11.9.07

YLE Uutiset 11.9.2007

Islamisoitumisen vastustajia pidätettiin Belgiassa

Belgian pääkaupungissa Brysselissä poliisi on pidättänyt noin 150 Euroopan islamilaistumista vastustavaa mielenosoittajaa, kertoo uutistoimisto AFP. Belgian äärioikeistolaisen Vlaams Belang -puolueen mukaan kaksi sen johtohahmoa on pidätettyjen joukossa. Toinen pidätetyistä, Frank Vanhecke, on EU-parlamentin jäsen.

Osa noin 200-päisestä mielenosoittajaryhmästä oli kantanut kansallismielisiä symboleita, kertoo AFP. Poliiseista osa oli varautunut mielenosoitukseen täydessä mellakkavarustuksessa. Väkivaltaisuuksista ei ole kerrottu.

Mielenosoituksen vetäjä, Tanskan islamilaistumista vastustavan puolueen perustaja, Anders Gravers sanoi olevansa järkyttynyt pidätyksistä, koska sanoi uskovansa mielenilmausten olevan osa demokratiaa. Hän uhkasi jo viime viikolla, että mielenosoitus tullaan kiellosta huolimatta järjestämään. Järjestäjien toiveissa oli saada tuhansia ihmisiä mukaan mielenilmaukseen.

Brysselin kaupunginjohtaja kielsi viime kuussa Stop the Islamisation of Europe -liikkeen täksi päiväksi suunnitteleman mielenosoituksen, sillä perusteella, että se uhkaa yleistä järjestystä ja aiheuttaisi ongelmia ulkomaalaisväestön ja valtaväestön välillä.

EU-viranomaiset ilmaisivat maanantaina kantansa, jonka mukaan sananvapauden nimissä myös islamilaistumista vastustavat mielenosoitukset tulisi sallia. EU:n oikeus- ja sisäasiainkomissaari Franco Frattini totesi maanantaisessa haastattelussa, että hän ei halua puuttua Belgian sisäisiin asioihin, mutta hänen henkilökohtainen mielipiteensä on, että mielenosoitus olisi pitänyt sallia.

Lähde

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Älkää ottako tälle palstalle mukaan yksittäistapauksia ulkomailta. Paha tyylimoka.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200709126578376_uu.shtml

Anonyymi kirjoitti...

Juu minäkin tulin ihmettelemään että mitä tämä uutinen täällä tekee. Ei ikään kuin kuulu joukkoon yksittäistapauksia, joita ei saa yleistää.