19.9.08

Helsingin Sanomat 19.9.2008 (2.)

Lumeavioliittojen määrä kasvoi Suomessa selvästi

Lumeavioliitoista on tullut suosittu tapa kiertää maahanmuuttosäädöksiä. Suomessa lumeliittoepäilyt ovat lisääntyneet poliisin havaintojen mukaan alkuvuonna selvästi.

"Tänä vuonna Suomeen on tultu erityisesti Aasiasta: Thaimaasta ja Vietnamista. Suomessa oleva sukulainen on voinut jo valmiiksi etsiä sopivan puolison. Suurin osa Aasiasta tulleista on ollut naisia", kertoo komisario Heli Aaltonen Helsingin ulkomaalaispoliisin maahanmuuttoyksiköstä.

Aaltonen on tutkinut yhdessä kurssitoverinsa Anne Hiltusen kanssa lumeavioliittoja syksyllä valmistuvassa Poliisiammattikorkeakoulun opinnäytetyössä.


Maahanmuuttovirasto myöntää perhesuhteen nojalla ensimmäisen oleskeluluvan silloin, kun hakija on ulkomailla. Poliisi käsittelee oleskeluluvan, jos puoliso on jo Suomessa.

Lumeliitoja ja niistä tehtäviä valituksia ei tilastoida erikseen. Muun muassa toimeentulon tai rikostaustan takia evätyt oleskeluluvat on niputettu samaan tilastoon.

Maahanmuuttoyksikön tulosalueen johtaja Pauliina Helminen Maahanmuuttovirastosta arvelee, että oleskelulupa evätään lumeliiton takia vuosittain noin 100–200 ulkomaalaiselta.

"Päätöksiä lumeliitoista tehdään kuukausittain. Suurimmasta osasta valitetaan", hän sanoo.


Valitus käynnistää uuden tutkimusprosessiin, jolloin osapuolet voivat esittää yhteiselämästään lisätodisteita, kuten valokuvia. Helmisen mukaan viranomaisten selkeitä virheitä tai lainvastaisia päätöksiä tulee esiin vain 0–2 prosentissa tapauksissa.

Aaltosen tutkimus osoittaa, että valitus kumoaa usein epäilyn lumeliitosta.

Helsingin hallinto-oikeudessa käsiteltiin viime vuonna 37 lumeliittoa koskevaa valitusta. 24 tapauksessa valitus meni läpi.

Valitus hylättiin usein selkeästä syystä: pari oli jo ehtinyt erota.

"Vain pieni osa johtui varsinaisista käsittelyvirheistä. Usein hallinto-oikeudessa tuli esille yhteiselosta uusia todisteita tai aika oli tehnyt tehtävänsä ja liittoon oli syntynyt esimerkiksi lapsi."

Osassa tapauksista hallinto-oikeus on Aaltosen mukaan tulkinnut samoja todisteita, mutta päätynyt selkeästi eri kannalle kuin asian ratkaissut viranomainen.

Aaltosen mielestä läpi menee myös selviä lumeliittotapauksia, jos pari jaksaa valittaa. Lumeliitto onkin aina tulkinnanvarainen.


"Yhteistä kieltä ei ole, monien vuosien ikäero, naimisiin kolmen kuukauden päästä tapaamisesta", Aaltonen kertoo yhden hyväksytyn valituksen yksityiskohdista.

Rikollisuus liittyy lumeliittoihin, mutta se on hyvin piilevää ja vaikeaa tutkia. Alkuvuoden aalto voi olla merkki järjestäytyneestä välitystoiminnasta, Aaltonen sanoo.

Lähde

Ei kommentteja: