31.7.07

Iltalehti 31.7.2007

Mies jäi 49:ttä kertaa kiinni kortitta ajosta

Ajokortiton rattijuoppo jäi kiinni Suomussalmella maanantaiaamuna huoltoaseman pihalla.

Ulkomaalainen kuljettaja on syyllistynyt ajoneuvon kuljettamiseen oikeudetta kaikkiaan 49 kertaa.

20-vuotias mies ajoi 0,95 promillen humalassa katsastamattomalla autolla, jonka ajoneuvovero oli maksamatta.

Lähde

Etelä-Suomen Sanomat 31.7.2007

Röyhkeät lompakkovarkaat liikkeellä Lahdessa

Poliisi varoittaa ihmisiä röyhkeistä lompakkovarkaista, jotka vaanivat asiakkaita tavarataloissa. Kaksi tapausta sattui Lahdessa Launeen tavarataloissa ja yksi Padasjoella.

Tapahtumien kulku oli joka kerta sama: yksinäisen asiakkaan puheille tuli toinen asiakas, joka puhui suomea hieman huonosti ja joka pyysi apua ostoksien suhteen. Useimmiten tiedustelu koski avunpyytäjän kädessä olleen tuotteen sisältöä.

Kun tilanne oli ohi, auttaja havaitsi ostoskärryssä olleen lompakkonsa kadonneen. Joka kerran hävisi lompakko rahoineen ja luottokortteineen, joten taloudellisen tappion lisäksi rikoksesta koitui runsaasti harmia ja vaivaa.

Poliisi neuvoo, että avunpyytäjien tullessa lähelle on syytä pitää lompakostaan tiukasti kiinni.

Lähde

30.7.07

Ilta-Sanomat 30.7.2007

Poliisi etsii autojen naarmuttajaa

Poliisi etsii parikymppistä mahdollisesta ulkomaalaisperäistä nuorta miestä, joka tahallaan naarmutta kalliita autoja kuten Mersuja Helsingin ydinkeskustassa.

Runsas viikko sitten miehen epäillään naarmuttaneen avaimella tai jollain piikillä noin viittätoista autoa, sanoo Keskustan poliisipiirin rikoskomisario Petri Juvonen IS:lle.

- Naarmutukset ovat auton peräpäässä ja takaluukkujen pituisia, Juvonen tarkentaa.

Lauantaina 21.7.2007 klo 17 aikaan naarmutettiin Forumin parkkihallissa useita autoja. Tällä hetkellä epäillään noin 15 auton naarmutusta. Kaikki asianomistajat eivät varmaankaan ole tehneet poliisille asiasta ilmoitusta.

Valvontakameran kuvista on nähtävissä tekijän kulkevan järjestelmällisesti kulkevan autolta toiselle ja naarmuttavan niitä.

Tekijän tuntomerkit: mahdollisesti ulkomaalaisperäinen. Pituus noin noin 175 senttiä, hoikka. Hänellä on lyhyet hiukset, otsalla hiuskiehkura. Päällään tekohetkellä vaalea huppari, jonka edessä jotain tekstiä.

Keskustan poliisipiiri pitää tähdellisenä miehen nopeaa tavoittamista: Vihjeet tekijästä pyydetään numeroon 09-189 4175 klo 08-18.

Lähde

27.7.07

Iltalehti 27.7.2007

Kumiluodin ampuminen ei ollut tapon yritys

Joensuun käräjäoikeus on hylännyt nuorta venäläismiestä vastaan ajetun syytteen tapon yrityksestä.

22-vuotias mies ampui Kiteellä kumiluodin vierellä ajaneen henkilöauton sivuikkunaan.

Ammutussa autossa oli viisi ihmistä, joista osa sai lasinsiruja kasvoihinsa.

Ampuja tuomittiin vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen muun muassa vaaran aiheuttamisesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ampuma-aserikoksesta.

Ampujan autoa ohjannut 20-vuotias venäläismies sai viisi kuukautta ehdollista törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta. Syyte avunannosta tapon yritykseen hylättiin.

Tapaus sattui tämän kuun alussa. Venäläisnuorten auto ajoi lähituntumassa suomalaisseurueen auton perässä. Äänimerkkien ja valojen väläyttelyn jälkeen venäläisille näytettiin keskisormea. Venäläiset kiihdyttivät edellä ajaneen rinnalle, jolloin 22-vuotias käytti asetta. Kyseessä oli luvaton itsepuolustustarkoitetukseen soveltuva kumiluotiase.

Lähde

26.7.07

Ilta-Sanomat 26.7.2007

Etelä-Helsingin kaahaaja kiinni

Helsingin Pietarinkadulla keskiviikon vastaisena yönä kaahannut autoilija on jäänyt kiinni. Poliisi tavoitti Eirassa asuvan ulkomaalaistaustaisen miehen keskiviikkona ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Mies kaahasi kapealla Pietarinkadulla silminnäkijöiden mukaan sadan kilometrin tuntivauhtia. Hän jäi poliisin haaviin, kun hän yritti poliisia hämätäkseen ilmoittaa autoaan varastetuksi, ettei joutuisi itse vastuuseen kaahailustaan.

Miehen tiistai-iltainen hurjastelu pysähtyi Pietarinkadulle pysäköityyn autoon, joka luisui törmäyksen voimasta päin betoniseinää ja vaurioitui pahoin. Myös autoa ajanut mies loukkaantui törmäyksessä.

Poliisi tutkii nyt, ajoiko kuljettaja autoa alkoholin vaikutuksen alaisena.

Lähde

Iltalehti 26.7.2007

Pitkä tuomio hivin levittämisestä Ruotsissa

Göteborgin käräjäoikeus tuomitsi torstaina 27-vuotiaan miehen seitsemän vuoden vankeuteen, koska hän oli harrastanut suojaamatonta seksiä useiden naisten kanssa, vaikka tiesi olevansa hiv-positiivinen.

Mies ei ollut kertonut kumppaneilleen sairaudestaan. Ainakin kaksi naista on sittemmin saanut tartunnan.

Vankeutensa lisäksi mies joutuu maksamaan kolmelle naiselle yhteensä noin 29 000 euron korvaukset. Hänet karkotetaan maasta, eikä hän saa palata takaisin ennen vuotta 2018.

Syyttäjät olivat vaatineet vieläkin ankarampaa rangaistusta, mutta eivät ilmeisesti aio valittaa päätöksestä.

Mies oli jo useiden vuosien ajan tiennyt olevansa hiv-positiivinen, mutta jatkoi siitä huolimatta suojaamattoman seksin harrastamista. Häntä pidettiin ennen tuomion antamista eristettynä, ettei hän pääsisi enää tartuttamaan muita. Eristyksen aikana mies kävi terapiassa.

Ruotsissa on viime vuosina tullut ilmi useita vastaavia tapauksia. Tukholmassa on parhaillaan käynnissä tutkinta 32-vuotiaasta miespuolisesta hiv-potilaasta, jonka epäillään harrastaneen suojaamatonta seksiä jopa satojen nuorten naisten kanssa.

Lähde

Turun Sanomat 26.7.2007

Mies ryöstettiin veitsellä uhaten Turussa

Vuonna 1990 syntynyt poika oli ylittämässä Tuomiokirkkosiltaa tiistai-iltana klo 23 jälkeen, kun kaksi nuorta miestä alkoi vaatia häneltä rahaa. Miehet tehostivat vaatimustaan esittelemällä stilettiveistä, mikä sai pojan luovuttamaan heille vajaat 20 euroa.

Ulkomaalaiset miehet juoksivat saaliinsa kanssa keskustan suuntaan jokirantaa pitkin. Toinen on noin 175 senttiä ja pukeutunut kirjavaan huppariin sekä löysiin farkkuihin. Toinen oli 160 senttiä pitkä ja pukeutunut mustaan huppariin sekä tuulihousuihin.

Lähde

20.7.07

Ilta-Sanomat 20.7.2007

Rahanvaihtaja huijareita Kotkassa

Kotkassa kavallettiin rahaa eilen kahdelta kampaamolta rahanvaihtotilanteessa. Molemmissa tapauksissa kavaltajat olivat ulkomaalaistaustaisia naisia.

Ensimmäisessä tapauksessa kaksi naista maksoi Kotkan saarella sijaitsevassa kampaamossa ostoksensa 500 euron setelillä. Hetken kuluttua naiset halusivat kuitenkin perua kauppansa. Rahaa vaihdettaessa naisten onnistui huijata kampaamolta 200 euroa.

Toinen kampaamohuijaus tapahtui vain pari tuntia myöhemmin. Myös tässä tapauksessa kaksi naista onnistui kavaltamaan rahanvaihtotilanteessa 200 euroa.

Ensimmäisessä huijauksessa molemmat naiset olivat tummatukkaisia. Toinen naisista oli noin 50-vuotias. Hänellä oli yllään naisella valkeat housut ja tumma paita. Toinen naisista taas oli noin 20-vuotias. Nuoremman naisen hiukset olivat poninhännällä. Yllään hänellä oli farkkutakki ja farkkuhousut.

Myös myöhemmin tapahtuneessa huijauksessa asialla oli kaksi ulkomaalaistaustaista naista. Toinen heistä oli noin 50-vuotias ja punahiuksinen. Toisella heistä saattoi olla kultahammas.

Poliisi kehottaa kauppiaita kiinnittämään erityistä huomiota ja tarkkaavaisuutta kaupanpurku ja rahanpalautus tilanteissa.

Poliisi pyytää havaintoja tuntomerkkeihin sopivista naisista ja heidän mahdollisesti käyttämästään ajoneuvosta. Havainnoista voi ilmoittaa Kotkan poliisille rikosilmoitusten vastaanottoon p.05-21912311 tai -2411.

Lähde

18.7.07

YLE Uutiset 18.7.2007

Laiton maahantulon järjestämisyritys paljastui

Kaakkois-Suomen rajavartiosto on paljastanut törkeän laittoman maahantulon järjestämisyrityksen. Malesialaisen naisen epäillään yrittäneen tuoda Venäjän kautta Suomeen viisi väärennetyillä viisumeilla matkustanutta kiinalaista henkilöä. Heidän tarkoituksenaan oli saapua Eurooppaan luvattomaan työntekoon.

Rikollisryhmän epäillään järjestäneen kiinalaisryhmälle Venäjän viisumit, lentoliput Hongkongista Moskovaan sekä saattajan Moskovasta Eurooppaan.

Saattajana toiminut malesialaisnainen matkusti kaksi päivää kiinalaisryhmän saapumisen jälkeen Bangkokista Moskovaan, jossa hän tapasi ryhmän ja kiinnitti heidän passeihinsa väärennetyt Ranskan Schengen-viisumit.

Tämän jälkeen saattaja matkusti ryhmän kanssa junalla Pietariin ja edelleen linja-autolla Suomeen.

Tapaus paljastui 16. kesäkuuta, ja tapauksen esitutkinta valmistui viime viikon perjantaina. Juttu on nyt syyteharkinnassa Kaakkois-Suomen syyttäjänvirastossa Kotkassa.

Kiinalaisryhmän saattajana toiminut malesialaisnainen on tuomittu Suomessa viisi vuotta sitten vastaavanlaisesta rikoksesta. Tuolloin hän toi kolme kiinalaista väärennetyillä Hongkongin passeilla Suomeen.

Neljäs vastaava tapaus vuoden sisään

Vuoden sisällä kyseessä on jo neljäs itärajalla paljastunut törkeä laittoman maahantulon järjestäminen sanoo tutkinnanjohtaja luutnatti Ville Mihl Kaakkois-Suomen rajavartiostosta.

- Tää tapaus noin pääpiirteittäin ei näistä kolmesta aikaisemmasta tapuksesta poikkea juurikaan: Moskova - Pietari on semmoinen kohtuuvetävä reitti.

Aasiasta Moskovan kautta Pietariin johtavan ihmissalakuljetusreitin suosio on parin vuoden aikana lisääntynyt mm. edullisten lentoyhteyksien myötä. Ryhmät kulkevat Moskovan kautta Pietariin, josta matka jatkuu Baltian maiden tai Suomen kautta Keski-Eurooppaan. Arvion mukaan vain noin 10 prosenttia tapauksista jää lopulta kiinni rajalla.

Lähde

17.7.07

Iltalehti 17.7.2007

Autoilija, varo rihkamakauppaa!

Hyvinkään poliisi varoittaa aggressiivisesti kaupantekoon pyrkivistä romanialaisryhmistä.

Ohikulkeva auto pysäytetään jollain tekosyyllä, kuten polttoaineen loppumiseen vedoten. Havaintojen mukaan yksi ryhmään kuuluvista henkilöistä ilmoittaa etukäteen matkapuhelimella sopivasta uhrista pysäyttämässä olevalle ryhmälle. Kohteena ovat yksin autolla liikkuvat henkilöt.

Myyjät parveilevat auton ympärillä ja roikkuvat avoimesta ikkunasta puoliksi sisällä, siten että kuljettaja ei uskalla poistua paikalta. Kauppiaat ovat pyytäneet rihkamaksi luokiteltavista ketjuista ensin 100 euroa, jonka jälkeen hinta on pienentynyt muutamaan kymmeneen euroon. Jotkut autoilijat ovat kokeneet tilanteen hyvin pelottavaksi ja maksaneet ketjusta parikymmentä euroa päästäkseen ahdistavasta tilanteesta.

Lähde

13.7.07

Iltalehti 13.7.2007

Äiti surmattiin KYLMÄKELLARIIN
Muusikkoisä ei kestänyt nuoren vaimonsa eroaikeita.


Perheen kaksi tarhaikäistä tyttöä ovat hoidossa, kun 29-vuotias äiti lähtee keskiviikkona iltapäivällä hakemaan viimeisiä tavaroitaan entisestä kodista Helsingin Itäkeskuksesta.
Lauluntekijän ja hänen lahjakkaan solistivaimonsa liitto on väistämättä loppuun kuljettu. Riitojen jälkeen vaimo on vuokrannut oman asunnon.

Illalla äitiä ei kuulu lapsia noutamaan. Hänen kännykkänsä ei vastaa, ja läheiset alkavat soitella toisilleen huolestuneina.

- Hätäkeskus sai seuraavana aamuna viideltä puhelun, että kerrostalon kellarissa on kuollut nainen, rikoskomisario Jari Koski Helsingin poliisin välkivaltarikosyksiköstä toteaa.

Soittaja on naisen 56-vuotias aviopuoliso. Hän johdattelee poliisipartion alakerran kylmäkellariin, jonka raskaan oven takaa ruumislöytö paljastuu.

- Partio rupesi kyselemään, kukahan hän on. Silloin kävi ilmi, että kyse on vaimosta. Siinä ei hirveän paljon ehtinyt olla epäselvyyttä. Ilmeisesti mies kertoi sen ihan itse - tunnusti tekonsa, Koski kertoo.

Aavemaisen kolkko kellari

Aviodraaman taustat ja viimeisen kohtaamisen yksityiskohdat selviävät poliisikuulusteluissa: Vaimon tavarat ovat säilössä talon entisessä kellarikylmiössä, ja eroava pariskunta lähtee alakertaan niitä hakemaan.

Vaimon elämä päättyi heidän siellä ollessaan. Yksityiskohdista poliisi on toistaiseksi vaitonainen.

- Tuskin kukaan talon asukas on nähnyt mitään. Taloyhtiön kylmäkellari oli poistettu käytöstä, ei siellä talonväki juuri liikkunut, tutkinnanjohtaja toteaa.

Käytävä on kolkko ja aavemainen, seinällä on suksia nojalla. Käytöstä poistetun kylmäkellarin lukko näyttää murretulta.

Poliisi tutkii henkirikosta murhana arvioituaan tekotavan erityisen raa'aksi ja julmaksi. Vainajassa olleiden vammojen perusteella on heti selvää, että nainen on surmattu.

Aviomies on poliisin säilössä pidätettynä, ja hänen vangitsemistaan tullaan esittämään käräjäoikeudelle lähipäivinä.

Ystävä: Musiikki yhdisti heidät

Uutinen vaimon kuolemasta tuntuu musertavalta.

- Hänellä (miehellä) oli kiivas temperamentti, he syyttelivät toinen toisiaan. Mutta koskaan en ole nähnyt ystäväni sortuvan fyysisiin otteisiin.

Mies oli ammattimuusikko ja lauluntekijä, muuttanut Suomeen vajaat 30 vuotta sitten. Hän rakastui polttavasti vasta parikymppiseen laulaja-viulistiin, joka oli opiskellut kansanmusiikkia ja kiinnostunut miehen kulttuurista.

- Oikeastaan voi sanoa, että musiikki yhdisti heidät, ystävä sanoo.

Ulkomusiikillinen eripura ja perhe-elämän ongelmat panivat lopulta myös yhtyeen tulevaisuuden vaakalaudalle.

- Se ei ollut kivaa katsottavaa. Sanasotaa olen todistanut niin monet kerrat. Sitten he päätyivät asumuseroon, ystävä jatkaa.

- Istuimme kerran heidän kotonaan uutenavuotena ja yritimme ratkaista ongelmia. He eivät oppineet kunnioittamaan toinen toisiaan, eivät osanneet kuunnella.

Lähde

12.7.07

Kaleva 12.7.2007

Mies yritti varastaa partakoneenteriä satojen eurojen edestä Raahessa

Mies yritti anastaa partakoneenteriä keskiviikkoiltana raahelaisesta marketista yli 300 euron edestä. Liikkeen vartija otti ulkomaalaisen miehen kiinni.

Varkautta yrittänyt vastusti vartijan kiinniottoa, jolloin hänet jouduttiin kaatamaan maahan ja laittamaan rautoihin.

Mies on Raahen poliisin suojissa. Poliisi tutkitaan varkautena ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena.

Lähde

10.7.07

Ilta-Sanomat 10.7.2007

Pakkokaupustelijat riesana Pohjois-Savossa

Poliisi varoittaa ihmisiä välttelemään Pohjois-Savossa liikuskelevia pakkokauppiaita. Viime päivinä on ollut liikkeellä useita eri kokoonpanoilla liikkuvia ulkomaalaistaustaisia ryhmiä, jotka ovat yrittäneet erilaisilla keinoilla saada hankittua rahaa.

Ryhmät tulevat ilmeisesti keski- ja etelä Euroopasta ja liikkuvat pääsääntöisesti ulkomaille rekisteröidyillä ajoneuvoilla, kertoo poliisi.

Eräs ryhmä on erikoistunut kiertelemään kauppaliikkeitä, jotka myyvät poranteriä. Ryhmä tarjoaa suoritettavaksi poranterien teroitusta, mutta kun maksun aika on, niin etukäteen sovittu palkkio teroituksesta ei enää pidäkään ja henkilöt vaativat toiminnastaan lisämaksua. Viimeksi tänään tiistaina ryhmä oli liikkeellä Kuopiossa ruotsalaisilla rekisterikilvillä varustetulla Volvo-merkkisellä ajoneuvolla.

Autoja pysäytelläänvaltateillä

Toinen ryhmä harrastaa kaupustelua jo tutuksi tulleella tavalla pysäyttämällä ohikulkevia ajoneuvoja valtateillä.

Ryhmä pysäyttää oman ajoneuvonsa tienvarteen ja nostaa konepellin pystyyn ilmaisemalla tällä tavalla ohikulkijoille "avuntarpeensa". Mikäli joku pysähtyy paikalle auttaakseen hyväntahtoisesti kanssakulkijaansa, alkaa välittömästi "arvottomien helyjen väkisin myyminen".

Viimeksi ryhmä liikkui maanantaina Kuopiossa ja Varkaudessa.

Kolmas ryhmä liikkuu kylien ja kaupunkien keskustoissa ja yrittää myydä samankaltaisia "arvottomia helyjä" ohikulkeville ihmisille. Myyntikeinona on myös samankaltainen väkisin myynti. Viimeksi ryhmä liikkui tiistaina Leppävirralla. Toiminta on saanut kansalaiset ilmoittamaan havainnoistaan Pohjois-Savon hätäkeskukseen, jonne on tullut muutaman päivän aikana useita kymmeniä ilmoituksia asiasta.

Kuopion poliisille ei ole ainakaan vielä tehty yhtään rikosilmoitusta edellä kuvatusta toiminnasta.

Kuopion poliisi toivoo, etteivät kansalaiset ryhtyisi minkäänlaiseen yhteistoimintaan kyseisten henkilöiden kanssa. Parasta olisi, että mikäli esimerkiksi avuntarvetta tienpäällä ei todellisuudessa ole, niin paikalta on hyvä poistua välittömästi.

Mikäli henkilöiden toimintaan liittyy jotain rikokseen viittaavaa, ilmoitus hätäkeskukseen (p. 112) on hyvä tehdä mahdollisimman tarkkojen tuntomerkkien kanssa ja ottaa sen lisäksi yhteyttä lähimpään poliisiin.

Lähde

Tullin lehdistötiedote 10.7.2007

Läntisen tullipiirin tullirikosten määrä kasvoi vuonna 2006

Kasvu näyttää jatkuvan tänäkin vuonna

Tullirikoksia paljastui vuonna 2006 koko maassa 4 970 kappaletta, joista 726 (15 prosenttia) Läntisen tullipiirin alueella. Tullirikosten määrä kasvoi Läntisessä tullipiirissä 179:llä vuoteen 2005 verrattuna. Koko maassa rikokset vähenivät 226 kappaleella.

Ilmitulleiden rikosten määrä näyttäisi tänäkin vuonna olevan kasvussa Läntisessä tullipiirissä: vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tullipiirin tietoon on tullut 171 tullirikosta, mikä on reilu kaksikymmentä tapausta enemmän kuin vuonna 2006. Koko tullilaitoksessa rikosten määrä näyttäisi sen sijaan olevan lievässä laskussa.

Läntisessä tullipiirissä vuoden 2006 tullirikoksista 91 tapauksessa kirjoitettiin rangaistusvaatimus eli sakko ja kahdessa tapauksessa rikesakko. Rangaistusvaatimusten määrä on rikosilmoitusten kokonaismäärästä suhteellisesti paljon pienempi Läntisessä tullipiirissä verrattuna muihin tullipiireihin.

Läntisen tullipiirin tullirikostorjunnan vaikuttavuus vuonna 2006 oli 3,28 miljoonaa euroa, suunnilleen yhtä paljon kuin edeltävänä vuonna. Läntisen tullipiirin rikostorjunnan vaikuttavuus on ollut tullilaitostasolla vuosittain 10-35 prosenttia käytetystä mittarista riippuen.

Tullipiirin talousrikostorjunnan vaikuttavuus oli noin kaksi miljoonaa euroa.

Savukkeiden takavarikkojen ja huumausainerikosten määrä kasvussa

Koko maan huumausainerikoksista Läntisessä tullipiirissä paljastui 34 prosenttia (310 kappaletta). Joka viides rikoksista oli törkeä. Vuoteen 2005 verrattuna huumausainerikosten määrä nousi Läntisessä tullipiirissä 24 prosenttia. Yleisin takavarikoitu huume oli khat, jota Tullin haaviin saatiin vajaat 900 kiloa – selvästi enemmän kuin vuonna 2005. Lisäksi takavarikoitiin muita huumausaineita kuten hasista, amfetamiinia, heroiinia, ekstaasia sekä Subutex-tabletteja. Huumausainerikosten määrä näyttäisi olevan lievässä kasvussa, sillä vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä niitä on tullut ilmi 73 kappaletta, kun edeltävänä vuonna vastaavaan aikaan niitä oli tullut ilmi 60 kappaletta.

Doping-rikoksia tehtiin vuonna 2006 koko maassa 115 kappaletta, joista Läntisessä 41. Teoista neljä oli törkeitä. Veropetoksia eli auto-, valmiste- ja arvonlisäverojen maksuun sekä tullimaksuihin liittyviä rikoksia paljastui Läntisen tullipiirin alueella lähes kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna, 82 kappaletta. Maanlaajuisesti veropetoksia tuli Tullin tietoon 735 kappaletta.

Savukkeita otettiin vuonna 2006 Tullin haltuun kaikkiaan 32,6 miljoonaa kappaletta, joista Läntisessä 1,56 miljoonaa kappaletta. Kasvu oli huima, sillä edeltävänä vuonna piirissä takavarikoitiin 230 000 savuketta. Alkoholia takavarikoitiin koko maassa 6 501 litraa, joista Läntisessä piirissä 1 184 litraa, edeltävänä vuonna 634 litraa. Ampuma-aserikoksia paljastui koko Tullissa 78 kpl, joista Läntisessä kymmenen. Näistä neljä oli rikoksia ja kuusi rikkomuksia.
Viime vuoden aikana piirissä toimi kuudesta kahdeksaan huumekoiraa, jotka tekivät yhteensä 2 866 tarkastusta. Tulokseen päästiin 79 tarkastuksessa (2,8 prosentissa), mikä oli edellisvuotta (2,0 prosenttia) hieman parempi.

Lisätietoja: Arto Honka, Läntisen tullipiirin valvontapäällikkö, Turun tulli p. 040-33 24240

Lähde

1.7.07

Ilta-Sanomat 1.7.2007

Nuori mies ampui kumiluodilla autoa!

Mies ampui kumiluodin vierellä ajaneen henkilöauton sivuikkunaan Kiteellä Pohjois-Karjalassa. Kuljettajan puoleinen sivuikkuna rikkoutui, ja matkustajat saivat lasinsiruja kasvoihinsa. Kiteen poliisin mukaan kukaan autossa olleista viidestä ihmisestä ei loukkaantunut. Poliisi on ottanut tapauksen vuoksi kiinni kaksi nuorta venäläismiestä.

Tapaus sattui viime yönä kello yhden aikoihin Kytänniemessä, jossa venäläismiesten auto seurasi edellään ajanutta henkilöautoa. Venäläisautoilija ajoi hyvin lähellä toisen auton perässä, vilkuttelivat valoja ja antoivat äänimerkkejä. Ajoneuvot olivat matkalla Tohmajärven suuntaan.

Tilanne kärjistyi, kun edellä ajaneesta autosta näytettiin keskisormea takana tulevalle. Tällöin venäläiset lähtivät ohittamaan autoa. Ajoneuvojen ollessa rinnakkain mies ampui kuljettajan viereiseltä paikalta itsepuolustustarkoitukseen soveltuvalla kumiluotiaseella.

Lähde