30.11.07

Helsingin Sanomat 30.11.2007

Viidelle vankeutta 570 000 euron korttihuijauksesta

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi perjantaina viisi ihmistä vankeuteen tiettävästi Suomen rikoshistorian laajimmasta maksukorttien kopiointijutusta. Rikollisjoukko nosti laittomasti Suomessa kopioimillaan maksukorteilla pankkiautomaateilta noin 571 000 euroa viime kesänä.

Ankarimman tuomion sai 27-vuotias Dragos Dulhac. Oikeus määräsi hänelle kolme vuotta ehdotonta vankeutta ja neljälle muulle tuomitulle 10–18 kuukautta ehdollista vankeutta.

Kaikkien viiden tuomiot tulivat törkeästä väärennyksestä ja törkeästä maksuvälinepetoksesta. Maksukorttien tiedot he kopioivat miehittämättömien bensiiniasemien automaateilla lähinnä Etelä-Suomessa.

Lähde

29.11.07

Kaleva 29.11.2007

Venäjältä laitonta työvoimaa

Venäläisiä hakeutuu Suomeen töihin yhä enemmän ilman työlupaa. Rajavartioston Venäjällä työskentelevien yhdysmiesten mukaan esimerkiksi Petroskoissa jää jatkuvasti kiinni kymmeniä ilman työlupaa Suomessa jo työskennelleitä venäläisiä.

Ilman työlupaa Suomessa käyneet tai tänne tulevat matkustavat pelkän viisumin turvin.

"Ajatellaan, että työluvan hakeminen kestää ja maksaa liikaa", Petroskoissa työskentelevä rajavartiolaitoksen yhdysmies Kalle Toivanen sanoo.

Jos rike havaitaan Suomessa, se tuo sakkoja myös työnantajalle.

"Yleensä työnantajat ovat suomalaisia, mutta mukana yrityksissä on myös venäläistä omistusta", Toivanen kertoo.

Pelkällä viisumilla saavat tehdä töitä Suomessa vain rajatun ajan tai erikseen nimetyissä tehtävissä työskentelevät.

Työnkuvaa ja kestoa muokkaamalla työnantaja ja ulkomaalainen työnhakija pyrkivät selviämään luparuljanssista mahdollisimman nopeasti ja halvalla.

"Osa yrittää kiertää säädöksiä työskentelemällä aina muutaman viikon Suomessa, käymällä välillä Venäjällä ja palaamalla takaisin Suomeen", yhdysmies Toivanen kuvaa.

Lähde

Turun Sanomat 29.11.2007

Turun normaalikoulu yritettiin sytyttää palamaan

Varissuolla sijaitseva Turun normaalikoulu yritettiin ilmeisesti sytyttää palamaan tiistai-iltana.

Bändiharjoituksissa kahdeksan aikaan illalla koulun musiikkiluokassa olleista lukiolaisista yksi huomasi luokan ikkunaritilän olevan liekeissä. Iltavahtimestari sammutti alkavan palon käsisammuttimella, ja pelastuslaitoksen yksiköt hoitivat kytevän ikkunaritilän jälkisammutuksen. Myös koulun pihalla ollut roska-astia oli sytytetty tuleen.

Palavan ritilän yläpuolella ollut ikkuna ehti poliisin mukaan räjähtää rikki kuumuudesta. Sytyttäjän epäillään käyttäneen jonkinlaista sytykettä tai jopa sytytysainetta.

Annikanpolulla toimivan normaalikoulun alueella oli nähty kolme huppupäistä poikaa, joista silminnäkijöiden mukaan ainakin kaksi oli tummaihoisia. Poliisi tutkii tapahtunutta tuhotyönä. Havainnot tekijöistä voi ilmoittaa poliisin palvelututkintaan, puh. 07187 46805.

Lähde

28.11.07

YLE Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 28.11.2007

Romaninaiset haluavat tukea pukuhankintaan

Romaninaiset haluavat yhteiskunnan tukevan nykyistä useammin perinnepuvun hankinnassa. Kokkolassa kahdeksantoista romaninaista on vedonnut kaupunkiin, että toimeentuotukea saavat romaninaiset saisivat vuosittain ylimääräistä tukea vaatteiden hankintaan. Tällä hetkellä kaupunki tukee pukuhankintaa joka toinen vuosi.

Kokonainen puku maksaa jopa seitsemänsataa euroa, toimeentulotuen ylimääräinen osa ei kata kaikkia kustannuksia.

Romanipukuja työkseen ompelevan Maija-Liisa Niemisen mukaan erityisesti nuoret naiset joutuvat hankkimaan pukuja usein.

Lähde

27.11.07

Ilta-Sanomat 27.11.2007

Ulkomaalaisia myymälävarkaita kiinni Helsingissä ja Vantaalla

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut poliisin esityksestä tutkintavankeuteen kaksi ulkomaalaista naista, jotka ovat järjestelmällisesti varastelleet erilaisia tuotteita helsinkiläisestä tavaratalosta. Toinen naisista on pitänyt vahtia sovituskopin edustalla, kun toinen on tunkenut vaatteita ja erilaisia koristeita erikoisvalmisteisiin kasseihin.

Anastettu omaisuus ei kassien takia piippaa normaalisti valvontalaitteissa.

Kotietsinnässä naisilta löytyi lisäksi tallelokeron avain, ja sen avulla paljastui viisi täyteen pakattua laukkua erilaista varastettua omaisuutta, kertoo komisario Petri Juvonen IS:lle Keskustan poliisipiiristä.

Myös Vantaalla on viime aikoina ahkeroinut nelihenkinen ulkomainen liiga, kertoo komisario Kimmo Hyvärinen Vantaan poliisista. Tämäkin ryhmä on jäänyt kiinni.

Liigan jäsenet olivat varustautuneet radiopuhelimilla. Niillä he varoittivat myymälähenkilökunnasta kumppaneitaan, kun nämä sulloivat omaisuutta erikoisvalmisteisiin kasseihin.

Lähde

26.11.07

YLE Uutiset 26.11.2007

Pakistanilaisia laittomasti Suomen kautta Eurooppaan

Rajavartiolaitos tutkii törkeää laittoman maahantulon järjestämistä pääkaupunkiseudulla. Pakistanilaisen rikollisorganisaation epäillään anoneen Suomesta viisumeita väärin perustein.

Pakistanilainen organisaatio oli tilannut tietoliikennealan koulutusta suomalaiselta yritykseltä, joka oli kutsunut neljä pakistanilaista Suomeen hyvässä uskossa.

Henkilöillä ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa tarkoitus kouluttautua. Kaksi epäillyistä poistui Suomesta muualle Eurooppaan jo ensimmäisenä koulutuspäivänä. Toiset kaksi otetttiin kiinni Helsinki-Vantaan lentokentältä viime tiistaina (20.11.).

Kiinniotetuista toinen on vangittu Vantaan käräjoikeudessa laittoman maahantulon järjestämisestä ja toinen on käännytetty kotimaahansa.

Lähde

25.11.07

Kaleva 25.11.2007

Maahanmuuttajien lapsia kaapataan yhä useammin

Ulkoministeriö painii jatkuvasti kansainvälisten lapsikaappausten kanssa. Parhaillaan käsittelyssä on 14 tapausta. Uusin niistä liittyy Vietnamiin.

- Tuntuu, että aina kun saa yhden valmiiksi, niin toinen on jo odottamassa, lakimies Hanna Rantala kertoo.

Rantalan mukaan yhä useammin ulkoministeriön apua tarvitsee Suomessa asuva ulkomaalainen, jonka puoliso on vienyt lapsen heidän yhteiseen entiseen kotimaahansa.

Suomi on muiden Euroopan maiden tavoin allekirjoittanut Haagin sopimuksen, jolla lapsen pystyy palauttamaan kotimaahansa. Sopimuksen ulkopuolella on kuitenkin useita Afrikan ja Lähi-idän maita sekä Venäjä.

Lapsikaappaukset yleistyivät samaa tahtia kuin suomalaiset ryhtyivät parisuhteeseen ulkomaalaisen kanssa. Esimerkiksi vuonna 2002 suomalaisviranomaiset käsittelivät 30:n ulkomaille kaapatun lapsen asiaa. Samana vuonna vain yksi lapsi palautettiin.

Lähde

23.11.07

Helsingin Sanomat 23.11.2007

Moni maahanmuuttaja on lukutaidoton

Maahanmuuttajanuorille opetetaan suomea Espoon Matinkylässä.

Luku- ja kirjoitustaidon puute vaivaa monia maahanmuuttajia, mutta luku- ja kirjoitustaidottomien tarkkaa määrää Suomessa ei tiedä kukaan.

Vuonna 2006 erilaisten koulutusten piirissä oli noin 900 maahanmuuttaja-aikuista. Heidän lisäkseen kunnat arvioivat Suomessa olevan reilut parisataa luku- ja kirjoitustaidotonta aikuista, jotka eivät syystä tai toisesta kouluttaudu.

18-vuotias Hani Mahamed Xasen ilmoittaa haluavansa lääkäriksi. Hanin pikkusisko, 15-vuotias Maano Mahamed Xasen haaveilee opettajan urasta. 20-vuotias Ahmad Ail pohtii uraa putkimiehenä.

Siitäkin huolimatta, että kukaan heistä ei osaa kunnolla lukea tai kirjoittaa – suomeksi tai millään muullakaan kielellä.

Luku- ja kirjoitustaidottomille maahanmuuttajille koulutusta järjestävät työvoimatoimistot, järjestöt ja kunnat. Esimerkiksi Espoon kaupunki on ottanut koulutuksen vakinaiseksi toiminnaksi.

"Jos ei osaa lukea tai kirjoittaa, on hyvin vaikea integroitua yhteiskuntaan", erityisohjaaja Marketta Karjalainen sanoo.

Lukutaidottoman ongelmat ovat arkipäiväisiä: Miten erottaa postiluukusta tipahtelevista tärkeät? Miten saada tietoa, kun kaikki on kirjoitettua?

Piirtoheittimellä lakanalle heijastetussa ilmansuuntaruusussa on idän ja etelän välillä tyhjä viiva. "Kaa..." opettaja Lenka Itkonen vinkkaa. "Kaa..., kaljaa!" joku arvaa.

Menossa on nuorten maahanmuuttajien koulupäivä Espoon Matinkylässä. Sanat ovat vieraita ja ääkköset hämmentävät. Lisäksi suomenkielisten termien opettelua hankaloittaa luku- ja kirjoitustaidon puute.

Tänään läsnä on neljä 15–20-vuotiasta opiskelijaa. He kaikki ovat kotoisin Somaliasta. Siskokset Hani ja Maano Mahamed Xasen sekä Ahmad Ail tulivat Suomeen maaliskuussa. Paikalla olevista Ail on ainut, joka on aikaisemmin käynyt koulua, hänkin vain kolme kuukautta. Kotona tänään oleva iranilaistyttö osaa kirjoittaa arabialaisin kirjaimin.

Suurin osa maailman lukutaidottomista on naisia. Tämä näkyy myös Suomessa järjestettävissä koulutuksissa, joihin osallistuvista 70 prosenttia on naisia.

Maahanmuuttajaäidit ovat saattaneet asua Suomessa yhteiskunnan ulkopuolella vuosia, kun eivät hallitse kieltä, kirjoitus- tai lukutaitoa. "Kuka opettaa koulua käyviä lapsia läksyissä, jos äiti ei osaa lukea?" Karjalainen kysyy.

Lähde

21.11.07

Turkulainen 21.11.2007

Paljastelija iskee ylioppilaskylässä

Itsensäpaljastelija on ollut liikkeellä muutaman viikon ajan ylioppilaskylässä. Tapauksia on ollut ainakin viisi.

Viimeksi mies iski viikko sitten yhteiskeittiössä, missä opiskelijanainen oli syömässä iltakahdeksalta.

Nainen kertoo Åbo Underrättelser -lehdessä, että hän meni keittiöön, missä valot oli sammutettu ja television ääni vaimennettu. Kun hän kääntyi pöytään päin, ulkovaatteisiin pukeutunut mies istui pöydän ääressä touhuissaan.

Nainen muuttaa pois ylioppilaskylästä, missä tapahtumia on ollut useita. Miehen kohdanneita kehotetaan tekemään poliisille rikosilmoitus. Myös kerrostalojen ulko-ovien lukitsemista päiväaikaan suunnitellaan.

Mies oli ulkomaalaisen oloinen, noin 180-senttinen ja 25–30 -vuotias.

Lähde

20.11.07

Helsingin Sanomat 20.11.2007

Nainen tuomittiin parituksesta 100 000 euron korvauksiin

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 44-vuotiaan venäläissyntyisen naisen parituksesta ja törkeästä parituksesta vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankilaan.

Nainen välitti vuosina 2003 ja 2004 prostituoiduille vuokra-asuntoja työskentelytiloiksi Kampista, Punavuoresta ja Munkkisaaresta. Hän joutuu korvaamaan valtiolle 100 000 euroa, jotka hän on toiminnassaan hyötynyt.

Nainen aloitti asunnonvuokrausbisneksen välittämällä Munkkisaaressa sijainnutta asuntoaan aluksi Aker Finnyardsin telakan työmiehille.

Koska nainen alkoi saada miehistä valituksia, hän alkoi vuokrata asuntoja Suomessa turistiviisumeilla olleille venäläisnaisille. Hän tiesi, että naisten oli vaikeaa saada Helsingistä asuntoja.

Lopulta naisella oli käytössään kolmesta kuuteen asuntoa, joista jokaisessa oli useita vuokralaisia. Hän vuokrasi osan asunnoista miehensä yrityksen nimiin ja kertoi suomalaisille vuokranantajille majoittavansa niihin venäläisiä työmiehiä.

Vuokraa nainen pyysi noin 30 euroa vuorokaudelta, jonka vuokralaiset joutuivat maksamaan hänelle käteisellä.

Asuntojen kysyntä oli vilkasta ja kuukaudessa nainen sai vuokratuloja noin 10 000–20 000 euroa.

Asunnoissa työskenteli usein kaksi naista kerralla. Eerikinkadulla sijainneessa asunnossa saattoi olla neljäkin prostituoitua samanaikaisesti. Poliisitutkinnan mukaan naiset toivat asuntoihin asiakkaita Mikado-, Alcatraz- ja Mermaid-ravintoloista.

Paikan päällä käynyt poliisi kertoi, että asunnot oli sisustettu niukasti. Yleensä niissä oli vain sänky. Yksiö saattoi olla jaettu kankaalla kahtia siten, että kankaan molemmilla puolilla oli sängyt. Kalusteet asuntoihin hankki vuokranantaja.

Oikeuden mielestä ei ollut uskottavaa, ettei venäläissyntyinen olisi tiennyt mihin tarkoitukseen asuntoja käytettiin.

Oikeuden mukaan vuokranantaja sai toiminnastaan huomattavaa hyötyä. Oikeus piti tekoa suunnitelmallisena, yritystoimintaa vastaavana ja kokonaisuutenaan törkeänä.

Törkeän parituksen vähimmäisrangaistus on neljä kuukautta ja enimmäisrangaistus kuusi vuotta vankeutta.

Lähde

16.11.07

Iltalehti 16.11.2007

Kymmenen yritti salaa Venäjältä

Salamatkustajat olivat piiloutuneena matkailuautoon.

Rajavartijat löysivät kymmenen Moldovan kansalaista Saksaan rekisteröityyn matkailuautoon kätkeytyneenä Nuijamaalla, kun auto oli tulossa Venäjältä Suomeen torstai-iltana. Heistä viisi oli naista ja viisi miestä.

Paikalle kutsuttiin ambulanssi, jonka henkilöstö totesi, että autosta löydetyt ovat kunnossa.

Matkailuauton kuljettaja oli venäläinen, jota epäillään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Autoon kätkeytyneitä puolestaan epäillään valtiorajarikoksesta. Yhtä epäillään lisäksi väärennysaineiston hallussapidosta, sillä hänen hallustaan löydettiin koko ryhmälle tarkoitetut väärennetyt Romanian henkilökortit.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto pitää tapausta harvinaisena. Edellinen tapaus oli vuonna 1998 Vaalimaalla, kun linja-autoon oli kätketty 21 tamilin ryhmä. Sen jälkeen on tavattu yksi nainen kätkeytyneenä rekan makuutilaan ja yksi mies henkilöauton tavaratilasta.

Lähde

Helsingin Sanomat 16.11.2007

Kerjäläisten pakettiautosta löytyi varastettua tavaraa

Helsingin poliisi teki viime viikolla kotietsinnän kahteen Helsingin ydinkeskustassa sijainneeseen pakettiautoon, jossa ainakin osa Helsingin keskustassa kerjäävistä romanialaisista on majoittunut. Etsinnän yhteydessä pakettiautoista löytyi varastettuja kännyköitä, kameroita, musiikkisoittimia ja ainakin yksi gps-laite.

Rikoskomisario Petri Juvosen mukaan tavarat oli kääritty suojapapereihin ja teipattu auton kattopaneelien alle. Tapahtumien yhteydessä poliisi otti kiinni neljä romanialaista, joista käräjäoikeus vangitsi kolme. Vangitsemisesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Vangituiksi joutuivat noin 60-vuotias nainen ja kaksi noin 30-vuotiasta miestä, joista toinen on vangitun naisen poika. He kaikki ovat myyneet ruusuja Helsingin keskustassa. Juvosen mukaan vangittuja odottaa kahden kuukauden mittainen tutkintavankeus.

Helsingin poliisi on ennen kuvitellut, etteivät romanialaiset kerjääjät ja ruusujen myyjät ole syyllistyneet rikoksiin. "Olemme luulleet, että he toimisivat kukin omalla sektorillaan. Nyt näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että kaikki tekevät kaikkea eli että kerjäämiseen ja kukkien myyntiin liittyisi myös varastelua", Juvonen sanoo.

Hän ei osaa arvioida kuinka paljon romanialaisia kerjäläisiä Helsingin seudulla nyt on. Varastetuilla kameroilla otetut kuvat paljastivat, että joukkoon saattaa kuulua myös paljon muita kuin poliisin tarkistamat kaksi pakettiautollista väkeä.

"Joka kesähän heitä täällä on, mutta ryhmän toiminta poikkeaa selvästi aiemmasta", Juvonen kertoo. Poliisin mukaan aikaisemmin varastelua ovat romanialaisissa taskuvarasliigoissa tehneet vain naiset. "Nyt sitä tekevät sekä miehet että naiset."

Lisäksi ryhmä on liikkunut kesän aikana pitkin Etelä-Suomea ja on viihtynyt Suomessa jo pitkään. Ensimmäiset tulivat Suomeen toukokuussa.

Juvosen mukaan Helsingin poliisi voi estää rikolliseen toimintaan liittyvää kerjäämistä vain lisäämällä valvontaa.

"Kiinniottoriskin ja rangaistusten tulisi olla niin suuria, etteivät he näkisi kannattavaksi tulla tai jäädä Suomeen."

Ulkomaalaispoliisin tutkintayksikön johtaja Jaakko Heinilä kuitenkin epäilee, että kerjääminen ja siihen liittyvä rikollisuus on tullut Suomeen jäädäkseen.

Hänen mukaansa nyt vangittujen romanialaisten osalta tullaan harkitsemaan maasta käännyttämistä.

Lähde

Ilta-Sanomat 16.11.2007

Seksuaalirikolliselle pitkä vankilakomennus Turussa

Turun käräjäoikeus tuomitsi tänään turkkilaisen 24-vuotiaan Mustafa Özenin lähes viideksi vuodeksi vankilaan seksuaalirikoksista. Tuomittu velvoitettiin lisäksi maksamaan uhreille 43 000 euroa korvauksia.

Özen oli mielentilatutkimuksessa, jossa hänet todettiin syyntakeiseksi. Aikaisempaa rikostaustaa miehelle ei ollut. Rangaistusta korottavana tekijänä otettiin huomioon rikosten kohdistuminen yllättäen tuntemattomiin henkilöihin ja erityisesti viimeksi tapahtuneessa rikoksessa se, että kohteena oli täysin suojaton pieni lapsi maaliskuun lopulla 2007 Turun Pansiossa.

Syytetty oli hyökännyt ala-asteikäisen tytön kimppuun pienen metsikön läpi kulkevalla polulla ja tehnyt hänelle seksuaalista väkivaltaa. Osapuolet eivät tunteneet toisiaan.

Rikokset selvisivät pääosin poliisin teknisen tutkinnan avulla.

Lähde

14.11.07

Ilta-Sanomat 14.11.2007

Mies tunkeutui koteihin ikkunoista ja pahoinpiteli asukkaita

Tuntematon mies tunkeutui kahteen asuntoon ja pahoinpiteli asukkaita Järvenpäässä tiistaina illalla.

Kello 21.14 aikoihin mies rikkoi ikkunan Kyrölässä sijaitsevasta rivitaloasunnosta, jossa oli paikalla kaksi ihmistä. Kello 21.40 sama mies tunkeutui Ristinummella omakotitaloon, jossa oli paikalla kolme asukasta.

Mies rikkoi paikkoja ja pahoinpiteli asukkaita. Kukaan asukkaista ei kuitenkaan saanut vakavia vammoja.

Poliisi otti riehuvan miehen kiinni jälkimmäisestä asunnosta. Mies taltutettiin etälamauttimella. Yksi poliisi loukkaantui lievästi tapahtumien yhteydessä.

Miehen henkilöys ei ole vielä selvillä. Poliisin mukaan hän on puhunut kuulusteluissa ainoastaan muutaman sanan venäjää.

Mies on noin 40-vuotias, 180 senttiä pitkä, kalju ja normaalivartaloinen. Hänellä oli yllään vihertävä fleece-takki, vaaleat verryttelyhousut ja mustat lenkkitossut. Häntä epäillään muun muassa törkeästä kotirauhan rikkomisesta, törkeästä pahoinpitelystä ja vahingonteosta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Poliisi pyytää ilmoittamaan tapaukseen liittyvät vihjeet ja havainnot puhelinnumerooon (09) 8388 8700 tai 07 1873 5301.

Lähde

12.11.07

Ilta-Sanomat 12.11.2007

Helsinki haluaa häätää kerjäläiset kaduilta

Helsingin kaupunki perää valtiolta keinoja, joilla se voisi siivota kerjäläiset pois kaduilta. Kaupunginhallitus esittää, että valtioneuvosto säätäisi valtakunnalliset ohjeet siitä, miten uusista EU-maista tuleviin kerjäläisiin tulisi suhtautua.

Käytännössä se tarkoittaa muutosta järjestyslakiin, joka nykyisellään antaa oikeuden puuttua ainoastaan kaupunkilaisia häritsevään kerjäämiseen.

Viime kesän ja syksyn aikana Helsinkiin on ilmaantunut kymmeniä ulkomaalaisia kerjäläisiä. Osalla on ollut pieniä lapsia mukana kerjäämässä.

- Kyllähän me haluamme heidät pois katukuvasta, myöntää kaupunginhallituksen puheenjohtaja Suvi Rihtniemi (kok) Vartti-lehdelle.

Helsingin ulkomaalaispoliisi on selvittänyt kaupunkiin pesiytynyttä kerjäläisilmiötä syksyllä. Sen mukaan suurin osa kerjäläisistä on ollut Romanian ja Bulgarian kansalaisia. Osa heistä on hakenut aikaisemmin turvapaikkaa Suomesta. Poliisin mukaan kadulla kerjäävillä ulkomaalaisilla ei ole majapaikkaa tai he ovat majoittuneet yleiselle paikalle telttaan tai autoon.

Helsingin sosiaalivirasto on syksyn aikana puuttunut muutamaan kerjäläistapaukseen lastensuojelulain nojalla.

Lähde

9.11.07

Ita-Sanomat 9.11.

Väärällä rahalla maksajat liikkeellä Turussa

Turussa käytiin perjantaina ostoksilla väärennetyllä rahalla. Kaksi miestä maksoi vippaskonstein kummassakin Citymarketissa sekä yhdessä Siwassa ja Valintatalossa.

Miehet maksoivat pieniä, alle kymmenen euron ostoksia sadan euron setelillä. Jokaisella kerralla kumpikin miehistä maksoi erikseen.

Käry kävi viimeisessä paikassa, jossa valpas myyjä narautti toisen miehistä myöhään iltapäivällä. Kiinni jäänyt on Puolan kansalainen.

Poliisi kaipaa tietoja karkuun päässeestä toverista, joka on iältään 20-30-vuotias, normaali- tai rotevavartaloinen ja siistin oloinen.

Miehellä on erittäin lyhyet hiukset, ja pää on sivuilta kalju. Hän oli pukeutunut tummanvihreään maastokuvioiseen takkiin ja housuihin.

Havainnoista voi ilmoittaa numeroon 071 874 6805.

Lähde

8.11.07

Ilta-Sanomat 8.11.2007

Kolme ulkomaalaista ruusunmyyjää vankilaan?

Kolmea neljästä kiinni jääneestä katukaupustelija-ruusunmyyjästä esitetään perjantaina vangittavaksi Helsingin käräjäoikeudessa.

Rikoskomisario Petri Juvonen kertoo, että puolen tusinan henkilön koplasta osa on varastanut navigaattorilaitteita, kännyköitä tai vienyt lompakoita ihmisten taskuista ja kasseista.

Keskustan poliisipiirissä kaupungin ytimessä on jo pitkään tarkkailtu romanialaisia kerääjiä ja katukaupustelijoista. Nyt jotkut heistä ovat jääneet kiinni. Koplaan kuuluu miehiä ja naisia.

Poliisilla on toistakymmentä arvoesinettä, joille ei ole löytynyt oikeata omistajaa.

Kerjääminen Helsingin ytimessä on koettu kiusalliseksi. Kiusallisuutta on lisännyt ihmisten omaisuuden menettäminen, varoittaa Juvonen.

Lähde

6.11.07

Turun Sanomat 6.11.2007

14 turkulaisnuorelle tuomiot mittavasta rötössarjasta

Turun käräjäoikeus on tuominnut 14 turkulaista nuorta mittavasta rötössarjasta. Nuoret syyllistyivät muun muassa useisiin pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja omaisuusrikoksiin.

Pisimmän tuomion, 2 vuotta ja 6 kuukautta ehdotonta vankeutta, sai 21-vuotias mies, joka muun muassa yritti ryöstää taksinkuljettajan veitsellä uhaten viime helmikuussa. Kaikkiaan mies tuomittiin 15:stä rikoksesta.

18-vuotias mies sai 1 vuoden ja 1 kuukauden ehdottoman vankeustuomion 11:stä rikoksesta. Hän osallistui muun muassa pahoinpitelyyn, jossa hän toisen miehen kanssa potkaisi Aurajoen rannalla istunutta miestä selkään niin, että tämä putosi jokeen. Uhrin päästyä pois joesta tuomitut jatkoivat pahoinpitelyä lyömällä häntä nyrkillä kasvoihin.

Muut syytetyistä selvisivät lyhyemmillä vankeustuomioilla, yhdyskuntapalvelulla tai sakoilla.

Syytettynä oli kaikkiaan 15 nuorta, joista 18-vuotiaan porilaisen syytteet kahdesta pahoinpitelystä hylättiin. Tuomiolla olleeseen nuorisojoukkoon kuului sekä maahanmuuttajataustaisia nuoria että syntyperäisiä suomalaisia.

Jutussa oli 42 asianomistajaa.

Lähde

Ilta-Sanomat 6.11.2007

Poliisi etsii tätä miestä ryöstön yrityksestä

Lahden poliisi toivoo yleisöltä apua parin viikon takaisen Siwan ryöstönyrityksen selvittämiseksi. Siwa on vain parin korttelin päässä Lahden poliisilaitoksesta. Se yritettiin ryöstää 24. lokakuuta illalla klo 21 aikaa eli juuri hieman ennen liikkeen sulkemista.

Miehestä on saatu melko hyvä kuva myymälän valvontakameroista.

- Ryöstöä yrittänyt on ulkomaalainen mies, joka puhui muutaman sana suomea. Hän on ihonväriltään tummahko. Hän on mahdollisesti jostain Etelä-Euroopasta, arvelee tutkinnanjohtaja rikoskomisario Esko Heinonen.

- Tilanne oli nuoren naismyyjän kannalta erittäin vaarallinen. Miehellä oli pitkäteräinen puukko esillä, jolla hän uhkasi myyjää ja kävi häneen käsiksi.

- Mies joutui kuitenkin jättämään ryöstön kesken, koska kauppaan tuli vielä yksi asiakas.

Teko taltioitui kaupan valvontakameran nauhalle.

Tekijä on noin noin 20-30-vuotias, 160-175 senttinen ja hoikka. Miehen päässä oli tummansininen pipo, jossa yksi vaaleansininen ja yksi tummansininen raita. Yllään hänellä oli tumma kevyt toppatakki, lökärityyppiset farkut ja Nike-merkkiset jalkineet.

Miehen tunnistaneita tai hänestä jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Lahden poliisiin puh. 03-8583120 tai virka-aikana 03-8584201.

Lähde

5.11.07

Ilta-Sanomat 5.11.2007

BB-Aki syyttää törttöilystään diabetesta

Big Brotherissa kilpaillut Aki on selitellyt sekoiluaan kovassa humalassa Helsingin keskustassa. Hän kävi perjantain ja lauantain välisenä yönä väkivaltaisesti kiinni naiseen, jota repi rajusti hiuksista. Vartijat laittoivat Akin rautoihin odottamaan poliisin noutamista.

Aki selittää käytöstään alhaisella verensokerilla. Sama syy oli myös aikoinaan hänen riehumiselleen BB-talossa.

- Harmi, ettei vieläkään osaa huolehtia itsestään niin kuin pitäisi. Pitää varmaan kohta palkata joku sairaanhoitaja tuohon viereen, joka huolehtisi, ettei verensokeri pääsisi heittelemään. Mulle on valitettavasti välillä käynyt juuri noin, että olen syönyt liian vähän ja juonut liikaa. Jos edessäni on bissetuoppi, niin kyllä se käsi siihen harmittavan usein tarttuu, vaikka sen vieressä olisi leipäpala, joka minun pitäisi syödä, Aki kertoo MTV3:n Viihdeuutisille.

Aki on tapauksesta vilpittömästi pahoillaan ja aikoo pyytää henkilökohtaisesti anteeksi pahoinpitelemältään vieraalta naiselta.

Lähde

3.11.07

Yle Uutiset 2.11.2007

Mies yritti ryöstää koruliikkeen Helsingin keskustassa

Helsingissä yritettiin ryöstää alkuillasta koruliike. Kaasusumuttimella varustautunut ulkomaalainen mies yritti ryöstää keskustassa Pohjoisesplanadilla sijaitsevaa Laatukorun myymälää.

Ryöstöyritys epäonnistui, ja tekijä pakeni liikkeestä juosten. Sivulliset saivat hänet pian kiinni ja pitelivät häntä, kunnes poliisi saapui paikalle. Tapausta tutkitaan ryöstön yrityksenä.

Poliisin alustavan arvion mukaan tapauksella ei ole yhteyttä Helsingissä tapahtuneeseen koruliikkeiden ryöstöjen sarjaan.

Lähde