11.4.08

Iltalehti 11.4.2008

Eläkeläisen tiliä tyhjennettiin väärennetyillä papereilla

Rauman poliisi tutkii petossarjaa, jossa Lapin kunnassa asuvan eläkeläismiehen pankkitililtä on nostettu 5 300 euroa.

Apuna on käytetty väärennettyä ajokorttia.

Nostoja on tehty Turussa, Raisiossa, Naantalissa, Harjavallassa ja Helsingissä maaliskuun viimeisen ja huhtikuun 8. päivän välillä.

Poliisin mukaan miehen tiliin oli päästy käsiksi siten, että tuntematon pariskunta oli tullut eläkeläisen kotiin pyytäen päästä soittamaan puhelua. Puhelun soitettuaan he olivat poistuneet. Myöhemmin mies oli huomannut myös tiliotteensa kadonneen.

Kolmas henkilö tyhjensi tilin

Poliisi epäilee, että asialla oli romanipariskunta, sillä naisella oli yllään musta samettinen kokohame. Molemmat olivat noin 40-vuotiaita. He olivat liikkeellä viininpunaisella farmariautolla.

Kumpikaan heistä ei mennyt pankkeihin itse, vaan nostot teki iäkkäämpi mies, joka käytti eläkeläisen nimiin kirjoitettua väärennettyä ajokorttia. Mies on noin 180 senttiä pitkä ja hoikka. Hän on kalju otsalta ja päälaelta, ja hänellä on valkoinen parta. Hän käytti kultasankaisia silmälaseja.

Havaintoja epäillyistä voi ilmoittaa Rauman poliisille numeroon 071 8746100.

Lähde

Ei kommentteja: