23.2.06

Ilta-Sanomat 23.2.2006

Vaimonsa torilla puukottanut sai murhatuomion

Avovaimonsa keskellä toria puukottanut mies on tuomittu 13 vuodeksi vankeuteen Helsingin käräjäoikeudessa. Tuomio tuli alentuneesti syyntakeisena tehdystä murhasta.

40-vuotias Abdulhalim Görgin puukotti 34-vuotiasta avovaimoaan 28 kertaa Haagan torilla Helsingissä viime vuoden elokuussa. Nainen oli puukotuksen aikaan liikkeellä pariskunnan vajaan vuoden ikäisen vauvan kanssa. Avovaimo oleskeli tuolloin turvakodissa miehen väkivaltaisuuden vuoksi.

Puukotus tapahtui keskellä päivää, ja sillä oli useita silminnäkijöitä. Mies odotteli naista torin läheisessä baarissa ja hyökkäsi kimppuun, kun nainen saapui lastenrattaineen paikalle.

Puukoniskut olivat niin voimakkaita, että puukon terä katkesi. Nainen kiidätettiin sairaalaan, jossa hän kuoli puoli tuntia puukotuksen jälkeen. Puukoniskut kohdistuivat ylävartaloon. Mies oli ennen tapahtumaa nauttinut ilmeisesti yhden ison oluen.

Käräjäoikeus piti miehen tekoa erityisen raakana ja julmana.

Henkirikoksen taustalla oli riita pariskunnan kahden yhteisen lapsen asuinpaikasta. Mies pelkäsi, että avovaimo muuttaa vajaan vuoden ja kahden vuoden ikäisten lasten kanssa salaa takaisin synnyinmaahan Turkkiin. He olivat saapuneet sieltä noin viikkoa ennen kohtalokasta välikohtausta.

Ei kommentteja: