29.3.06

Iltalehti 29.3.2006

Teinitytön raiskauksesta syyte kahdelle nuorelle

Helsingin toissavuotisen puistoraiskausjutun käsittely alkoi keskiviikkona käräjäoikeudessa. Lisäksi yksi nuori mies on syytteessä toisen teinitytön raiskausyrityksestä.

Tapahtumat sattuivat koulujen päättäjäisviikonloppuna vuoden 2004 toukokuussa. Poliisi epäili raiskauksesta ja sen yrityksestä alun perin useampia parikymppisiä [somali]miehiä, mutta syyte tuli lopulta vain kolmelle.

Kahden osalta rikosnimikkeinä ovat törkeä raiskaus ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Kolmatta syytetään raiskauksen yrityksestä.

Helsingin käräjäoikeudessa oli paikalla vain kaksi syytettyä, sillä yhtä ei ole saatu haastettua oikeuteen. Asian käsittely jatkuu kesäkuussa.

Lähde

22.3.06

Ilta-Sanomat / BBC 22.3.2006

Kidutussurma järkyttää Britanniassa

Kuusitoistavuotiaan koulutytön Mary-Ann Leneghanin julma murha järkyttää Britanniassa.

Toissa päivänä Mary-Annin kuusi murhaajaa saivat elinkautiset tuomiot muun muassa murhasta, kidutuksesta, sieppauksesta ja huumeiden hallussapidosta. Oikeuden toteutuminen jengin käsistä pelastuneen on Mary-Annin ystävän todistajanlausunnon ansiota.

- Hän on valtavan rohkea uskaltaessaan kohdata kiduttajansa oikeudessa. Hän käänsi roolit nurin niskoin: Yhtäkkiä uhri olikin vahva ja rikolliset heikkoja, lakimies Paul Harrison totesi BBC:n mukaan.

Miehet sieppasivat Mary-Annin ja hänen kaverinsa Berkshirestä Readingista. He veivät Mary-Annen ja ystävättären hotelliin, jossa tyttöjä kidutettiin kolme tuntia.

Lopuksi Mary-Ann surmattiin raa'asti ja ystävätärtä ammuttiin päähän. Omatekoinen luoti kuitenkin hajosi ennen kuin se ehti lävistää kallon, ja ystävätär jäi eloon todistamaan kiduttajiaan vastaan.

Lähde

BBC:n sivut esittelevät tekijät kuvien kera

8.3.06

Iltalehti 8.3.2006

Mies puukotti vaimonsa hengiltä pysäköintialueella Helsingissä

Mies puukotti vaimonsa hengiltä Helsingin Suutarilassa keskiviikkona iltapäivällä.

Väkivallanteko tapahtui taloyhtiön pysäköintialueella, ja sen uhrina menehtyi 27-vuotias ulkomaalaistaustainen nainen. Puukottaja pakeni paikalta, eikä häntä saatu kiinni myöhäiseen iltaan mennessä.

- Tapahtumat saivat alkunsa ulkomaalaistaustaisen avioparin välisestä riidasta Töyrynummentie 5:n pysäköintialueella. Sen seurauksena mies oli lyönyt kello 15.15 naista teräaseella useita kertoja eri puolille ylävartaloa. Lyöntien seurauksena nainen oli kaatunut maahan ja menehtynyt saamiinsa vammoihin, kertoi rikoskomisario Arto Karalahti.

Aviomiestä etsitään teosta epäiltynä

Sen jälkeen mies oli poistunut paikalta Kytöpolun suuntaan. Poliisi etsii tekoon syylliseksi epäiltynä uhrin 32-vuotiasta, Somaliassa syntynyttä aviomiestä. Mies oli pukeutunut harmaaseen toppatakkiin ja tummiin suoriin housuihin. Päässä hänellä oli ollut tummansininen pipo, jossa on valkoinen raita.

Poliisi pyytää tapahtuman nähneitä tai siitä jotain tietäviä henkilöitä ottamaan yhteyttä Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikköön, puhelin virka-aikana (09) 189 5349 ja virka-ajan ulkopuolella (09) 189 4002.

Lähde