Poliisi etsii joukkoraiskaajia
Oululainen 26-vuotias nainen raiskattiin lauantain vastaisena yönä noin kello kolmen ja neljän välillä Otto Karhin puistossa linja-autokatosten kohdalla. Poliisi tiedotti asiasta sunnuntaina.
Nainen oli kävelemässä Isokatua, kun hänen peräänsä oli huudeltu. Huutelijat olivat olleet ulkomaalaisilta vaikuttaneita miehiä. Miehiä oli ollut neljästä kuuteen.
Naista oli isketty takaa päin päähän ja oli menettänyt tajuntansa. Hän oli tullut tajuihinsa linja-autokatosten viereisessä pensaikossa.
Naisella oli vammoja eri puolilla kehoa ja hänet oli raiskattu.
Nainen sai itse soitettua ambulanssin, jolla hänet vietiin OYS:aan hoidettavaksi. Nainen epäilee, että raiskaajia oli useita.
Miehet olivat vaikuttaneet tummilta, mutta eivät olleet mustaihoisia. Enempää tuntomerkkejä uhri ei ole pystynyt kertomaan.
Poliisi pyytää yleisöltä apua tämän rikoksen selvittämiseksi, puh.08-3137111/väkivaltayksikkö.
Lähde
17.12.06
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Täytyy ymmärtää, että että se on joissain kulttuureissa vaikea hillitä himoja kun kaunis nainen kulkee yksin. Lisäksi heputhan vain yrittivät rikastuttaa suomalaista geenipoolia. Täytyy ymmärtää...
:-(
Täytyy ymmärtää, että ei tarvitse ymmärtää.
http://tinyurl.com/yydwlx
Kebab-raiskaus,
HyysäriSanomissa 30122006
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Pizzal%C3%A4hetin+ep%C3%A4ill%C3%A4%C3%A4n+pakottaneen+asiakkaan+seksiin+Lahdessa/1135223989781?ref=rss
Mutta eihän tämä voi olla mikään joukkoraiskaus, vaan kuusi yksittäistapausta :-)
Ei ole tekijöitä löytynyt, vaikka tapaus sattui julkisella paikalla. Kumma juttu...
Ei ole ollenkaan kumma juttu, kun kyseessä on Yliherra-Mahmetti, uusi ihana
islamilainen pyhä lehmämme jota ymmärretään hautaan asti!
Lähetä kommentti