27.1.07

Keskisuomalainen 27.1.2007

Kuokkalassa lapsia ahdistelleelle vankeutta

Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 50-vuotiaan jyväskyläläisen miehen vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen useista seksuaalirikoksista, pahoinpitelyn yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta.

Ulkomaalaissyntyisen miehen katsottiin syyllistyneen kahteen pakottamiseen seksuaaliseen tekoon ja kahteen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Seksirikokset tapahtuivat viime vuoden lokakuussa samana päivänä Kuokkalan kaupunginosassa.

Mies tarttui kahteen alle 16-vuotiaaseen tyttöön kiinni ja vei heidät julkiselta paikalta syrjemmälle. Siellä tuomittu pakotti uhrit hyväilemään hänen sukupuolielimiään ja katselemaan, kun mies itse hyväili niitä. Hän piti toisella kädellään uhreja kiinni, jotteivät he pääsisi pakoon.

Mies myös riisui väkisin toisen uhrin vaatteita ja yritti riisua toisen uhrin vaatteita. Lopulta kumpikin tyttö pääsi tilanteesta karkuun, eivätkä he saaneet fyysisiä vammoja. Tekijä tuomittiin maksamaan molemmille korvauksena henkisestä kärsimyksestä 2 000 euroa.

Miestä syytettiin myös toisen uhrin raiskauksen yrityksestä sekä myöhemmin lokakuussa tapahtuneesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nämä syytteet kuitenkin kaatuivat näytön puutteeseen.

Pahoinpitelyn yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta luetut tuomiot tulivat miehen yritettyä viime toukokuussa lyödä naapuriaan nyrkillä ja alumiinilapiolla. Lisäksi hän oli uhannut lyödä toista naapuriaan.

Tapaus käsiteltiin oikeudessa suljetuin ovin. Seksuaalirikoksia koskeva aineisto määrättiin pidettäväksi salassa 30 vuotta. Käräjäoikeus kuitenkin antoi tuomiosta julkisen selosteen.

Lähde

Vrt. Hesarin artikkeli samasta aiheesta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kotimaa
Pimeän taksin kuljettaja yritti raiskata naisen

Pimeällä taksilla Turun keskustasta Kaarinaan matkustanut nainen yritettiin raiskata kyydin päätteeksi maanantain vastaisena yönä. Autoa kuljettanut mies oli kuitenkin luopunut aikeistaan naisen vastustelun seurauksena. Tummaihoinen mies ehti paeta paikalta valkoisella henkilöautolla ennen poliisin tuloa.
Julkaistu 29.1.2007 10:12:00

http://www.turunsanomat.fi/viimeuutiset/ts/?ts=0,3:2025:2270:0,4:26:0:0:0;4:28:0:0:0;4:29:0:0:0;4:30:0:0:0;4:31:0:0:0;4:35:0:0:0;4:27:0:1:2007-01-29,0,1:0:0:0:0:0:#435099

Anonyymi kirjoitti...

http://www.kouvolansanomat.fi/page.php?page_id=5&news_id=200722959574

huh