13.5.08

Turun Sanomat 13.5.2008

Supon päällikkö Ilkka Salmi:
Islamiin kääntyneet suomalaismiehet kiinnostavat suojelupoliisia

Suojelupoliisin päällikkö Ilkka Salmi pitää terrorismin uhkaa Suomessa yhä varsin pienenä. Hänen mukaansa etenkin islaminuskoon kääntyneiden suomalaismiesten joukossa on kuitenkin henkilöitä, joiden toimet kiinnostavat suojelupoliisia. Salmi puhui Länsi-Suomen läänin poliisiosaston järjestämässä seminaarissa Turussa maanantaina.

- Käännynnäisyys on kiinnostava ilmiö. Valtaosa kääntyneistä noin tuhannesta suomalaisesta on avioliiton vuoksi islamiin kääntyneitä naisia, joita on noin 800. Meitä kiinnostaa enemmän ne 200 miestä. Heidän joukossaan saattaa olla henkilöitä, jotka radikaalilla toiminnalla haluavat päästä osaksi ryhmää. Euroopassa tapahtuneisiin iskuihin on osallistunut henkilöitä, jotka ovat radikalisoituneet kyseisessä maassa.

Salmi kuitenkin korosti, että Suomen islamilainen yhteisö on pääasiassa erittäin maltillinen.

- Terrorin uhka on melkoisen marginaalinen. Suomella on terrorismin näkökulmasta lähinnä logistinen tai rahoituksellinen merkitys. Suomi ei ole kohdemaa, mutta esimerkiksi Tanskassa uhka on jo olemassa. Kohdealueet ovat edenneet pohjoiseen. Internetistä on löytynyt materiaalia, jossa Suomesta puhutaan kohdemaana Afganistanin operaation vuoksi, Salmi totesi.

Yritykset vakoilun kohteina

Suojelupoliisi käyttää terrorismintorjuntaan neljänneksen resursseistaan. Puolet voimavaroista menee vastavakoiluun.

- Suomi itsessään ei ole niinkään poliittisesti kiinnostava maa, mutta Suomea käytetään takaovena, kun pyritään selvittämään Euroopan unionin asioita.

Suomessa harjoitettava vakoilu kohdistuu yhä useammin yrityksiin.

- Elinkeinoelämän Keskusliiton kyselyyn vastanneista yrityksistä 18 prosenttia arveli olleensa laittoman tiedustelun kohteena. Suomi on korkean teknologian maa, joka kiinnostaa yhä enemmän. Tiedossamme on tapauksia, joissa Suomessa vasta kehittelyasteella ollut tuote on päätynyt tuotannolliseen toimintaan jossain muussa maassa.

- Tällöin voidaan kysyä, miten on mahdollista, että innovaatio on tuotteistettu niin nopeasti.

Syrjäytyminen suurin uhka

Tulevaisuuden turvallisuusuhkia on kartoitettu Turun kauppakorkeakoulun ja Länsi-Suomen lääninhallituksen hankkeessa. Maanantain seminaarin avannut lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero nosti esiin kolme sisäisen turvallisuuden pääuhkaa, joista hänen mukaansa suurin on syrjäytymisen aiheuttamat lieveilmiöt.

Muita uhkia ovat yhteiskunnan haavoittuvuus esimerkiksi energiansaannissa sekä rajat ylittävän rikollisuuden kasvu.

- On kuitenkin muistettava, että rikollisuus ei ole syy vaan seuraus jostain, Paatero painotti.

Lähde

Ei kommentteja: