26.11.08

Aamulehti 26.11.2008

Suomalaiseksi voi päästä ilman kaksista kielitaitoa

Veronmaksaja: Kamal Uddin haluaa jäädä vaimonsa kanssa Suomeen, koska täällä voi kehittyä


Kaksi vuotta sitten Bangladeshistä Tampereelle tullut Kamal Uddin, 26, ei ollut koskaan elänyt talvea, ei tiennyt mitään pullasta, ei osannut suomea ja oli tulossa tänne vain väliaikaisesti opiskelemaan koneautomaatiota.

Nyt hän rakastaa pullaa, pitää lumesta, puhuu hieman suomea ja haluaa jäädä tänne elämään vaimonsa kanssa.

Joitakin kotimaassa oppimiaan tapoja mies ei ole hylännyt: hän pelaa sulkapallon ja pöytätenniksen lisäksi joskus krikettiä.

Tampereen teknillisellä yliopistolla tuotantotekniikasta väitöskirjaa tekevä Uddin voi olla suomalainen kahden vuoden kuluttua, jos kansalaisuuslakia muutetaan suunnitelmien mukaan. Jos lakia ei muuteta hänen pitää odottaa EU-passia ja äänioikeutta vielä neljä vuotta ja jatkaa viisumirumbaa.

Kansalaisuuden saamista aiotaan helpottaa vuonna 2010, jotta etenkin Suomessa tutkinnon tehneet jäisivät tänne töihin. Sisäministeriössä harkitaan vaaditun asumisajan lyhentämistä kuudesta vuodesta viiteen vuoteen ja opiskelijoilla neljään vuoteen. Vuosia ei ole lyöty vielä lukkoon.

- Vaikka nyt on lama ovella, Suomeen tulee ennemmin tai myöhemmin työvoimapula. Jos kansalaisuuden saa helpommin, se voi helpottaa opiskelijoiden kotiutumista Suomeen, sanoo uuden kansalaisuuslain valmistelusta vastaava ylitarkastaja Sonja Hämäläinen sisäministeriöstä.

Kamal Uddinin mielestä neljänkin vuoden asumisaikakin on liikaa vaadittu, jos ihminen tekee tutkinnon Suomessa.

- Minusta kahden vuoden asumisajan pitäisi riittää suomalaisen tutkinnon tehneillä.

Hän teki kahdessa vuodessa koneautomaation maisteriohjelmassa tutkinnon erinomaisin arvosanoin ja aloitti työskentelyn tutkijana yliopistolla.


Riittääkö englanti?
Kansalaisuuslain mukaan tyydyttävä suomen, ruotsin tai viittomakielen taito on nyt tietyin poikkeuksin yksi edellytys kansalaisuuden saamiselle.

Suomessa tutkinnon tehneiden kielitaitovaatimuksen löysentämistä mietitään nyt sisäministeriössä.

Esimerkiksi Kamal Uddin opiskelee, tekee töitä, asioi ja keskustelee ystäviensä kanssa englanniksi. Uddin on opiskellut yhden alkeiskurssin suomea yliopistossa ja yrittää opiskella sitä itse.

- Kielitaito ei saisi olla este kansalaisuuden tai työpaikan saamiselle. Maksan veroja Suomeen, ja minusta on hyötyä yhteiskunnalle, hän pohtii.

Sonja Hämäläinen sisäministeriöstä sanoo, että kielitaitovaatimus on perustunut siihen, että suomalainen kulttuuri aukeaa parhaiten suomen kielellä.

- Suomeksi palvelujen saaminen on helpompaa ja esimerkiksi lasten sopeutumisen kannalta sillä on merkitystä. Mietimme kuitenkin, onko nykyinen tyydyttävän kielitaidon vaatimus etenkin Suomessa tutkinnon tehneille liian kova.

Kansalaisuuden saamisen helpottaminen sisältyy hallitusohjelmaan. Vallassa olevat puolueet tahtovat muutosta.

Sisäministeriön työryhmä esittää ajatuksensa hallitukselle ensi vuonna, ja hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2009. Uusi laki tulee voimaan todennäköisesti vuonna 2010.

Kamal Uddin toivoo, että laki muuttuu.

- Olen onnellinen täällä. Voin opiskella ja luoda uraa. Uskon, että vaimonikin voi ensi vuonna aloittaa kaupallisen alan jatko-opinnot täällä. Hän sai luvan tulla tänne elokuun lopussa, kun laitoin hakemuksen vireille huhtikuun lopussa.

Lähde

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://lotta.yle.fi/rswebtre.nsf/sivut/paivanjuttu?opendocument&pageid=Content160200D1699

Anonyymi kirjoitti...

"Kielitaito ei saisi olla este kansalaisuuden tai työpaikan saamiselle."

Kummasti ruotsin kielen puutteellinen kielitaito kuitenkin SAA olla esteenä suomalaisen työhönotolle... Tasa-arvo kunniaan, bangladeshiläinen opetelkoon myös ruotsia.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2008-11-27,104:2:579076,1:0:0:0:0:0:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.kaleva.fi/plus/juttu766685_page0.htm

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Kaksi+asiakasta+pahoinpiteli+suositun+kebabravintolan+ty%C3%B6ntekij%C3%A4n/1135241437815

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1620628

Anonyymi kirjoitti...

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/Lapset+itkiv%E4t+15+tuntia+yksin%E4%E4n+kylm%E4ss%E4+Fordissa/117079

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200811288669942_uu.shtml

Anonyymi kirjoitti...

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=138888

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200811308677660_uu.shtml

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/1135241560788

Anonyymi kirjoitti...

Itse blogia ei kommentoida ollenkaan vaan postataan ulkomaalaisten tehtyjä rikoksia... Loistavaa. Tiedänpähän ketä en ensi vaaleissa äänestä.

Suomen kielen opetusta pitäisi selkeästi tukea lisää, peruskoulusta lähtien.

Anonyymi kirjoitti...

"Itse blogia ei kommentoida ollenkaan vaan postataan ulkomaalaisten tehtyjä rikoksia..."

Se on tämän blogin tarkoitus. Eräänlainen arkisto kulttuurimme rikastumisesta.

"Loistavaa. Tiedänpähän ketä en ensi vaaleissa äänestä."

Blogi ei tietääkseni ole ehdolla vaaleissa. Vai tarkoititko sanoa että äänestät vasemmistopuoluetta edelleenkin?

"Suomen kielen opetusta pitäisi selkeästi tukea lisää, peruskoulusta lähtien."

Jostain olemme sentään samaa mieltä, en vain käsitä miten se liittyy tähän. (en ole blogin ylläpitäjä)

Anonyymi kirjoitti...

"
Jostain olemme sentään samaa mieltä, en vain käsitä miten se liittyy tähän. (en ole blogin ylläpitäjä)"

"
Suomessa tutkinnon tehneiden kielitaitovaatimuksen löysentämistä mietitään nyt sisäministeriössä.
"

Viittasin tuohon kohtaan uutisesta. Sen sijaan että vaatimuksia löysennetään, pitäisi kielen opetukseen panostaa enemmän.

"- Suomeksi palvelujen saaminen on helpompaa ja esimerkiksi lasten sopeutumisen kannalta sillä on merkitystä." Kappaleen seuraavaan virkkeeseen en yhdy.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:9:0:1:2008-12-02;4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0,104:9:579964,1:0:0:0:0:0:

Anonyymi kirjoitti...

http://213.214.145.189/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=SKA_newssite%2FAMLayout&cid=1194608822726&p=1192553427666&packedargs=packedargs%3Dsectionpage%253DSatakunta%2526assetname%253DKielitaidoton%252Bbulgaari%252Bruiskutti%252BMerikarvian%252Bmyrkyt&pagename=SKAWrapper

Anonyymi kirjoitti...

Kielitaitovaatimus on kaikkea muuta kuin "tyydyttävä" - se on älyttömän haastava, paljon vaativampi kuin esim. oma ruotsin kielen taitoni innokkaan kouluopiskelun jäljiltä. Toki kannatan kovasti kielenopetukseen panostamista, itsekin opetan maahanmuuttajille suomea. Koulutus on ihan riittämätöntä.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/1135241627717

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135241636495