5.9.06

Turun Sanomat 5.9.2006

Isosisko pisti kuoliaaksi pikkuveljensä hakkaajan Örebrossa

Jengiväkivalta kuohuttaa entisestään Ruotsissa. Viimeksi perjantai-iltana 16-vuotias afrikkalaistaustainen nuorukainen hakkasi verille katuun ja sairaalakuntoon 15-vuotiaan balkanilaistaustaisen nuorukaisen Örebrossa Keski-Ruotsissa.

Katuun telotun 15-vuotiaan 17-vuotias isosisko tuohtui tapahtuneesta siinä määrin, että hän pisti metsästysveitsellä kuoliaaksi 16-vuotiaan hakkaajan heti lauantain vastaisena yönä.

Nuorukaisten tappelu oli järjestetty. Uhri oli pahaa aavistamattomana kutsuttu paikalle. Järjestelyssä mukana toimi myös "tuomari".

Tappelun "järjestäjät" lisäksi filmasivat tapahtuneen kännykällä videopätkäksi, joka Örebron poliisin tiedotuspäällikön Torbjörn Carlsonin mukaan ainakin vielä maanantaina oli verkosta poimittavissa nähtäville.

Videoinnista käytetään ilmaisua "happy slapping" (Selkään huvin vuoksi!), joka yleistyy Ruotsissa.

15-vuotias uhri sanoo iltapäivälehti Expressenin mukaan videolla, ettei hän halua tapella. Hänellä ei ollut kuitenkaan mitään mahdollisuuksia "haastajaansa" vastaan.

Uhrin oli saman tien etsiydyttävä Örebron sairaalaan. Paikalle saapui myös hänen isosiskonsa.

17-vuotias isosisko ja hänen ystävättärensä päättivät ruotsalaisten lehtilähteiden mukaan hakea heti käsiinsä 16-vuotiaan hakkaajan. Saavuttuaan tämän luokse isosiskolla oli käsilaukussaan matkassa metsästysveitsi.

Kuulusteluissaan isosisko sanoo tunteneensa tulleensa uhatuksi kohdatessaan pikkuveljensä hakkaajan. Tästä syystä hän otti käsilaukustaan metsästysveitsen ja iski.

16-vuotias kiidätettiin Örebron yliopistolliseen keskussairaalaan, mutta hänen pelastamisekseen ei ollut enää mitään tehtävissä.

15-vuotiaan isosisko myöntää poliisikuulusteluissa iskeneensä, mutta ei tappaakseen, vaan puolustaakseen itseään. Hänet vangittiin Örebron käräjäoikeuden päätöksellä sunnuntaina epäiltynä murhasta tai taposta.

Lähde

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

appelun "järjestäjät" lisäksi filmasivat tapahtuneen kännykällä videopätkäksi, joka Örebron poliisin tiedotuspäällikön Torbjörn Carlsonin mukaan ainakin vielä maanantaina oli verkosta poimittavissa nähtäville.

>mista mahtaa loytya ko video?

linkkia kehiin..

Monikulttuuri kirjoitti...

Olet juuri nakittanut itsesi etsimään sen.

Toimituskunnalla ei ole hallussaan asiasta yhtään suurempaa viisautta kuin sinullakaan.