28.12.08

Vartti 28.12.2008

Poliisi epäilee virolaisliigaa koruliikkeen ryöstöstä

Eilisen Westerbackin kultasepänliikkeen ryöstötapa viittaa vahvasti virolaisiin tekijöihin, uutisoi Yle. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kosken mukaan muitakaan tutkintasuuntia ei kuitenkaan ole suljettu pois.

Liikkeen ryöstö oli kahdeksas samankaltainen ryöstö vuoden 2005 jälkeen. Kultaliikkeet on ryöstetty päiväsaikaan, tekotapa organisoitu ja saaliina viety vain arvokelloja. Viidessä tapauksessa tekijöiksi osoitettiin virolainen liiga, ja kahdessa tapauksessa epäily sen osallisuudesta oli vahva.

Poliisi on ottanut useita ihmisiä kiinni ryöstön tutkinnan yhteydessä. Koski kertoo, että kiinniotettujen osuus ryöstöön on vielä epäselvä.

- Heidän osallisuuttaan tapahtumiin on tänään alettu selvittää, samalla kun muu tutkinta jatkuu. Toivottavasti ryöstäjät ovat kiinniotettujen joukossa, Koski sanoi sunnuntaina aamupäivällä.

Ryöstösaalista poliisi ei kuitenkaan vielä ole löytänyt. Poliisi ei tutkinnallisista syistä halua tarkemmin kertoa kuinka montaa henkilöä on kuultu, mistä heidät on otettu kiinni ja miksi.

Koski ei halunnut paljastaa myöskään kiinniotettujen kansalaisuutta. Ryöstäjät puhuivat keskenään englantia.

Kolme naamioitunutta miestä tunkeutui Westerbackin koruliikkeeseen lauantaina iltapäivällä hieman kello puoli neljän jälkeen.

Miehet pakottivat asiakkaan ja liikkeen myyjät aseella uhaten makaamaan lattialle. Saaliiseen kuului Kosken mukaan arvokkaita kelloja. Sen arvosta ei kuitenkaan ole vielä tarkempaa tietoa.

Liikkeestä paetessaan kaksi miehistä lähti Aleksanterinkadun suuntaan ja yksi vastapäätä sijaitsevalle kauppakujalle.

- Yleisöltä on tullut paljon tietoa heidän liikkeistään tapahtumapaikan lähistössä, mutta myöhemmästä pakoreitistä ei juurikaan, Koski kertoo.

Westerbackin kultaliike on ryöstetty viime vuosina ainakin kahdesti aiemmin.

Reilu vuosi sitten murtomiehet veivät liikkeestä arvokelloja ja koruja noin 100 000 euron arvosta. Helmikuussa 2006 virolaisliiga ryösti liikkeestä starttipistoolilla uhaten noin 116 000 euron arvosta kelloja.

Lähde

Ei kommentteja: