29.12.08

Vartti 29.12.2008

Vesalan Siwa ryöstettiin aseella uhaten

Helsingin Vesalassa Rekipellontiellä sijaitseva ruokakauppa Siwa ryöstettiin maanantaiaamuna noin kello 8.10 käsiaseella uhaten.

Tummaan toppatakkiin pukeutunut mies vaati englannin kieltä käyttäen rahaa liikkeessä yksin työskenneltä naiselta. Saatuaan saaliiksi vähäisen rahasumman mies poistui kaupan takaoven kautta.

- Ihmettelin, että oliko jotain vakavampaa tapahtunut, lähikauppansa luona parveillutta virkavaltaa kummastellut Linda Kaariste kertoo.

- Kauppaan ei päässyt ostoksille, poliisi oli eristänyt paikan muovinauhoilla. Ihan kauheata, mitä voi sattua ja tapahtua, Kaariste sanoo.

Tekijä yhä kateissa

Poliisi jatkaa ryöstöstä epäillyn miehen etsintää. Tutkimusten mukaan mies pakeni todennäköisesti ensin Kontulantien yli ja kulki sen jälkeen Humikkalanrinteen ja Humikkalantien kautta Ritvalantielle. Lopuksi hän saattoi jatkaa matkaansa autolla.

Mies oli pukeutunut tummiin housuihin ja tummaan vyötäröpituiseen toppatakkiin, jossa oli huppu. Jalassaan hänellä oli tummat kengät ja päässään kasvot peittävä mustaharmaavalkoraitainen pipo, johon oli reikattu silmänreiät. Arviolta 25-35-vuotias mies oli noin 175-180-senttiä pitkä ja hoikkavartaloinen.

Poliisi pyytää asiasta jotakin tietäviä soittamaan virka-aikana numeroon (09) 189 5464 ja muulloin numeroon (09) 189 4002.

Joulukuun 8. päivä ryöstettiin Siwa Kurkimäessä, ja 13. päivä Kampissa. Roihuvuoren Alepa ryöstettiin puukolla uhaten 16. joulukuuta.

Lähde

Ei kommentteja: