9.12.05

Iltalehti 9.12.2005

Katuryöstöt toivat syytteitä kymmenille

Joukossa myös syyte 14-vuotiaan tytön raiskauksesta.

Helsingin keskustan väkivaltaiset katuryöstöt ovat poikineet syytteitä kymmenille nuorukaisille. Syyttäjät vaativat rangaistuksia yhteensä 90 teosta. Niistä suurinta osaa syyttäjät pitävät törkeinä tai tavallisina ryöstöinä. Lisäksi mukana on pahoinpitelyitä, varkauksia ja yksi raiskaus.

Raiskaus tapahtui Kaisaniemen puistossa syyskuussa. Kihlakunnansyyttäjä Antti Simolan mukaan neljän nuoren miehen ryhmä ryösti 14-vuotiaan tytön. Sen jälkeen yksi miehistä raiskasi uhrin.

Yhteensä koko ryppäässä on tähän mennessä saanut syytteen kolmisenkymmentä 15-30-vuotiasta miestä. Heidän epäillään olleen tavalla tai toisella mukana kesän ja syksyn kuluessa tehdyissä ryöstöissä, joissa uhreiksi joutui useita kymmeniä lähinnä humalassa liikkuneita kaupunkilaisia. Saaliikseen vorot saivat lompakoita ja matkapuhelimia.

"Silmitöntä väkivaltaa"

Syyteharkintaa koordinoivan Simolan mukaan törkeiksi osan ryöstöistä tekee se, että niissä käytettiin silmitöntä väkivaltaa. Ryhmissä liikkuneet ryöstäjät kävivät uhriensa kimppuun ja potkivat heitä armottomasti.

- Potkiminen jatkui, vaikka uhri oli maannut maassa jo pitkään puolustuskyvyttömänä. Jos tässä yhteydessä voi kohtuudesta puhua, niin sen rajat kyllä ylittyivät.

Simola katsoo, että runsaan väkivallan pitää näkyä ryöstäjien rangaistuksissa.

- Potkiminen ihan vain potkimisen ilosta on eri asia kuin vaikkapa veitsen vilauttaminen. Näissä ryöstöissä monille uhreista on tullut sekä henkisiä että fyysisiä kärsimyksiä.

Simola pitää ryöstösarjan päätekijöinä muutamaa miestä, jotka ovat olleet jo jonkin aikaa vangittuina. Muut syytteen saaneet olivat vorojoukoissa mukana satunnaisesti, osallistuivat vohkitun omaisuuden kätkemiseen tai kaupittelivat sitä eteenpäin. Osalla on aiempia tuomioita kontollaan.

Vyyhteen liittyvä ensimmäinen oikeuskäsittely on puolentoista viikon kuluttua Helsingin käräjäoikeudessa. Kymmenkunta tapausta on yhä poliisin tutkinnassa. Rikoskomisario Tomi Janssonin mukaan ryöstöjä tehdään kaiken aikaa mutta pahin tehtailu on laantunut. Jansson uskoo, että poliisin katuryöstöhanke on hiljentänyt ryöstelyä.

Lähde.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sairaita paskiaisia. Toivottavasti alkavat ihmisten silmät aueta hiljalleen.

Anonyymi kirjoitti...

Uutisessa puhutaan helsinkiläis nuorista vaikka kyseessä somalimiehet ???

Outoa,

Anonyymi kirjoitti...

Ei kovinkaan outoa, suomalainen monikulttuurillisuus tarkoittaa että me kaikki olemme täysin samanlaisia, mukaanlukien ihonväri, ainakin jos vähänkään pahaa voidaan liittää siihen. Ihmetyttää vain miksi se on niin tärkeää rikastuttaa kulttuuriamme ihmisillä jotka ovat kuulemma muutenkin 101% samanlaisia kuin me ?