästään lisätodisteita, kuten valokuvia. Helmisen mukaan viranomaisten selkeitä virheitä tai lainvastaisia päätöksiä tulee esiin vain 0–2 prosentissa tapauksissa.
Aaltosen tutkimus osoittaa, että valitus kumoaa usein epäilyn lumeliitosta.
Helsingin hallinto-oikeudessa käsiteltiin viime vuonna 37 lumeliittoa koskevaa valitusta. 24 tapauksessa valitus meni läpi.
Valitus hylättiin usein selkeästä syystä: pari oli jo ehtinyt erota.
"Vain pieni osa johtui varsinaisista käsittelyvirheistä. Usein hallinto-oikeudessa tuli esille yhteiselosta uusia todisteita tai aika oli tehnyt tehtävänsä ja liittoon oli syntynyt esimerkiksi lapsi."
Osassa tapauksista hallinto-oikeus on Aaltosen mukaan tulkinnut samoja todisteita, mutta päätynyt selkeästi eri kannalle kuin asian ratkaissut viranomainen.
Aaltosen mielestä läpi menee myös selviä lumeliittotapauksia, jos pari jaksaa valittaa. Lumeliitto onkin aina tulkinnanvarainen.
"Yhteistä kieltä ei ole, monien vuosien ikäero, naimisiin kolmen kuukauden päästä tapaamisesta", Aaltonen kertoo yhden hyväksytyn valituksen yksityiskohdista.
Rikollisuus liittyy lumeliittoihin, mutta se on hyvin piilevää ja vaikeaa tutkia. Alkuvuoden aalto voi olla merkki järjestäytyneestä välitystoiminnasta, Aaltonen sanoo.

Ilta-Sanomat 19.9.2008
Mies loukkaantui vakavasti tappelussa
Kahden ulkomaalaisen miehen välille tuli hotelli Korpilammessa riitaa, joka yltyi nyrkkitappeluksi. Yli 40-vuotias mies loukkaantui tappelussa vakavasti, koska hänet heitettiin lattialle, ja hän löi päänsä.
Uhri on sairaalahoidossa. Poliisi pidätti pahoinpitelystä 35-vuotiaan miehen, ja häntä esitetään vangittavaksi.

Helsingin Sanomat 19.9.2008
Naamiomiehet ryöstivät S-marketin Uudessakaupungissa
TURKU. Kommandopipoihin naamioituneet kaksi miestä ryöstivät torstai-iltana rahaa S-marketista Uudessakaupungissa uhkaamalla henkilökuntaan kuuluvia naisia puukoilla.
Naiset olivat poistumassa illalla kello 21 työpaikaltaan Vakka-Suomen S-marketista, kun liikkeen takana olevan lastauslaiturin kautta paikalle ilmestyi kaksi pipopäistä miestä.
Puukolla naisia uhaten miehet pakottivat heidät takaisin sisään liikkeeseen. Siellä he sitoivat toisen naisen kiinni tuoliin ja vaativat toista naista avaamaan rahakaapin. Miehet löysivät liikkeestä rahapussin. He ottivat sen mukaansa ja poistuivat paikalta.
Miehet puhuivat naisten mukaan venäjän tapaista kieltä ja huonoa suomea. Molemmilla miehillä oli mahdollisesti farkut jalassaan, toisella maastonvihreä paita, jossa rinnan kohdalla vasemmalla oli tekstiä.
Toisella miehellä oli voimakkaat kulmakarvat. Miehet olivat normaalivartaloisia, pituudeltaan 170–180 senttiä.

18.9.08
Aamulehti 18.9.2008
Ruotsin suurkaupungeissa jengisota
Ongelma: Rikollisuus houkuttaa yhä nuorempia, aseina pommeja ja käsikranaatteja
Eteläisessä Ruotsissa on valloillaan jengisota. Autopommit ja ampumavälikohtaukset seuraavat toisiaan niin Göteborgissa kuin Malmössäkin.
Esimerkiksi Göteborgissa on koettu yhdeksän ampumavälikohtausta viimeksi kuluneiden kahdentoista päivän aikana. Malmössä on puolestaan räjäytetty huoneistoja käsikranaateilla ja pommeilla. Ulkopuoliset ovat toistaiseksi säästyneet henkilövahingoilta.
- Jengit käyvät taistelua huume- ja kiristysmarkkinoista, tietää Göteborgin poliisipäällikkö Klas Friberg.
Yhteenotot ovat kärjistyneet kuluneena kesänä. Tapahtumat ovat keskittyneet pääasiassa suurkaupunkien lähiöihin. Ruotsin keskusrikospoliisi on tilanteesta vaitonainen.
- Emme tiedä tarkasti, mitä tämä on, mutta se on selvää, että tilanne on vakava, sanoo keskusrikospoliisin lehdistösihteeri Varg Gyllander.
Junioriporrasta
Nyt valtataistelua käyvien jengien jäsenet ovat varsin nuoria. Ruotsin keskusrikospoliisin järjestäytyneestä rikollisuudesta aiemmin tekemän selvityksen mukaan useimmat lähiöjengien nuoret ovat alle 18-vuotiaita. Ryhmiä löytyy myös Tukholmasta, mutta ongelmallisin tilanne on Göteborgissa ja Skoonessa, missä on tavattu jopa 13-vuotiaita jengiläisiä.
Jengien jäsenten määrä kasvaa, ja rikokset ovat yhä törkeämpiä. Jengit syyllistyvät useimmiten ryöstöihin, varkauksiin sekä väkivalta- ja huumerikoksiin. Nuoret ovat kovapintaisia, eivätkä he piittaa poliiseista tai muistakaan ihmisistä. Jäseniksi hankkiudutaan useimmiten kontaktien avulla.
Gyllanderin mukaan jengiytyminen liittyy lähiönuorten sosiaalisiin ongelmiin ja maahanmuuttajien syrjäytymiseen. Siten ongelma on ennaltaehkäisymielessä enemmänkin yhteiskunnallinen kuin poliisiasia. Ranskan kaltaisista nuorisomellakoista Gyllander ei kuitenkaan vielä lähde puhumaan.
Yhteyksiä esikuviin
Poliisi ei sulje pois jengien yhteyksiä maan järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Ruotsissa erilaiset rikollisverkostot tekevät keskusrikospoliisin selvityksen mukaan yhteistyötä. Ilmiselviä ovat yhteydet rikollisiin moottoripyöräjengeihin.
Poliisi ei kuitenkaan seiso tumput suorina, vaan on ryhtynyt yhteistyöhön kaupunkien ja jopa yritysten kanssa. Lisäksi jengien jäsenten värväystä pyritään estämään.
Gyllanderin mukaan tilanne on hallinnassa melko hyvin, mutta yksittäisten paikkakuntien tilannetta hän ei lähde kommentoimaan.
- Suuren yleisön ei tarvitse olla peloissaan, mutta tietyillä asuinalueilla ei ole vaaratonta.
Tähän asti turvallisena mainostetun Göteborgin tapahtumajärjestäjät pelkäävät jo kaupungin maineen puolesta.
Fakta
Asuinpaikan mukaan
Göteborgissa jengit ovat lähinnä löyhiä verkostoja, joiden jäsenistö valikoituu asuinpaikan ja henkilön rikollisen maineen mukaan. Nuoret ovat arvaamattomia, eivätkä he koskaan puhu poliisille. Yhteyksiä ammattirikollisverkostoihin luodaan jo nuorella iällä.
Tukholmassa jengejä on pääasiassa eteläisissä lähiöissä, missä niiden jäsenet ovat 20-30 -vuotiaita. Rikoksia tehdään yleensä saman lähiön nuorten kanssa, mutta joskus mukaan otetaan erikoisosaajia maalta. Jengit tekevät myös pankkiryöstöjä lähimaaseudulla.
Skoonessa jengejä on eniten, jäsenet ovat enimmäkseen alle 18-vuotiaita. Jengiläiset suhtautuvat hyvin vihamielisesti poliisiin ja muihin yhteiskunnallisiin instituutioihin. Vartijoita, poliiseja, paloautoja ja jopa ambulansseja vastaan on hyökätty.
[Vain paperiversiossa.]

17.9.08
Helsingin Uutiset 17.9.2008
Kouluväkivalta karkottaa oppilaita Myllypuron ala-asteelta
Itähelsinkiläisellä ala-asteella on käynyt oppilaskato koulukiusaamisen takia.
Helsingin Uutisiin yhteyttä ottaneen äidin mukaan kolme Myllypuron ala-asteen oppilasta on viimeisen parin viikon sisällä vaihtanut koulua henkisen ja fyysisen väkivallan takia. Lähtijät ovat kaikki samalta luokalta.
–Luokassa on kriisi, koska kolme on jo lähtenyt. Vanhemmat pitäisi pyytää paikalle keskustelemaan tilanteesta, mutta siitä on toistuvasti kieltäydytty. Tämä on pelottavaa. Oppilaisiin on käyty fyysisesti käsiksi viikoittain, sanoo nimettömänä pysyvä äiti, jonka lapsi siirtyi toiseen kouluun.
Äidin mukaan kiusaajina on neljän pojan joukko, joka erityistukea tarvitsevana on sijoitettu itseään nuorempien oppilaiden luokkaan. Äiti epäilee, että erityisoppilaat eivät saa riittävästi tukea täpötäydessä yleisopetuksen ryhmässä, mikä osaltaan lisää oppilaiden oireilua. Kiusaajat ovat pari vuotta luokkatovereitaan vanhempia.
–Maahanmuuttajia on alueella ja se pitää hyväksyä, mutta erityistukea tarvitsevia oppilaita pitäisi olla yhdellä luokalla ja yhdessä koulussa vähemmän. Ei mielestäni ole rasistista puhetta, että ne maahanmuuttajat, joilla on esimerkiksi kieliongelmia, tarvitsevat erityistukea.
Rehtori Anna Hirvonen vahvistaa, että kolme saman luokan oppilasta on siirtynyt pois Myllypuron ala-asteelta tänä syksynä.
–Vanhemmat ovat viestittäneet, että koulukiusaamista on ollut ja se on vanhempien näkökulma. He näkevät asian omalta kannaltaan.
–En kiellä, etteikö Myllypuron ala-asteellakin voisi koulukiusaamista esiintyä, mutta monta kertaa kyse on mutkikkaasta tapahtumasarjasta. Asioita selvitellään koululla aina kaikkien osapuolten kannalta. Tässä kohdin en voi tarkemmin kommentoida asioita salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden takia, Hirvonen lisää.
Hirvosen mielestä Myllypuron ala-asteella oppimisvaikeuksista kärsiviä ja erityistukea tarvitsevia oppilaita ei ole sijoitettu normaalin perusopetuksen luokille liikaa. Hirvosen mukaan erityisoppilaita ei ole heidän koulussaan keskimääräistä enemmän.
–Kun koulutulokkaat tulevat ja luokkia muodostetaan, pyritään siihen, että luokat olisivat mahdollisimman tasapainoisia niiden ennakkotietojen perusteella, joita meillä oppilaista on.
Hirvonen myöntää kuitenkin, että Myllypuron ala-asteella on normaaliluokkiin sijoitettuna oppilaita, joille on tehty erityisluokkapäätös.
–Kaupungissa toimii erityisluokkia, joihin sijoitetaan oppilaita, joilla erityistuen tarve on erityisen suuri. Näitä erityisluokkien luokkapaikkoja ei ole Helsingissä tarpeeksi. On oppilaita jotka tarvitsisivat tuetumpaa oppimisympäristöä, mutta he joutuvat silti joskus odottamaan erityisluokkapaikkaa. Meillä on muutamia jonossa, mutta niin on useissa muissakin kouluissa.
Hirvonen ei tiedä, minkä tyyppistä tilaisuutta vanhemmat ovat toivoneet.
–Vanhempainilta tässä kyseisessä luokassa on tulossa. Joskus on järjestetty tilaisuus, jossa kriisiosapuolet vanhempineen tapaavat, mutta tässä on ollut eri syitä, joiden takia se ei ole ollut mahdollista.

Turun Sanomat 17.9.2008
Vuokra-asunnon remontin kulut jopa 20 000 euroa
Piittaamaton asumistyyli ja jätteiden heittely huolestuttavat huoltomiehiä
Lähiöiden jätekatokset pursuavat monissa turkulaislähiöissä lajittelemattomasta jätteestä.
Tiistaina itäisen Turun alueella yksittäisen rivitalon jätekatoksen ovelta ei pääse pitemmälle. Kolme suurta lattiamattoa, henkilöauton pohjapanssari, patjat, kokonaiset pahvilaatikot ja sinne tänne heitetyt haisevat roskapussit estävät lajiteltujen jätteiden sijoittamisen oikeisiin laatikoihin.
- Tämä on todella turhauttavaa, kommentoi Lassila&Tikanojan huoltomiehenä toimiva Jarno Vieno.
Jätteiden kerääminen vääristä paikoista vie hänen mukaansa joka viikko ainakin yhden huoltomiehen kokopäiväisen työpanoksen. Törkeimmät tapaukset pyritään jäljittämään rikkomalla roskapussit ja selvittämällä niiden heittäjä.
Asumisessa tyypillisiä piittaamattomuuksia ovat väliovien ja kaappien rikkomiset, kosteusvauriot, lieden väärinkäytöstä johtuneet vauriot sekä huolimattomuus ilmastointilaitteiden käytössä.
- Tyypillisin kommentti on, että se on varmaan lapsen tekemä, Jarno Vieno kertoo.
Perusremontti tuhansia euroja
Lähes jokaisella vuokrataloalueella joudutaan teettämään kuukausittain kalliita korjausremontteja. Usein ne ovat pieniä, mutta valitettavan usein joudutaan tekemään kunnon korjausta. Perusremonttiin uppoaa usein tuhansia euroja. Kallein on maksanut 20 000 euroa.
- Kyse on usein vioista, jotka eivät ole tulleet normaalin elämisen kautta. Ovissa ja seinissä on reikiä ja tapetit on revitty. Joskus asukas pesee lattian niin suurella vesimäärällä, että seinien kipsilevyt turpoavat ja pilaantuvat jopa 30 senttimetrin korkeudelta, L&T:n huoltomies Rami Björklund kertoo.
- Myös liedet ovat ongelma. Jotkut lämmittävät asuntojaan säätämällä uunin 300 asteeseen ja jättävät luukun auki. Sen seurauksena nupit sulavat ja grillivastukset hajoavat ja tippuvat alas, hän lisää.
Asukas saattaa vaatia uutta jääkaappia siitä syystä, että ovi ei mene kiinni, vaikka ongelma selviäisi sulattamalla kaapin valtavat jääkokkareet.
Ongelmana on myös se, että rikkoontuneet tai hylätyt huonekalut ja pesukoneet jätetään käytäville, koska huoltomiesten arvellaan huolehtivan niistä. Vastuu kuuluu kuitenkin asukkaille. Kerrostalojen käytäviin jätetyt suurikokoiset esineet ovat myös turvallisuusriski, koska ne hidastavat kiireellisissä tilanteissa sairaankuljetus- sekä sammutus- ja pelastustehtäviä.
Björklund on ollut työssään 13 vuotta, ja tilanne on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan.
- Omat neuvot alkavat käydä vähiin, joten otamme mielellämme hyviä neuvoja vastaan. Jos mikään ei auta, niin ehkä meidän täytyy hankkia esiintymislava ja järjestää tempaus, jossa kerrotaan asiat niin hyvin, että tieto menee varmasti perille, Björklund heittää puoliksi tosissaan.
- Mehän voidaan vaikka ottaa soittovehkeet mukaan, Vieno lohkaisee.
Ohjeita ei ymmärretä
Turun lähiöissä on ollut vuosien varrella vireillä useita projekteja ja tapahtumia, joissa asukkaille on tiedotettu myös asumisen pelisäännöistä. Yksittäiset tapahtumat eivät kuitenkaan tavoita kuin murto-osan asukkaista. Ongelmana on myös se, että asukkaiden vaihtuvuus on suurta ja kaikki eivät ymmärrä suomenkielisiä ohjeita.
Halisten Kardinaalinkadulla toimivan, RAY:n rahoittaman Muu maa mustikka -projektin projektivastaava Satu Husso pitää asiaa tärkeänä. Hän aikoo ottaa asian puheeksi jo tällä viikolla.
- Omakielisiä ohjeita tarvitaan. Jospa Kotilo-projektin kautta saadaan jotain apua asiaan, hän lupaa.
Mustikka-projektin tarkoituksena on helpottaa Halisten alueen maahanmuuttajalapsiperheiden sopeutumista omaan lähiöönsä sekä suomalaiseen yhteiskuntaan.

15.9.08
Helsingin Uutiset 15.9.2008
Mies poistui autosta lyödäkseen
KLUUVI Mieskävelijää lyötiin lauantaiyönä neljän aikaan ilman syytä Mikonkadun ja Kaisaniemenkadun risteyksessä.
Vuonna 1960 syntynyt mies oli kulkemassa suojatiellä, kun lähestynyt Honda ajoi lähes hänen päälleen. Auto kurvasi tien laitaan ja siitä nousi useita miehiä. Joku heistä mottasi kävelijää nyrkillä naamaan.
Uhrin silmäkulma aukesi. Uhri luonnehti autossa olleita aasialaisen näköisiksi. Vihjeet poliisille p. 1894240.

14.9.08
Kaleva 14.9.2008 (2.)
Nainen pahoinpideltiin Kajaanissa
Parikymppinen nainen pahoinpideltiin Kajaanissa ravintolan edustalla Raatihuoneen torilla lauantai-iltana.
Naiselle tuli silmäkulmaan vertavuotava haava. Poliisi epäilee teosta noin 25 vuotiasta ulkomaalaistaustaista miestä.
Pahoinpitelijä hyökkäsi myös naisen parikymppisen poikaystävän kimppuun, kun poikaystävä meni väliin tilanteessa. Ulkomaalainen mies löi poikaystävää nyrkillä käsivarteen sekä viilsi veitsellä miehen takin hihaan reiän.
Poliisi tutkii tapausta törkeän pahoinpitelyn yrityksenä sekä pahoinpitelynä. Kajaanin poliisi toivoo mahdollisia silminnäkijähavaintoja.

Kaleva 14.9.2008
Oululaismies ryöstettiin puistossa
Oululaismies ryöstettiin Kasarmintie 3 kohdalla perjantain ja lauantain välisenä yönä. Mies oli kävellyt Ainolan puistossa kello 3 ja 4 välillä, kun kaksi ulkomaalaisen näköistä miestä oli tarrannut häneen kiinni.
Toinen miehistä riisti uhrilta lompakon sekä Sony Eriksson matkapuhelimen. Lompakossa oli joitakin kortteja sekä pieni määrä rahaa. Poliisin saamien tuntomerkkien mukaan ryöstäjät olivat noin 25 vuotiaita.

12.9.08
Iltalehti 12.9.2008
Varas iski arvoautoihin
Mersuista ja Bemareista anastettiin kalliita soittimia, turvatyynyjä ja navigaattoreita.
Varas tai varkaat iskivät noin 30:een arvoautoon viikon aikana viime keväänä pääkaupunkiseudulla. Autoista vietiin turvatyynyjä, cd-soittimia ja navigointilaitteita.
Autoista anastetun omaisuuden arvo nousi yli 50 000 euron. Yksittäisestä autosta saatiin enimmillään lähes 9 000 euron arvoiset laitteet.
Autoille aiheutuivat lisäksi huomattavat aineelliset vahingot. Kihlakunnansyyttäjä Laura Tikan mukaan varkaussarjan kokonaisvahingot nousivat noin 100 000 euroon.
Pääosa murroista kohdistui Mersuihin ja Bemareihin, mutta myös muutamaan Audiin ja yhteen Volkswageniin. Varkauksista lähes 20 tehtiin Espoossa sekä loput Vantaalla ja Helsingissä. Samana yönä saatettiin murtautua viiteenkin autoon.
Kaksi vuotta vankeutta
Varkauksista epäilty jäi kiinni, kun poliisi yllätti hänet kesken murtopuuhien.
Espoon käräjäoikeus tuomitsi ulkomaalaisen miehen keskiviikkona kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen varkauksista ja törkeistä varkauksista. Hänet määrättiin suoraan kärsimään rangaistustaan.
Tuomittu myönsi osan varkauksista, mutta kertoi kumppaninsa tehneen osan. Tutkinnassa ei toista henkilöä kuitenkaan löydetty.
Tutkinnassa kävi ilmi, että autoihin oli murtauduttu erikoisvalmisteisilla työkaluilla, jollaisia Suomessa ei ole poliisin mukaan aikaisemmin tavattu.
- Eräässä merkissä murrosta ei jäänyt mitään jälkiä, Tikka sanoo erikoisvälineistä.

Ilta-Sanomat 12.9.2008
Autoilija hyökkäsi mattoveitsi ojossa liikennevaloissa
Postiauton kuljettaja koki kauhunhetkiä Espoossa, kun toinen autoilija työnsi liikennevaloissa mattoveitsen hänen kurkulleen. 43-vuotiasta autoilijaa ei toisen kuljettajan ajotyyli miellyttänyt.
Syyttäjä Markku Ahosen mukaan tapaus sattui toissa vuoden elokuussa Espoon Karakalliossa. 26-vuotias postiauton kuljettaja kertoi pysähtyneensä liikennevaloihin ja huomanneensa vieressään bussikaistalla henkilöauton. Valojen vaihduttua molemmat autot jatkoivat risteyksen yli suoraan, ja 43-vuotias autoilija koetti siirtyä bussikaistalta postiauton eteen. Tämä jäi kuitenkin yritykseksi.
Seuraavissa valoissa postiauton kuljettaja huomasi taustapeilistä, että toinen kuljettaja lähti juoksemaan häntä kohti mattoveitsi kädessä. Veitsimies avasi auton oven, otti kuljettajaa rinnuksista kiinni ja uhkasi teräaseella. Samalla hän huusi kovaan ääneen jotain vieraalla kielellä.
Postiauton kuljettaja sai uhkailijan auton rekisterinumeron ylös. Syyttäjä Ahosen mukaan poliisi takavarikoi myöhemmin mattoveitsen, joka löytyi epäillyn taskusta.
Riehuja sai teostaan Espoon käräjäoikeudessa tiistaina 40 päiväsakkoa, josta tulee maksettavaa 400 euroa. Tuomittu kiisti kaiken.

10.9.08
Ilta-Sanomat 10.9.2008
Brittipoliisit palasivat Suomeen tutkimaan terroriaikeita
Britannian poliisi palasi maanantaina Helsinkiin selvittämään terrorismiyhteyksistä epäillyn 22-vuotiaan miehen liikkeitä Suomessa.
- Kyse on lähinnä siitä, että britit jatkavat niiden henkilöiden kuulemista, joita he eivät ensimmäisellä vierailullaan ehtineet jututtaa, keskusrikospoliisin rikosylikomisario Tero Haapala vahvistaa.
Britannian pääministeriä Gordon Brownia kohtaan esitettyjen tappouhkauksien tekijäksi epäilty mies oli reilut pari viikkoa sitten matkalla Helsinkiin, kun hänet pidätettiin yhdessä kahden muun henkilön kanssa Manchesterin lentokentällä.
Ennen pidätystään 22-vuotias oli hoitanut jo vuosia imaamin tehtäviä Suomen Islam-keskuksessa Helsingissä.
Brittiläiset poliisit kuulustelivat tiistaina Suomen keskuksen puheenjohtajaa Mohammad Altafia, joka on tavannut epäillyn moneen otteeseen.
- Poliisit tivasivat minulta neljän tunnin ajan keitä hän on tavannut, missä hän on liikkunut ja onko hän koskaan puhunut mitään uhkauksista, Altaf kertoo kuulustelujen kulusta.

9.9.08
Iltalehti 9.9.2008
Siivousfirmojen kuittikauppoja alettiin puida käräjillä
Pääkaupunkiseudulla toimineiden siivousfirmojen kuittikauppasotkun puinti on alkanut käräjäoikeudessa.
Vyyhti kietoutuu muutaman kuittitehtailijan ja kuuden yrityksen ympärille. Syytteitä saa yhteensä 30 henkilöä.
Espoon kihlakunnansyyttäjän mukaan yrityksissä on vältetty veroja ja sosiaaliturvamaksuja yhteensä noin 1,7 miljoonan euron edestä. Ahkerin kuitinkirjoittaja on syyttäjän mukaan netonnut lähes 200 000 euroa.
Päätekijöiksi epäiltyjä on seitsemän. Ainakaan tässä vaiheessa kenellekään ei vaadita ehdotonta vankeutta. Rikosnimikkeet ovat törkeä veropetos ja törkeä kirjanpitorikos avunantoineen sekä rekisterimerkintärikos.
Espoon käräjäoikeus piti valmisteluistunnon asiassa alkuviikosta. Kaikkia vastaajia ei ole vielä saatu haastettua.
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2004-2007. Vyyhdin pääkäsittely alkaa ensi tammikuussa.
Kts. myös Iltalehti 1.2.2007.

7.9.08
Iltalehti 7.9.2008
Kaahari yritti ajaa poliisien päälle
Vuonna 1972 syntynyt ulkomaalainen mies yritti ajaa lauantai-iltana häntä pysäyttämässä olleiden poliisimiesten päälle.
Poliisi yritti pysäyttää vaarallisia ohituksia tehnyttä ja ylinopeudella ajanutta autoa Valtatie 5:llä Hirvensalmen Lahnaniemen kohdalla. Kuljettaja ei noudattanut poliisin pysäytysmerkkiä ja ajoi poliisipartioiden ohi jopa yli 150 km/h nopeudella.
Autolle oli hetkeä aiemmin mitattu tutkalla 159 km/h nopeus. Ajoradalla seisseet poliisimiehet joutuivat hyppäämään ohi kiitäneen auton edestä sivuun. Tieosuudella on 100 km/h nopeusrajoitus.
- Piti vain näyttää pysähtymismerkkiä ja hypätä saman tien alta pois. Kyllä se jälkikäteen sykettä nosti, kertoi toinen pysäytystä yrittäneistä poliiseista, ylikonstaapeli Seppo Tompuri.
- Kahdella laitteella mitattiin. Ei mennyt montaa minuuttia, kun Viron kilvissä ollut Ford Mondeo tuli näkyviin. Lukemat koko ajan vain kasvoivat, kun se lähestyi meitä. Se ei aikonutkaan pysähtyä missään vaiheessa, Tompuri kuvaili.
Ainoa vaihtoehto oli hypätä kiireesti sivuun. Tompurin mukaan se kävi enemmänkin alitajuisesti.
- Kun auto tulee sataakuuttakymppiä, se tulee aika äkkiä. Vaikea on arvioida, kuinka läheltä se meni. Minkäänlaista väistöliikettä kuljettaja ei tehnyt. Viitostiellä on siinä kohdassa vain kaksi kaistaa. Auto ei millään tavoin mennyt vastaantulevien puolelle väistääkseen.
Kuljettaja pakeni paikalta. Hänen käyttämänsä ajoneuvo löytyi Merrasmäentieltä tyhjänä. Kuljettajaa etsittiin lähialueilta usean partion voimin ja hänet löydettiin iltayhdeksän maissa Hietasesta. Hän oli alkoholin vaikutuksen alaisena.
Poliisi tutkii tapausta alustavasti murhan yrityksenä ja törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Epäilty on pidätetty.

Turkulainen 7.9.2008
”Katutappeluja tulee lisää”
Poliisipartiot hillitsevät keskustan viikonloppuja.
Vapaaehtoiset miettivät partiointia
Kesän loppuminen on tuonut katuväkivallan kaupunkiin. Viime viikonloppuna oli useita joukkotappeluja keskikaupungilla ja sivullisiakin pahoinpideltiin. Poliisi kuitenkin uskoo, että kyse oli satunnaisesta huonosta viikonlopusta.
– Tuskin tällaista tulee olemaan jatkossa. Kyse oli poikkeuksellisesta tapahtumasarjasta, johon emme voineet varautua, järjestyspoliisin päällikkö, ylikomisario Timo Malinen sanoo.
Eri kansallisuuksien välisiä kahinoita kaduilla seuranneet taas uskovat, että keskustassa tunteet kuumenevat jatkossakin.
Suomi on ajautumassa Ruotsin malliin. Toisistaan ottavat mittaa niin maahanmuuttajaryhmät keskenään kuin maahanmuuttajat ja alkuperäisväestö.
YLIKOMISARIO Timo Malisen mielestä kyse on usein provosoitumisesta.
– Ulkomaalaisilla on usein toisenlainen temperamentti. Siinä kädet huitovat ja ääni voi olla kova, jolloin syntyy käsitys riidan haastamisesta. Suomalaiset reagoivat siihen herkästi.
Katujen viikonloppuelämää seuranneet siviilit kertovat samaa, mutta myös sen, että maahanmuuttajanuoretkin ovat alkaneet käyttää alkoholia. Mäyräkoiria näkyy nyt heilläkin, ei vain suomalaisilla.
Poliisi aloitti tehostetun viikonloppupartioinnin keväällä. Se on koettu erittäin hyväksi.
Timo Malinen ei saa kertoa, paljonko poliiseja on keskustassa viikonloppuisin.
– Heitä ei ole kymmeniä, mutta useampi partio kuitenkin, hän toteaa.
POLIISI aikoo jatkaa tehovalvontaa koko syksyn, ainakin marraskuuhun asti.
Tappeluja on ollut Kauppatorilla, Yliopistonkadulla, keskustan kioskeilla ja Puolalanpuistossa.
Kättä pidempänä on käytetty kettinkejä, joissa on päässä lukko sekä raskassolkisia vöitä.
Lähiöissä ei juuri kahinoida porukalla. Esimerkiksi Lausteella vapaaehtoinen partiointi on rauhoittanut alueen.
Samanlaista partiointia on harkittu vapaaehtoisvoimin myös keskustassa.

6.9.08
Yle/Uudenmaan uutiset 6.9.2008
Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden lisääntyminen tuo haasteita opetukseen
Maahamuuttajataustaisten oppilaiden huono suomenkielen taito tuo kovia haasteita perusopetukseen.
Esimerkiksi Helsingin Myllypuron yläasteella noin kolmannes oppilaista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea.
Tänä syksynä aloittaneista seitsemäsluokkalaisista jo puolella on maahanmuuttajatausta.
Yhteisen kielen puuttuminen hankaloittaa myös kodin ja koulun yhteistyötä.

Ilta-Sanomat 6.9.2008
Intialainen filmiryhmä pidätettiin Espoossa
Intialaisen elokuvaryhmän Suomen-vierailu päättyi dramaattisesti. Rajavartiolaitos otti maanantaina kiinni 11 intialaista hotelli Korpilammen mökkikylässä Espoossa.
Tuottajana toiminutta miestä epäillään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Hänen uskotaan välittäneen intialaisille yli sata viisumia väärin perustein.
- Epäilemme, että näillä viisumeilla on järjestetty tai yritetty järjestää useita intialaisia Eurooppaan, kertoo tutkinnanjohtaja, kapteeni Sami Paila.
Viisumien hankinnassa perusteena on käytetty elokuvan tekoa.
Keski-ikäinen mies vangittiin perjantaina Vantaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä. Lisäksi rajavartiolaitos otti kiinni Helsinki-Vantaan lentoasemalta kolme intialaista, joiden oli määrä lähteä Tukholman kautta Pariisiin
Kolmen ensiksi kiinniotetun käännyttämistä valmistellaan, muut kiinniotetut ja pidätetyt lähtivät rajavartiolaitoksen mukaan perjantaina paluulennolle kotimaahansa.
IS:n tietojen mukaan elokuvaseurue, johon kuului intialaisia ja suomalaisia, oli valmistautumassa mökkikylässä juhlaillalliselle, kun rajavartiolaitoksen partiot iskivät.
- Kiinniottajalle tilanne oli hyvin haastava, Paila sanoo.
Pailan mukaan intialaisten jäljille päästiin rikostiedustelun avulla.
Tapausta tutkitaan törkeän laittoman maahantulon järjestämisenä.
Rajavartiolaitosta ovat tutkinnassa auttaneet muun muassa monet pääkaupunkiseudun poliisilaitokset sekä eteläinen tullipiiri.

5.9.08
lltalehti 5.9.2008
Nuoret heittivät raketin sisälle ravintolaan - 20 asiakasta vaarassa
Poliisi etsii nuorisojoukkoa, joka heitti ilotulitteen sisälle ravintolaan Turun Varissuolla.
Ilotulite oli sylkenyt sisätiloissa pienempiä räjähteitä, joita osui muun muassa kattovalaisimeen. Ravintolan puulattiassa näkyi myös useita palojälkiä. Noin 20:llä asiakkaalla oli onnea matkassa, sillä ilotulite ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Tapaus sattui Turun Varissuolla torstai-iltana.
Ravintolan ulkopuolella oli nähty viiden ulkomaalaistaustaisen nuoren juoksevan pois paikalta. Poliisin mukaan joukosta kaksi olivat noin 180-185 cm pitkiä, tummia ja hoikkia. Toisella oli yllään valkoinen verryttelyasu ja toisella tumma huppari, jossa oli vaaleaa hihoissa.
Tapahtumasta ja mahdollisista tekijöistä havaintoja tehneet voivat ilmoittaa tiedot Turun poliisille numeroon 07187 46805.

Helsingin Sanomat 5.9.2008
Tšekkiläisten rahansieppaajien kopla vangittiin Rovaniemellä
Rovaniemen käräjäoikeus on vanginnut kolme Tšekin kansalaista epäiltyinä ympäri Suomea tapahtuneista rahansieppauksista ja kultaketjujen varastamisesta.
Etsintäkuulutettu seurue otettiin kiinni Kemijärvellä.
Vangituista on kaksi miestä ja yksi nainen, iältään 25–35-vuotiaita. Poliisi epäilee heidän syyllistyneen lukuisiin rahansieppauksiin Suomessa tämän vuoden aikana. Omaisuutta on kateissa yli 30 000 euron arvosta.
Epäilty kolmikko on käynyt Suomessa useita kertoja kevään ja kesän aikana. Joukko on mennyt yleensä pienehköihin liikkeisiin ja houkutellut myyjän pois kassakoneen luota.
Myyjän esitellessä tuotteita yksi seurueen jäsenistä on anastanut rahaa kassasta. Varkaussarjan esitutkinta on keskitetty Jyväskylän ja Jämsän poliisilaitoksille.

4.9.08
Helsingin Sanomat 4.9.2008
Selvitys: Äiti tai isä yleisin lapsen pahoinpitelijä
Lapsen pahoinpitely on yleensä jatkunut pitkään, ennen kuin se tulee viranomaisten tietoon. Asia ilmenee selvityksestä, joka Helsingin sosiaalivirastossa on tehty asiakastapausten perusteella.
Tietoja esiteltiin torstaina Helsingissä pidetyssä seminaarissa, johon eri alojen asiantuntijat ovat kokoontuneet keskustelemaan lasten pahoinpitelyjen selvittelystä.
Helsingin sosiaalivirastosta on viimeksi kuluneiden kahden ja puolen vuoden aikana tehty poliisille 73 tutkintapyyntöä, joissa on epäilty lasten pahoinpitelyä. Luvussa ei ole mukana seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjä.
Selvästi suurimmassa osassa tapauksista pahoinpitelijäksi epäiltiin lapsen omaa äitiä tai isää. Noin kymmenesosassa tapauksista epäilty oli perheen ulkopuolelta. Noin kolmannes epäillyistä pahoinpitelijöistä oli ulkomaalaistaustaisia.
Lapsia oli esimerkiksi lyöty, potkittu, kuristettu tai tukistettu, mutta usein tapauksiin liittyi myös henkistä väkivaltaa, kuten nimittelyä, hoidon laiminlyömistä ja yksin jättämistä.
Lasten kaltoinkohteluun liittyi yleensä perheen muita ongelmia, kuten runsasta alkoholinkäyttöä, mielenterveysongelmia ja parisuhdeväkivaltaa.
Kaltoinkohtelulla on pitkät seuraukset, ilmenee Yhdysvalloissa tehdystä tutkimuksesta. Se vaikuttaa terveydentilaan vielä 50 vuotta myöhemmin, kertoi seminaarissa puhunut yhdysvaltalainen lastentautiopin professori Carola Jenny. Lapsuudessa koetulla traumalla on vaikutusta aikuisiän psyykkisen ja fyysisen terveyden ohella esimerkiksi alkoholismiin.

2.9.08
Turun Sanomat 2.9.2008
Opettajat toivovat lasten syövän päivällä
Osa oppilaista jättää kouluruoan turhaan väliin ramadanin aikana
Osa Turun alakoulujen oppilaista jätti maanantaina kouluruoan syömättä muslimien pyhän kuukauden ramadanin alettua, vaikka lasten ei pidä paastota. Ramadanin aikana aikuiset pyrkivät olemaan syömättä ja juomatta päivänvalon tunteina.
- Opettajia harmittaa, että pienet lapset eivät syö. Vaikka heidän ei tarvitsisi, he paastoavat kuitenkin, kertoo Varissuon koulun rehtori Juhani Kortekangas.
Kyse on hänen koulussaan muutamista oppilaista.
- Muutamat pienet paastoavat. Suurin osa syö. Opettajien toivomus on, että lapset voisivat syödä koulussa ja harjoitella paastoa vaikka viikonloppuna vanhempien kanssa. Kun koulussa kello tulee 12, alkavat lapset olla väsyneitä, jos he eivät syö.
Kortekangas kirjoitti islamin opettajan Pishtiuan Muhsenin kanssa vanhemmille viime vuonna kirjeen, jossa korostettiin alakoululaisen olevan islamin oppien mukaan liian nuori paastoamaan.
- Kaikki vanhemmat eivät millään tahdo uskoa, pahoittelee Kortekangas.
Aikaisintaan murrosikäisenä
Paastoamista ei Pishtiuan Muhsenin mukaan pidä aloittaa ennen murrosikää.
Monissa kouluissa opettava Muhsen arvioi, että alakoululaisista muslimeista noin viisi prosenttia paastoaa.
- Monet luulevat, että se on hauskaa. He myös haluavat kilpailla.
Yläkoululaiset paastoavat, jos haluavat.
- Tänään olin Samppalinnassa ja siellä vain neljä oppilasta paastosi. Melkein kymmenen ei paastonnut, kertoo Muhsen yläkouluikäisistä.
Muhsen korostaa, että pienelle lapselle on laitettava rajat.
- Uskonnon mukaan lapsille pitää sanoa, etteivät he paastoa. Se ei kuulu lapsille, sillä se ei ole hyväksi heidän terveydelleen.
Turun yliopiston professori Olli Simell ei suosittele lasten paastoa, mutta ei kuitenkaan pidä sitä terveydelle vaarallisena. Hänen mukaansa valtaosa pärjää hyvin, mutta osalle voi tulla ongelmia verensokerin heilahtelusta.
Sian tilalle muuta lihaa
Eri uskonnot on huomioitu Turun koulujen ruokalistoissa lähinnä niin, että muslimien ja juutalaisten karttaman sianlihan ohella on tarjolla vaihtoehtoinen liharuoka. Lisäksi aina on kasvisruokaa.
Maanantaina Turussa syötiin nakkikastikkeen vaihtoehtona jauhelihakastiketta.
- Kaikille tehdään aina sopiva ruoka. Jos ruokana on sianlihaa, niin yleensä se korvataan naudanlihalla, kertoo emäntä-keittäjä Ulla Louhe Pääskyvuoren koulusta.
Ateriapalvelupäällikkö Heikki Härmä arvioi, että erityisruokavalio on uskonnollisista tai terveydellisistä syistä noin kymmenellä prosentilla Turun 21 000 koululaisesta. Runsaat 2 000 oppilasta siis saa keittolan erikoisannoksen.
Esimerkiksi puhdasta juutalaisten kosher-ruokaa eivät koulut Härmän mukaan pysty tarjoamaan. Se edellyttäisi muun muassa sitä, ettei liha- ja maitotuotteita sekoiteta keskenään tai käytetä niihin samoja astioita.
- Edellisessä työpaikassani kävi rabbi siunaamassa uunit, ei kouluissa pystytä sellaiseen, sanoo Härmä.

Ilta-Sanomat 2.9.2008
Poliisi paljasti nuorten rikosliigan Vantaalla
Vantaan poliisi on ottanut kiinni kymmenkunta 13-16-vuotiasta nuorta, jotka ovat ryöstelleet uhreja Tikkurilan Heurekan puiston välimailla.
- Yksi uhreista pystyi tunnistamaan ryöstäjänsä, joten näin poliisi pääsi muidenkin ryöstäjien jäljille ja nappasi heidät kiinni, kertoi tutkinnanjohtaja Rauno Jämsä Ilta-Sanomille.
Vastaavia ryöstöjä on tapahtunut Helsingissäkin, jossa on käynnistetty omat tutkimukset.
Nuoret ovat siepanneet uhreiltaan rahaa, kännyköitä, vöitä ja kaikenlaista muutakin saalista.
Osa kiinni jääneistä joutuu tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa, koska he eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa. Osalle langetetaan matkustuskielto Vantaalle, sillä he asuvat muualla.
- Katsomme saaneemme jengin nyt hajalle. Ryöstelyjen lisäksi he ovat pahoinpidelleet uhrinsa, kertoi Jämsä.
Valtaosa jengiläisistä on ulkomaalaistaustaisia, todettiin poliisista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)