6.4.08

Helsingin Sanomat 6.4.2008

Poliisi tutkii yhä toissa talven raiskauksia Oulussa

Reilu vuosi sitten Oulun keskustassa sattuneet raiskaukset ovat yhä selvittämättä. Rikoskomisario Kari Rantanen Oulun poliisilaitoksen väkivaltatoimistosta kertoo, että parhaillaan poliisi analysoi ja vertailee teknisen tutkinnan tuloksia.

"Tapauksia ei ole haudattu, mutta ratkaisut riippuvat aina monesta eri tekijästä. Ihmekeinoja näiden selvittämiseksi meillä ei ole", hän toteaa.

Rantanen itse on toiveikas, että tapaukset voidaan vielä selvittää.

"Kyllä se on tätä päivää, että rikos voi jäädä selvittämättä, vaikka meillä Suomessa on toistaiseksi suhteellisen hyvät selvittämisprosentit. Mutta onhan tapauksia, joissa lain koura on ollut yllättävän pitkä."

Rantanen muistuttaa, että raiskausten selvittämistä vaikeuttaa muun muassa uhrin šokkitila. Uhri ei välttämättä pysty antamaan tarkkoja tietoja tapahtuneesta. Joskus käy jopa niin, että tiedot johtavat tutkintoja harhaan. Tällaisissa tapauksissa ratkaisua haetaan teknisin keinoin.

Oulun keskustassa ja sen lähituntumassa tapahtui viime ja toissa vuoden vaiheessa kolme raiskausta, jotka herättivät laajaa julkisuutta ja kiivasta keskustelua. Kahdessa rikoksessa kyse oli joukkoraiskauksesta.

Omia havaintoja vähätellään

Tapaukset herättivät ihmettelyjä, miten kukaan ei ollut nähnyt keskellä kaupunkia tapahtunutta rikosta. Esimerkiksi Oulun kaupunki on luvannut ratkaisevasta vihjeestä palkkion, mutta sellaista vihjettä ei ole saatu

"Nykyään välinpitämättömyys on lisääntynyt ja arvot ovat koventuneet. Ihmisillä ei ole huolta eikä halua kiinnostua siitä, mitä lähimmäisille tapahtuu. Tapauksiin ei haluta sotkeutua hankaluuksien ja vaivannäön pelossa", Rantanen pohtii.

Rantanen tietää, että monet myös vähättelevät omia havaintojaan eivätkä sen vuoksi kerro niitä viranomaisille. Toisaalta ratkaisevin tieto voi tulla jopa vuosien päästä tapahtuneesta.

Lähde

Ei kommentteja: