5.1.09

Yle Uutiset 5.1.2009

USA:n Guantánamon vankeja Suomeen?

Suomi alkaa loppiaisen jälkeen pikavauhtia valmistella kantaansa vankien vastaanottamiseen Kuubassa sijaitsevan Guantánamon sotilastukikohdasta.

Yhdysvaltain presidentin virkaan valittu Barack Obama on luvannut sulkea Guantánamon vankileirin niin pian, kuin sulkeminen on suinkin mahdollista. Vankien mahdollinen vastaanottaminen Suomeen nousi ajankohtaiseksi, kun Portugalin ulkoministerin ehdotti, että EU ottaisi asian esille ulkoministerikokouksessaan tammikuun lopulla.

Yhdysvallat ei ainakaan toistaiseksi ole ottanut asiasta yhteyttä Suomeen. Suomen kantaa aletaan kuitenkin muotoilla pikavauhtia heti loppiaisen jälkeen. Suomen kanta on kansallinen päätös ja sen tekee käytännössä hallitus.

Suomessa Guantánamon vangeista pakolaisia
Vielä on epäselvää, mikä Suomeen mahdollisesti tulevien vankien virallinen asema olisi. On kuitenkin todennäköistä, että heitä kohdeltaisiin pakolaisina.

Suomelle on tarjottu mahdollisuutta ottaa vastaan Guantánamossa olevia uiguurivankeja, koska he eivät voi palata kotimaahansa Kiinaan. Uiguureja on Guantánamossa arviolta mukaan 15. Kaikkiaan vankeja on Guantánamossa noin 250. Leirillä on ollut kaikkiaan noin 750 vankia.

Suomen kantaa vankien vastaanottamiseen valmistelee ainakin kansainvälisen oikeuden yksikön päällikkö Marja Lehto. Ulkoministeriöstä mukana on todennäköisesti poliittisen osaston johtaja Pilvi-Sisko Vierros-Villeneuve. Myöhemmin yhteistyöhön tulee mukaan vielä sisäministeriö, joka vastaa pakolaisasioista.

EU:kin vaatinut leirin sulkemista
Vankileirin sulkemista ovat vaatineet voimakkaasti muun muassa ihmisoikeusjärjestöt. Lähetystöneuvos Ilkka Rentola ulkoministeriöstä kertoo, että EU on vuodesta 2006 lähtien vaatinut vankileirin sulkemista.

Nyt EU:n on pohdittava kantansa uudelleen. Käytännössä kyse on Rentolan mukaan siitä, miten EU tulee nyt vastaan, kun vankileiriä ollaan sulkemassa.

Lähde

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135242551171

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/1135242565589

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135242576072

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/helsinki/200901088876733_hi.shtml

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901078877400_uu.shtml

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/1135242595549

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135242594959

Anonyymi kirjoitti...

http://yle.fi/uutiset/alueelliset_uutiset/paakaupunkiseutu/2009/01/helsinkiin_kaksi_uutta_vastaanottokeskusta_470768.html

Anonyymi kirjoitti...

http://yle.fi/uutiset/alueelliset_uutiset/keski-pohjanmaa/2009/01/pietarsaari_valmistautuu_turvapaikanhakijoihin_472050.html

Anonyymi kirjoitti...

http://www.turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000:0:0,4:1:0:1:2009-01-10,104:1:586461,1:0:0:0:0:0

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135242635387