23.12.08

Helsingin Sanomat 23.12.2008

KHO: Kaksi somalia voidaan karkottaa ryöstöjen vuoksi

Korkein hallinto-oikeus on vahvistanut kahden rikoksiin syyllistyneen nuoren somalimiehen karkottamisen entiseen kotimaahansa. Jo aiemmin hallinto-oikeus katsoi, että miehet voidaan karkottaa Somalimaahan.


Karkotettavat ovat noin 25-vuotiaita miehiä, jotka ovat asuneet Suomessa yli puolet elämästään ja vastustavat karkotustaan Somaliaan.

Toinen heistä suorittaa parhaillaan ehdotonta vankeustuomiota, josta hän vapautuu aikaisintaan elokuussa 2009. Toinen karkotettava pääsi vankilasta ehdonalaiseen vapauteen viime elokuussa.

KHO perustelee karkotusta miesten jatkuvalla rikollisella toiminnalla ja sillä, ettei heillä ole merkittäviä siteitä Suomeen. Miehet ovat syyllistyneet esimerkiksi useihin ryöstöihin ja pahoinpitelyihin pääkaupunkiseudulla.


KHO äänesti toisen miehen karkottamisesta. Yksi hallintoneuvos olisi kumonnut karkotuksen, koska hallintoneuvoksen mukaan karkottaminen ei olisi ollut tarpeellista ja se olisi loukannut ihmisoikeussopimuksessa suojattua yksityiselämää.



Sen sijaan kolmas rikoksiin syyllistynyt saa jäädä Suomeen. KHO katsoo päätöksessään, että hänen karkottamisensa olisi kohtuutonta.

Mies on tullut Suomeen 10-vuotiaana ja hänen perhettään asuu edelleen täällä. Karkotuspaikaksi oli määrätty Puntmaan itsehallintoalue, jossa Somalian pääkaupungissa Mogadishussa lapsuutensa viettänyt mies ei ole koskaan asunut.

Päätös syntyi äänin 3–2.


Esitykset miesten karkottamisesta teki vuonna 2005 Helsingin poliisilaitos, ja karkottamispäätöksen teki nykyinen Maahanmuuttovirasto. Miehet kuitenkin valittivat päätöksestä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuista kaksi syntyi äänestämällä


Sekä Somalimaa että Puntmaa ovat yksipuolisesti Somaliasta irtautuneita alueita, joita ei ole tunnustettu kansainvälisesti.

Pohjoisessa sijaitseva Somalimaa on vuosia ollut rauhallisempi kuin jatkuvista levottomuuksista kärsivä Somalia.

Lähde

Ei kommentteja: